320-sivuiseen kirjaan on hyvin kirjoitetun tekstin lisäksi mahdutettu suuri määrä bassokuvia – skaala ulottuu tunnetuista varhaisen 1960-luvun viulubassoista…
…ja 70-luvun malleista…
…nykypäivän reissue-mallistoon.
Kirjassa on mukana myös Tommi Posan ottamia kuvia minun omasta 90-luvun Höfneristäni!
Amerikkalainen kitaraguru Grover Jackson on aito elävä legenda. Kun Jackson osti Wayne Charvelin pikkupajan (vuonna 1978), kukaan ei olisi uskonut, että miehen soittimet tulisivat luomaan vankan perustan heti kahdelle uudelle soitintyypille.
Usein ruuvikaulalla varustetut Charvel-soittimet olivat 1980-luvun Superstrato-ilmiön alkulähde.
Jackson-nimellä varustetut kitarat taas olivat korkeaoktaanisia Metal-kitaroita, joissa erinomainen soitettavuus meni usein käsi kädessä rohkean graafisen viimeistelyn kanssa. Legendaarisin Jackson on ehkä Randy Rhoadsin kanssa kehitelty Concorde/RR-malli.
Grover Jackson lähti 80-uvun loppupuolella uusiin haasteisiin ja suunnitteli kitaroita esimerkiksi Washburnille. Charvel- ja Jackson-brändit kuuluvat nykyään Fender-konsernille.
Nyt mies on palannut omille juurilleen: Grover Jackson on hiljattain perustanut uuden custompajan nimeltä GJ2 Guitars, joka keskittyy pienimuotoiseen sarjatuotantoon Kaliforniassa.
Nyt Kitarablogilla on suuri kunnia testata ensimmäiset Suomeen saapuneet GJ2-mallit!
****
GJ2 Glendora NLT (tämä versio 1.717 €, sis. gigbag) on tämän viisikon perinteisin, S-tyylinen malli.
Testiyksilön runko on erittäin kevyestä saarnista (maksullinen optio), ja se on saanut ylleen kiiltävän Antique White -viimeistelyn. Glendoran perusversio valmistetaan kevyellä lehmus-, leppä- tai poppelirungolla.
Ohuesti mattalakattu vaahterakaula on liitetty runkoon perinteisellä tavalla.
Glendoralla on perinnetietoinen, mutta samalla hyvin tyylikäs uusi tulkinta klassisesta viritinlavasta.
Kitaran laadukkaat virittimet tulevat Gotohilta.
Nykyaikainen vibratalla tulee myös Gotohilta. Vibrakampea ei tarvitse ruuvata blokkiin, vaan se pysyy paikallaan kuusiokoloavaimella säädettävän kauluksen ansiosta.
Palisanteriotelautaan on istutettu 22 jumbo-kokoista nauhaa.
Grover Jackson on kehittellyt GJ2-kitaroita varten uuden menetelmän saada pituussuunnalla muuttuvan kaarevuuden (engl. compound radius) otelautaan. Muuttuva kaarevuus auttaa parantamaan entisestään kitaran soitettavuutta, ja se estää isoissa venytyksissä ns. string choking -ilmiön, jossa seuraava nauha dempaa ei-toivotusti kielten värähtelyä.
GJ2 Guitars -malleissa käytetään tavallisesti omia Habanero-mikrofoneja. Testiyksilöön oli asennettu HSS-satsi, mutta Glendorat saa myös muilla yhdistelmillä, kuten esimerkiksi perinteisesti kokonaan yksikelaisilla tai vaikkapa kahdella humbuckerilla varustettuna.
Säädinosasto koostuu viisipykäläisestä kytkimestä, sekä master volumella ja tonella.
****
Glendora FR (tämä versio 1.930 €, sis. lightweight case) on Floyd Rosella varustettu versio Glendora-teemasta.
Testikitarassa käytetään sarjan perusrunkoa (lehmus, leppä tai poppeli), mutta muuten perusrakenne on sama kuin NLT-mallissa.
Lisäoptiona on Glendora-sarjassa tarjolla rungon värillä viimeistelty lavan yläpuoli.
GJ2 luottaa vain huippulaatuun – Floyd Rose -systeemi on Schallerin valmistama teräsversio.
Mikrofonit ovat GJ2:n Habanerot: kaksi yksikelaista, sekä tallahumbuckeri.
****
GJ2 Arete on Grover Jacksonin uusin luomus – kaula-läpi-rungon periaatteella rakennettu soitin. Arete-sarjan kitaroita on saatavilla kolmena eri perusversioina – 3-Star, 4-Star ja 5-Star.
Arete 4-Star (tämä versio 2.231 €, sis. lightweight case) on sarjan keskimmäinen malli, joka veistetään kokonaan etelä-amerikalaisesta mahongista. Kaula on koottu kolmestä vieräkkäisestä palasta, mikä lisää siihen lujuutta.
Sulavalinjainen runko koostuu kahdesta mahonkipalasta. Edullisemmassa Arete 3-Starissa käytetään sapele-puuta perusaineena, kun taas 5-Star-versio tarjoaa laajemman valikoiman runkopuuksi käytettäviä puulajeja.
Kitaralla on öljyviimeistely. Soittimen takalevyt ovat alumiinista.
Viritinlavassa on käytetty GJ2 Guitarsin ”näkymätön reunalistoitus”, jossa iso palisanterilevy on upotettu erittäin siististi kitaran mahonkilapaan.
Arete 4-Star -mallissa on aina vibrato mukana – joko sama Gotoh-talla kuin Glendora NTL:ssä tai teräksinen Floikka.
Mustilla mikrofonikehyksillä on strukturoitu pinta.
Reunalistoitettuun palisanteriotelautaan on upotettu Mini Bull’s Eye -nimisiä pyöreitä otemerkkejä ja 22 jumbo-kokoista nauhaa.
Arete 4-Star -mallissa on perusversiossa kaksi Habanero-humbuckeria, mutta optiona tarjotaan myös HSS- ja HSH-varustuksia.
Kolmiasentoinen vipukytkin istuu master volumen ja tone-säätimen välissä. GJ2 kutsuu säätimien nuppeja flying saucer -nupeiksi (= lentävä lautanen).
****
Rungon läpi menevä kaula kolmesta vierekkäisestä vaahterapalasta ja lehmussiivekkeet – tällaiset ovat GJ2 Concorde 4-Starin (tämä versio 2.768 €, sis. kova laukku) perusainekset.
Kaikissa Concorde-malleissa on täyspitkä 64,8 cm (25,5 tuumaa) mensuuri.
Concorde 4-Star on saatavilla viidessä eri värissä – Jet Black, Stark White, Antique White, Sports Car Red, sekä GJ Blue – ja kaikissa on joko kiinteä Gotoh-talla tai Floyd Rose -systeemi.
Metalliosat ovat 4-Starissa aina kromattuja.
Palisanteriotelauta tarjoaa 22 jumbo-kokoista nauhaa. Otemerkit ovat helmiäisjäljitemästä.
Volume-säätimen ufo-nuppi on juuri oikeassa paikassa plektrakäden pikkurilliä varten.
Kaksi Habanero-humbuckeria, master volume, master tone, sekä kolmiasentoinen vipukytkin – mitä muuta Rock-jumala tarvitsee?
Lähtöjakki on Concordessa erittäin kätevässä paikassa rungon alareunalla.
****
Tässä on GJ2 Guitarsin ultimatiivinen Heavy-kitara:
Concorde 5-Star (tämä versio 4.103 €, sis. kova laukku) on saatavilla – lisämaksua vasten – myös erikoisviimeisteltynä, Randy Rhoadsilta tuttulla liituraita-kuviolla.
Myös Concorde-mallien vibran ja elektroniikkalokeron kannet on tehty alumiinista.
5-Starissa metalliosien väri on kultainen. Testikitarassa on asennettu lukittavat Gotoh-virittimet (lisäoptio).
Reunalistoitettu otelauta, sekä viritinlavan koriste ovat eebenpuuta.
Tällaiseltä näyttää kultainen Schaller-Floikka läheltä katsottuna.
Concorde 5-Star tarjoaa 22 jumbo-kokoista nauhaa.
Otemerkit ovat aitoa helmiäistä.
…ja tässä vielä pieni vilkaisu elektroniikkalokeroon.
Glendoran soitettavuus on ensiluokkaista, ja satiinipintaisen kaulan keskivahva, ovaali C-profiili tuntuu vanhalta ystävältä.
Akustisessa klangissa on mukana aimo annos saarnirungon tuomaa ”puuta” ja brilianttia diskanttia. Glendora NLT tukee dynaamista soittoa avoimella äänellään ja maiskuvalla atakillaan.
Myös GJ2:n Habanero-mikrofoneista voin vain hehkuttaa, niiden tarjoaman loistavan soundin ja mikrofonien täydellisen keskenäisen balanssin ansiosta.
Tässä yksi pätkä kaulamikrofonilla soitettuna:
Painossa, työnjäljessä tai soitettavuudessa en löytänyt minkäänlaista eroa Glendora-mallien välillä – yksi sana riittää kuvailuun: loistava!
Akustisessa soinnissa on Glendora FR:ssa havaittavissa tietynlaista, varmasti perusrungosta johtuvaa keskialueen pyöreyttä, sekä aavistuksen verran muhkeampi basso. Toisaalta teräs-Floikka lisää sekoitukseen vielä oman ripauksen preesensalueen tuoreutta.
Koska tallamikrofoni ei ole liian tehokas yksikelaisten suhteen, keskimikrofonin ja tallahumbuckerin yhteiseltä soundilta löytyy hyvin viehättäviä vivahteita:
Sulavarunkoinen ja kevyt Arete 4-Star on erittäin mukava soittaa sekä sylissä että hihnassa.
Öljyviimeistelyn ansiosta kitara tuntuu hyvin orgaaniselta. Tämä on kitara kauniin puun ystäville.
Kaulaprofiiliksi on valittu positiivisella tavalla harteikas ja hieman laakea D-poikkileikkaus, joka tuntuu mukavan tilaavalta otekädessä.
Areten akustinen soundi on lämmin ja avoin.
GJ2:n Habanera-humbuckerit edustavat selvästi boutique-vintage-osastoa, jossa hyvä soundi ja laaja dynamiikka menevät raa’an voiman edelle. Tämän ansiosta tarjoaa Arete 4-Star laajan valikoiman humbuckersoundeja, jotka sopivat sekä perinnetietoiselle että uudemman musiikin ystäville.
Firman UFO-nupit näyttävät ehkä hieman hassuilta, mutta ne ovat mielestäni käytössä erittäin käyttäjäystävällisiä ja tarkkoja.
Tässä on tallamikrofonilla soitettu esimerkki:
Ensikertalaiselle voi tulla yllätyksenä kuinka mukavasti Concorde 4-Star tuntuu soittimena hihnassa. Vaikka kitara näyttää kulmikkaalta, se ei tunnu siltä.
On kuitenkin myös totta, että Concorde ei ole ehkä luontevin valinta sohvakitaraksi, koska se ei oikein istu sylissä. Ja lavashowssa täyttyy varoa rungon yläkärjen terävyyttä. Mutta kun tietää nämä käyttörajoitteet, jää käteen kuitenkin erinomainen, kevyt ja hyvässä tasapainossa oleva live- ja studiokitara.
Täyteläinen D-profiili antaa otekädelle reilusti tukea ja soittimelle reilusti sustainea.
Concorden pitkä mensuuri, sen rungon läpi jatkuva vaahterakaula, sekä kitaran lukittava vibrasysteemi antavat tälle soittimelle selvästi täsmällisemmän – ja positiivisella tavalla neutraalimman – akustisen soinnin, jos vertaa esimerkiksi Gibson Flying V:hen.
Tällä alustalla loistavat Habanero-mikit onnistuvat täysin välittämään eteenpäin Concorden täsmällistä atakkia ja mureaa keskialuetta.
Kaulamikrofonista kuulee huilumaisia vivahteita, ilman minkäänlaista soundin puuroutumista:
Ergonomialtaan ja soitettavuudeltaan Concorden 5-Star-painos on miltei samanlainen kuin 4-Star-vaihtoehto.
Soundeissa löytyy kuitenkin selviä eroja, jotka johtuvat hyvin todennäköisesti kalliimman 5-Star-mallin eebenpuisesta otelaudasta. Tässä Concordessa löytyy vielä enemmän purevuutta preesensalueella ja lisäannos twängia atakissa, lisätuloksena syntyy vielä eloisampi sointi.
Tässä lyhyt näyte tallahumbuckerin soundista:
****
On ihan selvää, ettei Grover Jackson jaksa levätä vanhoilla laakereillaan. Uusi mallisto on syntynyt miehen pitkästä kokemuksesta sähkökitara-alalla, mutta Jacksonin katse kohdistuu eteenpäin, eikä taakse.
Uudet rakennusmenetelmät ja malliston monet detaljiparannukset ovat kokemuksen lisäksi tärkeä syy siihen, miksi GJ2 Guitarsin uudet kitarat ovat mielestäni parasta, mitä Grover Jackson on ikinä luonut.
Tällaisella laadulla on tietenkin hintansa, mutta pidän GJ2-kitaroiden hintoja pienen firman tuotantokapasiteettiin – ja tietysti kitaroiden ylivoimaiseen laatuun – nähden reiluna. GJ2 Guitars edustaa putiikkilaatua parhaimmillaan.
Kitara- ja bassopiireissä käytetään usein sanaa ”vintage”: vintage-sitä, vintage-tätä, vintage-tyylinen, vintage-mainen…
Mitä ”vintage” oikeistaan tarkoittaa? Miten ns. vintage-ilmiö syntyi?
****
Mikä ihmeen vintage?
Webster’s-sanakirjan mukaan vintage tarkoittaa vuosikertaa, ja alun perin sana käytettiin ainoastaan viiniharrastajien piireissä. 1960-luvulla termi siirtyi myös vanhoille autoille, etenkin surffarien ja hotrod-fanien keskuudessa.
Nykyään vintage-sanaa käytetään yleisesti sellaiselle vanhoille esineelle, jolla on nostalginen arvo, ja joka tuo mieleen niitä (menneitä) ”hyviä vanhoja aikoja”. Usein tällaisilla tavaroilla on myös keräilyarvo.
…ja juuri tässä viimeisessä tarkoituksessa vintage-termiä käytetään myös kitaristien välillä.
****
Ilmiön synty
Vintage-himo ja -tietoisuus syntyivät ilmiöinä 1970-luvulla ensi alkuun sähkökitarapuolella, mutta se laajensi nopeasti myös akustisille kitaroille (ja muille kielisoittimille).
Vielä seiskytluvun alkupuoleen saakka vanhat, käytetyt kitarat myytiin USA:ssa juuri sellaisina – vanhoina ja käytettyinä kitaroina – mutta tämän jälkeen samoista soittimista tuli arvoesineitä. Mistä se johtui?
1950- ja 60-luvulle uskottiin vielä lujasti siihen, että uusi on aina parempi kuin vanha. Uskottiin kehitykseen ja parempaan tulevaisuuteen.
Tämän valossa ei ole mikään ihme, että alkuperäisessä Gibson Les Paul (Regular/Standard) -mallissa tehtiin muutoksia lähes joka vuosi sen lyhyessä elinkaareessa (1952-60).
Les Paul oli Gibson Guitarsin ensimmäinen lankkukitara, ja alussa haettiin vielä soittimen loppullista, definitiivistä kokonaisuutta. Tallaratkaisua muutettiin useamman kerran, ja yksikelainen P-90-mikrofoni sai lähteä firman uuden PAF-humbuckerin tieltä.
Vasta 1958 Les Paul -kitara oli saanut sen loppulliset (nykyään legendaariset) speksit, mutta ihme kyllä uudistettu liukuvärinen Sunburst-versio ei mennyt myyntiin läheskään niin hyvin kuin odotettiin. Gibsonin johtoportaassa tultiin siihen päätökseen, että syy tähän oli kitaran ”vanhanaikaisuus”. Alkuperäisen Les Paulin valmistus lopetettiin, ja sen tilalle tuli vuonna 1961 uusi Les Paul -malli, jonka tunnetaan nykyään nimellä Gibson SG.
Uusi SG-malli möi hyvin, ja Gibsonilla oltiin hyvin tyytyväisenä ratkaisuun. Kuuskytluvun toisen puoliskon Gibson Les Paul -villitys tuli firmalle kuin puun takaa.
Villitys syntyi ensin Isossa Britanniassa, jossa 60-luvun alussa purettiin sodan jälkeistä tuontikieltoa, joka koski monia USA:n tuotteita – myös soittimia. Ilmiön ensiasteita havaittiin, kun Rolling Stones -yhtiön Keith Richards osti käytetyn Les Paul -mallin (vm. 1959), ja alkoi käyttää sitä näkyvästi (esimerkiksi Satisfaction-biisissä).
Varsinainen lähtölaukaus villitykseen oli kuitenkin Eric Claptonin ilmiömäinen soitto John Mayall And The Bluesbreakers -albumissa (tunnetaan myös nimellä Beano-levy), joka sai Blues-faneja himoitsemaan sankarikitaristin kitaraa ja soundia. Les Paul Standard -kitarasta tuli erittäin haluttu ja arvostettu soitin.
Ikävä kyllä mallin valmistus oli jo vuosia sitten lopetettu, eikä uusia soittimia oli saatavilla, minkä seurauksena käytettyjen Les Paul -kitaroiden hinta alkoi nousta tuntuvasti. Kitaran suhteellinen harvinaisuus ja sen soundista syntynyt maine saivat vintage-ilmiön (sekä kitarakeräilyn) rattaat hitaasti käyntiin. Kitaratehtaiden siirtyminen suurille yrityksille laittoi tämän jälkeen kunnon vettä tähän myllyyn.
****
Kitaratehtaat myyntiin
Kuuskytluvun Beat Boomin ansiosta suurissa yhdysvaltalaisissa yrityksissä herättiin siihen, että soitinbisneksessä liikkuu paljon rahaa. Soitinvalmistajilla taas oli laajentamispaineita, koska useimmissa tapauksissa tilauksien määrä ylitti jo firmojen tuotantokapasiteetin, ja ulkopuolista investointia haettiin aktiivisesti.
Näistä yhtälöistä syntyi USA:ssa 1960-luvun loppupuoliskolla suuri aalto soitintehtaiden myyntejä, fuusioita ja – valitettavasti – myös konkursseja. Tunnetuimpia tapauksia ovat Fenderin myynti mediajätti CBS:lle (Columbia Broadcasting Systems), sekä Gibsonin emoyhtiön (Chicago Musical Instruments) fuusioituminen Ecuadorilaisen panimon (!) ECL:n kanssa uudeksi Norlin-yhtiöksi.
Aikomukset olivat näissä molemmissa tapauksissa pelkästään hyviä: haluttiin taata investointien kautta soitinvalmistajien mahdollisuuksia innovointiin, päivittää tehtaiden vanhenevaa laitekantaa, sekä suurentaa tuotantokapasiteettia laajentamalla tehtaita.
Aluksi näitä tavoitteita myös saavutettiin, mutta melko pian isojen yrityksien rakenteet ja paineet voittojen maksimointiin alkoivat murentaa soittimien laatua.
Tällaiset muutoksen huonompaan suuntaan olivat Fender Stratocasterin tapauksessa esimerkiksi kaulan kiinnitys kolmella ruuveilla, hyvin paksu polyesterilakka, huonoimmat mikrofonit, sekä valumetallista valmistettu uusi vibratalla.
Gibson Les Paulissa listaan kuului esimerkiksi jyrkempi kaulakulma, loivempi lapakulma, ohut ja kapea kaulaprofiili, moniosainen mahonki- tai vaahterakaula (yksiosaisen mahonkikaulan sijaan), sekä kaksikerroksiset mahonkirungot.
Monet rivimuusikot eivät huomanneet näitä muutoksia tai eivät pitäneet niitä huonoina, mutta kasvava joukko kitarafaneja ja soitinmyyjiä alkoivat kritisoida näitä muutoksia jo 70-luvun alkupuolella. Näissä piirreissä syntyi sellainen tunne, että valmistajat eivät halua tai kykene rakentamaan yhtä hyviä soittimia kuin aiemmin (”They don’t make them like they used to.”). Kiinnostuksen keskipiste alkoi siirtyä uusimmista malleista vanhoihin 50- ja 60-luvun kitaroihin, ja nämä soittimet muuttoivat silloin melko ripeästi asemansa käytetyistä kitaroista vuosikertakitaroihin.
Vintage-ilmiö oli syntynyt ja siirtyi ajan kanssa keräilijöiden (ja kitaralegendojen) sisäpiireistä laajemman yleisön tietoisuuteen.
Monet isot kitaravalmistajat heräsivät sekä omien laatuongelmiinsa että vintage-ilmiöön vasta 1980-luvun alussa, ja silloin ilmiöstä syntyi taas uusi soitinlaji – uusintapainokset, tai englanniksi vintage reissues.
Kitarablogi’s Bass Book presents nine different electric basses in photographs and sound samples. Check out quality instruments by makers such as Kataja Custom Shop (Finland), Lakland, Mannedesign, Rickenbacker, Schecter, Spector and Tokai.
Download you free copy HERE or get it at the iBookstore.
Bass Bookissa esitellään yhdeksän eri bassoa kuvilla ja soundeilla. Soittimien kirjo ulottuu suomalaisesta Kataja Custom Shopista Laklandiin, Mannedesignista Rickenbackeriin, ja Schecterista Spectorin kautta Tokai-bassoon.
Lataa kirja tästä LINKISTÄ tai suoraan iBookstorelta.
Zoom’s A3 is the company’s brand-new, next-generation modelling effects unit for acoustic guitar.
The Zoom A3’s user interface is very similar to the one used in their MS-50G-pedal for electric guitar, but in terms of its features the A3 offers a whole plethora of stuff developed specially for use with acoustic guitars.
****
Zoom have managed to pack an unbelievable amount of processing prowess into its new compact contender (current street price in Finland approx. 170 €), yet the A3 is still easy to use. The most vital functions have been given their own knobs and pushbuttons, which makes the A3 easy to use and cuts back on unnecessary menu-jumping at the same time.
The Zoom’s main sections are the quality dual preamp with its three-band EQ, the pedal’s versatile guitar-modelling department, as well as the A3’s large assortment of effects.
Additionally, the pedal offers a switchable solo boost (up to 12 dB) with its own tone control, an automatic feedback remover (that can defeat up to three different frequencies simultaneously) and a digital tuner.
The Zoom A3 is a programmable unit, which can store up to 20 patches. The patches can also be lined up in an A/B-list, which enables you to select patches for on-the-fly switching.
The effect pedal comes with its own power supply unit, but it can also be run on four AA-size batteries.
The A3’s microphone input – which can run phantom power (+24V or +48V) for condenser mics – and the unit’s balanced XLR-output (with a dedicated ground lift switch) have been placed on the front panel.
Your guitar’s output goes into the Zoom’s pickup input on the unit’s right hand side. A three-way slider lets you select two pre-EQ curves – magnetic or piezo – as well as a linear option (flat).
The stereo outputs have been placed on the opposite side, next to the USB-port for (firmware updates).
****
Each of the A3’s patches can run up to three different effects simultaneously, so you could use the first slot for one of the Zoom’s 28 virtual guitars, the second slot for one of three virtual microphones (SM57, C414, U87) and the third for something like a reverb.
On the other hand, you can also use the A3 as a ”pure” multieffect, by not using any digital guitar-modelling and creating patches with three effects in them. You can choose from 40 different effect types – from compression and chorus all the way to pitch-shifting and reverb. The sound quality is very good, and each effect offers plenty of leeway for precise adjustment.
Still, I think the A3’s biggest selling point is its excellent modelling section, which makes it possible to achieve astonishingly realistic results with only a few clicks of a button.
To work properly the modelling section needs a clean guitar signal, so the first thing is to make sure you’ve got the input gain settings for your straight guitar output and/or the mic put in front of your guitar just right.
Once the levels are OK, miraculously changing the character of your guitar is quick and easy: First, use the rotary switch above the Zoom’s display to select the body type corresponding best to the guitar you’re using – for example, choose ”Mold Body” if you’re playing an Ovation or ”YMH” if your guitar is a Yamaha LL-series instrument.
Next, you select a virtual guitar of your liking for the first effect slot in the chosen patch. You can access all of the A3’s 28 virtual guitars by using the Type-buttons. The guitars are displayed using their model names – like J-45, LG-2 or F-55 – as well as by an icon in the display.
If you’re using only a direct piezo signal as a starting point, you can add a good dose of authenticity by selecting a virtual microphone for the second effect slot of the patch. Each of the three virtual mics lets you choose between close- and ambient-miking, and whether the mic has been placed in front of the virtual sound-hole or near the virtual guitar’s bridge.
I have recorded three audio examples to give you an idea of the modelling technology’s sound:
The first clip features a Godin Acousticaster with an LR Baggs piezo system. First you’ll hear the straight piezo signal, followed by the these virtual guitars: A D-28, an OM-28, a 00-18 and an SJ-200. I’ve used Zoom’s virtual version of an AKG C414, and a touch of reverb:
The second clip has been recorded with me playing my Takamine N-20 -jumbo into a real condenser mic (an AKG C3000). The sequence of virtual guitar models is the same as above:
In the third clip I play my Tanglewood TW28-CSN -dreadnought, with the physical microphone and the sequence of virtual guitars staying the same:
****
In my opinion the Zoom A3 is a very serious contender for the title of ”Best compact multieffect for acoustic guitar”. It is a fantastic little tool for both live use and in the studio, where it can act as your own production centre for acoustic guitars. The Zoom is very easy to use and it sounds great. The on-board anti-feedback circuitry works very nicely and the solo boost is a handy tool to have in a unit such as this.
The best bit is, nonetheless, the A3’s surprisingly organic-sounding modelling section. The Zoom’s biggest advantage, when compared to other similar effect units, lies in its versatility and the wide range of different virtual guitars on offer. It is very easy to find a good body-style match for your physical guitar’s input signal, and the amount of different virtual guitar models makes it almost hard to choose. The option to creatively misuse the Zoom A3 – by selecting the ”wrong” body-type for your input signal – is also fun, and yields some nice new flavours.
But, don’t listen to me, go out and give it a try yourselves.
Kitarablogi.com – Finland's premier Guitar and Bass blog 