• 500 W modelling bass amp head
• Two channels with six amp types each
• One effect per channel
• Built-in tuner
• Two FX loops
• Both channels can also be mixed
• Full editability via USB using MarkBass’ EVO 1 Software (Win/Mac)
• Optional EVO 1 five-button controller available
****
Demo Track:
• All bass tracks recorded via a MarkBass 4 x 10 cabinet and a Shure SM57
• Reverb and delay added during mixdown
Markbass EVO1 on bassosoundisi uusi ulottuvuus! Se tarjoilee erittäin pienessä, vain 3.2kg painoisessa paketissa Markbassin ja muiden valmistajien parhaat vahvistinsoundit, 2 efektiprosessoria, viritysmittarin ja kaikki tarpeelliset liitännät. Jatkuvaa tehoa pakkauksesta löytyy jopa 500W 4 Ohmiin tai 300W 8 Ohmiin.
Markbass EVO1 yhdistää onnistuneesti klassista soundia ja uusinta teknologiaa. Saat ruuvattua juuri itsellesi sopivan soundin helposti, genrestä ja soittotyylistä riippumatta. Moni basisti haluaa miksata kahta erilaista soundia yhteen ja blendata puhdasta ja särösoundia keskenään esim. Jaco Pastoriuksen tapaan. Nyt se on helpompaa kuin koskaan.
Markbass EVO1:n molemmissa kanavissa on kattavat säädöt gainille, EQ:lle ja efekteille. Etupaneelissa on tietysti master volume. EVO1:ssä on myös kätevä sisäänrakennettu viritysmittari, 2 efektilenkkiä, balansoidut linjalähdöt pre/post mix -valinnalla, kuulokelähtö omalla tasonsäädöllä sekä kaiutinlähdöt plugeilla ja Speakonilla.
Vain luovuutesi on rajana, sillä voit hakea uusia soundeja ja hienosäätää niitä Markbass EVO1 -ohjelmistolla, joka toimii Windows- tai macOS -käyttöjärjestelmillä. Softalla voit myös säätää boostikytkimelle haluamasi boostin määrän.
Markbass EVO1:stä voi myös ohjata erikseen saatavalla ohjelmoitavalla MIDI-pedaalilla (Markbass EVO1 Controller). Sillä onnistuu kanavan vaihto, kanavien miksaus sekä efektien, boostin ja viritysmittarin ohjaus.
Kiirassoitin – jo nimestä selviää, että kyse ei ole iskelmäsoittimista!
Simo Iiskola on tikkakoskelainen kitaranrakentaja ja rumpujen tekijä. Kiirassoittimen ydinmallisto – ytimekäs Katras-sarja – on suunniteltu metallikitaristin tarpeet mielessä pitäen, ilman kompromissejä tai anteeksipyyntöjä.
Saimme tilaisuuden testata kahta Kiiras Katras -mallia – S-tyylistä Ahtia ja V-tyylistä Ukonkirvestä (hinnat alk. 1,495 €).
****
Kiiraksen Ahti on sulavalinjainen metallimiehen työkalu, jonka ulkomuodoista on löydettävissä vaikutteita sekä Fender Stratosta, että Burns Bisonista.
Katras-kitaroiden runkojen pintaan on tehty koivun kaarnaa muistuttavia uria. Tahallisesti haalistuneen näköiseksi tehty mattaviimeistely tuo kitaraan viikinkitunnelmaa.
Testissä käyneen Ahdin runko on veistetty kolmesta palasta leppää.
Kaikissa Kiiras Katras -soittimissa on kolmiosainen runko, jossa on leveä keskiosa ja kaksi kapeampaa reunapalaa.
Kiiras Ukonkirves on Iiskolan versio Flying V -kitarasta.
Testatulla Ukonkirveellä on saarnirunko.
Molemmissa kitaroissa on mukavuusviiste rungon takapuolella.
Kiiras Katras -soittimissa on viisiosaiset kaulat vaahterasta ja wengestä. Kaulaliitoksessa käytetään puuruuvien sijasta pultteja.
Pääsyä ylänauhoihille on helpotettu sulavalla liitoskohdalla.
Simo Iiskola käyttää kitaroissaan huippulaadukkaita Gotoh-osia (black chrome -viimeistelyllä), kuten testatuistakin yksilöistä löytyviä Gotoh SG381 -virityskoneistoja.
Myös Floyd Rose -tyylinen talla on Gotohin valikoimasta (GE1996-T).
Wengeotelautaan on asennettu 24 tuhtia jumbo-nauhaa.
Vibratallalla varustetut Katrakset tulevat tavallisesti 16-tuumaisella otelaudan radiuksella, kun taas stoptail-versioissa on yhdistelmäradius (compound radius).
Kiiras-kitaroiden metalligenreä suosiva linja jatkuu myös mikrofonien osalta.
Ahti on varustettu kahdella passivisella humbuckerilla – kaulamikkinä toimii Seymour Duncanin Sentient, kun taas tallamikrofoniksi on valittu Nazgûl.
Ukonkirves tulee mainiosti toimeen Nazgûl-tallahumbuckerillaan.
Erikoisvalmisteiset mikrofonikehykset, sekä kytkin- ja jakkilevyt ovat ruostumatonta terästä, ja niissäkin toistuu kitaroiden tuohiteema.
Ahti-mallissa on kolmiasentoinen kytkin (kaulamikki, mykistys [!], tallamikki), kummallekin mikrofonille oma volume-säädin ja yhteinen master tone.
Ukonkirveessä on master volume- ja tone-säätimet.
Elektroniikkalokerot juotostöineen ovat erinomaisen siistejä. Elektroniikka on suojattu ulkoisia häiriöitä vastaan grafiittimaalilla ja metallifoliolla vuoratulla puukannella.
****
Vaikka kyseinen soitin näyttää mystiseltä, vanhalta puulankulta, Kiiras Ahdin soittotuntuma on juuri sellainen kuin mitä odottaisi huippulaadukkaalta custom-kitaralta – tämä on erittäin sulava ja hyvässä tasapainossa oleva sähkökitara.
Kaulaprofiili on laakea C, mutta kaula on riittävän tuhti tukeakseen otekättä myös pitkien soittosessioiden ajan. Kitaran nauhatyö on erinomaista, vaikka Ahdissa nauhojen päät eivät näytäkään yhtä sulavalta kuin esimerkiksi Ruokankaan soittimissa. Tärkeämpää kuin ulkonäkö on kuitenkin se, että nauhat (ja nauhojen päät) tuntuvat erittäin nopeilta ja kitkattomilta.
Testissä käynyt Ahti oli säädetty C-vireeseen. Soittotuntuma oli uskomattoman sulava, nopea ja tarkka, ja myös floikka toimi kuin unelma.
Seymour Duncanin Sentient ja Nazgûl -humbuckerit lukeutuvat firman tehokkaimpiin ja aggressiivisimpiin passiivimikkeihin. Säälimättömästä lähtötehostaan huolimatta molemmista humbuckereista löytyy yllättävän musikaalinen ja täyteläinen diskantti. Kyllä, nämä mikit pakottavat vahvistimen etuasteen äärirajoille, mutta soundi ei ole tympeä tai yksitoikkoinen.
Tässä on kaksi perussoundit esittelevää klippiä, jotka äänitin Blackstar HT-1R -putkikomboa käyttäen:
Moderni metalli ei ole oma leipälajini, joten käännyin genreen enemmän perehtyneen puoleen. Vanhin poikani Miloš Berka sävelsi ja soitti demobiisin. Kitararaidat on äänitetty Atomic Amps AmpliFire -mallintajan kautta, käyttäen Tube Screamerilla boostattua Friedman BE-mallinnusta, Zilla Fatboy 2×12 -impulssivasteen läpi ajettuna:
Kiiraksen Ukonkirves on fantastinen V-tyylinen kitara metalligenren soolokitaristeille.
Istuminen ei tietenkään ole sallittua, kun soittaa tämäntyypistä kitaraa. Tätä kitaraa soitetaan seisten ja mielellään tukkaa heiluttaen!
Kuten Ahti-mallissa, myös Ukonkirveessä on ensiluokkainen soittotuntuma ja loistavat säädöt (nyt D-vireessä)!
Voi olla, että kuvittelen (tai ehkä se johtuu korkeammasta vireestä), mutta minusta tuntuu, että saarnirunkoinen Ukonkirves kuulostaa aavistuksen verran kirkkaammalta kuin leppärunkoinen Ahti:
Miloš äänitti myös tämän demobiisin Atomic Amps AmpliFirellä, samoja asetuksia käyttäen:
****
Olen varma, että joillekuille Kiiras Katras -soittimien visuaalinen konsepti on liian väkevä. Nämä ovat makuasioita, ja kyseisille henkilöille löytyy varmasti mieleinen kitara maailman laajasta valikoimasta mustia, kiiltäväksi lakattuja kitaroita.
Minusta on kuitenkin selvää, että Kiiraksen Ahti- ja Ukonkirves-malleissa ulkonäkö on vain osa loistavaa kokonaisuutta. Molemmat ovat erinomaisia, käsintehtyä sähkökitaroita, jotka tarjoavat juuri oikeat ominaisuudet nykyaikaiselle metallikitaristille.
Simo Iiskolan Kiirassoitin tarjoaa runsaasti custom-vaihtoehtoja mikrofoneista ja elektroniikasta erilaisiin viritinlavan muotoihin, joiden avulla voi luoda oman unelmakitaransa.
Ukulele on pienikokoinen nelikielinen kielisoitin kitaraperheestä. Musiikkihistorian kirjoissa sanotaan, että havaijilainen ukulele kehittyi nykymuotoon 1800-luvun loppupuolella espanjalaisista ja portugalilaisista ”matkakitaroista”. Lähteestä ja näkökulmasta riippuen, soittimet saapuivat Havaijille joko Etelä-Amerikan kautta (vihuela) tai suoraan europpalaisten maahanmuuttajien mukana (machete tai braguinha).
1900-luvun alussa Yhdysvalloissa kasvoi kiinnostus Havaijin-saaria ja havaijilaista kulttuuria kohtaan. Vuonna 1915 alkoi erilaisten näyttelyjen ja kiertävien musiikkiryhmien kautta USAssa suoranainen Havaijibuumi. Etenkin ukulelellä vaikutti olevan erityisen suurta viehätysvoimaa ja soittimen kysyntä kasvoi räjähdysmäisesti.
Jostakin syystä ukulelen suosio ei loppunut muutaman vuoden jälkeen, vaan pikkuinen soitin teki onnistuneen hyppäyksen hula-hula soittimesta varhaisen jazzin ja vaudeville-viihteen soittimeksi.
Vasta 1960-luvun beat-, rock-, blues- ja folk-aallot veivät lopulta ukulelelta sen pitkän suosion.
Nyt näyttää kuitenkin siitä, että ukulele on tekemässä suuren comebackin. Aktiivisoittajia on tulossa koko ajan lisää. Myös monissa kouluissa oppilaiden ensisoitin on yhä useammin nokkahuilun sijaan ukulele.
Kuvassa (vasemmalta): sopraano-, konsertti- ja tenoriukulele, sekä guita(r)lele.
Alkuperäisestä sopraanoukulelesta kasvoi ajan myötä kokonainen soitinperhe. Sopraanon lisäksi yleisesti käytössä ovat konsertti- ja tenoriukulelet. Pikkuinen sopranino- tai tasku-ukulele on tarkoitettu lähinnä hauskaksi kuriositeetiksi. Baritoniukulele taas eroaa muista perinteisistä ukuleleista virityksen suhteen, sillä sillä on C-virityksen (g1-c1-e1-a1) sijaan sama viritys kuin kitaran neljällä ylimmällä kielellä.
Komppisoittajat suosivat yleensä perinteistä ”korkeaa” C-viritystä – myös tenoriukuleleissa – kun taas monesti melodiaa soittavat soittajat suosivat tenoreissa usein ”matalaa” C-viritystä (g-c1-e1-a1), jossa g-kieli on soittimen matalin kieli. Jotkut taas pitävät sopraanoukulelejään vanhassa (alkuperäisessä) D-virityksessä (a1-d1-fis1-h1).
Perinteisten kokojen lisäksi on markkinoilla vielä bassoukuleleja, joilla on paksujen kumimaisten kieltensä ansiosta sama viritys kuin bassokitaralla, sekä guitalele (tai guitarlele), joka on tenorikokoinen pikkukitara A-virityksellä.
Ukulelen perusrakenne on hyvin kitaramainen – soittimessa on kaula, nauhallinen otelauta, sekä ontto kaikukoppa.
Vintage-tyylisissä sopraanoissa on usein vain 12 nauhaa, mutta isommissa malleissa voi olla jopa 18 nauhaa.
Kitaratyylisen muodon lisäksi on myös tällaisia nk. ananasmallisia soittimia (ns. pineapple uke), joilla on hieman erilainen ääni.
Joissakin malleissa voi olla muotoon prässätty kaareva pohja, niin kuin kuvan taaemmassa soittimessa.
1900-luvun alussa kaikissa ukuleleissa käytettiin virittämiseen esim. monen jousisoittimen tavoin yksinkertaisia puutappeja, joissa puiden kitka piti kielet vireessä (kuvassa: ruskeat virittimet).
1920-luvulla ns. patenttivirittimet astuivat mukaan kuvaan. Myöskään näiden metallisten viritystappien sisällä ei ollut varsinaista koneistoa hammasratoineen, vaan nekin toimivat viritystapin, metalliprikkojen ja -jousien välisellä (säädettävällä) kitkalla.
Moderneissa soittimissa käytetään yleensä joko avoimia tai suljettuja kitaratyylisiä virittimiä.
Nykyisin markkinoilla olevissa ukuleleissa voi olla joko perinteinen talla, jossa tavallinen solmu pitää kielet paikoillaan, …
… tai sitten klassiselta kitaralta lainattu, hieman monimutkaisempi ratkaisu.
Kitarablogi.com – Finland's premier Guitar and Bass blog 