Posts tagged ‘classical’

30/01/2013

Kostutin on akustisen kitaran paras ystävä

Walden CD4040-CERT – beauty shot 2

Akustisen kitaran (tai puusta rakennetun soittimen ylipäänsä) säilyttämisessä pätee yleensä vanha sääntö: ”Älä jätä kitarasi pitkään sellaisissa olosuhteissa, joissa itse et viihtyisi”. Kukaan meistä ei haluaisi esimerkiksi istua pitkiä jaksoja kesähelteisessä (tai talvipakkaisessa) autossa, ja myös kitaraa kannattaa säilyttää jossain muualla.

Tavallinen huonelämpötila (18 – 22 celsiusastetta) luo myös kitaralle hyvät olosuhteet.

Yhdessä asiassa akustinen kitara on kuitenkin selvästi herkempi muutoksiin kuin ihminen, ja se on ilmankosteus.

****

Tanglewood TW1000HSRE – body angle

Tämä herkkyys johtuu siitä, että akustisen kitaran runko on tehty melko ohuista puun ”viipaleista”, joihin kohdistuu kuitenkin huomattavasti kielten aiheuttamaa vääntöä ja vetoa.

Akustinen kitara on koko elämänsä aikana herkässä balansissa: sen runkopuut (etenkin kansi ja rungon rimoitus) täyttyy olla mahdollisimman ohuita ja kevyitä, että kitara soi hyvin, mutta toisaalta rakennelman täytyy myös kestää kielten ankaraa vetoa.

Puu elää materiaalina ilmankosteusvaihtojen mukaan – kuivuudessa se kutistuu, suuri ilmankosteus taas aiheuttaa puun turpoamista. Akustisen kitaran tapauksessa tämä tarkoittaa, että kuivissa olosuhteissa soittimen runko yrittää kutistua pienemmäksi, ja kosteassa ilmassa runko alkaa paisua alkuperäisiä mittojaan isommaksi.

Tästä seuraa, että miedoissa tapauksissa ainakin kielten korkeus muuttuu kannen kutistumisen (tai turpoamisen) mukaan. Ääritapauksissa liikkaa kosteus tai kuivuus voi aiheuttaa jopa rungon repeämistä. Sellaista kitaraa nähdään esimerkiksi tässä videossa:

****

Yamaha APX1200 – rosette

Meillä Suomessa ei tavallisesti ole ongelmia liian suuren ilmankosteuden kanssa, koska maa ei sijaitse subtrooppisessa tai trooppisessa säävyohykkeessä. Sen sijaan pitkä lämmityskausi voi aiheuttaa useimmissa sisätiloissa akustiselle kitaralle liian kuivaa ilmaa.

Akustiselle kitaralle ihanteellinen suhteellinen ilmankosteus on tavallisessa huonelämpötilassa 45:n ja 60:n prosentin välillä.

Kannattaa siis tarkistaa ilmankosteutta mittarilla, joka voi olla joko perinteinen analoginen seinähygrometri…

Hygrometer

…tai sitten esimerkiksi kitaralaukkuun menevä pieni digitaalimittari.

Planet Waves hygrometer

****

Kokonaisen huoneen ilmankosteutta voi nostaa tavallisella ilmankostuttimella, kun se ei seiso suoraan soittimen vieressä tai sen alla.

Ufox

****

Hyvin huoleton tapa pitää yllä akustiselle kitaralle sopivaa ilmankosteutta säilytyksen tai kuljetuksen aikana on soittimen runkoon menevä kostutin.

Tällaisia kostuttimia saa monissa eri muodoissa:

Martin:Dampit humidifier

• Dampitin ja Martin Guitarsin kostuttimet ovat putkilomaisia.

Planet Waves humidifier

• Planet Wavesin mallia roikutetaan kitaran kieliltä.

Kyser Lifeguard humidifier

Kyserin ääniaukkoon menevää kostutinta taas voidaan käyttää myös lavalla feedback-suojana.

Kaikilla kitarakostuttimilla on yhteistä kuitenkin se, että niiden sisällä on pieni muovisieni, jonka kastutettaan tavallisilla kraanavedellä. Tämän jälkeen ylimääräistä vettä puristetaan pois ja kostutinta pyyhitään ulkopuolelta kuivaksi, ennen kuin sitä asetetaan kitaran runkoon. Runkopuu sitten imee hyvin hitaasti itselleen kostean sienen tarjoamaa kosteutta. Usein riittä, kun kostuttimeen lisätään vettä kerran (tai kaksi kertaa) viikossa.

****

Kannata siis pitää oma kitara oikeassa ilmankosteudessa, jos haluaa välttää ongelmista.

Paniikkinomaiseen hysteriaan ei kuitenkin tarvitse sortua, koska ilmankosteuden vaihtelu – toisin kuin äkillinen lämpötilan muutos – vaikuttaa kitaraan vain suhteellisen hitaasti. Kyllä, kitaraa voi soittaa huoletta tunnin tai pari sellaisessakin huoneessa, jossa suhteellinen ilmankosteus on vain 40 prosenttia, kun vain laittaa soittimen sen jälkeen takaisin sopivaksi kosteutettuun huoneeseen tai kitarakostuttimen kera koteloon.
PRS SE Angelus – beauty shot

15/01/2013

Concierto de Aranjuez – John Williams

21/08/2012

Review: Yamaha CG142C + NTX900FM

There’s surprisingly little information available on the net when it comes to classical/nylon-string guitars.

Now Kitarablogi.com comes to the rescue:

Yamaha’s C- and CG-series instruments are the best-selling classical guitars in Finland. We selected a solid cedar -topped Yamaha CG142C for this review.

The Yamaha NTX900FM is a very interesting hybrid model – a nylon-string with a pickup and preamp system, as well as a narrower-than-classical nut width.

****

Typical of the company’s output, Yamaha’s CG142C (current street price in Finland approx. 300 €) is an extremely clean piece of work with the understated charm of a classical guitar. All CG-series guitars are build with solid tops – spruce-topped models have an ”S” suffix to their name, while cedar models are denoted with a ”C” at the end of their model name.

The neck, as well as the body’s back and rims, has been crafted from nato-wood. Nato is a South-East Asian tree species (lat. Palaquium) which looks and sounds similar to mahogany. The neck is solid wood, while the body (apart from the top) uses nato-plywood.

The headstock sports a beautiful rosewood veneer.

The CG142C comes equipped with traditional, open tuners. The headstock has been glued to the main part of the neck right above the neck wrist.

The satin-finished neck has been made by gluing together three strips of nato side-by-side. Added onto this main part is the neck heel, built up from several pieces of nato. Using small cut-offs in this way not only keeps costs sufficiently low, but also helps to save natural resources.

The bound rosewood fretboard sports traditional small and narrow frets.

The CG142C’s beautiful rosette is actually a decal, stuck onto the top prior to lacquering, which is common practice on many budget classicals. Higher-priced models feature rosettes crafted from many small pieces of wood and other materials.

Here’s a close-up look at the top’s five-ply binding.

The back’s black binding is carried across to the heel cap.

The Yamaha CG142C’s rosewood bridge is quite fetching in its poised simplicity.

Yamaha’s classical guitars tend to display clean workmanship on the inside also.

****

The Yamaha NTX900FM (current street price in Finland approx. 800 €) is the nylon-string cousin of the company’s APX-guitars. It has been designed for the guitarist who needs a quality pickup system, but doesn’t necessarily like the traditional wide and flat classical neck profile.

The NTX900FM’s top has been crafted from solid Engelmann-spruce.

The nato neck has been glued to the maple body.

The headstock displays a cool and contemporary look…

…which is complemented by the nice tuners.

The NTX’ bound fingerboard is rosewood and comes with traditional frets.

NTX-guitars have the same type of body shape as their APX-brethren, and, just like the APX-guitars, the NTX-body is also shallower than what you’d expect from a classical guitar (with a depth of about 75 %).

The NTX900FM’s rosette has been beautifully crafted from various pieces of wood, as well as small bits of abalone.

The honey-coloured finish of the flame maple soundbox looks good enough to eat.

Thes NTX900’s rosewood bridge also breaks with classical tradition in a stylish way.

This guitar’s preamp is Yamaha’s ART System 61, which is a two-band preamp with separate piezo transducers for the bass and treble string triplets. This enables you to adjust signal levels independently for the bottom and top halves. The ART System 61 preamp is equipped with a three-band EQ and a digital tuner.

The battery compartment has been placed next to the neck heel.

NTX900FM carries two strap buttons, with the bottom one doubling as the piezo system’s output jack.

The workmanship is clean and neat all around – inside and out.

****

****

Yamaha’s CG412C feels like a typical classical guitar: The nut width is a whopping two inches (52 mm) and the neck profile is true to style, namely flat and broad-shouldered. Such a traditional neck gives your left hand plenty of breathing room for complex fingerings, but barre chords require more attention and strength compared to a steel-string.

From an electric player’s standpoint a traditional classical set-up looks impossible, with the action at the 12th fret typically somewhere around 3.5 mm, but this is standard, comfortable fare on a nylon-string. Nylon strings are much softer than steel strings, and they also require a higher action to allow for their larger excursion.

Yamaha’s CG412C sings with a nice, full-bodied voice and an open tonal character. The guitar doesn’t project as well as an expensive classical does, but in its own price bracket the Yamaha CG142C clearly is a winner.

Yamaha CG142C

****

The nut width of the Yamaha NTX900FM’s neck lies halfway between a standard steel-string and a classical guitar, measuring 48 mm. The neck’s more tapered, slimmer and rounder D-profile makes for a much friendlier feel for the non-classical guitarist.

The NTX also comes with a lower string action (bottom-E: 3,1 mm/high-e: 2,6 mm at the 12th fret). This clearly narrows the guitar’s dynamic range, but also makes it easier to play for most of us.

Due to its shallower body and the use of maple for the soundbox, the NTX900FM isn’t particularly loud or full-bodied acoustically. The available volume is enough for practicing or song-writing, but this guitar doesn’t project in the way a traditional nylon-string does.

Yamaha NTX900FM – acoustically

Using the on-board pickup system changes things dramatically, turning the Yamaha NTX900FM into an interesting addition to your guitar arsenal. Yamaha’s ART-system works extremely well, and the separate volume controls for the bass and treble sides come in handy for fine-tuning your tone. The under-saddle transducers are also quite immune against handling noises, and the whole system is refreshingly low on hiss.

In my opinion the Yamaha NTX900FM is a good choice if you’re looking for nylon-string tones with a steel-string feel – or if you’re into juicing up your nylon with effects.

Yamaha NTX900FM – ART System 61

****

Yamaha CG142C + NTX900FM – nylon-string guitars

Finnish distributor: F-Musiikki

****

Yamaha CG142C

current street price in Finland around 300 €

Pros:

+ value-for-money

+ workmanship

+ traditional neck and action

+ sound

Cons:

– traditional neck requires different technique

****

Yamaha NTX900FM

current street price in Finland around 800 €

Pros:

value-for-money

+ workmanship

+ rounder and narrower neck profile

+ tone/pickup system

Cons:

–  acoustically rather quiet

****

20/06/2012

Testipenkissä: Yamaha CG142C + NTX900FM

Klassisista (nylonkielisista) kitaroista löytyy yllättävän vähän tietoa netissä, ja myös musiikkilehdissä niistä puhutaan vain todella harvoin.

Oli siis korkea aika tehdä asialle jotain:

Yamahan C- ja CG-sarjojen klassiset kitarat ovat erittäin suosittuja Suomessa. Testattavaksi saimme kokopuisella setrikannella varustetun CG142C-mallin.

Yamaha NTX900FM taas on mielenkiintoinen hybridimalli – mikitetty nylonkielinen kapeammalla kaulaprofiililla.

****

Yamaha CG142C (F-Musiikin hinta: 299 €) on firman tapaan erittäin siististi rakennettu klassinen kitara hillityllä charmilla. Kaikilla CG-sarjan soittimilla on kokopuiset kannet. Jokaisesta mallista on kaksi eri versiota – kuusi- (mallitunnus loppuu S-kirjaimella) tai setrikannella (mallitunnuksen viimeinen kirjain on C) varustettuna.

Kaula sekä rungon sivut ja pohja on veistetty nato-puusta, joka on Kaakkois-Aasiasta peräisin oleva, ominaisuuksiltaan mahonkia muistuttava lehtipuulaji (lat. Palaquium). Kaula on kokopuuta, kun taas koppaan on käytetty natovaneria.

Lavan etupuolta koristaa palisanteriviilu.

CG142C:ssä on perinteiset, avoimet viritinkoneistot. Lapa on liitetty taidokkaasti kaulaan.

Mattaviimeistelty kaula koostuu yhdestä pitkästä osasta, johon on käytetty kolme vieräkkäistä natopalaa. Tähän pitkään osaan on liimattu lapa sekä useasta palasta koostuva kaulakorko. Tapa säästää sekä kustannuksia että luonnonvaroja.

Reunalistoitettuun palisanteriotelautaan on istutettu huolellisesti lajille tyyppilliset pienet nauhat.

Kaunis rosetti on CG142C:ssä – kuten lähes kaikissa tämän hintaluokan kitaroissa – ennen lakkaamista kannen päälle liimattu folio. Kalliissa klassisissa taas rosetti on aikaa vievää upotustyötä, joka koostuu pienistä puu-, muovi- ja helmiäispaloista.

Kannessa on viisikerroksinen reunalistoitus.

Pohjan musta reunalistoitus saa ikäänkuin jatkoa kaulakoron päällystyksessä.

Kaunis, tyylikäs, ja konstailematon – tällainen on Yamaha CG142C:n palisanteritalla.

Yamahan klassinen on myös erittäin siisti kopan sisällä.

****

Yamaha NTX900FM (F-Musiikin hinta: 719 €) on APX-kitaroiden nylonkielinen serkku. Se on tarkoitettu sellaisille kitaristeille, joille laadukas etuvahvistin hyvällä sähköisellä soundilla, sekä rivikitaristeille mukava kaulaprofiili ovat tärkeämpiä seikkoja kuin sataprosenttisesti perinteitä kunnioittava klassinen kitara.

NTX900FM:n kansi on kokopuista Engelmann-kuusta.

Natokaula on liitetty loimuvaahtervanerista tehtyyn koppaan perintesesti liimaamalla.

Lavan muoto on tuore ja nykyaikainen…

…ja kauniit, laadukkaat virittimet sopivat kitaran ilmeeseen erittäin hyvin. Myös NTX:n lapa on liimattu kaulaan.

Reunalistoitettu otelauta on tässäkin kitarassa palisanteria.

NTX-kitaroissa on sama runkomuoto kuin teräskielisissä APX-soittimissa, ja myös nylonkielisten NTX:n rungot ovat perinteistä klassista kitaraa litteämpiä (noin 75 %).

NTX900FM:n rosetti on kasattu huolella useista eri puulajeista sekä pienistä helmiäispaloista.

Näyttävä loimuvaahterakoppa on saanut ylleen hunajavärisen lakkakerroksen.

Myös NTX900:n palisanteritallan muotoilu tekee selväksi, ettei kyse ole perinnemallista.

Etuvahvistin on Yamahan oma ART System 61 -malli, joka on kaksitie-järjestelmä. Tämä tarkoittaa, että basso- ja diskanttikielille on erilliset pietsomikrofonit, joiden äänenvoimakkuutta voi säätää toisistaan riippumatta. ART System 61:ssä on tämän lisäksi kolmialueinen EQ, sekä viritysmittari.

Yhdeksän voltin pariston lokero on sijoitettu kaulan viereen.

NTX900FM:ssä on valmiiksi asennettuna kaksi hihnatappia. Rungon hihnatappi on samalla jakkilähtö kitaran signaalille.

Työnjälki kitaran sisäpuolella on jälleen varsin siistiä.

****

****

Yamaha CG412C on soittotuntumalta tyyppillinen klassinen kitara: kaula on oikeanoppisesti todella leveä (satulan kohdalla 52 mm) ja kaulaprofiili on suhteellisen matala, mutta hyvin harteikas. Perinteisen klassisen kitaran leveä kaula antaa riittävästi tilaa kaikenlaisille sormituksille, mutta barreé-soinnut vaativat enemmän tarkkuutta ja voimaa kuin useimmilla teräskielisillä soittimilla.

Kielten korkeus kuulostaa sähkökitaran näkökulmasta kamalan korkealta – matala E: 3,7 mm, korkea e: 3,2 mm – mutta se on klassisella kitaralla vielä hyvin maltillinen. Nylonkielet ovat teräskieliä huomattavasti pehmeämpiä, ja niiden liikerata on soiton aikana myös paljon suurempi, minkä takia kielten etäisyys nauhoihin täyttyy olla suurempi kuin teräskielisissä kitaroissa.

CG412C soi kauniilla täyteläisellä, mutta samalla avoimella äänellä. Kitara ei projisoi niin hyvin kuin kallis pro-luokan soitin, mutta omassa luokassaan – hyvänä harrastelijakitarana – Yamaha CG142C kuuluu selvästi parhaimmistoon.

Yamaha CG142C

****

Yamaha NTX900FM:n kaula on leveydeltään perinteisen klassisen ja teräskielisen akustisen välillä. Satulan kohdalla leveys on 48 mm. Kapeammat mitat ja täyteläinen D-profiili tekevät kaulasta huomattavasti yleiskitaristille ystävällisemman.

NTX:ssä kielet ovat myös lähempänä otelautaa (ala-E: 3,1 mm/ylä-e: 2,6 mm). Tämä kaventaa akustista soittodynamiikkaa, mutta tekee kitarasta helpommin soitettavan.

Tavallista ohuemman rungon ja runsaan vaahtera-annoksen takia, soi NTX900FM vähän hiljaisemmalla ja ontolla äänellä. Volyymi riittää hyvin omaan harjoittelluun kotona tai biisintekovälineeksi, mutta kitara ei kanna akustisesti niin hyvin kuin ”oikea” nylonkielinen.

Yamaha NTX900FM – akustisesti

Linjasoitossa asiat muuttuvat dramaatisesti, ja Yamaha NTX900FM:stä kuoriutuu erittäin makeasoundinen lisäys soitinarsenaaliin. Yamahan ART-järjestelmä toimii todella hyvin, ja mahdollisuus säätää basso- ja diskanttikielten tasoja itsenäisesti  helpottaa huomattavasti soundin hienovirittämistä. Tallan alla sijaitsevat mikrofonit eivät ole liian herkkiä oikean käden aiheuttamille häiriöäänille, ja etuvahvistimesta lähtevässä signaalissa on kiitettävän alhainen kohinataso.

Yamaha NTX900FM on mielestäni hieno peli, jos tarvitaan nylonkielistä soundia teräskielisellä tatsilla – tai, jos haluaa kokeilla nylonsoundia efekteillä.

Yamaha NTX900FM – linjasoitto

****

Yamaha CG142C + NTX900FM – nylonkieliset kitarat

Maahantuoja: F-Musiikki

****

Yamaha CG142C

F-Musiikin hinta: 299 €

Plussat:

+ hinta-laatu-suhde

+ työnjälki

+ perinteinen klassinen kaulaprofiili ja tatsi

+ soundi

Miinukset:

– perinteinen kaulaprofiili vaatii harjoittelua

****

Yamaha NTX900FM

F-Musiikin hinta: 719 €

Plussat:

hinta-laatu-suhde

+ työnjälki

+ rivikitaristeille ystävällinen kaulaprofiili ja tatsi

+ mikrofonijärjestelmän soundi

Miinukset:

–  ohut akustinen soundi

****

08/06/2012

Kahden nailonkielisten testi työn alla +++ Reviewing a couple of nylon-strings

02/04/2012

Kielten vaihtaminen nailonkielisessä kitarassa

Kuvat: Miloš Berka

****

Tässä alkutilanne: uuden kielisatsin lisäksi tarvitset viritysmittarin, sekä kelaamisen nopeuttajaksi pienen muovivivun. Kun kerran poistetaan kaikki kielet kitarasta, on ehkä hyvä idea myös puhdistaa soitin. Puhdistusliinalla voi myös suojata kitaraa kolhuilta. Itse käytän myös saksia yhdessä työvaiheessa (katso lopusta).

Myös nailonkielisille kitaroille on tarjolla erilaisia kielisatseja. Klassisen kitaran tapauksessa kielisatseja ei tarjota paksuuden mukaan lajiteltuna, vaan ratkaiseva kriteeri on kielten veto/jäykkyys. High tension -satsi tuntuu jäykemmältä ja soi hieman kirkkaammalta kuin low tension -satsin kielet. Myös valmiiksi kustomoituja kielipakkauksia on olemassa, joissa esimerkiksi punotut bassokielet ja kirkkaat diskanttikielet ovat peräisin saman valmistajan kahdesta eri sarjasta.

Nailonkielisessä kitarassa kielisatsin vaihtaminen ei vaikuta dramaattisesti kitaran intonaatioon tai säätöihin, kyse on enemmän eri soittotatsista ja soundista. Kokeilumielessä voi siis vaihtaa turvallisesti yhdestä lajista toiseen, niin kauan kun kielet on tarkoitettu nimenomaan klassiselle tai Flamenco-kitaralle.

Itse olen suurikokoinen mies, jolla on voimakas soittotyyli – valitsen siis high tension -kieliä.

****

Ensin vanhat kielet löysätään kokonaan – vivulla tämä käy käden käänteessä. Jos kitarasi koneistot tuntuvat epätavallisen jäykiltä, voit lisätä pari tippaa öljyä hammasradan ja kierretangon väliin tai ehkä myös löysätä hammasratojen kiinnitysruuveja aavistuksen verran.

****

Kun kielet ovat täysin velttoja, leikkaan kielet kylmästi kahtia. Näin ei tarvitse vetää koko kieltä tallan tai virittimen läpi, ja vaihtaminen nopeutuu.

****

Avaan vanhojen kielten solmut…

…ja poistan ne sekä tallasta…

…että virittimistä.

****

Uusi kieli työnnetään ensin kaulan puoleiselta sivulta tallasta läpi.

Lyhyt pätkä kielestä vedetään tallasta ulos ja ylös…

…ja vedetään ensin kerran pitkän kielipalan alitse, ja sen jälkeen muutaman kerran itsensä ympäri.

Lopputuloksen pitäisi näyttää tämänkaltaiselta.

Jotkut soittajat käyttävät bassokielillä erilaista menetelmää, jossa kielet lukitaan yhdellä isolla silmukalla. Molemmat versiot toimivat ja ovat ”sallittuja” – makukysymyksiä luultavasti. Tässä on kuva yhdestä Ramírez-kitarasta, jossa käytetään sitä toista kiinnitystapaa:

****

Kielen toinen pää pujotetaan virittimen läpi…

…minkä jälkeen kielen voi lukita itseensä vetämällä kielen vapaata päätä sen otelautaan menevän osaan alitse.

Seuraavaksi voi jo virittää uuden kielen.

Ja tällainen on suunnilleen onnistuneen toimenpiteen lopputulos.

****

Itse aloitan aina satulan ulkoreunoista ja jatkan sieltä poispäin kielipareissa (E-e, A-h, D-g).

Ei ole yhtään huono idea venyttää uusia kieliä samalla lailla kuin teräskielisissä tai sähkökitaroissa. Tosiasia on kuitenkin, että nailonkielet tarvitsevat huomattavasti pidemmän ajan, ennen kuin ne pysyvät vireessä. Ei ole siis syytä turhautua, jos joutuu ensimmäisinä päivinä kieltenvaihdon jälkeen virittää useasti!

Muuten: useat ammattilaiskitaristit eivät vaihda nailonkielisessä heti koko satsia kerrallaan. Usein on nimittäin niin, että täysin muovista valmistetut diskanttikielet kestävät soittoa huomattavasti pidempään kuin saman satsin bassokielet, joissa on suhteellisen ohuen silkkikudoksen ympärille punottu pehmeää metallia.

Nailonkielisessä kitarassa ei voi (eikä tarvitse) säätää intonaatiota – kun uudet kielet ovat päällä, soitto voi alkaa.

Save

28/03/2012

Changing strings – nylon-string classical guitar

Photos: Miloš Berka

****

Here’s what you need for the procedure: A string winder comes in very handy for taking off and putting on the strings, and a tuner is needed to get the guitar up to pitch. I use a pair of scissors to make life a little easier for myself (see below). A polishing cloth may come in handy for cleaning and/or protecting your guitar.

There are different string tensions available. Unlike on a steel string or an electric, you can use any type of classical guitar string on your guitar without the need for a complete set-up. A differently tensioned set won’t noticeably affect your intonation, but it will make a difference in the guitar’s feel, action and sound – feel free to experiment.

I’m a big guy with a strong touch, so I use high-tension sets…

****

First you need to slacken the strings completely. If your guitar’s tuners are particularly hard to turn, use one or two drops of light oil on the cogs, or try loosening the (black) screws which hold the cogs to the tuner posts by a tiny amount.

****

Once the strings are free from tension, I use the scissors to cut each string into two pieces. I find this makes taking the strings off a little easier, because you don’t have to feed all the string through either the tuner or the bridge for removal.

****

Untie the knot at the bridge…

…then remove the old string from the bridge…

…as well as the tuner.

****

Feed one end of the fresh string through the neck-facing side of the bridge.

Take the short end sticking out towards end of the body…

…and tie it into a sling, by first feeding the short end under the long piece and then tying to itself.

The final result should look somewhat like this.

Some guitarists use a different technique on the lower three strings, utilising only one large loop. Both ways are valid, but the slightly more elaborate way seems to work best for me.

Here’s a picture of a Ramírez strung in the other way:

****

Feed the other end of the string through the appropriate tuner…

…pull it through and lock it in by putting the string end underneath the part going to the fingerboard…

…and then wind it to pitch.

This is what the result should look like.

****

I find it easiest to string up a classical guitar from the nut upward, so I work in pairs – E-e, A-b, D-g.

You can do some string-stretching on a nylon-strung guitar, just the way you’d do it on an steel-string or electric, but in general nylon strings need much longer to settle into pitch. So, don’t be annoyed or alarmed if you have to retune rather often during the first few days of use!

By the way: Some professional classical guitarists don’t change the whole set each time. The three top strings, which are all-nylon, usually tend to stay useable for longer than the three bass strings, made of a thin fiber core and spun with soft metal.

There’s no real scope for intonation-adjustment on a classical guitar, so once the strings are on you’re ready to go.