Last year Marshall celebrated their 50th anniversary by releasing a whole range of limited-edition one-watt combos and half-stacks.
Now we’re in for a cool reprise, as Marshall announced a limited edition of 1,111 of a Custom Offset half-stack in Frankfurt earlier this year. The Custom Offset is based on their JTM1 50th Anniversary amp.
A couple of these rare amps even made it to Finland. Kitarablogi.com managed to get hold of one half-stack for a quick review.
****
The Marshall Custom JTM1 Offset (price in Finland approx 1,000 €) takes the JTM1 as its starting point, but takes the concept even further down the vintage road to give the Custom Offset the look the company’s first batch of JTM45 models. There’s the famous light grey/beige grille cloth, and the offset control panel, which has given this amp its name.
As can be expected at this price point, the overall workmanship is of a very high standard, indeed.
The head’s gleaming, chrome-plated front panel, as well as the two black metal control knobs, are clear hints at this amp’s exalted limited edition status.
On the chromed back panel you will find the same Power-switch as on last year’s anniversary models. It drops the amp’s output from one Watt down to one-tenth of a Watt.
The Custom JTM1 Offset’s matching cabinet has an impedance of 16 Ohms, but you can also connect 8 Ohm speaker loads via the second output jack.
The Custom head is build around the same valve types as the JTM1 head – we find two ECC83/12AX7-valves, as well as a model ECC82/12AU7.
The closed-type Marshall cab holds a single Celestion G10F-15 10-inch speaker.
****
What kinds of sounds do we usually associate with a vintage-style Marshall? Probably clean tones with a dry character and not very much headroom. On the overdriven and distorted side of things we’d definitely look for creamy compression with a good sprinkling of mid-range grunt and presence bite .
…and these are exactly the types of tones the Marshallin Offset dishes out in a very tasty manner!
A vintage-reissue Fender Telecaster stays fairly clean at the beginning of the Custom Offset’s gain range, but the British type of dryness is clearly present:
The higher output of my Gibson Les Paul Junior’s P-90 clearly drives the preamp more, which results in a nice bit of added graininess at the same settings, especially in the attack phase of each note:
A double-humbucker’d Hamer USA Studio Custom finally pushes this Marshall into real break-up territory – fantastic for old-school Blues. For completely clean tones with humbuckers you will have to turn down your guitar’s volume control:
****
Turning up the Marshall’s Loudness-control adds more gain to preceedings, but also raises volume levels considerably. The Custom JTM1 Offset is quite a belter for a one-watter, meaning it’s too loud to be played at full-tilt in most apartment buildings.
Luckily for us, there’s the nifty Power-switch on the back panel, which drops the volume down to neighbour-friendly levels. A nice side effect of going oh-point-one Watts is that it also adds another wallop of overdrive into the mix, which is why you can even get some decent Hard ’n’ Heavy-tones out of this tiny rig.
Here’s a taste of what I got at 0.1 Watts and Loudness turned all the way up.
First the Tele…
…next up the Junior…
…and last, but not least, the Hamer:
****
In my view the Marshall Custom JTM1 Offset is a great-sounding little bugger of a half-stack, giving you most of the classic Marshall tones.
Yes, I know that 1,000 euros is a lot of money for such a tiny amp. If you’re purely on the look-out for a very small valve amp for your living-room or project studio, you will probably get more features (and Watts) for your money from other makes or models.
But the Custom Offset clearly isn’t only about being a small amp; instead there’s a great deal of added prestige in such a well-made, limited edition amp build in England by a company of such standing. The Marshall Custom JTM1 Offset is a boutique-class amp for collectors and purists, and seen in this light the price seems rather fair.
If you’re interested I’d recommend speedy action, though, because the availability is, indeed, very limited!
American guitar guru Grover Jackson is a genuine living legend. When Jackson bought Wayne Charvel’s small shop (in 1978) nobody would have guessed that this man would single-handedly define two new types of electric guitars.
The – mostly bolt-on necked – Charvel guitars from the Eighties kicked off the Superstrat-phenomenon in earnest.
The original Jackson-branded instruments became famous as hiogh-octane Metal-guitars, which combined first class playability with bold graphic finishes. The most legendary Jacks model is surely the Concorde/RR, which Grover Jackson developed for Randy Rhoads.
Grover Jackson left Charvel/Jackson at the end of the 80s, and he went on to design instruments for a number of different brands, like Washburn for example. The Charvel and Jackson brands are nowadays part of the huge Fender conglomerate.
Grover Jackson has recently launched a new guitar-making outfit, together with (ex-Fender man) Jon Gold. GJ2 Guitars is a small Californian outfit which concentrates on small-run high-end guitar making.
Kitarablogi.com takes the first five instruments to arrive in Finland for a spin.
****
The GJ2 Glendora NLT (this version 1,717 €, incl. gigbag) is the most traditional guitar of our group of five.
The review sample’s body has been crafted from light ash (custom option) and finished in gloss Antique White. The basic version of the Glendora comes with a body made from either basswood, alder or poplar.
The satin-finished maple neck joins the body in traditional fashion.
The Glendora’s headstock is a stylish variation on the classic six-in-a-row design.
The tuning machines are quality units from Gotoh.
The contemporary two-post vibrato bridge is also a Gotoh design. The bar is simply pushed into the block and kept in place by an adjustable nylon collar.
The rosewood fingerboad sports 22 gleaming jumbo-sized frets.
For his new GJ2 guitars Grover Jackson has perfected a new method of applying a compound radius to the fretboard. A compund radius means that the frets have a steeper curve near the nut and get shallower further up towards the body. This gives you the best of both worlds with easy open position chording and effortless string bending higher up the neck without string choking.
GJ2 Guitars use their own Habanero pickups as standard. Our review sample comes equipped with an HSS-setup, but you can order your Glendora with several different pickup combinations, like the vintage-style SSS or two humbuckers.
The controls comprise a five-way switch, as well as master volume and tone controls.
****
The Glendora FR (this version 1,930 €, incl. lightweight case) is the Floyd Rose-equipped version of the Glendora.
Our review instrument comes with a standard body (basswood, alder or poplar), but apart from that the basic build is the same as on the Glendora NLT.
One of the custom options available for a surcharge in the Glendora-range is a matching headcap, just like on this guitar.
GJ2 Guitars use only top-drawer quality parts, like the Schaller-made steel Floyd Rose bridge on the Glendora FR.
It’s a Habanero-set of two single-coils and one humbucker for this guitar.
****
The GJ2 Arete is one of Grover Jackson’s new designs based on a through-neck. There are three different basic versions of the Arete available, called 3-Star, 4-Star and 5-Star.
The Arete 4-Star (this version 2,231 €, incl. lightweight case) is the middle model, which is crafted almost completely from South-American mahogany. The neck uses three long strips side-by-side for added stiffness.
Two mahogany wings make up the streamlined body. The more affordable Arete 3-Star is made from sapele, while the more expensive 5-Star counterpart gives you several different body woods to choose from.
The Arete 4-Star comes in a hand-rubbed oil finish. The cover plates are made from aluminium.
The headstock sports one of GJ2 Guitars’ special features – the Invisible Binding. This is achieved by routing out a shallow ”pool” on the headstock’s face, into which a large rosewood plate is then inlaid.
All Arete 4-Star guitars are vibrato-equipped – they come either with the same knife-edge bridge as on the Glendora NTL, or with a steel Floyd Rose as on our review instrument.
The black pickup bezels feature a structured surface.
The bound rosewood fingerboard sports Mini Bull’s Eye inlays, as well as 22 jumbo frets.
The basic version of the Arete 4-Star is equipped with two Habanero humbuckers, but you can also order HSS- or HSH-configurations, should you so desire.
The three-way toggle is mounted between the master volume and tone controls. GJ2 Guitars’ cool Flying Saucer-knobs not only look great, but are also easy to adjust.
****
A through-neck crafted from three side-by-side strips of maple flanked by basswood wings – this is the basic recipe behind the GJ2 Concorde 4-Star (this version 2,768 €, including hard case).
All Concorde-models feature a full-length, 64.8 cm (25.5-inch) scale.
The Concorde 4-Star is available in five gloss finishes – Jet Black, Stark White, Antique White, Sports Car Red and GJ Blue – and either a Floyd Rose vibrato (as on the review sample) or a Gotoh hardtail bridge.
The hardware on a Concorde 4-Star is chrome-plated.
The fretboard is equipped with 22 jumbo frets and pearloid inlays.
The volume knob is easy to reach with your pinkie.
Two Hanbanero humbuckers, one master volume, one master tone control and a three-way toggle – what more does a Rock God need?
The placement of the output jack is a nifty little feature.
****
This is GJ2 Guitars’ ultimate Heavy Dream Machine:
The Concorde 5-Star (this version 4,103 €, incl. hard case) can be had – for an additional charge – finished in a custom finish, such as the Randy Rhoads-style pinstripe graphics on this guitar.
The back plates of the Concorde-models are made of aluminium.
The Concorde 5-Star sports gold-coloured hardware. Our review sample had optional, locking Gotoh-tuners installed.
Ebony is the material of choice for the bound fretboard, as well as the headstock inlay.
Here’s a closer look at the golden Floyd Rose bridge.
The inlays on the Concorde 5-Star are genuine pearl.
…and here’s a little peek into the very clean control cavity.
****
The feather-light ash-bodied GJ2 Glendora NLT is a fantastic S-style guitar for the connoisseur!
The Glendora’s playability is first-rate, and the guitar’s satin-finished neck, with its oval C-profile feels like an old friend.
Played acoustically there’s a hefty dose of woody dryness and sparkling top end, no doubt thanks to the ash body. The Glendora NLT’s displays an open voice with a nicely clucking attack.
I have only good things to say about GJ2’s Habanero pickups – they sound great, they are dynamically rich and the whole set is well balanced in terms of tone and output level.
Here’s a short clip played using the neck pickup:
The workmanship, feel and playability of the Glendora FR is the same as in the NLT-version – simply fantastic!
Acoustically there’s maybe a tad more roundness in the mid-range and a slightly fatter bass on display in the Glendora FR, which is probably a result of its standard body. On the other hand, the steel Floyd Rose adds its own sprinkling of presence bite into the mix.
Because the bridge humbucker isn’t overpowering the guitar’s single-coils, there’s plenty of fun to be had using the second switch position (bridge and middle):
The lightweight GJ2 Arete 4-Star is a very comfortable guitar to hold and play.
Thanks to its hand-rubbed oil finish the Arete feels very organic. If you’re a fan of nice wood, then this is the guitar for you.
The neck profile has a nice bit of shoulders to its slightly flattened D-section, and fills out your hand rather nicely.
The Arete’s acoustic voice is warm and open.
GJ2’s Habanera humbuckers clearly follow the boutique-vintage route, which puts tone and dynamics front and centre, instead of sheer brute force. Thanks to this it is very easy to coax a whole trainload of different tasty humbucker-tones from the Arete 4-Star, which will satisfy both the traditionalist, as well as modern Rock- and Fusion-guitarists.
The Flying Saucer knobs have a very positive grip, allowing you to adjust the guitar’s controls precisely.
Here’s a clip I recorded using the bridge humbucker:
It may come as a surprise to a newbie, but the Concorde 4-Star actually feels extremely comfortable hanging suspended from a guitar strap. Sure, the visuals are very angular, but the feel isn’t.
On the other hand I should stress that the Concorde most probably isn’t the right choice as a couch guitar, because it won’t really stay in your lap. And one more thing – beware of the sharp top horn! But as long as you know this guitar’s boundaries, your in for a fun ride with a light and well-balanced studio- and stage-guitar.
The neck has a chunky D-profile, which is good news for tone and sustain.
The Concorde’s long scale, its maple through-neck, as well as the Floyd Rose system give this guitar a clearer, more precise – and in a positive way – more neutral acoustic tone, when compared, say, to a Gibson Flying V.
The guitar’s Habanero humbuckers do a fantastic job in getting the Concorde 4-Star’s precise attack and growling mid-range across.
The neck ’bucker displays a fluid, flute-like timbre, without any sign of muddiness:
In terms of playablity and ergonomics there’s not much to divide the Concorden 5-Star from its 4-Star sibling.
But there are some clear differences in tone, most probably due to the posher 5-Star-version’s ebony ’board. The Concorde 5-Star has some added presence bite and a tad more twang in its attack, resulting in an even livelier tone.
Here’s a clip played using the bridge humbucker:
****
What a great thing that Grover Jackson isn’t content with resting on his (considerable) laurels. These new instruments build upon Mr Jackson’s rich past and vast knowledge, while managing to stay foward-facing and fresh.
The sum of this knowledge and experience, coupled with new building techniques and GJ2 Guitars’ obvious attention to detail, result in a range of instruments I would call the best guitars Grover Jackson has ever made.
This type of quality naturally comes at a price. But in light of GJ2’s comparatively small production runs and the sheer quality on offer here, you truly get what you paid for – boutique quality, made in the USA.
Viime vuonna Marshall juhli 50-vuotista taivaltaan kokonaisella sarjalla pienissä erissä valmistettuja yksiwattisia puolistäkkejä ja komboja.
Ilmeisesti hyvä vire on jäänyt päälle, sillä tänä keväänä Marshall ilmoitti 1111 kappaleeseen rajoitetusta Custom Offset -puolistäkistä, joka on modifioitu versio JTM1-juhlavahvistimesta.
Muutaman kappaleen erä on hiljattain saapunut Suomeen, josta onnistuimme lainata yhden puolistäkin Kitarablogi-testiin.
****
Marshall Custom JTM1 Offset -vahvistimen (hinta noin 1.000 €) lähtökohtana on siis ollut viime vuoden JTM1-juhlamalli. Tämä keräilyvahvistin on kuitenkin viety lähemmäksi firman ensimmäisiä JTM45-malleja käyttämällä alkuperäistä logoa, vaaleata etukangasta sekä keskittämisen sijaan reunaan asennettua etupaneelia, josta vahvari on myös saanut nimensä.
Kuten setin korkean hintatason perusteella sopiikin odottaa, on englantilainen työnjälki Offsetin kohdalla erittäin korkealaatuista.
Vahvistimen kromattu etupaneeli sekä sen mustat, metalliset nupit kielivät vahvistinnupin ylevästä boutique-luokan asemasta.
Kromatusta takapaneelista löytyy viimevuotisesta juhlasarjastakin tuttu teho-nappi, jolla Marshallin päätetehon saa pudotettua yhdestä watista 0,1:een wattiin.
Custom JTM1 Offsetin oma kaiutinkaappi toimii 16 ohmin impedanssilla, mutta nuppiin voi liittää myös kahdeksan ohmia vastusta tarjoavia ämyreitä.
Custom-nupin putkivarustus on sama kuin viime vuoden juhla-JTM1:ssä – etuasteputkina toimii kaksi ECC83/12AX7-putkea ja pääteputki on malliltaan ECC82/12AU7.
Tyyppillisen suljetun Marshall-kaapin uumeniin on asennettu yksi 10-tuumainen Celestion G10F-15 -kaiutin.
****
Millaista soundia yleensä odotetaan vintage-tyyliseltä Marshallilta? Ehkä puhdasta soundia, joka on kirkas, mutta melko kuiva, ja joka ei tarjoa suuria määriä putipuhdasta headroomia. Särösoundilta haetaan varmasti kermaista kompressiota, mutta samalla myös tietynlaista keskialueen rouheutta ja purevuutta.
…ja juuri sellaisia soundeja Marshallin Offset tarjoaa hyvin maukkaalla tavalla.
Fender Telecasterilla sointi pysyy kutakuinkin täysin puhtaana, mutta tyyppillinen brittiläinen kulmikkuus on jo tässä hyvin havaittavissa:
Gibson Les Paul Juniorin P-90 mikrofonin korkeampi lähtötaso aiheuttaa jo pientä, kaunista rakeisuutta etenkin nuottien alkuvaiheissa:
Samoilla säädöilla humbuckereilla varustettu Hamer USA Studio Custom työntää Marshallin selvästi pikkusärön herkkulliseen maailmaan. Täysin puhtaita clean-soundeja täytyy tässä hakea kitaran volume-nuppeja käyttäen:
****
Vääntämällä Marshallin Loudness-potikkaa kaakkoon, soundiin saa yhä enemmän säröä, mutta samalla kasvaa myös volyymitaso. Custom Offset on hyvin kovaääninen puolistäkki yksiwattiseksi vahvistimeksi, eikä täysillä soitettuna vahvistin enää sovi kerrostaloon.
Onneksi on olemassa takapaneelin tehonpudotus-nappi, jolla JTM1 Offset -stäkistä saa ”sisäsiistin”. Toivottuna lieveilmiönä pudottamalla nupin 0,1-wattiseksi myös vahvistimen saturaatio kasvaa, minkä ansiosta Marsusta saa pienellä volyymillä irti hyvin uskottavia heavysoundeja.
Tältä kuulostivat testissä käytetyt kitarat 0,1 W -tilassa ja Loudness täysillä.
Ensin Tele…
…seuraavaksi Junior…
…ja lopulta Hamer:
****
Marshallin Custom JTM1 Offset on mielestäni erittäin hieno pikkustäkki, jolla on juuri sellainen soundi kuin mitä itse hakisin tämänkaltaiselta vahvistimelta.
On kyllä sekin totta, että tuhat euroa on aivan liikaa, jos haetaan ”vain” olohuoneeseen tai pikkustudioon mahtuvaa kitaravahvistinta – pienemälläkin rahalla saa usein jopa enemmän watteja ja ominaisuuksia.
Custom Offsetissa on kuitenkin kyse pitkälti myös rajoitetun painoksen tuomasta prestigestä ja keräilyarvosta sekä Englannissa tehdyn pikkuvahvistimen hienoudesta. Marshall JTM1 Offset on boutique-luokan peli kitarasoiton puristille – ja siinä luokassa se pärjää vallan mainiosti!
On kuitenkin syytä pitää kiirettä, koska Suomeen on saapunut vain muutama kappale tätä mallia, eikä lisää enää tule!
Rolandin suosittu Cube -kitaravahvistinsarja on päivitetty.
Uusiin Cube GX -komboihin on lisätty useita uusia ominaisuuksia, kuten esimerkiksi Cube Lite -mallissa ensiesittelynsä saanut i-Cube Link, jonka ansiosta uusia Roland-vahvareita voi käyttää saumattomasti yhdessä Applen iOS-laitteiden kanssa.
****
Rolandin Micro Cube GX (134 €) on maailman suosituimman paristokäyttöisen harjoitusvahvistimen uusin versio.
Edestä katsottuna GX-versio on pysynyt lähes muuttumattomana – eturitilään kiinnitetty uusi Cube-logo on käytännössä ainoa visuaalinen vihje uudistuksesta.
Micro Cube GX:n metallinen takapaneeli on edeltäjään verrattuna pienempi.
Uudessa mallissa yhdistetty kuuloke-/linjalähtö on minikokoinen jakkiliitin.
Pikku-GX käyttää edelleen kuutta AA-paristoa, mutta uutukaisen paristolokero on isompi ja kätevämpi.
Verkkovirralla toimiva virtalähde kuuluu pakettiin.
Etupaneeli on uudistettu perusteellisesti:
Kitaratulon yltä löytyy Rolandin uusi i-Cube Link -liitin, johon liitetään iPhone tai iPad vahvistimen mukana tulevalla johdolla. i-Cube Linkin ansiosta kaikkia Cube GX -perheen vahvistimia voi käyttää iOS-laitteen äänikorttina sekä tehokkaina treenivälineinä Rolandin ilmaista Cube Jam -ohjelmaa hyödyntäen. Lisätietoa Cube Jam -ohjelmasta saat Kitarablogin Cube Lite -testistä.
Toinen tärkeä uudistus on Micro Cube GX:n Memory-muisti. Muistiin voi tallentaa jokaiselle Amp Type -vahvistimelle omat säädöt – siis Gain-, Volume-, Tone-, EFX- ja Delay/Reverb-säätimien asetukset.
Myös viritysosasto on uudistettu. Vanhassa Micro Cubessa oli elektroninen äänirauta, josta sai A:n sävelkorkeuden (vaihtoehtoisesti tarjolla oli myös Ab ja Abb=G). Uudessa Micro Cube GX:ssä on kunnon viritysmittari, joka toimii oletuksena kromaattisesti. Viritysmittaria voi kuitenkin myös käyttää pelkästään A-viritysmittarina, mikä on kätevä ominaisuus esimerkiksi kieltenvaihdon yhteydessä.
****
Rolandin Cube-80 GX (384 €) on Cube GX -perheen suuritehoisin malli, joka tarjoaa peräti 80 wattia tehoa 12-tuumaisen kaiuttimen kautta.
Tärkein ero sen edeltäjään – Cube-80 XL – nähden on, että GX-versiosta on jäänyt loopperi pois, joka on nyt puolestaan korvattu i-Cube Link -ominaisuudella.
Uusi on myös takapaneelin GA-FC-liitin, johon voi kytkeä Rolandin, varta vasten firman kitaravahvistimia kehitetyn GA-FC-kytkinlaudan (ostettava erikseen).
Tältä kytkinlauta näyttää. Cube-80 GX:n tapauksessa laudalla voi vaihtaa kombon kanavia, sekä kytkeä EFX-, Delay- ja Reverb-osastojen efektit yksitellen päälle tai pois. GA-FC:hen voi myös liittää tarvittaessa kaksi ekspressiopedaalia (lisävaruste), joilla voi säätää tulon äänenvoimakkuutta ja vahvistimen masterin tasoa. Cube-80 GF:n paketista löytyy suurikokoinen tarra, jolla kytkinlaudan merkinnät muutetaan kombolle sopiviksi.
Cube-kombojen tuttu, vankka perusluonne on säilynyt myös GX-sarjassa entisellään.
Cube-80 GX on kolmikanavainen vahvistin:
JC Clean -kanava tarjoaa vanhasta Roland Jazz Chorus -kombosta tuttuja putipuhtaita soundeja. Lead-kanavan vahvistinmallinustarjonta taas on huomattavasti isompi – se tarjoaa yhdeksän eri COSM-vahvistinta sekä teräskielisen akustisen kitaran mallinuksen.
Kolmas kanava on niin sanottu Solo-kanava. Käytän sanoja ”niin sanottu”, koska todellisuudessa Solo-kanava on Cube-80 GX:n muistipaikka, johon voi tallentaa yhden omavalintaisen soundin (JC Clean- tai Lead-kanavan) vahvistin- ja efektiasetukset, eikä sen tarvitse välttämättä olla soolokitaralle sopiva soundi. Ero Solo-kanavan ja kombon kahden muun kanavan välillä piilee siinä, että Solo-kanavalla on (tallennuksen ansiosta) täysin omat EQ-, EFX-, Delay- ja Reverb-asetukset, kun taas JC Clean- ja Lead-kanavat käyttävät EQ:ta ja efektejä niillä asetuksilla, joihin ne on käyttöhetkellä säädetty.
Uuden kombon vahvistin- ja efektivalikoima on pysynyt käytännössä samana kuin XL-versiossa, mutta lisänä löytyy jo alussa mainittu i-Cube Link -liitin, jolla Cube-80 GX:n saa kytkettyä esimerkiksi iPadiin. Lisätietoa uudesta i-Cube Link -liittimestä ja Rolandin Cube Jam -ohjelmasta saat TÄSTÄ.
****
Uusi Micro Cube GX tarjoaa selvästi enemmän kuin sen kuuluisa edeltäjä. Oikean viritysmittarin lisäys helpottaa kitaristin elämää entisestään, ja uusi i-Cube Link/Cube Jam -ominaisuus istuu tällaiseen kannettavaan harjoituskomboon kuin nakutettu. Tämän ansiosta Micro Cube GX:stä kuoriutuu iOS-laitteiden omistajalle oikea liikkuva harjoituspartneri ja sutjakka ideoiden tallennin.
Uuden pikku-GX:n valikoimaan kuuluu myös kolme uutta soundia – vallan mainio über-metal-vahvistin Extreme, loistava polyfoninen oktaaveri, sekä jousikaiun mallinnus. Micro Cube GX:n jousikaiku kuulostaa toki hyvältä, mutta minua häiritsee efektin varsin rajallinen säätövara, joka johtuu tälle efektille säätimessä varatusta lyhyestä liikeradasta. Jousikaiku on käytännössä täysillä tai pois päältä.
Käytössä uutukainen kuulostaa jopa paremmalta kuin vanha versio, ja GX:n kohinatasoa on parannettu entisestään – etenkin efektien kohdalla.
Tässä on neljä esimerkkiä, jotka on äänitetty dynaamisella mikrofonilla Fender Stratocasteria käyttäen:
****
Rolandin uusi Cube-80 GX on erittäin kompakti voimanpesä, jonka teho riittää ongelmitta myös useimmalle klubikeikalle.
Kombon soundivalikoima on hyvin laaja, ja sen vahvistinmallinnukset ja efektit kuulostavat erittäin terveeltä. Kitarasta riippuen tällä Rolandilla voi olla lievä taipumus kumiseville ala-keskitaajuuksille – etenkin puhtaissa soundeissa – mutta ei niin vahvasti, ettei sitä saisi kombon EQ:lla helposti aisoihin.
Mielestäni GA-FC-kytkinlauta on Cube-80 GX:n live-käyttöä varten käytännössä pakollinen hankita, koska se on ainoa järkevä tapa vaihtaa kanavia lennossa, samalla kun kytkee efektit päälle tai pois. Noin satasen maksava lauta on vahvistimen hintaan suhtautettuna melko kallis, mutta käytettävyyden kannalta mielestäni kuitenkin järkevä lisähankinta.
Niin tai näin – Roland Cube-80 GX on varsin mehukkaalta kuulostava tapaus, joka sopii sekä keikalle että studioon.
Myös nämä esimerkit on soitettu Fender Stratocasterilla ja äänitetty dynaamisella mikrofonilla:
****
Rolandin Cube-sarjan GX-kombot sopivat mainosti tilanteisiin, joissa tarvitaan hyvin monipuolista soundi- ja efektivalikoimaa sähkökitaralle. Opetus- tai harjoituskäytössä uuden sarjan i-Cube Link -tulo ja Rolandin Cube Jam -ohjelma antavat Cube-vahvistimelle mielestäni rutkasti lisäarvoa.
Amerikkalainen kitaraguru Grover Jackson on aito elävä legenda. Kun Jackson osti Wayne Charvelin pikkupajan (vuonna 1978), kukaan ei olisi uskonut, että miehen soittimet tulisivat luomaan vankan perustan heti kahdelle uudelle soitintyypille.
Usein ruuvikaulalla varustetut Charvel-soittimet olivat 1980-luvun Superstrato-ilmiön alkulähde.
Jackson-nimellä varustetut kitarat taas olivat korkeaoktaanisia Metal-kitaroita, joissa erinomainen soitettavuus meni usein käsi kädessä rohkean graafisen viimeistelyn kanssa. Legendaarisin Jackson on ehkä Randy Rhoadsin kanssa kehitelty Concorde/RR-malli.
Grover Jackson lähti 80-uvun loppupuolella uusiin haasteisiin ja suunnitteli kitaroita esimerkiksi Washburnille. Charvel- ja Jackson-brändit kuuluvat nykyään Fender-konsernille.
Nyt mies on palannut omille juurilleen: Grover Jackson on hiljattain perustanut uuden custompajan nimeltä GJ2 Guitars, joka keskittyy pienimuotoiseen sarjatuotantoon Kaliforniassa.
Nyt Kitarablogilla on suuri kunnia testata ensimmäiset Suomeen saapuneet GJ2-mallit!
****
GJ2 Glendora NLT (tämä versio 1.717 €, sis. gigbag) on tämän viisikon perinteisin, S-tyylinen malli.
Testiyksilön runko on erittäin kevyestä saarnista (maksullinen optio), ja se on saanut ylleen kiiltävän Antique White -viimeistelyn. Glendoran perusversio valmistetaan kevyellä lehmus-, leppä- tai poppelirungolla.
Ohuesti mattalakattu vaahterakaula on liitetty runkoon perinteisellä tavalla.
Glendoralla on perinnetietoinen, mutta samalla hyvin tyylikäs uusi tulkinta klassisesta viritinlavasta.
Kitaran laadukkaat virittimet tulevat Gotohilta.
Nykyaikainen vibratalla tulee myös Gotohilta. Vibrakampea ei tarvitse ruuvata blokkiin, vaan se pysyy paikallaan kuusiokoloavaimella säädettävän kauluksen ansiosta.
Palisanteriotelautaan on istutettu 22 jumbo-kokoista nauhaa.
Grover Jackson on kehittellyt GJ2-kitaroita varten uuden menetelmän saada pituussuunnalla muuttuvan kaarevuuden (engl. compound radius) otelautaan. Muuttuva kaarevuus auttaa parantamaan entisestään kitaran soitettavuutta, ja se estää isoissa venytyksissä ns. string choking -ilmiön, jossa seuraava nauha dempaa ei-toivotusti kielten värähtelyä.
GJ2 Guitars -malleissa käytetään tavallisesti omia Habanero-mikrofoneja. Testiyksilöön oli asennettu HSS-satsi, mutta Glendorat saa myös muilla yhdistelmillä, kuten esimerkiksi perinteisesti kokonaan yksikelaisilla tai vaikkapa kahdella humbuckerilla varustettuna.
Säädinosasto koostuu viisipykäläisestä kytkimestä, sekä master volumella ja tonella.
****
Glendora FR (tämä versio 1.930 €, sis. lightweight case) on Floyd Rosella varustettu versio Glendora-teemasta.
Testikitarassa käytetään sarjan perusrunkoa (lehmus, leppä tai poppeli), mutta muuten perusrakenne on sama kuin NLT-mallissa.
Lisäoptiona on Glendora-sarjassa tarjolla rungon värillä viimeistelty lavan yläpuoli.
GJ2 luottaa vain huippulaatuun – Floyd Rose -systeemi on Schallerin valmistama teräsversio.
Mikrofonit ovat GJ2:n Habanerot: kaksi yksikelaista, sekä tallahumbuckeri.
****
GJ2 Arete on Grover Jacksonin uusin luomus – kaula-läpi-rungon periaatteella rakennettu soitin. Arete-sarjan kitaroita on saatavilla kolmena eri perusversioina – 3-Star, 4-Star ja 5-Star.
Arete 4-Star (tämä versio 2.231 €, sis. lightweight case) on sarjan keskimmäinen malli, joka veistetään kokonaan etelä-amerikalaisesta mahongista. Kaula on koottu kolmestä vieräkkäisestä palasta, mikä lisää siihen lujuutta.
Sulavalinjainen runko koostuu kahdesta mahonkipalasta. Edullisemmassa Arete 3-Starissa käytetään sapele-puuta perusaineena, kun taas 5-Star-versio tarjoaa laajemman valikoiman runkopuuksi käytettäviä puulajeja.
Kitaralla on öljyviimeistely. Soittimen takalevyt ovat alumiinista.
Viritinlavassa on käytetty GJ2 Guitarsin ”näkymätön reunalistoitus”, jossa iso palisanterilevy on upotettu erittäin siististi kitaran mahonkilapaan.
Arete 4-Star -mallissa on aina vibrato mukana – joko sama Gotoh-talla kuin Glendora NTL:ssä tai teräksinen Floikka.
Mustilla mikrofonikehyksillä on strukturoitu pinta.
Reunalistoitettuun palisanteriotelautaan on upotettu Mini Bull’s Eye -nimisiä pyöreitä otemerkkejä ja 22 jumbo-kokoista nauhaa.
Arete 4-Star -mallissa on perusversiossa kaksi Habanero-humbuckeria, mutta optiona tarjotaan myös HSS- ja HSH-varustuksia.
Kolmiasentoinen vipukytkin istuu master volumen ja tone-säätimen välissä. GJ2 kutsuu säätimien nuppeja flying saucer -nupeiksi (= lentävä lautanen).
****
Rungon läpi menevä kaula kolmesta vierekkäisestä vaahterapalasta ja lehmussiivekkeet – tällaiset ovat GJ2 Concorde 4-Starin (tämä versio 2.768 €, sis. kova laukku) perusainekset.
Kaikissa Concorde-malleissa on täyspitkä 64,8 cm (25,5 tuumaa) mensuuri.
Concorde 4-Star on saatavilla viidessä eri värissä – Jet Black, Stark White, Antique White, Sports Car Red, sekä GJ Blue – ja kaikissa on joko kiinteä Gotoh-talla tai Floyd Rose -systeemi.
Metalliosat ovat 4-Starissa aina kromattuja.
Palisanteriotelauta tarjoaa 22 jumbo-kokoista nauhaa. Otemerkit ovat helmiäisjäljitemästä.
Volume-säätimen ufo-nuppi on juuri oikeassa paikassa plektrakäden pikkurilliä varten.
Kaksi Habanero-humbuckeria, master volume, master tone, sekä kolmiasentoinen vipukytkin – mitä muuta Rock-jumala tarvitsee?
Lähtöjakki on Concordessa erittäin kätevässä paikassa rungon alareunalla.
****
Tässä on GJ2 Guitarsin ultimatiivinen Heavy-kitara:
Concorde 5-Star (tämä versio 4.103 €, sis. kova laukku) on saatavilla – lisämaksua vasten – myös erikoisviimeisteltynä, Randy Rhoadsilta tuttulla liituraita-kuviolla.
Myös Concorde-mallien vibran ja elektroniikkalokeron kannet on tehty alumiinista.
5-Starissa metalliosien väri on kultainen. Testikitarassa on asennettu lukittavat Gotoh-virittimet (lisäoptio).
Reunalistoitettu otelauta, sekä viritinlavan koriste ovat eebenpuuta.
Tällaiseltä näyttää kultainen Schaller-Floikka läheltä katsottuna.
Concorde 5-Star tarjoaa 22 jumbo-kokoista nauhaa.
Otemerkit ovat aitoa helmiäistä.
…ja tässä vielä pieni vilkaisu elektroniikkalokeroon.
Glendoran soitettavuus on ensiluokkaista, ja satiinipintaisen kaulan keskivahva, ovaali C-profiili tuntuu vanhalta ystävältä.
Akustisessa klangissa on mukana aimo annos saarnirungon tuomaa ”puuta” ja brilianttia diskanttia. Glendora NLT tukee dynaamista soittoa avoimella äänellään ja maiskuvalla atakillaan.
Myös GJ2:n Habanero-mikrofoneista voin vain hehkuttaa, niiden tarjoaman loistavan soundin ja mikrofonien täydellisen keskenäisen balanssin ansiosta.
Tässä yksi pätkä kaulamikrofonilla soitettuna:
Painossa, työnjäljessä tai soitettavuudessa en löytänyt minkäänlaista eroa Glendora-mallien välillä – yksi sana riittää kuvailuun: loistava!
Akustisessa soinnissa on Glendora FR:ssa havaittavissa tietynlaista, varmasti perusrungosta johtuvaa keskialueen pyöreyttä, sekä aavistuksen verran muhkeampi basso. Toisaalta teräs-Floikka lisää sekoitukseen vielä oman ripauksen preesensalueen tuoreutta.
Koska tallamikrofoni ei ole liian tehokas yksikelaisten suhteen, keskimikrofonin ja tallahumbuckerin yhteiseltä soundilta löytyy hyvin viehättäviä vivahteita:
Sulavarunkoinen ja kevyt Arete 4-Star on erittäin mukava soittaa sekä sylissä että hihnassa.
Öljyviimeistelyn ansiosta kitara tuntuu hyvin orgaaniselta. Tämä on kitara kauniin puun ystäville.
Kaulaprofiiliksi on valittu positiivisella tavalla harteikas ja hieman laakea D-poikkileikkaus, joka tuntuu mukavan tilaavalta otekädessä.
Areten akustinen soundi on lämmin ja avoin.
GJ2:n Habanera-humbuckerit edustavat selvästi boutique-vintage-osastoa, jossa hyvä soundi ja laaja dynamiikka menevät raa’an voiman edelle. Tämän ansiosta tarjoaa Arete 4-Star laajan valikoiman humbuckersoundeja, jotka sopivat sekä perinnetietoiselle että uudemman musiikin ystäville.
Firman UFO-nupit näyttävät ehkä hieman hassuilta, mutta ne ovat mielestäni käytössä erittäin käyttäjäystävällisiä ja tarkkoja.
Tässä on tallamikrofonilla soitettu esimerkki:
Ensikertalaiselle voi tulla yllätyksenä kuinka mukavasti Concorde 4-Star tuntuu soittimena hihnassa. Vaikka kitara näyttää kulmikkaalta, se ei tunnu siltä.
On kuitenkin myös totta, että Concorde ei ole ehkä luontevin valinta sohvakitaraksi, koska se ei oikein istu sylissä. Ja lavashowssa täyttyy varoa rungon yläkärjen terävyyttä. Mutta kun tietää nämä käyttörajoitteet, jää käteen kuitenkin erinomainen, kevyt ja hyvässä tasapainossa oleva live- ja studiokitara.
Täyteläinen D-profiili antaa otekädelle reilusti tukea ja soittimelle reilusti sustainea.
Concorden pitkä mensuuri, sen rungon läpi jatkuva vaahterakaula, sekä kitaran lukittava vibrasysteemi antavat tälle soittimelle selvästi täsmällisemmän – ja positiivisella tavalla neutraalimman – akustisen soinnin, jos vertaa esimerkiksi Gibson Flying V:hen.
Tällä alustalla loistavat Habanero-mikit onnistuvat täysin välittämään eteenpäin Concorden täsmällistä atakkia ja mureaa keskialuetta.
Kaulamikrofonista kuulee huilumaisia vivahteita, ilman minkäänlaista soundin puuroutumista:
Ergonomialtaan ja soitettavuudeltaan Concorden 5-Star-painos on miltei samanlainen kuin 4-Star-vaihtoehto.
Soundeissa löytyy kuitenkin selviä eroja, jotka johtuvat hyvin todennäköisesti kalliimman 5-Star-mallin eebenpuisesta otelaudasta. Tässä Concordessa löytyy vielä enemmän purevuutta preesensalueella ja lisäannos twängia atakissa, lisätuloksena syntyy vielä eloisampi sointi.
Tässä lyhyt näyte tallahumbuckerin soundista:
****
On ihan selvää, ettei Grover Jackson jaksa levätä vanhoilla laakereillaan. Uusi mallisto on syntynyt miehen pitkästä kokemuksesta sähkökitara-alalla, mutta Jacksonin katse kohdistuu eteenpäin, eikä taakse.
Uudet rakennusmenetelmät ja malliston monet detaljiparannukset ovat kokemuksen lisäksi tärkeä syy siihen, miksi GJ2 Guitarsin uudet kitarat ovat mielestäni parasta, mitä Grover Jackson on ikinä luonut.
Tällaisella laadulla on tietenkin hintansa, mutta pidän GJ2-kitaroiden hintoja pienen firman tuotantokapasiteettiin – ja tietysti kitaroiden ylivoimaiseen laatuun – nähden reiluna. GJ2 Guitars edustaa putiikkilaatua parhaimmillaan.
One of the hottest new products at this year’s Musikmesse was the Multiamp from Italian makers DV Mark.
The DV Mark Multiamp head niftily combines pro-quality amp and cab models with top-drawer effects and a very powerful – yet unbelievably lightweight – 500 Watt Class-D power amplifier.
****
The DV Mark Multiamp (current price in Finland:1.380 €) is build to withstand serious use, yet is still manages to look elegant. The whole chassis is made from sturdy folded metal, with the front panel finished in a fetching cream white.
You can put the Multiamp on your speaker cabinet (or on your table), or install it in a 19-inch rack. DV Mark have supplied the necessary mounting brackets and screws with the amp.
A very quiet, brushless fan keeps the unit cool.
****
DV Mark’s Multiamp has been designed with user-friendliness as one of the main focus points.
Thanks to the front panel’s very logical layout, as well as the easy-to-use user interface, the Multiamp presents you with a surprisingly shallow learning curve. It’s a digital amp head, but you won’t need a degree in physics to get to grips with it!
The left half of the front panel is reserved for the traditional set of amp controls.
The LEDs around the digital control knobs will keep you in the picture about your current settings, even on a darkened stage. The only ”traditional” knob is the Master-knob, which adjusts both the power amp’s volume, as well as the headphones level.
The three Channel-buttons on the Multiamp might lead you to the wrong conclusion that patches consist of a set of three different preamp channels. In reality each preset only consists of a single amp-plus-effects chain.
The basic idea behind the Channel-buttons is to give the guitarist a good idea of what type of sound he is currently running by a simple look at the status LEDs.
Channel 1 gathers together all of the Multiamp’s clean virtual amp models.
In addition to a virtualised version of DV Mark’s own Triple 6, the head offers five clean models, based on famous amps.
Slight breakup to full-on crunch is the name of the game in Channel two…
…while Channel 3 is home to all things high-gain.
Next to the amp section sits the Multiamp’s clear, backlit display.
The home screen displays the currently selected preset, with the whole signal chain displayed as blocks, or: Slots in Multiamp-speak.
The signal flow is in reading direction, starting from the top left and ending at the bottom right slot. A crossed out effect slot means that the respective effect is currently bypassed.
Everything that has to do with parameter changes and patch editing, storing and recalling is controlled by these buttons and the red Value-control.
You can also import and export DV Mark Multiamp-patches using an SD-card. DV Mark are already offering free artist patches for download on their Multiamp Ambassador page, as well as their main website.
You can use the DV Mark Multiamp in stereo or mono: In bridged mono the power amp puts out a whopping 500 Watts (8 Ω), while stereo use will give you a maximum of 250 Watts per side (4 Ω).
In addition to DI- and line outputs, the back panel also offers you an external effects loop, MIDI-connectors, and a USB-port.
The Multiamp can’t be used to stream USB-audio, but I have heard rumours of an upcoming editor software, which would utilise the USB-port.
MIDI is very important, because you have to use a MIDI-controller for on-the-fly preset switching.
****
In addition to its virtual amps and cabs DV Mark’s Multiamp offers you 19 different effects at the moment. They include all sorts of guitar effects from a compressor and a noise gate all the way to several different distortion pedals, vibrato or auto wah.
Some digital amp modellers may offer an even wider variety of effects, but the Multiamp clearly puts quality above quantity. Besides: Future firmware updates are likely to add to the current effects line-up – the latest update came with a parametric EQ, for example.
Programming he Multiamp is made easy by the fact that DV Mark have managed to fit each effect’s parameters onto a single page, so there’s no jumping around different menus.
What I would like to see, though, is a better, more detailed owner’s manual. At the moment, the manual contains a simple listing of the available effects, but tells you nothing about the function of each effect’s parameters. This means you have to try out all parameters in order to get an idea of what each one does.
I really like the virtual speaker (and microphone) section a lot! It is a fantastic tool, if you’re running a direct line into a mixer or sound-card.
In addition to a whole range of different cabinets, the Cab-slot also offers a number of virtual mics, as well as three different choices for virtual microphone placement (On Axis/Off Axis/Far).
****
In light of this test I can only recommend the DV Mark Multiamp as an outstanding tool for the creative guitarist. This amp head offers you a wide variety of excellent amp and cabinet models, as well as pro-quality effects.
In my view it is rather futile to dissect the authenticity of the virtual amps, if you don’t have all of the original (physical) amps for comparison. Suffice it to say that the Multiamp’s amp models tick all the right boxes in terms of their tones and their dynamic behaviour.
This head reacts like the real deal, when it comes to guitar volume changes and a player’s dynamics, and it sounds great, regardless of whether it’s run straight into a mixing console or used to fire up a guitar speaker.
Here are two clean examples taken from the Multiamp’s CH1-models, and using a Fender Stratocaster:
I’ve chosen an Epiphone Casino for these two soundbites, using amp models from CH2:
…and here are two examples of what the CH3-models can do for you; played on a Hamer Studio Custom:
****
For on-stage use, you will first have to find out how the Multiamp’s MIDI-section works, as the owner’s manual comes over as extremely tight-lipped on this front.
Luckily, the Multiamp has been designed to work with virtually all types of MIDI-equipment. Just plug in a floor controller of your choice, select the patch bank you want to access by pressing the Recall-button on the Multiamp – and off you go! Step on your controller, and the desired preset will be called up.
MIDI-switching is very fast and smooth, and doesn’t result in any audio clicks or other irritating artifacts.
****
In my view the DV Mark Multiamp is a fabulous piece of equipment, which will win you over with its great sounds, its power, its lightness and its user-friendliness. Its a fantastic tool for both studio- and live-use.
The user’s manual certainly needs an overhaul – and some folks might miss an on-board tuner – but this isn’t enough to spoil the fun. And the Multiamp is a lot of fun!
Yksi tämänvuotisen Frankfurt Musikmessen kuumimmista uutuuksista oli italialaisen valmistajan DV Markin digitaalinen kitaranuppi, Multiamp.
DV Mark Multiamp -nupissa ydistyvät pro-luokan vahvistin- ja kaappimallinnukset, laadukkaat efektit, sekä erittäin tehokas – mutta samalla myös uskomattomman kevyt – viidensadan watin päätevahvistin.
****
Multiampin (1.380 €) ulkoinen olemus on luottamusta herättävä ja erittäin siisti. Nupin koko kotelo on valmistettu taitetusta metallista, ja etupaneeli on viimeistelty kermanvaaleaksi.
Multiamp sopii sekä suoraan kitarakaapin (tai vaikkapa pöydän) päälle laitettavaksi että laiteräkkiin. Hyvin asialliset räkkiraudat kuuluvat pakettiin.
Ilahduttavan hiljainen tuuletin pitää huolen tehokkaan päätevahvistimen jäähdytyksestä.
****
DV Mark Multiampin etupaneeli on suunniteltu käyttäjälle ystävälliseksi.
Selkeän etupaneelin ja erittäin loogisesti toimivan käyttöliittymän ansiosta, tavallinenkin pulliainen tulee tämän digitaalisen nupin kanssa yllättävän nopeasti toimeen.
Etupaneelin vasen puoli on varattu täysin nupin vahvistinosiolle.
Digitaalisten säätimien mainioiden lediketjujen ansiosta, nuppien asetukset näkyvät selkeästi myös pimeällä lavalla. Ainoastaan päätevahvistimeen (ja kuulokevolyymiin) vaikuttava Master-säädin on perinteinen, analoginen potikka.
Multiampin kolmesta ”kanavanupista” voisi syntyä sellainen väärä vaikutelma, että jokaisessa patchissa olisi valmiiksi ohjelmoitu kolme vahvistinkanavaa. Todellisuudessa nupin patcheissa on aina kerrallaan pelkästään yksi vahvistin-plus-efektit-ketju.
Channel-nappien idea on jäsennellä Multiampin vahvistinmallinnuksia niin, että kitaristi tietää heti jo kanavan statusledistä, minkätyypisestä soundista on kyse.
Ykköskanavaan on koottu kaikki puhtaat vahvistinvalinnat.
DV Markin oman Triple 6 -vahvistimen lisäksi on mallinnettu viisi kuuluisaa vahvistinta, joita tunnistaa helposti Multiamp-vastineiden nimistä.
Kakkoskanavasta löytyy viisi mallinnusta sellaisista vahvistimista (tai niiden kanavista), joiden sointi ulottuu melko puhtaasta jo selkeästi säröpuoleen.
Kolmannen kanavan tarjonta keskittyy sitten vain ja ainoastaan rankkojen genrejen soundeihin.
Vahvistinosion viereen on sijoitettu Multiampin selkeä, taustavalaistettu näyttö.
Perusnäkymässä näytetään valitun patchin koko efektiketju, joka koostuu maksimissaan kahdeksasta eri efektistä.
Signaalikulku vastaa lukemisjärjestystä – siis: vasemmassa yläkulmassa oleva efekti on ketjun ensimmäinen ja oikeassa alakulmassa sijaitse ketjun viimeinen palikka (Multiamp-sanastossa: Slot). Yliviivattu efektipalikka on tällä hetkellä pois päältä.
Patchien ohjelmointi, efektien valinta ja niiden hienosäätäminen, sekä patchien tallennus ja manuaalinen valinta hoidetaan näillä painonapeilla ja punaisella Value-säätimellä.
DV Mark Multiamp -patcheja voi siirtää eri laitteiden välillä myös SD-kortilla. DV Mark tarjoaa jo nyt Multiamp Ambassador -sivullaan (sekä myös pääsivullaan) eri artistien ohjelmoimia presettejä ladattavaksi ilmaiseksi.
DV Mark Multiamp -nuppia voi käyttää joko monofonisena tai stereona. Monokäytössä vahvistimen pääteteho voi maksimissaan olla 500 wattia (8 Ω), kun taas stereona nupista irtoaa vastaavasti 250 wattia per sivu (4 Ω).
DI- ja linjalähtöjen lisäksi takapaneelista löytyy myös liittimet ulkoiselle efektilaitteelle, sekä MIDI-liittimet ja USB-portti.
Multiamp ei valitettavasti pysty striimaamaan audiota USB:n kautta, mutta olen kuulut huhuja tulevasta softaeditorista, joka hyödyntäisi luonnollisesti laitteen USB-porttia.
MIDIä taas tarvitaan livekäytössä midi-kontrolleria varten, jotta pystyy vaihtamaan Multiampin patcheja lennossa.
****
Vahvistin- ja kaappimallinnuksien lisäksi DV Mark Multiamp tarjoaa tällä hetkellä 19 eri efektityyppiä Slot-palikoiden täytteeksi, ja valikoima ulottuu kompressorista ja kohinaportista kaiun ja eri viive-efektien kautta eri säröpedaaleille tai vaikkapa auto-wahille.
Joissakin mallintavissa vahvistimissa on ehkä tätäkin enemmän efektytyyppejä tarjolla, mutta Multiampissä on selkeästi satsattu efektien kohdalla laatuun, eikä määrään. Sitä paitsi on DV Markilta luvattu firmware-päivityksien mukaan myös uusia efektejä – viime päivityksessä lisättiin esimerkiksi parametrinen EQ!
Parametrien ruuvailua helpottaa suuresti, että DV:ltä on onnistettu mahtumaan valitun efektityypin kaikkia parametrejä yhteen ikkunaan.
Toisaalta olisin etenkin efektien ja kaappiostaston yhteydessä toivonut parempaa käyttöohjetta. Nykyinen käyttöopas (englannin- ja italiankielinen) on hyvin lyhyt, eikä se esimerkiksi kerro lainkaan mitään efektien parametrien toiminnasta tai säätövarasta. Nyt jää vain jokaisen parametrin kokeileminen, ennen kun saa selvää valitun efektityypin kaikista mahdollisuuksista ja toiminnoista.
DI-käytössä studiossa (tai lavalla) ilman fyysistä kaappia Multiampin kaappimallinnus osoittautuu oivaksi työkaluksi, joka tarjoaa monipuolista säätövaraa, jolla voi antaa signaalille sen kuuluisan loppusilauksen.
Pelkään kaappisimulaation lisäksi saadaan Cab-palikasta myös monta eri mallinnettua mikrofonimallia, sekä mahdollisuuden vaikuttaa virtuaalimikin sijaintiin kaiuttimen edessä (On Axis/Off Axis/Far).
****
Tämän testin perusteella voin todeta, että DV Markin Multiamp on erinomainen työkalu laajan soundikirjoa tarvitsevalle kitaristille. Nuppi tarjoaa erittäin laadukkaita vahvistin- ja kaappimallinnuksia, sekä pro-luokan efektejä, omien patchien raaka-aineeksi.
Vahvistinvaihtoehtojen autenttisuudesta on mielestäni turha väitellä, jos ei ole mahdollisuus vertailla suoraan Multiampin ja mallinnettujen vahvistimien välillä. Multiampin vahvistimissa on kuitenkin kieltämättä kaikkia näitä ominaisuuksia, joita kummastakin fyysisestä mallista odottaisi kuulevan.
Nuppi reagoi uskollisesti soittodynamiikkaan, ja se kuulostaa hyvin luonnolliselta riippumatta sitä, mennäänkö linjalähtöjen kautta studiomonitoreille vai fyysisen kitarakaapin läpi.
Tässä kaksi puhdasta esimerkkiä Multiampin CH1-soundeista Fender Stratocasterilla soitettuna:
Äänitin kaksi klippiä CH2-vaihtoehtojen kautta Epiphone Casinolla:
…ja lopuksi kaksi särösoundin esimerkkiä CH3-vaihtoehdoista Hamer Studio Custom -kitaralla soitettuna:
****
Live-käyttöä varten joutuu ensin hieman funtsimaan Multiampin Midi-toimintoja, koska käyttöohjeessa ei lue mitään tähän teemaan liittyvää.
Onneksi Multiamp toimii sulavassa yhteistyössä käytännössä kaikkien Midi-laitteiden kanssa. Lattiakontrolleri liitetään nupin Midi In -porttiin, minkä jälkeen valitaan vain Recall-napilla minkä muistipankin patcheja halutaan käyttää – enempää ei tarvita. Polkaisu kontrolleriin, ja oikea patchi on valittu.
Patchien vaihtaminen Midi-kommennoilla käy ilman minkäänlaista viivettä, ja myös täysin ilman naksahduksia audiosignaalissa.
****
Mielestäni DV Mark Multiamp on loistava laite, joka saa soittajan puolelleen sen erinomaisilla soundeilla, suurella teholla, kevyellä painolla ja suurella käyttäjäystävällisyydellään. Vahvistin sopii hyvin sekä studioon että keikalle.
Käyttöohje tarvitsee mielestäni päivittämistä – ja joidenkin mielestä sisäinen viritysmittari olisi tervetullut lisä tähän pakettiin – mutta tämä ei himmennä DV Mark Multiampin loistavuutta minun silmissäni.
Kitara- ja bassopiireissä käytetään usein sanaa ”vintage”: vintage-sitä, vintage-tätä, vintage-tyylinen, vintage-mainen…
Mitä ”vintage” oikeistaan tarkoittaa? Miten ns. vintage-ilmiö syntyi?
****
Mikä ihmeen vintage?
Webster’s-sanakirjan mukaan vintage tarkoittaa vuosikertaa, ja alun perin sana käytettiin ainoastaan viiniharrastajien piireissä. 1960-luvulla termi siirtyi myös vanhoille autoille, etenkin surffarien ja hotrod-fanien keskuudessa.
Nykyään vintage-sanaa käytetään yleisesti sellaiselle vanhoille esineelle, jolla on nostalginen arvo, ja joka tuo mieleen niitä (menneitä) ”hyviä vanhoja aikoja”. Usein tällaisilla tavaroilla on myös keräilyarvo.
…ja juuri tässä viimeisessä tarkoituksessa vintage-termiä käytetään myös kitaristien välillä.
****
Ilmiön synty
Vintage-himo ja -tietoisuus syntyivät ilmiöinä 1970-luvulla ensi alkuun sähkökitarapuolella, mutta se laajensi nopeasti myös akustisille kitaroille (ja muille kielisoittimille).
Vielä seiskytluvun alkupuoleen saakka vanhat, käytetyt kitarat myytiin USA:ssa juuri sellaisina – vanhoina ja käytettyinä kitaroina – mutta tämän jälkeen samoista soittimista tuli arvoesineitä. Mistä se johtui?
1950- ja 60-luvulle uskottiin vielä lujasti siihen, että uusi on aina parempi kuin vanha. Uskottiin kehitykseen ja parempaan tulevaisuuteen.
Tämän valossa ei ole mikään ihme, että alkuperäisessä Gibson Les Paul (Regular/Standard) -mallissa tehtiin muutoksia lähes joka vuosi sen lyhyessä elinkaareessa (1952-60).
Les Paul oli Gibson Guitarsin ensimmäinen lankkukitara, ja alussa haettiin vielä soittimen loppullista, definitiivistä kokonaisuutta. Tallaratkaisua muutettiin useamman kerran, ja yksikelainen P-90-mikrofoni sai lähteä firman uuden PAF-humbuckerin tieltä.
Vasta 1958 Les Paul -kitara oli saanut sen loppulliset (nykyään legendaariset) speksit, mutta ihme kyllä uudistettu liukuvärinen Sunburst-versio ei mennyt myyntiin läheskään niin hyvin kuin odotettiin. Gibsonin johtoportaassa tultiin siihen päätökseen, että syy tähän oli kitaran ”vanhanaikaisuus”. Alkuperäisen Les Paulin valmistus lopetettiin, ja sen tilalle tuli vuonna 1961 uusi Les Paul -malli, jonka tunnetaan nykyään nimellä Gibson SG.
Uusi SG-malli möi hyvin, ja Gibsonilla oltiin hyvin tyytyväisenä ratkaisuun. Kuuskytluvun toisen puoliskon Gibson Les Paul -villitys tuli firmalle kuin puun takaa.
Villitys syntyi ensin Isossa Britanniassa, jossa 60-luvun alussa purettiin sodan jälkeistä tuontikieltoa, joka koski monia USA:n tuotteita – myös soittimia. Ilmiön ensiasteita havaittiin, kun Rolling Stones -yhtiön Keith Richards osti käytetyn Les Paul -mallin (vm. 1959), ja alkoi käyttää sitä näkyvästi (esimerkiksi Satisfaction-biisissä).
Varsinainen lähtölaukaus villitykseen oli kuitenkin Eric Claptonin ilmiömäinen soitto John Mayall And The Bluesbreakers -albumissa (tunnetaan myös nimellä Beano-levy), joka sai Blues-faneja himoitsemaan sankarikitaristin kitaraa ja soundia. Les Paul Standard -kitarasta tuli erittäin haluttu ja arvostettu soitin.
Ikävä kyllä mallin valmistus oli jo vuosia sitten lopetettu, eikä uusia soittimia oli saatavilla, minkä seurauksena käytettyjen Les Paul -kitaroiden hinta alkoi nousta tuntuvasti. Kitaran suhteellinen harvinaisuus ja sen soundista syntynyt maine saivat vintage-ilmiön (sekä kitarakeräilyn) rattaat hitaasti käyntiin. Kitaratehtaiden siirtyminen suurille yrityksille laittoi tämän jälkeen kunnon vettä tähän myllyyn.
****
Kitaratehtaat myyntiin
Kuuskytluvun Beat Boomin ansiosta suurissa yhdysvaltalaisissa yrityksissä herättiin siihen, että soitinbisneksessä liikkuu paljon rahaa. Soitinvalmistajilla taas oli laajentamispaineita, koska useimmissa tapauksissa tilauksien määrä ylitti jo firmojen tuotantokapasiteetin, ja ulkopuolista investointia haettiin aktiivisesti.
Näistä yhtälöistä syntyi USA:ssa 1960-luvun loppupuoliskolla suuri aalto soitintehtaiden myyntejä, fuusioita ja – valitettavasti – myös konkursseja. Tunnetuimpia tapauksia ovat Fenderin myynti mediajätti CBS:lle (Columbia Broadcasting Systems), sekä Gibsonin emoyhtiön (Chicago Musical Instruments) fuusioituminen Ecuadorilaisen panimon (!) ECL:n kanssa uudeksi Norlin-yhtiöksi.
Aikomukset olivat näissä molemmissa tapauksissa pelkästään hyviä: haluttiin taata investointien kautta soitinvalmistajien mahdollisuuksia innovointiin, päivittää tehtaiden vanhenevaa laitekantaa, sekä suurentaa tuotantokapasiteettia laajentamalla tehtaita.
Aluksi näitä tavoitteita myös saavutettiin, mutta melko pian isojen yrityksien rakenteet ja paineet voittojen maksimointiin alkoivat murentaa soittimien laatua.
Tällaiset muutoksen huonompaan suuntaan olivat Fender Stratocasterin tapauksessa esimerkiksi kaulan kiinnitys kolmella ruuveilla, hyvin paksu polyesterilakka, huonoimmat mikrofonit, sekä valumetallista valmistettu uusi vibratalla.
Gibson Les Paulissa listaan kuului esimerkiksi jyrkempi kaulakulma, loivempi lapakulma, ohut ja kapea kaulaprofiili, moniosainen mahonki- tai vaahterakaula (yksiosaisen mahonkikaulan sijaan), sekä kaksikerroksiset mahonkirungot.
Monet rivimuusikot eivät huomanneet näitä muutoksia tai eivät pitäneet niitä huonoina, mutta kasvava joukko kitarafaneja ja soitinmyyjiä alkoivat kritisoida näitä muutoksia jo 70-luvun alkupuolella. Näissä piirreissä syntyi sellainen tunne, että valmistajat eivät halua tai kykene rakentamaan yhtä hyviä soittimia kuin aiemmin (”They don’t make them like they used to.”). Kiinnostuksen keskipiste alkoi siirtyä uusimmista malleista vanhoihin 50- ja 60-luvun kitaroihin, ja nämä soittimet muuttoivat silloin melko ripeästi asemansa käytetyistä kitaroista vuosikertakitaroihin.
Vintage-ilmiö oli syntynyt ja siirtyi ajan kanssa keräilijöiden (ja kitaralegendojen) sisäpiireistä laajemman yleisön tietoisuuteen.
Monet isot kitaravalmistajat heräsivät sekä omien laatuongelmiinsa että vintage-ilmiöön vasta 1980-luvun alussa, ja silloin ilmiöstä syntyi taas uusi soitinlaji – uusintapainokset, tai englanniksi vintage reissues.
Kitarablogi.com – Finland's premier Guitar and Bass blog 