Näin Halla Customin Hallabird-kitaran ensi kertaa vuoden alussa pidetyssä Tonefestissä, jossa se oli esillä soitinrakentaja-artesaani Ville Mattilan ständillä samantyylisen basson kanssa.
Siitä bassosta koko Hallabird-ajatus lähti alun perin liikkeelle. Ville oli rakentanut omaan käyttöönsä Gibson Thunderbirdiltä vaikutteita saaneen sähköbasson. Ville sai keikoilla niin paljon myönteistä palautetta uudesta bassostaan, että hän päätti tehdä samoilla designperiaatteilla myös sähkökitaran.
****
Halla Customin Hallabird (3,700 €; mm. kova laukku kuluu hintaan) on käsintehty kaula-läpi-rungon kitara täydellisellä natural-viimeistelyllä.
Kitaran kaula on kasattu yhdeksästä vierekkäisestä puurimasta, jossa afrikkalainen mahonki (khaya ivorensis) ja pähkinäpuu vuorottelevat. Kaulan perusrakenne on siis hyvin Gibson-tyylinen, mutta mensuurin suhteen Hallabird lähtee omille teilleen. Tässä custom-kitarassa on nimittäin erikoispitkä mensuuri (kielten soivan osan pituus), joka on 67 senttimetreillä kaksi senttiä Strato-mesuuria pidempi.
Kitaran tyylikäs ja solakka runko muodostuu kahdesta khaya-palasta.
Hallabird-mallin mustat metalliosat tulevat Gotohilta. Soittimen messinkisatula lisää avoimien kielten soittoon hieman diskanttia. En ole tähän mennessä koskaan kohdannut näin sulavasti muotoiltua messinkisatulaa.
Kaksisuuntaista kaularautaa pääsee säätämään tässä Halla Custom -kitarassa viritinlavalta.
Hallabirdin eebenpuiseen otelautaan on asennettu 24 kiiltävää Jescar Evo jumbonauhaa. Nauhatyön laatu on esimerkillinen. Tällaista laatua on miltei mahdotonta löytää edes kalliimmissa tuotantolinjan soittimissa.
Virittimien tavoin myös Hallabirdin tune-o-matic-talla ja palkkimainen kieltenpidin ovat laadukkaita Gotoh-osia.
Ville Mattila käyttää monissa Halla Custom -malleissa oman pajan mikrofoneja. Hallabirdistä löytyy kaksi P-90-tyylistä mikkiä, jotka on sovitettu taitavasti EMG-tyylisiin muovikuoriin. Yhteiskäytössä mikit toimivat humbuckerin tavoin. Mikrofonien kultaiset naparuuvit ovat hieno yksityiskohta, joka sopii hyvin yhteen mallin Jescar EVO -nauhojen ja afrikkalaisen mahongin kanssa.
Hallabirdin säätimissä piilee vielä yksi mielenkiintoinen yksityiskohta. Kitaran kolmiasentoinen vipukytkin ja myös sen mastervolume (ilman treble-bleediä) toimivat odotetusti, mutta toisen mustan nupin alta paljastuukin kolmiasentoinen kiertokytkin. Ville kutsuu tätä kytkintä impedanssikytkimeksi, joka vaikuttaa sekä kitarasignaalin diskanttipitoisuuteen että volume-säätimen käyttäytymiseen. Impedanssikytkimellä pystyy siis hienovirittämään volume-säätimen tuntumaa omaan musiikkigenreen ja vahvistimeen sopivaksi.
****
Halla Customin Hallabird on helvetinmoinen kitara. Ville Mattila on onnistunut luomaan sellaisen soittimen, joka näyttää samalla tutulta ja tuoreelta. Kitara on samanaikaisesti hillitty ja huomiota herättävä tapaus. Työnjälki on ensiluokkaista pienintä yksityiskohtaa myöten.
Pitkiä sessiot tai keikat eivät tunnu missään, koska Hallabird on niin kevyt. Non-reverse rungon ansiosta Hallabirdin tasapaino hihnassa on myös hyvin mukava, erikoispitkästä kaulasta huolimatta.
Kaulaprofiili on mukavan lihaksikas ja pyöreä, ilman että se tuntuisi kömpelöltä. Erinomaisen nauhatyön ja loistavan trimmin ansiosta kitaran kymppisetti tuntuu erittäin nopealta ja kevyeltä. Veikkaisin, että tällaisella setupilla monet soittajat eivät edes huomaisi testikitaran pidempää mensuuria. Asiakas pystyy kuitenkin tilaamaan oman unelmakitaransa omien speksien mukaan.
Hallabirdissä on tarkka, pianomainen atakki, sekä pitkä ja tasainen sustain. Kielten välinen erottelevuus on ensiluokkainen, jopa hyvin tiheitä sointuja soitettaessa. Soundissa on erinomainen balanssi lämmön ja avoimuuden välillä.
P-90-tyyliset mikrofonit ovat oiva valinta, jos hakusessa on humbuckerin soundillinen leveys ja voima yhdistettyinä yksikelaisen mikin dynamiikkaan. Vaikka sen ulkonäkö on melko ”rock”, pystyy Hallabirdillä kuitenkin liikkumaan ongelmitta myös kantrimusiikin tai Jazzin piireissä.
Nämä kaksi ääniklippiä on äänitetty 1980-luvun Boss SD-1 säröpedaalilla ja Bluetone Shadows Jr. -putkikombolla:
Demobiisissä käytin komppikitaroissa 80-luvun Ibanez SC10 chorusta, sekä Morleyn M2 Wah -pedaalia soolo-osuuksissa. Vahvistin oli tässäkin Shadows Jr.:
****
Halla Customin Hallabird on hyvin kaunis ja erittäin hyvin soiva käsintehty sähkökitara, joka on suomalaisen kitararakennuksen huipputason loistokas hedelmä. Hallabirdin Rock-asenteen takana löytyy hyvin monipuolinen soitin vaativalle soittajalle.
Luonnollisesti, tällaisella huippulaadulla on aina myös hintansa. Mutta vastineeksi saa tässä aidon boutique-luokan soittimen, jonka takana seisoo osaava ja omistautunut käsityöläinen.
3,700 € – hintaan sisältyy: kova laukku, boutique-luokan kitarajohto, laadukas hihna (Schaller-lukoilla), yksi ilmainen säätökäynti (6-12 kk jälkeen), sekä elinikäinen tekninen tuki
I first saw the Halla Custom Hallabird at this year’s Tonefest, where luthier-artisan Ville Mattila displayed it alongside its bass brother.
It was actually the bass that served as the original impetus for the Hallabird. Ville had made a slightly Gibson Thunderbird-influenced bass for his own use. The bass got so much positive attention that Ville decided to put more bread on the water, which is why he developed a guitar model along the same design ideas.
****
The Halla Custom Hallabird (3,700 €; including case and more, see below) is a handmade neck-through guitar with a flawless clear finish.
The through neck is made from nine long strips of wood – African mahogany (khaya ivorensis) offset with walnut. While the neck construction follows Gibson’s lead, the Hallabird takes its own path when it comes to scale length. This custom guitar comes with an extra long scale length of 67 cm (that’s approximately 26.37 inches for our Imperial readers).
The streamlined body wings have been crafted from khaya, too.
The Hallabird comes equipped with black Gotoh-hardware. This guitar also sports a brass nut to insert a little brightness into the open strings. This is probably the smoothest brass nut I’ve seen in my guitar-playing life.
Access to the two-way truss rod is from the headstock end on this Halla Custom guitar.
Twenty-four gleaming Jescar Evo jumbo frets have been installed into the Hallabird’s ebony fingerboard. The fretwork is nothing short of excellent – this is one of the areas where a handcrafted guitar tends to outshine production models, regardless of their price.
Gotoh’s hardware is known for its consistently high quality, and the Hallabird’s TOM-bridge and stopbar are no exception.
Ville Mattila mostly uses his own pickups in his Halla Custom guitars. The Hallabird comes equipped with a pair of handmade P-90s, niftily placed inside EMG-style plastic covers. The pickups are reverse-wound/reverse-polarity, meaning they act as a humbucker, when used together. The pickups’ golden polepieces look great with the Jescar EVOs and the khaya mahogany.
The Hallabird’s electronics are a little bit different than what you’d expect, judging by the knobs. There’s a three-way toggle for pickup selection, as well as a master volume control (sans treble bleed). What looks like a tone control is in fact what Ville calls a three-way impedance rotary. While the rotary switch minutely changes the treble content of the overall signal, it clearly influences the volume control’s roll-off taper. This allows you to fine-tune the way the guitar’s volume control reacts to your playing style and your amplifier.
****
Halla Custom’s Hallabird is one heck of a guitar. It is one of these rare cases, where a new design manages to look classic and fresh at the same time. A guitar that is understated, yet flashy. The quality of workmanship is excellent down to the smallest details.
The Hallabird is very lightweight, making it an ideal choice for long sessions or gigs. Thanks to the guitar being a non-reverse design, the Hallabird balances very nicely despite its longer-than-usual neck.
The neck profile is reassuringly round and chunky, without feeling clunky or unwieldy. Thanks to the outstanding fretwork the Hallabird came with a setup that made a set of 010s feel very slinky, even on the extra long scale neck. I’m quite sure many players won’t even notice the extra scale length, but if you wanted to order something more ordinary, I’m sure that Ville would happily oblige.
Acoustically, the Hallabird displays a piano-like attack with a long and even sustain. Note separation is excellent, even with complex chords, and there’s a great balance between warmth and clarity.
P-90s are a fantastic choice if you need humbucker-type power and girth, coupled to a single-coil’s dynamics. Even though its looks are probably a little ”too Rock”, the Hallabird can glide effortlessly into Country and Jazz mode, and then turn into a Rock machine at the proverbial drop of a hat.
These two clips have been recorded using a 1980s Boss SD-1 and a Bluetone Shadows Jr. boutique combo:
For the demo song I used a 1980s Ibanez SC10 chorus pedal on the rhythm guitars, and a Morley M2 Wah for the lead, through the Shadows Jr.:
****
Halla Custom’s Hallabird is a great-sounding and classy-looking guitar, made by somebody who clearly knows what he is doing. Don’t be fooled by the Classic Rock looks – this is a very versatile instrument for the discerning player.
Naturally, handcrafted quality like this never comes cheap. This is a true boutique guitar, made by a trained luthier-artisan highly dedicated to his craft.
****
Halla Custom Hallabird
Handmade neck-through electric guitar
3,700 € – includes hard case, high-end guitar cable, quality strap (with Schaller locks), one free setup (after 6-12 months of use), and lifetime tech support
Jimi Hendrix’ simply doesn’t seem to wane, even though the genial guitar hero himself died in London in 1970 at 27 years of age. There’s still so much interest in Hendrix’ music that he continues to rank among the top ten of best-earning dead celebrities in Forbes magazine.
The Fender Stratocaster was the master’s favourite instrument, so it’s not really surprising that the man has been honoured with a signature model by Fender last year. This guitar is now also available in Finland.
In 1980 a small, semiofficial run of Hendrix Strats was made, sporting a white body and a left-handed neck with a large headstock. Fender’s Custom Shop came out with 100 Monterey Stratocasters, which where close copies of the guitar instrument played and burned at the 1967 festival. It was a right-handed Stratocaster with a small headstock and a hand-painted body, set up for left-handed playing. Along with the guitar the Monterey Set also included a flight case and a leather gig bag. In the same year (1997) Fender USA started to produce the Jimi Hendrix Voodoo Strat. The Voodoo Strat was in fact a a left-handed (!) copy of Hendrix’ (right-handed) Woodstock Stratocaster, with the headstock decals turned into mirror images, so that you would look (a bit) like Hendrix, whenever you stepped in front of a mirror. 😀
****
The brand-new Fender Jimi Hendrix Stratocaster (approx. 950 € in Finland) also has some features resembling the guitar Hendrix used at the Woodstock festival:
The right-handed alder body is finished either in black or in white, while the neck is a large headstock-carrying, left-handed, all-maple affair.
The headstock carries the so-called transition logo from the mid-Sixties, which was much larger than the Fifties’ spaghetti logo, but still gold coloured. By the end of the Sixties the logo was changed to black and the model name was written in large, bold lettering – that would be called the the CBS logo.
Modern improvements on the Hendrix Strat include truss rod access from the headstock side, as well as a flatter, more bend-friendly fretboard radius of 9.5 inches.
The headstock’s flip side displays Hendrix’ signature, and a very decent set of Kluson copies.
The neck joint has been kept very traditional, but for the Authentic Hendrix-logo on the neck plate.
The most important differences between the Hendrix model and a bog standard Strat can be found in the pickup department:
The Mexican signature guitar comes equipped with a pukka set of American Vintage ’65 Gray-Bottom Fender-pickups, which have been installed into this guitar, as if this were a left-handed model turned over. Both the neck and middle pickup have been flipped over by 180 degrees, while the bridge pickup has been flipped over first, before being installed at a reverse angle. Usually the bridge pickup is placed so that its bass side is closer to the neck with the treble side being closer to the bridge. On the Hendrix Strat the bridge pickup’s bass side is closer to the bridge and the treble side closer to the neck.
This reverse installation means that the magnet stagger is ”wrong”, changing slightly the balance between the strings in terms of output. Furthermore, the bridge pickup will give you a slightly changed range of overtones, due to its reverse angle.
We’ll find out in the listening test, whether these changes really make any discernible difference.
The controls follow the vintage recipe – master volume, neck tone, middle tone – while the pickup selector on the Hendrix model is a modern five-way unit.
The American Vintage ’65 pickup set is true to the original specs and does not feature a reverse-wound/reverse-polarity middle pickup for hum-cancelling in positions two and four, like many updated Strats!
Fender’s vintage vibrato bridge (the ”Sychronized Tremolo”) sports bent steel saddles.
****
Fender Strats are well-known for their excellent ergonomic properties and the Hendrix signature model stays true to this heritage.
Our review instrument was of comfortable moderate weight. The neck’s mid-Sixties C-profile feels great, thanks to not being overly chunky.
The guitar arrived strung with a set of 010s and tuned to E-flat, but the setup wasn’t quite spot-on. The vibrato bridge was tipped a little too steeply, and the intonation was a bit off on the bass strings. But it only took me a couple of minutes (and the correct pair of screwdrivers) to get this Strat shipshape. The result was a great-playing and great-sounding guitar (string height at 12th fret: bottom-E: 2.2 mm/high-e: 1.7 mm).
The flatter-than-vintage fretboard radius really helps to make the Hendrix Strat a very bend-friendly guitar, while also minimising the possibility of fret choke during large-interval bends.
I must admit that I’m not quite sure, whether I really hear much of a difference in the amplified sound of the reversed pickups, though.
Jimi’s guitar tech and effects guru, Roger Mayer, has often stated that Hendrix was satisfied with the sound of his (right-handed) Strats right off the peg. According to Mayer, the only ”customisation” the pair ever did on newly bought guitars, was to take off the neck and remove all possible finish residue inside the neck pockets to improve the stability of the neck joints. Hendrix’ effects, on the other hand, were a regular target for fine-adjustment and electronic customisation.
Anyway, the new Fender Jimi Hendrix signature guitar sounds just like a great Strat should. Here’s a clean clip first:
Here’s an example of the Hendrix Strat’s distorted tone:
I was eager to start recording with the Fender Hendrix model. The first demo track puts the signature Strat into a slightly more contemporary context. The signal chain for this track was: Fender Hendrix Stratocaster –> Electro-Harmonix Germanium 4 Big Muff Pi –> Morley M2 Wah/Volume –> Blackstar HT-1R:
Next I recorded a demo track with a more Hendrix-like arrangement. The signal path was: Hendrix Stratocaster –> Morley M2 Wah/Volume –> Electro-Harmonix Nano Big Muff Pi –> Blackstar HT-1R. The Uni-Vibe style sound at the end of the track was achieved with a phaser plug-in during mixdown:
****
Hendrix’ Live Sound
Even though Jimi Hendrix was known for his avant-garde use of effects in the studio – buoyed by the creativity of his sound engineer Eddie Kramer – his signal chain on stage was surprisingly straightforward. Here’s a short and basic rundown of Hendrix’ live rig.
1. Marshall Model 1959 ”Plexi” stack Jimi Hendrix used what we now call a vintage-type, non-master volume amplifier stack, which wasn’t especially high-gain by today’s standards. Usually Hendrix had two 100 Watt Marshall-stacks running in parallel, which meant things got very loud. His Strats would cause his amp to break up, but the type of distortion was closer to what we’d now call a 60s Blues sound than to 70s Metal, and far removed from the high-gain saturation of our time.
I simulated this type of amp response by turning my Blackstar HT-1R’s gain control up to get the clean channel to overdrive.
2. Dallas-Arbiter Fuzz Face
In my view, the fuzz pedal is the most important ingredient in Jimi’s sound, because it adds a lot of oomph, creamy compression, and aggression to proceedings.
A British importer of musical equipment, a man called Ivor Arbiter, came up with the Fuzz Face in 1966, because he wanted to have a fuzz pedal in his product range. He came up with a chunky package by having the Fuzz Face circuit built into the base of a 60s microphone stand. The round enclosure, coupled with the unit’s two controls and single footswitch, looked like a smiley face, which is where the pedal got its name from.
Fuzz Faces are built by the Jim Dunlop company these days. There are also cheap alternatives available, from companies such as Mooer or Rowin. I’m using an Electro-Harmonix Nano Big Muff Pi for the demo tracks:
3. Vox Wah-Wah
Hendrix generally used his Vox Wah in front of his Fuzz Face, but keeping it behind the fuzz will also result in some cool tones. Great wah-pedals can also be head from Boss, Mission Engineering or Jim Dunlop.
Roger Mayer’s Octavia-pedal was sometimes used as an additional ingredient in Jimi’s live sound. This strange-sounding effect combines distortion with an artificial upper octave and some slight ring-modulation. Hendrix also used a Uni-Vibe effect, which was one of the first pedals that tried to create a Leslie-like sound in a compact format.
A genuine Octavia-pedal is only made by Roger Mayer, but Joyo’s inexpensive JF-12 Voodoo Octave stomp box sets you off in a very similar direction.
Korg has introduced the NuVibe, which is a pukka re-imagination of the original Uni-Vibe-pedal. Voodoo Lab’s Micro Vibe is a high-quality proposition at a fair price.
You can also simulate Uni-Vibe-style tones by using a suitable phaser. The Boss PH-3 is a modern and versatile phaser. If you want something even more affordable, you could check out Mooer’s range of effects.
This clip uses a combination of two phaser plug-ins in my audio sequencer:
****
If you want to go all the way to ”become Hendrix”, you will need to buy a left-handed Stratocaster and turn it into a right-handed instrument. The result will be authentic, but also much less comfortable than a regular Strat, because the controls are all in the wrong place.
Fender’s new Jimi Hendrix Stratocaster will give you the (very slight) difference a reversed headstock brings to the playing feel, as well as the (very slight) tonal differences of the reversed pickups, while keeping all of the Stratocaster’s great ergonomics intact.
Fender’s Hendrix model is a fine Strat, which you can use for all types of music. Still, it’s the ”Hendrix-thing” this guitar does the best!
If I could only have the maestro’s long fingers and musical imagination…
Jimi Hendrixin suosio ei näytä hiipumisen merkkejä, vaikka tämä valovoimainen kitarasankari itse kuoli jo vuonna 1970 27-vuotiaana Lontoossa. Kiinnostus Hendrixin musiikkia kohti on yhä niin suuri, että hän on sijalla yhdeksän Forbes-lehden listalla parhaiten tienaavista kuolleista henkilöistä.
Fenderin Stratocaster oli mestarin suosikkisoitin, eikä ole siis ihme, että Fender hiljattain esitteli uuden Jimi Hendrix -nimikkomallin, joka on nyt myös saatavilla Suomessakin.
Uusi meksikolainen Fender Jimi Hendrix Stratocaster ei ole kuitenkaan firman ensimmäinen kunniaosoitus legendaariselle kitaristille:
Vuonna 1980 tehtiin pieni ”epävirallinen” erä Hendrix-Stratoja (tuotantoerä vain muutama tusina) valkoisella rungolla ja vasenkätisellä, isolla viritinlavalla varustetulla kaulalla. Vuonna 1997 ilmestyi Custom Shopin 100 kitaran erä Hendrixin Monterey-Stratosta, joka oli tarkka kopio soittimesta, jota Hendrix käytti Monterey-festivaalilla 1967. Se oli käsin maalattu vasenkätiselle sopivaksi muutettu oikeankätinen Strato pienellä lavalla. Monterey Strat -settiin kuului myös flight case -laukku, nahkahihna, sekä nahasta tehty topattu pussi. Vuonna 1997 ilmestyi myös Fender USA:n Jimi Hendrix Voodoo -Strato, joka oli oikeakätiselle tarkoitettu kopio Hendrixin legendaarisesta Woodstock-kitarasta. Voodoo-Straton juju oli, että kitaran logo oli alkuperäisen peilikuva, minkä ansiosta nimikkomallin käyttäjä näytti peilin edessä enemmän Hendrixiltä. 😀
Tässä tapauksessa kitaran leppärunko on saatavilla joko valkoisena tai mustana, ja siihen on liitetty yksiosainen vaahterakaula isolla, vasenkätisellä lavalla.
Viritinlavalta löytyy ns. transition logo 60-luvun keskiväliltä, joka on isompi kuin 50-luvun spaghetti logo, mutta vielä kultainen. Logo muuttui 60-luvun lopulla mustaksi CBS logoksi.
Nykyaikaisia parannuksia Hendrix Stratocasterissa ovat lavanpuoleinen kaularaudan säätöruuvi, sekä otelaudan loivempi kaarevuus (9,5 tuumaa), joka helpottaa kielten venytyksiä.
Lavan kääntöpuolelta löytyy Jimi Hendrixin nimikirjoitus, kitaran sarjanumero, sekä sulavasti toimivat Kluson-kopiot.
Kaulaliitos on hyvin perinteistä sorttia, mutta kaulalevyyn on kaiverrettu Authentic Hendrix -tuotteiden logo.
Tärkein ja ratkaisevin ero rivi-Stratoon piilee Fender Jimi Hendrix -mallin mikrofoneissa:
Meksikolaisessa nimikkomallissa käytetään laadukkaita American Vintage ’65 Gray-Bottom Fender-mikrofoneja, jotka on asennettu niin kuin tämä kitara olisi vasenkätinen. Kaula- ja keskimikrofoni on siis käännetty 180 asteella. Myös tallamikrofoni on ensin käännetty, mutta tämän lisäksi se on myös asennettu käänteisen kulmaan. Tavallisesti tallamikin bassopuoli on lähempänä kaulaa, Hendrix-Stratossa taas mikin diskanttipuoli on lähempänä soittimen kaulaa.
Tämä toimenpide kääntää mikrofonien erikorkoisten magneettien järjestystä, ja se myös muuttaa tallamikin tapauksessa mitkä ylä-äänet mikki poimii kielistä.
Vasta käyttötestissä selviää onko ero kuultavissa.
Säädinosasto on vintage-reseptin mukainen – master volume, kaulamikin tone ja keskimikin tone – mutta Hendrix-mallissa on nykyaikainen viisiasentoinen kytkin.
American Vintage ’65 -mikkisetissä kaikki mikrofonit on käämitty samaan suuntaan, niin kuin aidoissa 60-luvun Stratoissa. Tämän takia yksikelaisten hurina ei poistu mikkiasennoissa kaksi ja neljä, niin kuin monissa nykyaikaisissa Stratocastereissa!
Vibratalla on Fenderin vintage vibrato (”Sychronized Tremolo”) teräksisillä tallapaloilla.
****
Fender Stratot tunnetaan niiden hyvästä ergonomiasta, eikä Fender Jimi Hendrix -malli poikkea tästä linjasta.
Testiyksilö on mukavasti keskipainoinen ja sen runko hyvin sulavalinjainen. Fender on valinnut 1960-luvun C-profiilin tähän Hendrix-Stratoon, joka tuntuu todella hyvältä kädessä myös hyvin maltillisen paksuutensa ansiosta.
Testikitara saapui Es-vireessä 010-satsilla, mutta sen säädöt eivät olleet täysin kohdallaan suoraan laatikosta. Vibratallan kulma oli hieman liian jyrkkä ja myös soittimen intonaatio oli bassokielillä vähän pielessä. Oikean kokoisilla ristipääruuvareilla ongelmat hoidettiin nopeasti ja helposti pois päiväjärjestykseltä. Lopputulos oli erittäin hyvin soiva sähkökitara mukavalla tatsilla (kieltenkorkeus 12. nauhalla: matala-E: 2,2 mm/diskantti-e: 1,7 mm).
Loivasta otelautaradiuksesta (9,5 tuumaa) on todellakin paljon hyötyä bendaamisessa. Kielten venyttäminen on helpompaa, eivätkä kielet rämise isoissa intervalleissa ylimpiä nauhoja vastaan kuin usein kuperammalla vintage-radiuksella (7,25 tuumaa).
En ole ihan varma kuuluuko käänteisten mikrofonien soundillisia vaikutuksia ratkaisevasti Hendrix-Stratocasterin sähköisessä soundissa.
Hendrixin tekniikon ja soundigurun, Roger Mayerin, mukaan muusikko itse oli tyytyväinen tuotantolinjan Stratoihin. Mayer on sanonut useissa haastatteluissa, että ainoat toimenpiteet, joita tehtiin juuri ostettuihin soittimiin, olivat kaulataskujen siivoaminen lakkausjäämiltä. Sen sijaan Hendrixin efekteihin tehtiin kaikenlaista kustomointia.
Oli niin tai näin, uusi Fender Jimi Hendrix -malli soi kuin laadukas Strato. Tässä ensin puhdas pätkä:
Ja tässä esimerkki Hendrix-kitaran särösoundista:
Halusin ensin kokeilla Jimi Hendrix -Stratoa nykyaikaisessa soundiympäristössä, ja äänitin tämän pienen demon. Signaaliketju on Hendrix Stratocaster –> Electro-Harmonix Germanium 4 Big Muff Pi –> Morley M2 Wah/Volume –> Blackstar HT-1R:
Äänitin sitten vielä toisen, Hendrix-tyylisen demokappaleen. Signaaliketju on tässä Hendrix Stratocaster –> Morley M2 Wah/Volume –> Electro-Harmonix Nano Big Muff Pi –> Blackstar HT-1R. Kappaleen lopussa simuloin Uni-Vibe-efektin soundia nopealla phaser-efektillä miksausvaiheessa:
****
Hendrixin live-soundi
Vaikka Jimi Hendrix oli – ääniteknikko Eddie Kramerin avulla – melkoinen edelläkävijä efektien käytössä studiossa, perustui hänen live-soundinsa yllättävän pieneen efektiarsenaaliin. Tässä todella lyhyt johdanto Hendrixin signaaliketjuun lavalla.
1. Marshall Model 1959 ”Plexi” -stäkki Jimi Hendrix käytti mitä tänään kutsutaan vintage-tyylisiksi stäkeiksi, joiden vahvistimissa ei ollut high-gain säröpiirejä, eikä master volume säätimiä. Hänellä oli tavallisesti käytössä jopa kaksi 100-watista Marshall-stäkkiä, mikä tarkoitti että äänenpaine oli melkoinen. Stratollakin nämä vahvistimet menevät särölle, mutta soundi on enemmän Blues-tyylinen, kuin mitä saadaan nykyaikaisista high-gain stäkeistä.
Fuzz-tyypinen säröpedaali on mielestäni Hendrix-soundin kannalta ratkaisevassa asemassa, koska se lisää soundiin sekä lihaksia ja kermaista sustainea että runsaasti rosoisuutta.
Englantilainen musiikkilaitteiden maahantuoja Ivor Arbiter halusi saada firmalleen 1966 oman säröpedaalin. Hän keksi Fuzz Facen rakentamalla fuzz-piirin mikrofoniständin jalkaan. Pyöreä jalka näytti kahdella säätimellään ja yhdellä jalkakytkimellään naamalta, josta pedaalin nimi tulee.
Hendrix käytti Vox Wahiaan tavallisesti kytkettynä Fuzz Face -särön tuloon, mutta myös fuzzin jälkeen saadaan monta käyttökelpoista soundia. Hyviä wah-pedaaleja on saatavilla esimerkiksi Bossilta, Mission Engineeringiltä tai Jim Dunlopilta.
Lisämausteina Hendrix käytti vielä Roger Mayerin rakentamaa Octavia-efektiä, jossa säröefekti ja yläoktaaveri tuottavat hyvin erikoisia soundeja, sekä alun perin Leslie-simulaatioksi tarkoitettua Uni-Vibe-pedaalia.
Korgilta saa nykyään NuVibe-nimeä kantavan Uni-Vibe-uusintapainoksen, mutta pedaali on melko kallis hankinta. Voodoo Labin Micro Vibe on jo hieman edullisempi, mutta silti laadukas ratkaisu.
Uni-Vibe-tyylisiä soundeja voi simuloida myös phaser-efektillä. Bossin PH-3 on nykyaikainen phaser-pedaali monipuolisilla ominaisuuksilla, kun taas Mooerilta saa hyvin edullisen phaserin.
Esimerkkipätkässä ketjutin miksausvaiheessa kaksi phaser-plugaria audiosekvensserissä:
Tässä vielä LINKKI Kimmo Aroluoman erinomaiselle jutulle Hendrixin signaaliketjusta, sekä toinen LINKKI pro-luokan Hendrix-pedaalilaudan testille.
****
Jos haluaa soittaa kitaraa täysin autenttisesti Hendrixin hengessä, pitää hankkia itselleen vasenkätisten Strato, vaihtaa (tai kääntää) kitaran satula oikeankätiseksi ja soittaa sitä kitaraa sitten väärinpäin. Lopputulos on autenttinen, mutta samalla ergonomialta ongelmallinen, koska esimerkiksi säätimet ovat huonolla paikalla.
Uudelta Fender Jimi Hendrix Stratocasterilla saa vasenkätisen viritinlavan tuomaa (hieman) erilaista soittotuntumaa, sekä käännettyjen mikrofonien tuomaa (hieman) erilaista perussoundia oikeankätisen kitaran ergonomialla.
Fenderin Hendrix-malli on todella hyvä Strato, jolla voi soittaa myös muuta musiikkia kuin vain Hendrixiä, mutta Hendrix onnistuu kyllä erityisen hyvin.
Nyt pitäisi ”vain” olla mestarin pitkät sormet ja Hendrixin idearikkautta…
Kitarablogi.com – Finland's premier Guitar and Bass blog 