Höfner-basson säätimet == The controls on a Höfner bass
Using the Volume Control to Adjust Distortion
Before the advent of channel-switching guitar amps using your guitar’s volume control(s) was the main way to adjust your gain level.
This works especially well with amps that have relatively low clean headroom and break up into distortion easily.
In this video I use an approximation of the Who’s live arrangement of ”Pinball Wizard” to demonstrate this way of adjusting your distortion levels.
Guitar: Arvo Guitar with 2 P-90s
Amp: Bluetone Shadows Jr combo (Vox AC15 style amp)
No effect pedals used!
Ukulele Strings – Nylgut or Fluorocarbon?
Where there’s a forum, there’s a fight – or at least that’s what it looks like.
Electric guitarists like to argue for ages about valve amplifiers and digital amp modellers, and which one is ”better”.
Uke players, for their part, get all hot under the collar when it comes to ukulele strings. There are two main camps – Nylgut-fans and fluorocarbon-connoisseurs. Although the uke is classified as an nylon-string instrument, very few instruments are strung with straight nylon anymore.
Nylgut and Supernylgut strings have been developed in Italy. A string company named Aquila came up with a patented way of manufacturing plastic strings, whose sound and feel is as close as possible to traditional gut strings. Gut strings have always been somewhat problematic, because it is hard to produce a string of uniform quality, when the basic material is of animal origin. Additionally, gut strings react far stronger to changes in humidity and temperature (resulting in pitch fluctuations), compared to plastics like nylon.
Aquila Nylguts have become a de facto industry standard, especially for affordable and mid-price ukuleles.
Nylguts are easy to spot thanks to their milky look and silky surface. First-generation Nylgut strings tended to have a coarser surface, which made them susceptible to a bit of handling noise (faint squeaks), but current versions have managed to do away with this problem (almost) completely.
Aquila Nylguts tend to produce a crisp, bright and open sound, which is why they can be a good choice for darker sounding ukuleles (like many plywood-bodied instruments). Some players, though, dislike the soft bendiness of Nylgut strings.
Fluorocarbon strings are a quite recent addition, too, despite the fact that the material has already been in use for fishing lines for quite some time. Fluorocarbon is a sturdy and dense material that makes it possible to make slightly smaller gauge strings than Nylgut. Fluorocarbons also tend to feel a bit stiffer.
C.F. Martin’s ukuleles come strung with fluorocarbons as standard, and many high-end makers have started to follow Martin’s lead. Fluorocarbon strings are also quite popular with progressive players and many vintage ukulele owners.
Most fluorocarbon strings are clear, even though you can also buy coloured versions of this string type, too. In Finland Martin-strings are the most widely available, but many other manufacturers, like D’Addario, GHS or Worth, make their own quality fluorocarbons.
A seldomly mentioned advantage of fluorocarbon strings is that – because of their slightly smaller diameter – they can sometimes solve intonation problems, if a uke pitches slightly sharp with a set of Nylguts.
Fluorocarbon strings tend to sound meatier and punchier compared to Nylgut strings.
****
The audio clips have been played on a pair of Martin Style 2-type sopranos – a Sigma SUM-2S (Supernylgut) and an Ohana SK-38 (fluorocarbon).
****
Read Kitarablogi’s Ukulele Round-up 2017 HERE.
Ukulelekielet – Nylgut vai fluorocarbon?
Missä nettifoorumi siinä ilmiriita – tai siitä ainakin näyttää.
Sähkökitaristit kinastelevat siitä, onko putkivahvistin parempi kuin digitaalinen vastine.
Ukulelesoittajat taas riitelevät kielistä. On olemassa kaksi pääleiriä – Nylgut-fanit ja fluorocarbon-ystävät.
Nylgut- ja Supernylgut-kielet on keksitty Italiassa. Aquila-niminen kieltenvalmistaja keksi tavan valmistaa muovisia kieliä, joiden soundi ja soittotuntuma on mahdollisimman lähellä laadukkaita suolikieliä. Suolikielten huonot puolet ovat – eläinperäisyyden lisäksi – tasalaatuisuuden saavuttamisen hankaluus, sekä se että kielet elävät tuntuvasti sään mukaan (niiden vire muuttuu).
Aquila Nylgut -kielistä on tullut edullisien ja keskihintaisten ukulelejen keskuudessa tietynlainen laatustandardi.
Nylgutit tunnistaa yleensä kielten maitomaisesta värityksestä ja silkkisestä pinnasta. Vanhoissa Nylgut-kielissä niiden karheammasta pinnasta syntyi joskus kummallisia sivuäänejä (vikinä) soittaessaan, mutta nykyisissä versioissa ongelma on saatu (lähes) sataprosenttisesti halttuun.
Aquila Nylgut -kielten sointi on suhteellisen kirkas ja hyvin avoin, minkä ansiosta ne ovatkin hyvä valinta tummasti soivalle soittimelle (esim. vanerikoppainen ukulele). Jotkut soittajat eivät kuitenkaan tykkää Nylgut-kielten taipuisuudesta.
Fluorocarbon-kielet ovat myös melko uusi keksintö, vaikka materiaalia tunnetaan jo pidemmän ajan kalastussiimoista. Fluorocarbon on hyvin kestävä materiaali, josta saa valmistettua Nylgutia (tai nylonia) ohuempia kieliä, joilla on kuitenkin jäykempi tatsi.
C.F. Martinin ukulelet toimitetaan tehtaasta fluorocarbon-kielillä, ja niiden suosio vintage-ukulelejen omistajien ja progressivisten soittajien keskuudessa on yhä kasvussa.
Fluorocarbon-kielet ovat usein täysin läpinäkyviä, vaikka värillisiä vaihtoehtojakin on olemassa. Yleisimmät fluorocarbon-kielet Suomessa ovat varmasti Martin-kielet.
Yksi etu fluorocarboneissa – josta ei puhuta niin usein – on, että kielet voivat joskus, pienemmän läpimittansa ansiosta, parantaa hieman ylivireisesti soivan ukulelen intonaatiota.
Fluorocarbon-kielet soivat tavallisesti hieman isommalla keskialueella ja volyymillä kuin Nylgut-satsi.
****
Esimerkkipätkät on soitettu kahdella Martin Style 2 -tyylisillä sopraanoukuleleilla – Sigma SUM-2S (Supernylgut) ja Ohana SK-38 (fluorocarbon).
****
Kitarablogin suuri ukulelekatsaus 2017 löytyy TÄÄLTÄ.
Rockwayn sopraanoukulele-katsaus ilmestyy marraskuun alussa: blog.rockway.fi/
Ukulelen anatomia
Ukulele on pienikokoinen nelikielinen kielisoitin kitaraperheestä. Musiikkiistorian kirjoissa sanotaan, että havaijilainen ukulele kehittyi nykymuotoon 1800-luvun loppupuolella espanjalaisista ja portugalilaisista ”matkakitaroista”. Lähteestä ja näkökulmasta riippuen, soittimet saapuivat Havaijille joko Etelä-Amerikan kautta (vihuela) tai suoraan europpalaisten maahanmuuttajien mukana (machete tai braguinha).
1900-luvun alussa Yhdysvalloissa kasvoi kiinnostus Havaijin-saaria ja havaijilaista kulttuuria kohtaan. Vuonna 1915 alkoi erilaisten näyttelyjen ja kiertävien musiikkiryhmien kautta USAssa suoranainen Havaijibuumi. Etenkin ukulelellä vaikutti olevan erityisen suurta viehätysvoimaa ja soittimen kysyntä kasvoi räjähdysmäisesti.
Jostakin syystä ukulelen suosio ei loppunut muutaman vuoden jälkeen, vaan pikkuinen soitin teki onnistuneen hyppäyksen hula-hula soittimesta varhaisen jazzin ja vaudeville-viihteen soittimeksi.
Vasta 1960-luvun beat-, rock-, blues- ja folk-aallot veivät lopulta ukulelelta sen pitkän suosion.
Nyt näyttää kuitenkin siitä, että ukulele on tekemässä suuren comebackin. Aktiivisoittajia on tulossa koko ajan lisää. Myös monissa kouluissa oppilaiden ensisoitin on yhä useammin nokkahuilun sijaan ukulele.
Kuvassa (vasemmalta): sopraano-, konsertti- ja tenoriukulele, sekä guita(r)lele.
Alkuperäisestä sopraanoukulelesta kasvoi ajan myötä kokonainen soitinperhe. Sopraanon lisäksi yleisesti käytössä ovat konsertti- ja tenoriukulelet. Pikkuinen sopranino- tai tasku-ukulele on tarkoitettu lähinnä hauskaksi kuriositeetiksi. Baritoniukulele taas eroaa muista perinteisistä ukuleleista virityksen suhteen, sillä sillä on C-virityksen (g1-c1-e1-a1) sijaan sama viritys kuin kitaran neljällä ylimmällä kielellä.
Komppisoittajat suosivat yleensä perinteistä ”korkeaa” C-viritystä – myös tenoriukuleleissa – kun taas monesti melodiaa soittavat soittajat suosivat tenoreissa usein ”matalaa” C-viritystä (g-c1-e1-a1), jossa g-kieli on soittimen matalin kieli. Jotkut taas pitävät sopraanoukulelejään vanhassa (alkuperäisessä) D-virityksessä (a1-d1-fis1-h1).
Perinteisten kokojen lisäksi on markkinoilla vielä bassoukuleleja, joilla on paksujen kumimaisten kieltensä ansiosta sama viritys kuin bassokitaralla, sekä guitalele (tai guitarlele), joka on tenorikokoinen pikkukitara A-virityksellä.
Ukulelen perusrakenne on hyvin kitaramainen – soittimessa on kaula, nauhallinen otelauta, sekä ontto kaikukoppa.
Vintage-tyylisissä sopraanoissa on usein vain 12 nauhaa, mutta isommissa malleissa voi olla jopa 18 nauhaa.
Kitaratyylisen muodon lisäksi on myös tällaisia nk. ananasmallisia soittimia (ns. pineapple uke), joilla on hieman erilainen ääni.
Joissakin malleissa voi olla muotoon prässätty kaareva pohja, niin kuin kuvan taaemmassa soittimessa.
1900-luvun alussa kaikissa ukuleleissa käytettiin virittämiseen esim. monen jousisoittimen tavoin yksinkertaisia puutappeja, joissa puiden kitka piti kielet vireessä (kuvassa: ruskeat virittimet).
1920-luvulla ns. patenttivirittimet astuivat mukaan kuvaan. Myöskään näiden metallisten viritystappien sisällä ei ollut varsinaista koneistoa hammasratoineen, vaan nekin toimivat viritystapin, metalliprikkojen ja -jousien välisellä (säädettävällä) kitkalla.
Moderneissa soittimissa käytetään yleensä joko avoimia tai suljettuja kitaratyylisiä virittimiä.
Nykyisin markkinoilla olevissa ukuleleissa voi olla joko perinteinen talla, jossa tavallinen solmu pitää kielet paikoillaan, …
… tai sitten klassiselta kitaralta lainattu, hieman monimutkaisempi ratkaisu.
Tiedote: Custom Sounds -koulutus – Soittokamojen huolto
Järjestämme sunnuntaina 13.3.2016 vuoden ensimmäisen Custom Sounds- koulutuksen. Kurssi on suunnattu kaikille, joita kiinnostaa, miten omat soittokamansa saa pidettyä kunnossa.
• Miten huollat kitaraasi?
• Miten pidät kitarasi vireessä koko keikan ajan?
• Miten pidät vahvistimesi kunnossa?
• Miten kasataan ammattimainen, kiertueita kestävä pedaalilauta?
Kouluttajina toimivat Custom Soundsin kitarahuoltaja ja kaksi Custom Boardsin teknikkoa, jotka auttavat sinua ratkomaan ongelmiasi ja pärjäämään laitteistosi kanssa täysin itse. Käymme läpi soittimet, johdot, pedaalilaudan, vahvistimen ja kaiuttimet niiden yleisimpien ongelmien kautta. Opit tekemään pikahuollon vahvistimellesi turvallisesti ja helposti.
Päivän kruunaa artistivieraamme Erja Lyytinen. Puhumme Erjan kanssa keikkailun haasteista ja kitaroiden ja vahvistimien huollon tärkeydestä ammattimuusikon näkökulmasta. Erja esittelee meille slide-soittoa ja miten hän käyttää efektejään hyödyksi keikoilla. Käymme myös läpi hänen koko keikkakalustonsa “plektrasta kartioon” -periaatteella.
Lisää infoa löydät TÄÄLTÄ.
Kitarablogi.com – Finland's premier Guitar and Bass blog 