Kitarablogi.com – Finland's premier Guitar and Bass blog
Juttuja kitaroista ja bassoista
Uusi Studio Swirl on saatavilla neljässä eri värivaihtoehdoissa: Blue Swirlin (kuvassa) lisäksi on tarjolla sekä kultainen, musta tai vihreä vastine aiheesta.
Erikoinen on Swirl-mallissa sen värillinen lapa, sekä otelauta afrikkalaisesta obeche-puusta (palisanterin tai eebenpuun sijaan).
Kaulamikkinä toimii 490R-humbucker (alnico III -magneetilla) ja tallamikrofoniksi on valittu 498T, jolla on alnico V -magneetti.
Lisätietoja saa TÄSTÄ.
Epiphonelta on tulossa uusia malleja, joita pitäisi olla saatavilla lähiaikoina – juuri oikealla hetkellä joulutoiveitamme varten:
Epiphone will be releasing some tasty new models – just in time for your Christmas wish-lists:
****
Pete Townshend -faneille tarjotaan viimein kunnon Epiphone-versio vanhasta SG Special -kitarasta. Reunalistoitettu, liimattu kaula, kaksi P-90-mikrofonia sekä kiinteä talla – todella jeeeeees!
At last Epiphone is releasing a Pete Townshend -style SG Special with a bound fretboard, a glued-in neck, two P-90s and a wraparound bridge – Who-tastic!
****
Les Paul Ultra III on päivitetty versio Ultra kakkosesta. Ultra III:lla on vielä paremmat humbuckerit sekä USB-lähtö (NI:n Guitar Rig LE -ohjelmapaketti kuuluu hintaan).
The Les Paul Ultra III is a further improvement on the Ultra II. The Ultra III has even better humbuckers, as well as a USB-port (NI’s Guitar Rig LE is included in the package).
****
Ja puoliakustisen kitaran ystäville on tarjolla Epiphonen oma versio ES-339-mallista, jolla on ES-335:n rakenne, mutta pienemmällä kopalla klassikkoon verrattuna.
Friends of semis are treated to the Epiphone ES-339, which is basically an ES-335, only with a smaller body.
Last Monday Carlos Santana and his excellent band played in Helsinki’s football stadium (that’s soccer to you Americans).
Fantastic sound, great musicianship – it really was one of the best concerts I’ve ever been to!
If you have a chance to see Santana on the current European tour, you should really do so 😉
____________________________
I simply adore Carlos’ lead sound.
Here’s a short bit paying homage to the man: Hairloss Manana
I recorded it using two review guitars:
• a PRS SE Custom for the rhythm parts
• a PRS McCarty for the lead
I’m not ashamed to admit I used a Behringer V-Amp2 in front of my Pro Tools -system.
________________________________
Last month I recorded this song to test a Tascam Portastudio for Riffi: Guitar (G-A-S)
I didn’t plan on recording something Santana-ish – it simply happened.
By the way, the whole thing was recorded using only real instruments (and without a click-track).
The guitar is an Epiphone Slash Goldtop through a Mad Professor Little Green Wonder into a Fender ’57 Twin-Amp reissue.
At the moment the Gibson SG is extremely popular – the trendiest model on the block.
Unbelievable as it may seem with hindsight, the SG was designed in 1961 as the Les Paul’s replacement. Ted McCarty and his team were eager to come out with a sexier, lighter and more practical electric guitar, in place of the then somewhat unpopular Les Paul.
Les Paul himself wasn’t overly enthusiastic about the new model, so he decided not to renew his endorsement deal in 1963. From that moment on the ”new and improved Les Paul Standard” became the Gibson SG Standard (SG = solid guitar). By the way, Gibson brought back the original Les Paul in 1969.
The main new feature of the SG was its sleek and curvy body, crafted entirely from mahogany. The glued neck joint was moved so that all of the guitar’s frets were easy to access.
Due to the new neck joint the front humbucker had to be moved a little towards the bridge for added stability, which in turn slightly thins out the pickup’s sound.
The SG’s thin and light body results in a fresher, more resonant and transparent tone, when compared to a Les Paul.
Thanks to its thin body, light weight and (normally) fixed bridge the SG is a fine choice for a first guitar. Only its very slight tendency towards neck heaviness can sometimes mar the nigh-on perfect picture.
As with all Gibson models, I’d advise anybody to purchase a quality gig bag or case with an SG-style guitar, to protect it against neck or headstock breakage.
Gibson’s Faded-series offers amazing value for money. These USA-made models offer less bling by doing away with the fingerboard binding, the large crown inlays and the regular gloss finish. But apart from the more modest visuals, the Faded-instruments are thoroughbred Gibsons.
Gibsonin SG on viime aikoina ollut kovassa suosiossa – se on tällä hetkellä trendikkäin sähkökitara.
Uskomatonta kyllä, mutta SG syntyi vuonna 1961 uutena Les Pauli -mallina. Ted McCartyn tiimi halusi kevyemmän ja ergonomisemman kitaran, silloin epämuodikkaan, raskaan Les Paul -mallin tilalle.
Les Paul itse ei kuitenkin pitänyt uudesta nimikkosoittimesta kovinkaan paljon, eikä uusinut endorsement-sopimuksensa vuonna 1963. Silloin ”uudesta Les Paul Standardista” tuli Gibson SG -malli (alkuperäinen Les Paul -kitara tuotiin takaisin vuonna 1969).
SG:llä on ohut ja kurvikas mahonkirunko. Kaulan liimaliitos on muutettu niin, että kitaran kaikki 22 nauhat ovat rungon ulkopuolella, minkä ansiosta myös korkeisiin nuotteihin on helppo päästä.
Toisenlaisen kaulaliitoksen takia kaulahumbucker sijaitsee noin puolitoista senttimetriä lähemmäs tallaa, mikä ohentaa hieman mikrofonin soundia.
Ohuemmasta rungosta johtuen SG:n soundi on hieman raikkaampi, notkeampi ja jäntevämpi kuin Les Paul -mallin sointi.
Ohuen rungonsa, kevyen painonsa ja kiinteän tallansa ansiosta SG sopii hyvin ensikitaraksi. Ainoastaan lievä taipumus kaulapainoisuuteen voi joidenkin mielestä olla häiritsevä.
Suosittelen – niin kuin kaikkien Gibson-tyylisien kitaroiden kanssa – myös SG:n tapauksessa laadukkaan kuljetuspussin tai kovan laukun hankkiminen, ettei taakse kallistuva viritinlapa vahingoittuisi kuljetuksen yhteydessä.
Gibsonin Faded-sarja tarjoaa muuten USA:ssa valmistettuja soittimia yllättävän edullisesti. Gibson SG Special Faded – mallista puuttuu otelaudan reunalistoitus, upotukset ovat vaatimattomampia ja kitarassa on ohut mattalakkaus, mutta soitin on kuitenkin täysverinen SG.
When Fender came out with its first creations – the Esquire and the Broadcaster (aka Telecaster) – in 1950, the small start-up from California was derided and its products put down as ”snow shovels” or ”toilet seats”.
But after a short while the Fenders started to get a following, especially among Country guitarists.
Gibson Guitar’s boss, Ted McCarty, decided something had to be done, unless they wanted to leave the whole marketplace to Fender without competition.
This ”something” became the world’s most successful signature model – the Gibson Les Paul Standard.
Les Paul was a huge guitar hero in the 1950s, who also did inventing as a sideline.
Naturally, Gibson decided to create a solid body guitar along their own design priciples, using a glued-in neck joint and a sandwich body with a beautifully carved top. The neck, as well as the back of the body, were made from mahogany, the bound fingerboard used rosewood and the carved top was made from maple.
The first version was equipped with two P-90 pickups, and the model’s top was painted in a gold metallic finish. The sound is somewhat softer that that of a typical Fender, but still surprisingly pokey and fresh.
It took Gibson until 1957 to hit upon the now classic combination of two humbuckers and a cherry sunburst top.
The updated Les Paul Standard sounds bigger and fatter, leading to the Blues Boom of the late 60s and the birth of Heavy Rock. Guitarists started to lust after the model’s ”endless” sustain.
The posher Les Paul Custom – available mostly in solid black or white – features more intricate inlays and binding, and has also been a favourite of a lot of Rock and Metal guitarists from Keith Richards and Randy Rhoads to the likes of Zakk Wylde and Matt Heafy.
The Les Paul’s non-vibrato bridge keeps tuning problems at bay, which is a great plus for a beginner. And the model’s shorter (than Fender) scale, as well as the flatter fretboard radius, make for much easier string bending.
On the negative side is the Les Paul’s higher weight, and Gibson’s back-angled headstock, which makes the guitars more prone to headstock breakage should they fall over. A well-padded gigbag, or better still, a quality case is a useful investment should you buy a Gibson-style guitar (most US-originals include a bag or case in the price).
Kun Fender Esquire- ja Telecaster-kaksikko ilmestyi vuonna 1950, suuri enemmistö kitarajavalmistajia nauroi kalifornialaisen pikkupajan tuotokset nähtyään. Perinteikäiden firmojen edustajat halveksivat Fenderin ”WC:n istuimet”.
Melko pian huomattiin, että uuden pelaajan tuotteet alkoivat pikkuhiljaa myydä countrykitaristien piireissä.
Gibson Guitarsin silloinen toimitusjohtaja, Ted McCarty, huomasi myös asian, ajatteli että olisi parasta, jos Gibsonilla olisi omaa vastausta tähän haasteeseen.
Ja tästä vastauksesta tuli maailman myydyin nimikkokitara – Gibson Les Paul Standard.
Les Paul oli 50-luvulla erittäin suosittu kitaristi, joka oli vapaa-aikana myös keksijä.
Luonnollisesti Gibson loi oman näköisen kitaran, jolla on perinteinen liimattu kaula ja kaksikerroksinen runko kauniisti kaarevalla kannella. Kaula ja rungon takaosa veistettiin mahongista, reunalistoitettu otelauta oli palisanterista ja kansi vaahterasta.
Ensimmäinen versio oli varustettu kahdella P-90-mikrofoneilla ja vaahterakansi oli kullanvärinen. Tämän version soundi on hieman pehmeämpi kuin tavallisesti Fendereissä, mutta kuitenkin yllättävän jäntevä.
Varsinnaiseksi klassikoksi nousi kuitenkin vasta vuoden 1957 tulkinta aiheesta, joka on varustettu kahdella humbuckerilla ja viimeistelty kauniilla liukuvärityksellä.
Uudistetun version soinnissa oli nyt selvästi enemmän potkua ja lämpöä, mikä myöhemmin 60-luvulla auttoi kitaristejä loputomman sustainin metsästämisessä.
Hieman näyttävämpi musta (tai valkoinen) Les Paul Custom -mallikin on jo pitkään monien rock- ja metallikitaristien suosiossa (mm. Keith Richards, Randy Rhoads, Zakk Wylde).
Aloittelijan näkökulmasta Les Paul -kitaran hyvät puolet ovat sen kiinteä talla, jonka ansiosta virittäminen on helpompaa kuin esim. Stratocasterilla, ja Gibsonin pikkuisen lyhyempi mensuuri sekä loiva otelaudan kaarevuus, jotka tekevät kielten venytymisestä tuntuvasti helpompaa.
Huonoja puolija ovat Les Paul -kitaroiden suurempi paino, kun niitä vertaa Fender Stratocaster- tai Telecaster-malliin. Kaikissa Gibson-kitaroissa on myös taakse kallistuva viritinlapa, joka voi mennä helpompi rikki, jos kitaraa pudotetaan. Gibsonin tai kopion ostaessa kannatta siis hankkia myös ainakin paksusti topatun kuljetuskassin tai, jos budjetti salli, oikean kitaralaukun, jos sellainen ei kuulu hintaan.
Kitarablogi.com – Finland's premier Guitar and Bass blog 