Mikrofonitesti on nyt luettavissa TÄÄLLÄ.
Audix OMX -sarjan testi on ilmestynyt Rockway-blogiin
Review: Sennheiser MD421 Kompakt
Alkuperäinen juttu on ilmestynyt Rockway-blogissa.
****
****
In 1960, Sennheiser’s perhaps best-known microphone, the Sennheiser MD421, was released. The MD421 is a rather large and heavy microphone, and it is designed in quite a unique way.
This microphone uses a rather massive capsule with a large (27 mm/1.1 inch) diaphragm, which is carefully protected from handling and wind noise. In addition, the capsule has its own humbucker coil, which filters out electromagnetic hum and buzz out of the microphone signal.
A short “bass pipe” extends from the bottom of the capsule into the center of the microphone housing, which acts as a “bass chamber.” Depending on the year of manufacture of the MD421, this chamber may be either simply the plastic housing of the mic, or there may even be an injection-molded metal chamber inside the microphone.
A five-position rotary switch for the bass cut is embedded in the end of the housing – one extreme position “M” (Musik; music) lets the MD421 pass through the entire frequency range, while the second extreme position “S” (Sprache; speech) effectively removes most of the bass frequencies from the signal.
The new Sennheiser MD421 was available in versions with the German Klein-Tuchel connector (a larger and sturdier cousin of the DIN connector), as well as with an XLR connector.
The new model’s stand adapter was quite unique; the adapter had a long swivel leg on the stand side, while on the side that went into the microphone there was a rail with a spring mechanism. This rail is pushed into a groove in the belly of the microphone until the mechanism clicks into place.
The Sennheiser MD421 model became a huge sales success upon its release. Although the new microphone was relatively expensive, the quality of the MD421 was so convincing that the microphone was seen in almost every TV studio, concert stage, podium, and recording studio in the 1960s and 1970s – especially in Europe. When I was six years old, I had two things I wanted desperately to own – a Fender Jazz bass and “that creamy white Sennheiser”.
Although the MD421 was originally intended to be “everywhere”, over time the special strengths of the microphone led to it being seen most often in front of brass instruments, drums, and guitar and bass amplifiers.
The Sennheiser’s light-colored housing was permanently changed to black sometime in the late 1970s, and parallel versions of the MD421 were also introduced, for example some without an internal bass filter.
The Sennheiser MD421 has maintained its position, especially in the recording studio, to this day. The only criticisms are the model’s large size and weight, which can make it difficult to position the mic, and the reliability of the mic adapter, especially in heavy use. A microphone bouncing from a tom onto the drummer’s lap is not likely to inspire much confidence.
****
Sennheiser has finally listened to everyone who has been asking for a scaled-down version of the MD421 model. A few weeks ago, the Sennheiser MD421 Kompakt, a compact parallel version of the old classic, was released.
The Kompakt version (street price around 290 euros) is almost half the length of the original MD421 (12 cm versus 21.5 cm) and more than half the weight (159 g versus 385 g).
The microphone capsule in the new Kompakt version is exactly the same as in the classic version, and the volume of the bass chamber in the shorter body has been kept the same size. Thanks to this, it is no surprise that the frequency response (30 Hz – 17 kHz) and other technical values of the MD421 Kompakt are also identical. The microphone’s shrinkage has been achieved by removing the bass filter unit of its big brother from the Kompakt.
The Sennheiser MD421 Kompakt does not have a separate stand adapter, but here it is implemented as part of the microphone body. For drum recordings, the new mic is also available in a set version (street price approximately 315 euros), which already includes the MZH drum adapter suitable for the Kompakt. A storage bag is included in both sales packages.
The convenient size and low weight of the MD421 Kompakt make it very easy to place the new mic. The more compact body does not feel toy-like at all, but the mic has the same solid construction as its big cousin. I think the MD421 Kompakt would also be an excellent choice for a vocal mic on stage, as you don’t have to worry about your teeth, as you would with the full-size version, if someone hits the mic stand while you’re singing.
****
At least to my ears, the Sennheiser MD421 Kompakt sounds a little warmer than a Shure SM57, and the new mic’s presence emphasis is also at a higher frequency than the Shure. Whether this is a “good” or “bad” feature depends entirely on the source signal and your own preference.
****
For this review I recorded two demo songs with the Sennheiser. The first demo is a completely acoustic song, where every instrument and sound has been recorded with the MD421 Kompakt and a Cranborne Camden EC2 mic preamp. Song number two is a rock song, where the drums sounds are samples, but the bass and guitars have been captured with the MD421 Kompakt and the built-in microphone preamp of Universal Audio’s Volt 2 interface.
****
Sennheiser MD421 Kompakt – testi tulossa Rockway-blogiin
****
****
****
Shure 55SH ### Rockway-juttu työn alla
Onko Shuren legendaarinen malli 55SH vain tyylikäs, mutta vanhentunut mikrofoni vai toimiiko se myös nykyaikaisessa käytössä?
• Demobiisin kaikki lauluraidat on äänitetty Shure 55SH -mikillä.
Is Shure’s legendary model 55SH an elegant but outdated microphone, or does it work in a modern context?
• All the demo song’s vocal tracks have been recorded with the Shure 55SH.
Testi tulossa Rockway-blogiin.
Video: Näin soi mikitetty bluesharppu kitaravahvistimen kautta
****
A short demo of a Suzuki Bluesmaster played through a Superlux D112 microphone plugged into a Bluetone Shadows Jr (Finnish all-valve combo). The amp was recorded with a Shure 55SH plugged into a Cranborne Audio Camden EC2 preamp.
Shure dynaamiset klassikot – ammattilaisten luottotyökalut vuodesta 1939
Meidän superlatiivisessa nykymaailmassa on vaikea yliarvioida Shuren klassikkomikkien todellista vaikutusta, silloin kun ne ilmestyivät audiomiesten työkalupakkeihin 1930-60-luvuilla. Shuren SM57 ja SM58 näkyvät edelleen laajassa käytössä maailman lavoilla ja studioissa.
Shure-tuotteiden alkuperäinen myyntivaltti oli, että firman hyvänsoundiset mikrofonit kestivät mukisematta kovaakin käyttöä. Vuodesta 1939 Shuren mikkeillä on vahvistettu lukemattomia keikkoja, luentoja ja lähetyksiä. Ja matka jatkuu edelleen…
Katsotaan tässä jutussa hieman Shure-klassikoiden historiaa – mukana ovat mallit 55SH Series II, 545SD Unidyne III, 565SD Unisphere I, SM57, sekä SM58.
****
1930-luvun puolivälissä ääniteknikot olivat jo tulleet siihen johtopäätökseen, että pallokuvioiset mikrofonit eivät olleet parhaita työkaluja live-äänen vahvistamiseen, niiden suuren feedback-riskin takia. Ratkaisukin tähän ongelmaan oli jo löydetty – se oli suunnattu mikrofoni (engl. unidirectional microphone) eli se, mitä nykyään tunnemme herttakuvioisena mikrofonina (engl. cardioid mic).
Suunnattu mikrofoni poimii äänen edestä ja hylkää suurimman osan sivuilta ja takaa tulevasta äänestä. Herttakuvio saavutetaan kontrolloidulla vaihevirheellä. 1930-luvun puolivälissä ainoat mikrofonit, jotka tarjosivat herttakuvion, olivat joko herkät ja kalliit kondensaattorimikrofonit (kahden membraanin kapselilla) tai isot ja kömpelöt kahdella kapselilla varustetut dynaamiset mallit (joissa usein yhdistetiin pallokuvioinen tavallinen dynaaminen kapseli, sekä nauhamikkiosio jolla oli suuntakuviona kahdeksikko).
Kaikkein tärkein läpimurto, joka teki Shuren ikonista Model 55 -mikkiä mahdolliseksi, oli Ben Bauerin Unidyne-kapseli. Liikkuvalla kelalla toimiva Unidyne-kapseli onnistuu hylkäämään takaa tulevat äänet kapselin monimutkaisen äänikanava-järjestelmän avulla, joka johtaa takaa tulevat äänet useiden eri reittien kautta membraanille, mikä puolestaan johtaa kontrolloituun vaihevirheen. Vaihevirheen ansiosta mikrofonin takaa tulvat signaalit putoavat mikrofonin vahvistetusta signaalista pois.
Shuren suunnitteluryhmä myös onnistui keksimään 55-mallille hyvin tukevan ja (siihen aikaan) kompaktin metallirungon, valmiiksi sisäänrakennetulla kääntevällä adapterilla.
Alkuperäinen Shure Model 55 (tunnetaan nykyään nimellä ”Fat Boy” sen suuremman, pyöreän kotelon vuoksi) oli se, mitä äänimiehet olivat odottaneet. Tässä oli kompakti mikrofoni, joka mahdollisti signaalin voimakasta vahvistusta vain pienellä feedback-vaaralla. Lisäksi 55:n soundi oli laadukas, ja mikrofoni itse hyvin tukevasti toteutettu.
Vuonna 1951 Shure 55 sai päivitetyn kapselin (Unidyne II), sekä vielä kompaktimman rungon (Shure 55SH; SH = small housing).
Mikin nykyinen versio – Shure 55SH Series II – ilmestyi 1980-luvun lopussa. Kapseli oli jälleen päivitetty (Unidyne III) ja samalla kapselin ripustusta on parannettu. Mikronissa on nytkin edellisen version päälle/pois-kytkin.
Koska 55SH oli se mikrofoni, jolla nuori Elvis nähtiin usein, tätä ikonista Shure-mallia kutsutaan edelleen laajalti ”Elvis-mikrofoniksi”.
Vaikka Shure 55SH Series II nähdään nykyään usein pelkkänä rekvisiittana filmeissä, musiikkivideoissa ja mainoksissa – etenkin jos halutaan välittää tiettyä vanhan ajan hohtoa – on tämä malli edelleen validi valinta livekäyttöön.
Kapselin sijoituksesta suuren metallikotelon sisällä johtuu 55SH:n hieman keskivoittoinen klangi (jos vertaa nykymikkeihin). Malli on myös hieman herkempi puhallusäänille ja koville konsonanteille (p, t, k), mikä on otettavaa huomioon laulajan mikrofonitekniikassa.
****
1950-luvun lopulla tyylit, musiikin genret ja tekniikka olivat kaikki edenneet, ja ääniteknikot alkoivat pyytää entistä pienempiä mikrofoneja.
Ernie Seeler -niminen Shuren insinööri sai aikaansa aikamoisen jättipotin kehittämällä kaikkien aikojen ensimmäisen kädellä pidettävän dynaamisen mikin, johon laulettiin (tai puhuttiin) sen edestä (engl. end-firing).
Tätä vuonna 1959 esiteltyä uutta mallia kutsuttiin nimellä Shure 545SD. 545SD sisälsi useita parannuksia, joista tärkein oli pneumaattisesti asennettu Unidyne III -kapseli.
Kapselin pneumaattinen iskunvaimennus vähensi käsittelyääniä huomattavasti ja teki mikrofonin pitämisestä kädessä realistisen vaihtoehdon ensimmäistä kertaa mikrofonien historiassa.
Shuren 545SD:ssä voi vaihtaa matalasta impedanssista korkeaan, koska 50-luvun lopussa (ja 60-luvun alussa) oli vielä runsaasti korkeaimpedanssisia äänilaitteita. Nykyään enimmäkseen Blues-harpun soittajat käyttävät high-Z-asetusta mikrofonin liittämiseen suoraan kitaravahvistimeen.
Ernie Seeler kehitti myös nerokkaan magneettisen päälle/pois-kytkimen, joka ei poksahda tai rätisee käytössä, ja joka voidaan myös haluttaessa lukita ”päällä”-asentoon.
Vaikka Shure 545SD nähdään nykyään enemmän instrumenttimikrofonina, se oli aikoinaan myös erittäin suosittu valinta laulajien keskuudessa. Esimerkiksi Beach Boys -yhtiön Brian Wilson valitsi usein studiossa 545SD:n laulumikrofoniksi ”Pet Sounds-” ja ”Smiley Smile” -sessioiden aikana.
****
Ernie Seeler vei asioita vielä hieman pidemmälle seuraavalla luomuksellaan – Shure 565SD Unisphere I.
Shure 565SD perustuu 545SD:hen, mutta se lisää malliin tukevan pallomaisen tuulisuojan. Sisäänrakennettua pop-filtteriä on erittäin helppo vaihtaa, jos se vaurioituu vakavasti.
Sen lisäksi, että pallofiltteri suodattaa onnistuneesti puhallusäänet ja konsonantit 565SD:n signaalista, se johtaa myös hieman erilaiseen taajuusvasteeseen verrattuna 545SD:hen.
565SD:n suuri suosio on tehty mallin ulkomuodosta jonkinlaista kultastandardia laulumikrofoniksi. Sen legendaarinen asema johtuu osittain myös siitä, että se valittiin ainoaksi mikrofonimalliksi alkuperäisessä Woodstock-festarissa. Shure 565SD oli myös Freddie Mercuryn suosikki live-mikrofoni (”Eeeeeeeee-jo!”).
****
Syy siihen, miksi Shuren SM57 esiteltiin niin pian 545SD:n jälkeen, löytyy television suosiosta 1960-luvulla.
TV-studiot rakastivat 545SD:n ääntä ja kompaktia kokoa, mutta he eivät pitäneet Shure-mallin kiiltävistä, heijastavista pinnoista, jotka tekivät valaisemisesta vaikeaa.
Shure SM57 -malli (”SM” tarkoittaa ”studiomikrofonia”) ratkaisi nämä ongelmat tarjoamalla mikrofonin, jonka muoto on sama kuin 545SD:ssä, mutta joka on nyt päällystetty heijastamattomalla, mattapintaisella ja tummanharmaalla viimeistelyllä. Samaan aikaan Seeler ja hänen tiiminsä poistivat myös kaksoisimpedanssiominaisuuden – joka oli tarpeeton ammattimaisessa TV-studiossa – ja on/off-kytkimen, jota ei haluttu TV-studiossa. He myös hienosäätivät osan kapselin teknisistä yksityiskohdista.
Vaikka Shure SM57:ää mainostetaan instrumenttimikrofonina, se toimii myös erittäin hyvin laulumikrofonina. Hyviä esimerkkejä ovat lukemattomat Status Quon ja Motörheadin live-esitykset, sekä SM57:n käyttö laulumikrofonina Peter Gabrielin klassikkoalbuminsa ”So” äänityksissä.
****
Shure SM58 on 565SD-mallille sama kuin SM57 on 545SD:lle – hieman parannettu, uudempi versio, joka on tehty erityisesti TV-studion valaistukseen.
SM58:n rungossa on sama tummanharmaa mattapinta, joka löytyy myös SM57:stä.
Pallomuotoista pop-filtteriäkin on uudistettu entistäkin tukevammaksi, ja sen pinnoite on heijastamaton.
Shuren SM58 on kenties maailman tunnetuin laulumikki ikinä, joka löytyy lähes kaikista konserttipaikoista.
****
Olen tehnyt muutaman videon, josta saa käsityksen siitä, miltä nämä klassikkomikrofonit kuulostavat.
Kitarablogi.com – Finland's premier Guitar and Bass blog 