Shure dynaamiset klassikot – ammattilaisten luottotyökalut vuodesta 1939 – Kitarablogi.com

Meidän superlatiivisessa nykymaailmassa on vaikea yliarvioida Shuren klassikkomikkien todellista vaikutusta, silloin kun ne ilmestyivät audiomiesten työkalupakkeihin 1930-60-luvuilla. Shuren SM57 ja SM58 näkyvät edelleen laajassa käytössä maailman lavoilla ja studioissa.

Shure-tuotteiden alkuperäinen myyntivaltti oli, että firman hyvänsoundiset mikrofonit kestivät mukisematta kovaakin käyttöä. Vuodesta 1939 Shuren mikkeillä on vahvistettu lukemattomia keikkoja, luentoja ja lähetyksiä. Ja matka jatkuu edelleen…

Katsotaan tässä jutussa hieman Shure-klassikoiden historiaa – mukana ovat mallit 55SH Series II, 545SD Unidyne III, 565SD Unisphere I, SM57, sekä SM58.

****

1930-luvun puolivälissä ääniteknikot olivat jo tulleet siihen johtopäätökseen, että pallokuvioiset mikrofonit eivät olleet parhaita työkaluja live-äänen vahvistamiseen, niiden suuren feedback-riskin takia. Ratkaisukin tähän ongelmaan oli jo löydetty – se oli suunnattu mikrofoni (engl. unidirectional microphone) eli se, mitä nykyään tunnemme herttakuvioisena mikrofonina (engl. cardioid mic).

Suunnattu mikrofoni poimii äänen edestä ja hylkää suurimman osan sivuilta ja takaa tulevasta äänestä. Herttakuvio saavutetaan kontrolloidulla vaihevirheellä. 1930-luvun puolivälissä ainoat mikrofonit, jotka tarjosivat herttakuvion, olivat joko herkät ja kalliit kondensaattorimikrofonit (kahden membraanin kapselilla) tai isot ja kömpelöt kahdella kapselilla varustetut dynaamiset mallit (joissa usein yhdistetiin pallokuvioinen tavallinen dynaaminen kapseli, sekä nauhamikkiosio jolla oli suuntakuviona kahdeksikko).

Kaikkein tärkein läpimurto, joka teki Shuren ikonista Model 55 -mikkiä mahdolliseksi, oli Ben Bauerin Unidyne-kapseli. Liikkuvalla kelalla toimiva Unidyne-kapseli onnistuu hylkäämään takaa tulevat äänet kapselin monimutkaisen äänikanava-järjestelmän avulla, joka johtaa takaa tulevat äänet useiden eri reittien kautta membraanille, mikä puolestaan johtaa kontrolloituun vaihevirheen. Vaihevirheen ansiosta mikrofonin takaa tulvat signaalit putoavat mikrofonin vahvistetusta signaalista pois.

Shuren suunnitteluryhmä myös onnistui keksimään 55-mallille hyvin tukevan ja (siihen aikaan) kompaktin metallirungon, valmiiksi sisäänrakennetulla kääntevällä adapterilla.

Alkuperäinen Shure Model 55 (tunnetaan nykyään nimellä ”Fat Boy” sen suuremman, pyöreän kotelon vuoksi) oli se, mitä äänimiehet olivat odottaneet. Tässä oli kompakti mikrofoni, joka mahdollisti signaalin voimakasta vahvistusta vain pienellä feedback-vaaralla. Lisäksi 55:n soundi oli laadukas, ja mikrofoni itse hyvin tukevasti toteutettu.

Vuonna 1951 Shure 55 sai päivitetyn kapselin (Unidyne II), sekä vielä kompaktimman rungon (Shure 55SH; SH = small housing).

Mikin nykyinen versio – Shure 55SH Series II – ilmestyi 1980-luvun lopussa. Kapseli oli jälleen päivitetty (Unidyne III) ja samalla kapselin ripustusta on parannettu. Mikronissa on nytkin edellisen version päälle/pois-kytkin.

Koska 55SH oli se mikrofoni, jolla nuori Elvis nähtiin usein, tätä ikonista Shure-mallia kutsutaan edelleen laajalti ”Elvis-mikrofoniksi”.

Vaikka Shure 55SH Series II nähdään nykyään usein pelkkänä rekvisiittana filmeissä, musiikkivideoissa ja mainoksissa – etenkin jos halutaan välittää tiettyä vanhan ajan hohtoa – on tämä malli edelleen validi valinta livekäyttöön.

Kapselin sijoituksesta suuren metallikotelon sisällä johtuu 55SH:n hieman keskivoittoinen klangi (jos vertaa nykymikkeihin). Malli on myös hieman herkempi puhallusäänille ja koville konsonanteille (p, t, k), mikä on otettavaa huomioon laulajan mikrofonitekniikassa.

****

1950-luvun lopulla tyylit, musiikin genret ja tekniikka olivat kaikki edenneet, ja ääniteknikot alkoivat pyytää entistä pienempiä mikrofoneja.

Ernie Seeler -niminen Shuren insinööri sai aikaansa aikamoisen jättipotin kehittämällä kaikkien aikojen ensimmäisen kädellä pidettävän dynaamisen mikin, johon laulettiin (tai puhuttiin) sen edestä (engl. end-firing).

Tätä vuonna 1959 esiteltyä uutta mallia kutsuttiin nimellä Shure 545SD. 545SD sisälsi useita parannuksia, joista tärkein oli pneumaattisesti asennettu Unidyne III -kapseli.

Kapselin pneumaattinen iskunvaimennus vähensi käsittelyääniä huomattavasti ja teki mikrofonin pitämisestä kädessä realistisen vaihtoehdon ensimmäistä kertaa mikrofonien historiassa.

Shuren 545SD:ssä voi vaihtaa matalasta impedanssista korkeaan, koska 50-luvun lopussa (ja 60-luvun alussa) oli vielä runsaasti korkeaimpedanssisia äänilaitteita. Nykyään enimmäkseen Blues-harpun soittajat käyttävät high-Z-asetusta mikrofonin liittämiseen suoraan kitaravahvistimeen.

Ernie Seeler kehitti myös nerokkaan magneettisen päälle/pois-kytkimen, joka ei poksahda tai rätisee käytössä, ja joka voidaan myös haluttaessa lukita ”päällä”-asentoon.

Vaikka Shure 545SD nähdään nykyään enemmän instrumenttimikrofonina, se oli aikoinaan myös erittäin suosittu valinta laulajien keskuudessa. Esimerkiksi Beach Boys -yhtiön Brian Wilson valitsi usein studiossa 545SD:n laulumikrofoniksi ”Pet Sounds-” ja ”Smiley Smile” -sessioiden aikana.

****

Ernie Seeler vei asioita vielä hieman pidemmälle seuraavalla luomuksellaan – Shure 565SD Unisphere I.

Shure 565SD perustuu 545SD:hen, mutta se lisää malliin tukevan pallomaisen tuulisuojan. Sisäänrakennettua pop-filtteriä on erittäin helppo vaihtaa, jos se vaurioituu vakavasti.

Sen lisäksi, että pallofiltteri suodattaa onnistuneesti puhallusäänet ja konsonantit 565SD:n signaalista, se johtaa myös hieman erilaiseen taajuusvasteeseen verrattuna 545SD:hen.

565SD:n suuri suosio on tehty mallin ulkomuodosta jonkinlaista kultastandardia laulumikrofoniksi. Sen legendaarinen asema johtuu osittain myös siitä, että se valittiin ainoaksi mikrofonimalliksi alkuperäisessä Woodstock-festarissa. Shure 565SD oli myös Freddie Mercuryn suosikki live-mikrofoni (”Eeeeeeeee-jo!”).

****

Syy siihen, miksi Shuren SM57 esiteltiin niin pian 545SD:n jälkeen, löytyy television suosiosta 1960-luvulla.

TV-studiot rakastivat 545SD:n ääntä ja kompaktia kokoa, mutta he eivät pitäneet Shure-mallin kiiltävistä, heijastavista pinnoista, jotka tekivät valaisemisesta vaikeaa.

Shure SM57 -malli (”SM” tarkoittaa ”studiomikrofonia”) ratkaisi nämä ongelmat tarjoamalla mikrofonin, jonka muoto on sama kuin 545SD:ssä, mutta joka on nyt päällystetty heijastamattomalla, mattapintaisella ja tummanharmaalla viimeistelyllä. Samaan aikaan Seeler ja hänen tiiminsä poistivat myös kaksoisimpedanssiominaisuuden – joka oli tarpeeton ammattimaisessa TV-studiossa – ja on/off-kytkimen, jota ei haluttu TV-studiossa. He myös hienosäätivät osan kapselin teknisistä yksityiskohdista.

Vaikka Shure SM57:ää mainostetaan instrumenttimikrofonina, se toimii myös erittäin hyvin laulumikrofonina. Hyviä esimerkkejä ovat lukemattomat Status Quon ja Motörheadin live-esitykset, sekä SM57:n käyttö laulumikrofonina Peter Gabrielin klassikkoalbuminsa ”So” äänityksissä.

****