Review: J. Leachim Guitars S&T-Style + Royal

Jan Merivirta’s J. Leachim Guitars is still a young company, yet it already has managed to gain a reputation among guitarists.

Kitarablogi.com has had the pleasure to test drive two J.L.G.-models – a heavily relic’d S&T-Style, along with a brand-new addition to the lineup, the semiacoustic Royal.

J. Leachim has also started to import Mojotone pickups from the USA, recently – in addition to the Mojotone-equipped review guitars, I received three further instruments carrying Mojotone pickups to try out.

****

J. Leachim Guitars have really made a mark with their heavily relic’d guitars and basses. It’s true, you can also order a ”mint” condition instrument from J.L.G., but many players have decided to go for the added mojo of a pre-worn guitar.

The J. Leachim S&T-Style (price approximately 1.600 €; includes a hard case and a custom-made leather strap) is such a mojo machine – a players solidbody electric, that combines a Stratocaster-type body with a Tele-style neck.

The S&T’s neck sports a relic’d satin finish, as well as a classy set of Kluson-style machine heads.

The guitar’s Wilkinson Vintage vibrato looks extremely worn, too.

This bridge is based on a vintage Fender bridge, but it features two practical improvements:

The vibrato arm is push fit with adjustable action, while the vibrato block has the string channels drilled so that they follow the octave compensation, which keeps the string pressure on the saddle uniform across all strings.

S&T-Style uses four vibrato springs for a very positive, muscular vibrato action that managed to stay on the right side of stiff.

The review guitar’s alder body looks like the guitar has been regularly used (and abused) on sweaty club stage for the last 50 years.

The Electrosocket jack receptacle keeps the Telecaster look, while offering much easier access for servicing and repairs that Fender’s original part.

****

The J. Leachim Royal (1.600 €; includes hard case and certificate of authenticity) is a step in a new direction for J.L.G. – it’s a thinline semiacoustic guitar.

The body shape owes a lot to the venerable Telecaster, but this isn’t a straight copy, though, as it is built in an involved, multilayered fashion.

The Royal’s one-piece bird’s eye maple neck is a true thing of beauty.

The tuners are Wilkinson’s updates of vintage Kluson machines.

Bird’s eye maple and abalone dots – sure looks like Custom Shop-luxury to me!

The chunky bridge on the Royal is a quality piece of hardware, but probably not the best choice on this model. The thick base means that the bridge saddles have to adjusted quite low to achieve a comfortable action. This in turn results in the sharpish height-adjustment grub screws protruding quite some way above the top of the saddles. Shorter grub screws would make this guitar more comfortable for the plectrum hand.

The J. Leachim Royal’s body is made in the UK (in Nottingham) by a small company called Bodge Fabrications (pun intended!).

The beautifully sculpted Bodge body is a layered affair made from walnut, maple, and mahogany. If you love nice woods, like I do, this body will sen shivers of delight down your spine.

The back of the body features a rib cage bevel for added carrying comfort.

The added maple block inside the neck pocket adds stiffness to the Royal’s neck joint.

****

J. Leachim’s S&T-Style is a very ergonomically sound instrument:

This guitar is lightweight, and sports a rounded 60s-style Tele neck that feels great. The fret-job is very smooth. This guitar is a fantastic player, and its vibrato works as smoothly as can be expected in a quality instrument in this price range.

This S&T-Style came equipped with a Mojotone Rene Martinez Texas Strat pickup set. Rene Martinez was Stevie Ray Vaughan’s guitar technician, so it’s no wonder these pickups are specifically tailored to give you SRV-style tones.

The neck and (reverse-wound) middle pickup use Alnico III magnets for a bright sound with a sharp attack and a fantastically dynamic response. The bridge pickup is wound a little hotter and comes loaded with more powerful Alnico V magnets for a more muscular tone.

Here are two audio clips of the S&T-Style:

As a demo track I chose to record my own cover version of Stevie Ray Vaughan’s guitar solo on David Bowie’s hit China Girl (all guitar tracks have been recorded with the J.L.G S&T-Style):

****

J.L.G.’s Royal is a classy newcomer in the company’s range of models.

The Royal is all about the feel and sound of wood. This is a guitar that’s very hard to put down once you’ve picked it up. The semiacoustic body adds a charming vocal quality to this model’s acoustic tone.

This Royal comes with a Mojotone set of humbucker-sized P-90 pickups, which offer you a range of different sounds, from Jazz all the way to gritty Rock.

The neck pickups is built around an Alnico IV magnet, while the slightly hotter bridge pickup comes with an Alnico V magnet:

Carlos Santana used a P-90-equipped Gibson SG Special at the beginning of his career (for example at Woodstock), which prompted me to record a Santana-tinged demo track with the J. Leachim Royal:

****

Additionally, I got the chance to check out these three Mojotone pickup sets:

A J.L.G. TeleGacy loaded with Mojotone’s ’59 PAF Clone Reverse Zebra humbuckers:

A Fender Adam Clayton Signature Jazz Bass with a Mojotone 70s Clone JB Set.

A J.L.G. TeleGacy with a pair of covered Mojotone ’59 PAF Clone humbuckers. This guitar sported push/pull-switches to split the humbuckers for single coil type tones:

****

Finland really is blessed with a very diverse list of homegrown guitars, and J. Leachim is definitely one company to keep on your radar.

J. Leachim’s S&T-Style will make you boogie till the cows come home, and the company’s new Royal model is a beautiful new take on the Thinline Telecaster theme.

****

J. Leachim Guitars S&T-Style + Royal

S&T-Style – 1.600 €

Royal – 1.600 €

Contact: J. Leachim Guitars

****

Pros:

+ designed and hand finished in Finland

+ quality of finish

+ workmanship

+ playability

+ sound

Cons:

– protruding bridge saddle screws (Royal only)

08/02/2016 0

Testipenkissä: Vox AC10C1

Uusi Vox AC10C1 on teholtaan oiva väliaskel firman Custom-sarjassa neliwattisen AC4C1:n ja 15-wattisen AC15C1-kombon välillä.

****

Vox AC10C1 (katuhinta noin 520 €) ei ole alkuperäisen (1950 tai 60-luvun) AC10-kombon uusintapainos, vaan uutuuskombo on Kiinassa rakennetun, nykyaikaisen Custom-sarjan jäsen.

Näin ollen AC10C1-vahvistimesta löytyy – alkuperäisen vibratoefektin sijaan – laadukas digikaiku, sekä erilliset Gain- ja (Master) Volume-säätimet.

Uusi Vox-kombo näyttää pienennetyltä versiolta firman legendaarisesta AC30-mallista – paljon mustaa vinyyliä, kultaiset ja valkoiset koristelistat, sekä vinoneliökuvioilla koristettu, ruskea etukangas.

AC10C1 painaa vain 12 kiloa, minkä ansiosta komboa on helppo kantaa sen ainoasta muovikahvasta.

Koska kyse on kiinalaisesta sarjatuotannosta, ei tässä voi odottaa käsinjuotettua, kallista point-to-point elektroniikka, vaan AC10 on toteutettu kolmella piirilevyllä, joihin myös vahvistimen putkikannat on kiinnitetty. Hyvän kuvan AC10C1:n elektroniikan arkkitehtuurista saa tästä linkistä.

Voxin kaksi EL84 päätevahvistinputkea sijaitsevat kombon kotelossa suoraan kahvan viereisen tuuletusritilän alla. Etuvahvistimen putket (2 x 12AX7) taas löytyvät kombon pohjan läheltä, jossa niille on takaseinässä toinen tuuletusaukko.

Myös kombon säädinpaneeli on ulkonäöltään tyypillinen Vox-kombolle.

Paneeli tarjoaa Gain- ja Volume-säätimien lisäksi vielä kaksikaistaisen EQ-osaston, sekä säätimen kaiulle.

Vox AC10C1 on käytännössä suljetulla takaseinällä varustettu kombovahvistin, vaikka takaseinässä onkin pieni tuuletusreikä.

Kaiuttimeksi on valittu yksi kymppituumainen Celestion VX10.

EU:ssa uutuuskomboa myydään uudella Eco-ominaisuudella. Kun Eco-kytkin on päällä-asennossa, AC10C1 menee omatoimisesti pois päältä, jos kombo on kaksi tuntia tyhjäkäynnissä.

AC10C1:n kanssa voi käyttää sellaista lisäkaappia, jolla on 16 ohmin impedanssi.

****

Ensin sana Vox AC10C1:n tehosta:

Tämä vahvistin on 10-wattiseksi komboksi erittäin kovaääninen! Uutuus-Voxi ei mielestäni oikein sovi kerrostaloasunnon olohuonekomboksi, koska tämä AC-kymppi alkaa soida kunnolla vasta, kun Volume-säädin on avattu ainakin ”kello kymmeneen”.

Vox-kombon perusääni on melko kirkas – löysin minua miellyttäviä soundeja vasta, kun Treble-säädin oli kello 10:ssä (tai vielä enemmän kiinni).

Vaikka uutuus-Voxi ei tarjoa valtavia määriä puhdasta headroomia, löytyy Gain-säätimen alkumetreillä kuitenkin kauniita puhtaita soundeja Fender-tyylisillä yksikelaisilla mikrofoneilla varustetun kitaran kanssa (tässä soi Fender Stratocaster, AC10C1:n Gain: kello 10):

Monille putkipuristeille digitaalinen kaiku putkikombossa on kuin punainen vaate, mutta ainakin minun mielestäni Vox AC10C1 tarjoaa yhden parhaista digikaiuista tässä hintaluokassa. Kaikutyyppi on muhkea jousikaiku, joka myös ”pärskii” mukavan autenttisesti isoilla säädöillä ja kovalla atakilla:

Gibson P-90 -yksikelainen vaatii jo – isomman lähtötason takia – kitaran omien volume-namikoiden säätämistä hiukan alaspäin, jos halutaan, että AC10C1 pysyy puhtaana. Ensimmäisessä klipissä soi Epiphone Casino, ja sen omat volume-säätimet ovat puoliksi kiinni (AC10C1:n Gain: kello 9):

Tässä sama Casino, mutta omat volumet säädetty kahdeksaan:

Myös humbuckereilla täytyy säätää kitaran omat volumet alas, muuten Vox AC10:n soundi muuttuu jo hieman rosoiseksi. Tässä kaksi esimerkkiä Hamer USA Studio Custom -kitaralla:

AC10C1:n särösoundien kirjo menee hyvin vahvasti ”klassisen” puolelle. Tämä ei ole mikään high gain -kombo, vaan Voxin luontevin ympäristö ovat 60- ja 70-luvun Pop-, Blues- ja Rock-soundit. Kombo tarjoaa kätevästi tyypilliset (Top Boost) AC30-soundit kompaktissa – ja ei ihan niin kovaäänisessä – formaatissa.

Stratocaster, Gain – kello 3:

Casino, Gain – kello 1:

Hamer, Gain – kello 1:

Stratocaster, Gain täysillä:

Casino, Gain täysillä:

Hamer, Gain täysillä:

****

Vox AC10C1 on mielestäni juuri oikea vahvistin, jos etsii aitoa Vox-soundia helposti hallittavassa kokonaisuudessa.

Puhdasta headroomia ei ole tarjolla valtavasti, mutta onneksi tämä Vox reagoi todella hyvin kitaran volume-säätimillä, eikä näin saavutettu clean-soundi muutu elottomaksi tai ponnettomaksi.

Vox AC10C1 on riittävän kovaääninen bändikäyttöön treenikämpässä, ja pienissä keikkapaikoissa jopa livenä ilman mikkiä.

Myös studiokäyttöön Vox AC10C1 on mielestäni hyvä valinta, koska kombosta saa aidon Vox-soundin ratkaisevasti vähemmällä vuotoäänellä.

****

Vox AC10C1

katuhinta noin 520 €

Lisätiedot: EM Nordic

Kiitos DLX Musiikille testikombon lainaamisesta!

Plussat:

+ hinta-laatu-suhde

+ kompakti koko

+ kaiun soundi

+ soundi

Miinukset:

– puhdas headroom rajallinen

04/02/2016 0

Testipenkissä: J. Leachim Guitars S&T-Style + Royal

Jan Merivirran perustama J. Leachim Guitars on vielä melko nuori yritys, mutta se on jo onnistunut nousemaan tietoisuuteen kitaristien keskuudessa.

Tässä jutussa testataan kahta eri J.L.G.-kitaramallia – reilusti relikoutu S&T-Style, sekä firman uusi, puoliakustinen Royal.

J. Leachim on hiljattain myös alkanut tuoda Suomeen huippulaadukkaita Mojotone-mikrofoneja USA:sta – testikitaroiden lisäksi sain vielä kolme eri Mojotone-malleilla varustettua soitinta kokeiltavaksi.

****

J. Leachim Guitarsin erikoisalaa ovat – usein hyvin rankalla kädellä toteutetut – Relic-viimeistelyt. Totta, firmalta saa myös täysin ”koskemattomia” soittimia, mutta moni kitaristi on valinnut relikoidun J.L.G.-kitaran juuri viimeistelyn tuoman mojon vuoksi.

S&T-Style (1.600 €; laukku ja custom-hihna kuuluvat hintaan) on juuri tällainen mojo machine – soittamista varten tehty sähkökitara, jossa yhdistyvät sulavasti Fender Telecasterin kaula ja Stratocasterin runko.

S&T:n relikoidussa kaulassa on mattaviimeistely, sekä laadukkaat Kluson-tyyliset virittimet.

Kitaran Wilkinson Vintage -vibrato näyttää todella kuluneelta.

Vibratalla on muuten tarkka kopio vahnasta Strato-tallasta, paitsi että vibrakampea työnnetään tallassa olevaan nylonkaulukseen, jonka ansiosta kammen istuvuutta on parannettu tuntuvasti.

S&T-Stylen vibratallassa käytetään neljä jousta, ja tuntuma on sopivasti jämäkkä, muttei liian jäykkä.

Soittimen leppärunko näyttää kuin sitä olisi käytetty jo ainakin 50 vuotta klubikiertueilla.

Electrosocket-jakkikupin ansiosta jakin huolto tai vaihto käy paljon helpommin kuin perinne-Teleissä.

****

J. Leachim Royal (1.600 €; laukku ja aitoustodistus kuuluvat hintaan) on firmalle uusi aluevaltaus – se on thinline-tyylinen puoliakustinen sähkökitara.

Rungon muoto on eittämättä hieman Telecaster-tyylinen, mutta todellisuudessa sillä on taidokas, monikerroksinen rakenne.

Royalin yksiosainen, linnunsilmävaahterasta veistetty kaula on erittäin kaunis.

Soittimen nykyaikaiset Kluson-kopiot tulevat Wilkinsonilta.

Linnunsilmävaahtera ja otemerkit abalone-helmiäisistä – tässä voisi jo puhua aidosta Custom Shop -meiningistä!

Royalin tanakka talla on kyllä sinänsä erittäin laadukas valinta, mutta sen pohjalevy on niin jämäkkä, että tässä kitaramallissa tallapalojen korkeussäätöön tarkoitetut ruuvit jäävät törröttämään hieman liikkaa tallan yläreunan yli. Lyhyemmät ruuvit olisivat paljon mukavammat plektrakädelle.

J. Leachim Royal -kitaran puoliakustinen runko tulee pieneltä englantilaiselta soitinpajalta nimeltään Bodge Fabrications.

Tässä piilee brittihuumori, sillä sana bodge (kirjoitetaan myös botch) tarkoittaa ”möhliä”, ”hutiloida” tai ”toheloida”.

Bodge-runko on nimittäin tehty erittäin huolellisesti ja kauniisti. Rungon rakenne on monikerroksinen, ja siihen käytetään pähkinäpuuta, vaahteraa, sekä mahonkia.

Rungon kansi on myös kaareva reunoissaan…

…ja sen kääntöpuolelta löytyy myös ns. mukavuusviiste.

Kaulataskuun liimattu vaahterapala lisää lujuutta Royalin ruuviliitokseen.

****

J. Leachim S&T-Stylen ergonomia on erinomainen:

Soitin on kevyt ja sen ’60-tyylinen pyöreä Tele-kaula istuu erittäin hyvin ainakin omaan käteeni. S&T:n nauhatyö on kiitettävällä tasolla. Soittimen tatsi on kohdallaan ja kitaran vibratalla toimii niin kuin pitää tämän hintaisessa laatusoittimessa.

Tähän S&T-Styleen on asennettu Mojotonen Rene Martinez Texas Strat -mikkisetti. Martinez oli Stevie Ray Vaughanin kitarateknikko, ja hän on kehittelyt tätä settiä juuri SRV-tyylistä musiikkia varten.

Kaula- ja keskimikrofoneilla on Alnico III -magneetteja, jotta soundissa olisi kirkas atakki, sekä erinomainen dynamiikka. Tallamikrofoni on hiukan tuhdimpaa Texas-sorttia, jossa paksummasta kelasta ja voimakkaammista Alnico V -magneeteista lähtee isompi soundi.

Tässä S&T-Stylen ääninäyteet:

Demobiisiksi äänitin oman version Stevie Ray Vaughanin kitarasoolosta David Bowien China Girl -biisissä (kaikki kitararaidat soitettu J.L.G. S&T-kitaralla):

****

J.L.G. Royal on mielestäni upea soitin, ja J. Leachim Guitarsille onnistunut uusi aluevaltaus.

Puufaneille tämä on ihan vastustamaton sähkökitara, jossa soitettavuus ja ulkonäkö ovat erinomaisessa tasapainossa. Puoliakustisuus tuo mukavasti laulumaista klangia Royalin akustiseen sointiin.

Royal-mallissa käytetään Mojotonen humbucker-kokoisia P-90-mikrofoneja, joista löytyy sekä Jazz- että Rock-tyylisiä soundeja.

Kaulamikrofonissa on Alnico IV -magneetti, kun taas tallamikissä käytetään Alnico V -magneettia ja hieman enemmän käämilankaa:

Carlos Santana käytti uransa alussa (esimerkiksi Woodstockissa) kahdella P-90:llä varustettua Gibson SG Special -kitaraa. Isona Santana-fanina minun piti luonnollisesti äänittää samantyylinen demobiisi J. Leachim Royalilla:

****

Sain myös nämä kolme Mojotone-mikrofoneilla varustettua soitinta kokeiltavaksi:

J.L.G. TeleGacy Mojotone ’59 PAF Clone Reverse Zebra -humbuckereilla:

Fender Adam Clayton Signature Jazz Bass, jossa oli Mojotone 70s Clone JB -mikrofonit asennettuina:

J.L.G. TeleGacy kuorillisilla Mojotone ’59 PAF Clone -humbuckereilla. Tämän kitaran kytkennössä oli nostokytkimet volume-potikoissa, joilla saadaan mikrofonit puolitettua:

****

Miksi mennä merta edemmäs kalaan, kun koti-Suomesta saa niin laadukkaita soittimia?

J. Leachim S&T-Stylessa on mojoa vaikka muille jakaa, kun taas J.L.G. Royal on erittäin onnistunut muunnelma Thinline Telecaster -teemasta.

****

J. Leachim Guitars S&T-Style + Royal

S&T-Style – 1.600 €

Royal – 1.600 €

Lisätiedot: J. Leachim Guitars

****

Plussat:

+ sunniteltu ja viimeistelty Suomessa

+ viimeistelyn laatu

+ työnjälki

+ soitettavuus

+ soundi

Miinukset:

– tallapalojen säätöruuvit (vain Royal-mallissa)

29/01/2016 0

Review: Tokai Love Rock LC-107, LS-130F & LS-160

Kitarablogi’s year starts off with some really tasty guitars – three Japanese Tokai Love Rock models. Handcrafted Love Rocks just like these originally laid the foundation for Tokai’s legendary reputation as a maker of high-quality copies of vintage guitars.

****

Tokai’s LC-107 (current price in Finland: 1.219 €) is the company’s gorgeous version of a Les Paul Custom.

The gold-coloured hardware fits our review sample’s tasty see-through wine red finish to a tee.

In terms of built, the Tokai LC-107 follows closely the original 1950s recipe of an LP Custom – unlike many recent original Gibsons:

The mahogany body is genuinely solid, meaning there are no hidden holes or pockets serving as weight relief. Tokai keeps the weight of their Love Rocks down by carefully selecting lightweight mahogany.

The LC-107’s curved top, too, has been carved from mahogany (!), just like Gibson did it in the Fifties.

There is one change, though, that Tokai made for environmental reasons:

The bound fingerboard is made from rosewood, not ebony.

The multiply binding on both top and back add a nice dose of panache to the looks of the Tokai LC-107.

The Tokai LS-130F (1.514) is an LP Standard-type instrument with a thin satin finish.

The letter F in its name hints at the beautiful solid flame maple top of the LS-130F.

Our review instrument comes in a beautiful tobacco sunburst, whose edges may look brown at first glance, but actually turn out to be a dark, see-through violet, allowing you to see the chatoyant wood grain beneath it.

The LS-130F’s neck and the back of the body have been finished in cherry red.

Due to the runaway popularity of tiger striped maple on Les Pauls, many younger guitarists might think that all Standards made between 1958 and ’60 have flame maple tops. Actually, there are many original ’Bursts that were produced with what is nowadays called a plain top.

Tokai’s LS-160 (1.773 €) is a stunning, top-of-the-line version of such a plain top LP.

Adding to the LS-160’s vintage-style prestige is this instrument’s nitrocellulose finish, taking this model’s specifications right back to 1958.

The headstock on the Tokai LC-107 sports plenty of inlay works, as well as multiple binding.

The tuners are modern sealed Gotoh heads.

The headstocks on both the LS-130F and the LS-160 follows the more restrained LP Standard pattern.

These two models come equipped with Gotoh’s quality versions of vintage Kluson tuners.

The Tokai LC’s sports oblong position markers made from pearloid plastic…

…while both LS’ come with crown inlays.

The fretwork on all three instruments is exemplary.

All three guitars have long tenon neck joints, with a part of the neck extending into the neck pickup cavity.

Many players claim that this type of neck joint makes for better tone and sustain.

The tune-o-matic bridges and stopbars on all three models come from Gotoh’s Japanese hardware range.

The LC-107 comes with a pair of Tokai’s fabled PAF Vintage Mark II humbuckers.

The LS-130F and LS-160 have been equipped with a pair of Seymour Duncan ’59 Model pickups.

The control cavities look clean and neat, displaying Japanese craftsmanship and parts, as well as thorough shielding with conductive paint.

Our review trio is sold with a nice Tokai hard case included in the price.

In order to protect the LS-160’s delicate nitro finish, this model is placed inside the case in its own velours bag.

****

In terms of their playability, all three guitars – the LC-107, the LS-130F and the LS-160 – are all on an equally high level. In terms of their feel, though, close inspection reveals a few minute differences.

The neck profile on the Tokai LC-107 is a medium-depth, well-rounded D-shape. LP fans would probably describe this neck as a ’59 Neck – meaning there’s enough meat on the bones for tone, but the overall dimensions are not unwieldy.

Tokai’s LS-130F comes endowed with a 58 Neck, meaning the full chunky Monty. The fantastic matte finish makes this neck feel very ”fast”, despite its considerable girth.

The LS-160’s neck profile is the slimmest neck of this trio. It’s what you call a 60 Neck – not as deep as a 59 Neck, and with an oval C-profile.

Despite the fact that all review instruments came strung with the same set of 010-strings, and notwithstanding identical setups (string height at the 12th fret: low E: 1.9 mm/treble e: 1.6 mm), Tokai’s LS-160 felt a little bit bendier than the LC-107 and LS-130F.

****

Played acoustically, the Tokai LC-107 had a sweet voice with nice woody mids and a little helping of shimmering highs, which is most likely down to the all-mahogany body.

Tokai’s own PAF Vintage Mark II pickups are great remakes of Gibson’s fabled late-Fifties humbuckers. Their output levels are relatively low, keeping the tone dynamic and fresh:

Tokai’s LS-130F turned out to be a little shouter, when strummed unplugged. This guitar gives you that famous freight-train-jumped-off-the-tracks-at-full speed experience that so many LP players love.

Seymour Duncan’s ’59 Model humbuckers make the LS-130F sound a little bit bigger and broader, when compared directly to the LC-107:

Unplugged the Tokai LS-160 sits right between its cousins. It isn’t as vociferous as the LS-130F, but there’s a bit more presence than what you’d find in the LC-107.

What is surprising, though, is that the LS-160 has the most ”vintage-accurate” tone of this trio, when plugged into an amplifier, even though the pickups are exactly the same as in the LS-130F. The neck pickup is dipped deep in tasty cream, while the bridge pickup is more dynamic and a bit brighter than many would expect from an LP Standard. The end result is a very versatile clean tone:

The demo track keeps the same guitars on clean rhythm duty throughout (left channel: LC-107; right channel: LS-160). The riffs and lead parts, on the other hand, change – first up is the LC-107, then the LS-130F, and the last to go is the LS-160:

****

Tokai’s LC-107, LS-130F and LS-160 offer you top quality for a very fair price. All three models are professional grade instruments that play like a dream and sound fantastic.

The LC-107’s woody tone makes it a good choice for Jazz- and Fusion-guitarists, but will work equally well in other genres, too.

Tokai’s LS-130F would be my choice for an all-rocking, all-riffing Love Rock. Put on your top hat and travel to Paradise City.

The LS-160 takes you all the way back to the vintage Les Pauls that have served as Tokai’s inspiration. This authentically minded vintage-style guitar is full of dynamic Bluesbreaker-mojo.

****

Tokai Love Rock

LC-107 – 1.219 € (case included)

LS-130F – 1.514 € (case included)

LS-160 – 1.773 € (case included)

Pros:

+ Made in Japan

+ workmanship

+ playability

+ sound

+ hard case included

27/01/2016 0

Review: Boss SY-300

When guitar synthesisers first came into being (at the beginning of the 1970s) they all were fully analogue and used the actual guitar signal as the raw material of their output. The guitar’s output was fed into a chain of different effects, including distortion, octaving, filters and modulation, to make the sound resemble that of an analogue synth.

Many old guitar synths sound great, but they require a very clean playing technique to track cleanly, and almost all of the devices were purely monophonic (meaning: no chords).

Roland’s GK-pickup – as well as the MIDI standard – changed all that drastically:

Thanks to the GK-pickup it was (and still is) possible to make use of chords, bends and double stops, and incorporate them all in your synth performance. The GK system also makes it easy to trigger rack synths, software synths or samplers using your guitar, turning the instrument into a full-blown orchestra.

The brand-new Boss SY-300 (street price in Finland approx. 720 €) returns to the original idea of the guitar synth, but takes advantage of the huge advances that have been made in digital technology recently. Boss say the SY-300 tracks quickly and accurately, while delivering huge and fat sounds with lots of scope for editing. But the best thing about it is: The synth is polyphonic and works straight off the regular guitar signal.

****

The Boss SY-300 is a chunky piece of gear and looks like a compact multi-effects unit. The external power supply unit is included in the price.

You can assign the synth’s four footswitches to different functions, but in the factory default they work as follows:

The switch on the far left is the On/Off-switch (well, actually the bypass). CTL 1 is used to change a predetermined parameter in the chosen patch (like vibrato or modulation). The last two switches (CTL 2 and CTL 3) take over patch changing duties; step on them both, and you’ll switch on the built-in digital tuner.

As we are talking about a fully featured digital piece of equipment, the amount of editable parameters is quite staggering. Luckily, the graphics-based user interface in the Boss SY-300 is well-designed, making it fairly easy to programme the synthesiser using the controller knobs beneath the display, and the navigation buttons to the right of it.

****

The SY-300’s well-spec’ed back panel will not leave you wanting:

Placed next to the guitar input are the phone jacks for the guitar synth’s external effects loop. The Ground/Lift-switch makes it safe and easy to break any hum-inducing earth loop. Boss even included two sets of stereo outputs in their synth. The Main Output could be sent to your onstage amplifiers, for example, while the Sub Output feed could be connected to the FOH console. The Main Output’s left output also doubles as a headphones jack.

It’s also easy to integrate the Boss guitar synth into any MIDI-setup, thanks to its two MIDI-ports. The jack labelled EXP/CTL 4,5 is for use with additional (optional) footswitches and/or expression pedals. The SY-300 is compatible with EV-5- and FS-7-pedals, as well as the FS-5U- and FS-6-footswitch units.

The Boss SY-300 can also be utilised as a versatile external soundcard, with the synth offer four different USB Audio-modes for just this purpose, like the nifty Re-Synth-mode, which works in the same way as reamping. The unit also sends and receives MIDI-data using USB. You can also edit patches, load new ones or share your settings with other SY-300 users with the free Boss Tone Studio software (Win/Mac OS).

****

The above graphics show you the internal architecture and the signal path of the Boss SY-300. Each patch (Preset: 70; User: 99) can use up to three oscillators as sound sources (OSC1-OSC3). Each oscillator comes with a number of different waveforms to choose from (from saw to PWM, and beyond), as well as its own set of dedicated filters, LFOs and ADSR-envelope modules. A good indication of the SY-300’s versatility lies in the fact that exact placement of the oscillators in the signal path can be changed. You could have two oscillators running in parallel, with the third one placed behind the pair in series. Furthermore, the Sequencer feature makes it possible to use each oscillator as a 16-step sequencer, turning each note you play into a rhythmic and melodic pattern.

But there’s still more to come:

Boss’ new guitar synth also comes with four FX modules, each offering a very wide selection of different pro-quality effects. Depending on the chosen oscillator routing, the signal routing of the FX modules can also be changed by the user.

****

The new Boss SY-300 is a very user-friendly device, but due to its versatility – as well as the huge amount of editable parameters – you should take some time to read the user manual, before trying to programme your own patches. Especially if you’re new to the subject of synthesis, you shouldn’t be disappointed if it takes a little time, before your creations sound the way you intended.

I’m old enough to have learned synthesiser programming in the age of polyphonic analogue synths and the Yamaha DX7, which meant I felt right at home with the SY-300.

A good test of any user interface is trying to create something completely from scratch. I chose to use the Boss synth to come up with a slightly Eastern-influenced patch, that uses two oscillators in series to produce a sitar-style twangy tone, with the third oscillator assigned to produce shimmering overtones.

The resulting patch sounds like this (a single guitar synth track, plus three tracks of Roland HandSonic-percussion):

This clip gives you some idea of the types of patches included in the factory settings:

I also recorded a demo track that uses the Boss SY-300 for everything, except for the drum tracks:

****

Boss’ new guitar synth is a fantastic piece of gear, if you’re a fan of real synthesiser sounds.

The SY-300 locks on to your guitar signal very well and it tracks like a dream, staying true to both the dynamic, as well as the melodic and harmonic content of your playing.

The SY-300 isn’t meant to replace Roland’s GK-/GR-products – if you’re after realistic-sounding, multitimbral sounds, using a GK-pickup is still the easiest and best option. The Boss SY-300 is meant as a fantastic choice if you’re looking for a genuine guitar synth – in the original sense of the term. You will get huge and fat synthesiser sounds, seasoned with great effects, from the SY-300, not pianos, violins or trumpets.

****

Boss SY-300

Street price in Finland approximately 720 €

Contact: Roland

****

Pros:

+ graphic user interface

+ polyphonic

+ three OSC-modules

+ four FX-modules

+ external effects loop

+ sound

+ USB-soundcard

18/01/2016 0

Testipenkissä: Tokai Love Rock LC-107, LS-130F & LS-160

Kitarablogissa uusi vuosi alkoi testien suhteen kolmella herkkupalalla, kun testiin saapuivat kolme Tokai Love Rock -kitaraa malliston kalliimmasta päästä. Tokain legendaarinen maine perustui alun perin juuri tällaisiin, Japanissa käsityöllä valmistettuihin, Les Paul -tyylisiin kitaroihin.

****

Tokai LC-107 (1.219 €) on valmistajan upea versio Les Paul Custom -mallista.

Soittimen kullanväriset metalliosat sopivat hienosti testikitaran kauniisti läpikuultavaan, kiiltävään viininpunaiseen viimeistelyyn.

Tokai LC-107:n rakenne on – useista nyky-Gibsoneista poiketen – hyvin uskollinen alkuperäiseen LP Custom -reseptiin:

Rungon takaosa on veistetty mahongista, ilman että siihen olisi jyrsitty painoa vähentäviä aukkoja. Tokaissa soittimen painoa pidetään maltillisena valitsemalla vain kevyitä mahonkilankkuja kitarantekoon.

Myös LC-107:n kaareva kansi on tehty kokopuisesta mahongista (!), niin kuin 1950-luvun Customeissa oli tapana.

Vain otelaudan suhteen Tokai on muuttanut alkuperäistä reseptiä:

Ekologisista syistä LC:n otelaudassa käytetään ruusupuuta alkuperäisen eebenpuun sijaan.

Rungon monikerroksinen reunalistoitus lisää LC-107-kitaran tyylikyyttä vielä entisestään.

Tokai LS-130F (1.514) on LP Standard -tyylinen malli satiinipintaisella viimeistelyllä.

Mallitunnuksen F-kirjain viittaa LS-130F:n kokopuiseen loimuvaahterakanteen (englanniksi: flame maple).

Testisoittimen liukuväritys on nimeltään Tobacco Sunburst. Viimeistelyn peittävän ruskealta vaikuttavat reunat ovat todellisuudessa tummaa violettia, jonka läpi pystyy näkemään kannen ”liekit”.

LS-130F:n kaula ja rungon takapuoli ovat kirsikanpunaisia.

Vaikka monet kitaristit nykyään luulevat, että kaikissa vuosien 1958-60 LP Standardissa oli loimuvaahterakansi, todellisuudessa huomattava osa tehtiin niin kutsutuilla plain top-kannella.

Tokai LS-160 (1.773 €) on erittäin kaunis versio juuri tällaisesta plain top -kitarasta.

LS-160-malli tarjoaa kaikkien muiden laadukkaiden yksityiskohtien lisäksi vielä aidon nitrolakkauksen 50-luvun hengessä.

Tokai LC-107:n viritinlavassa on runsaasti upotuksia, sekä monikerroksinen reunalistoitus.

Virittimet ovat nykyaikaisia, suljettuja Gotoh-malleja.

LS-130F- ja LS-160-kitaroissa lavan koristelu on hieman hillitympi.

Näissä malleissa on laadukkaita kopioita 1950-luvun Kluson-virittimistä.

Tokai LC:n neliskanttiset otemerkit ovat helmiäismuovista…

…kun taas LS-malleissa on käytössä crown-muotoiset upotukset.

Nauhatyö oli kaikissa kolmessa soittimissa esimerkillinen.

Kolmikossa on myös ns. long tenon -kaulaliitos, jossa kaulan mahonkinen osa jatkuu yhtenäisenä vielä kaulamikrofonin alle.

Monien mielestä tällainen lujempi liitos parantaa kitaran sointia ja sustainea.

Kitarakolmikon tallat ja kieltenpitimet tulevat Gotoh:n laadukkaasta, japanilaisesta mallistosta.

Tokai luottaa omiin PAF Vintage Mark II -humbuckereihin LC-107-mallissaan.

LS-130F- ja LS-160-kitaroihin taas on asennettu Seymour Duncanin laadukkaita PAF-tyylisiä ’59 Model -mikrofoneja.

Takakoloissa on näkyvissä erittäin siistiä työtä, laadukkaita japanilaisia komponentteja, sekä huolellista häiriösuojausta grafiittipitoisella maalilla, sekä alumiinifoliolla vuoratulla muovikannella.

Testikolmikko myydään laadukkaassa Tokai-kotelossa.

LS-160:n nitrolakkauksen lisäsuojaukseksi löytyy tämän kitaran kotelossa vielä erillinen plyysipussi.

****

Soitettavuudeltaan LC-107, LS-130F ja LS-160 ovat hyvin lähellä toisiaan, mutta vertailemalla löytyy kuitenkin todella pieniä eroja kolmikon välillä.

Tokai LC-107:n kaulaprofiiliksi on valittu keskipaksu, tasaisen pyöreä D-muoto. LP-fanit puhuisivat tässä ’59-kaulasta – kaulassa on siis mukavasti ”lihaa luiden päällä”, mutta sen paksuus on vielä maltillinen.

Tokai LS-130F taas tarjoaa kolmikon tuhdimman kaulaprofiilin. Tämän mallin mattaviimeistely tuntuu erittäin mukavalta.

LS-160:n kaulaprofiili menee vuoden 1960 suuntaan, mikä tarkoittaa paksuuden kannalta hieman maltillisemmat mitat.

Vaikka kaikissa kolmessa kitarassa oli 010-satsin kielet ja identtinen kieltenkorkeus 12. nauhalla (basso E: 1,9 mm/diskantti e: 1,6 mm), oli LS-160:n soitettavuus vielä aavistuksen verran kevyempi kuin LC-107- ja LS-130F-malleissa.

****

Akustisesti soitettuna Tokai LC-107:n äänessä oli mukava ripaus kuivuutta ja kauniisti kimmeltävä diskantti, mikä johtuu varmasti täysin mahongista tehdystä rungosta.

Tokain omat PAF Vintage Mark II -mikrofonit ovat laadukkaita uusintapainoksia 50-luvun humbuckereista. Niiden signaaliteho on maltillinen, minkä ansiosta soundi on dynaaminen ja avoin:

Tokai LS-130F on akustisesti soitettuna selvästi kolmikon kovaäänisin. Akustisesti tässä kitarassa on juuri se kiskoista-suistunut-tavarajuna-joka-lähestyy-kovaa-vauhtia-fiilis, josta niin monet LP-tyylisten kitaroiden soittajat tykkäävät.

Seymour Duncan ’59 Model -mikkien välityksellä LS-130F:n soundissa on hieman enemmän voimaa ja leveyttä kuin LC-107:ssä:

Akustisesti kokeiltuna Tokai LS-160:n ääni on jossain LC-107:n ja LS-130F:n välissä. Se ei ole ihan yhtä äänekäs kuin LS-130F, mutta soundissa löytyy hieman kirkkaampaa preesensiä kuin LC-107-mallissa.

Yllättävää oli kuitenkin, että testikitaroista LS-160 soi vahvistimen kautta selvästi eniten vintage-maisesti, vaikka kitarassa on samat mikrofonit kuin LS-130F:ssä. Kaulamikrofoni soi todella kermaisesti, kun taas tallahumbucker soi kirkkaammin kuin ehkä odottaisi LP-tyylisestä kitarasta. Lopputulos on tämän kolmikon monipuolisin puhdas soundi:

Demobiisissä puhtaat komppikitarat pysyvät muuttumattomina koko biisin ajan (vasemmalta: LC-107; oikealta: LS-160). Riffit ja soolo-osuudet taas on soitettu niin, että ensimmäisessä läpimenossa soi vain LC-107, toisessa vain LS-130F ja kolmannessa taas vain LS-160:

****

Tokai LC-107, LS-130F ja LS-160 tarjoavat huikeaa laatua todella reiluun hintaan. Kaikki kolme kitaraa ovat pro-luokan laatusoittimia erittäin kevyellä tatsilla ja herkullisella soundilla.

LC-107:n pähkinäinen soundi tekee tästä soittimesta oivan valinnan Jazz- ja Fusion-kitaraksi, mutta se toimii todella hyvin myös muissa genreissä.

Tokain LS-130F on kolmikosta se koviten riffaileva ja rokkaava valinta. Sylinterihattu päälle, ja eikun menoksi Paradise Cityyn.

LS-160 taas on pikkutarkka ja herkullinen uusintapainos Bluesbreaker-tyylisestä vintage-LP:stä, joka tarjoaa hyvin dynaamisia humbuckersoundeja.

****

Tokai Love Rock

LC-107 – 1.219 € (laukku kuuluu hintaan)

LS-130F – 1.514 € (laukku kuuluu hintaan)

LS-160 – 1.773 € (laukku kuuluu hintaan)

Plussat:

+ Made in Japan

+ työnjälki

+ soitettavuus

+ soundi

+ laukku kuuluu hintaan

12/01/2016 0

Testipenkissä: Boss SY-300

Ensimmäiset kitarasynat (1970-luvun alussa) olivat täysin analogisia ja käyttivät kitaran omaa ääntä soundin perusteena. Kitarasignaali vietiin läpi pitkän muokkausketjun, jossa oli eri särö-, oktaaveri-, filtteri- ja modulaatiovaiheita, joiden kautta kitaran ääni muuttui analogisynan kaltaiseksi.

Vanhoissa kitarasynoissa oli kyllä paljon hienoja soundeja, mutta ne vaativat soittajalta todella tarkkaa soittotekniikkaa, ja tämän lisäksi monet toimi vain monofonisella kitarasignaalilla (ei sointuja).

Rolandin kehittämä GK-mikrofoni muutti (MIDI-standardin lisäksi) nämä asetelmat sitten täydellisesti:

GK-mikin ansiosta oli (ja on edelleen) mahdollista käyttää myös sointuja, sekä sähkökitaran laajaa valikoimaa eri soittotekniikkoja. GK-järjestelmä mahdollistaa myös räkkisynojen, softasynojen ja samplerien soittamista kitaralla. Sähkökitarasta tuli kokonainen orkesteri.

Upouusi Boss SY-300 (katuhinta noin 720 €) tuo alkuperäisen idean kitarasynasta takaisin, mutta digitaalisen nykyteknologian saavutuksilla höystettynä. SY-300:lle luvataan erittäin tarkkaa ja nopeata triggausta, todella isoa soundia, laajoja mahdollisuuksia muokkaukseen – ja mitä parasta: syna toimii tavallisella kitarasignaalilla.

****

Kestävänoloinen Boss SY-300 näyttää kompaktilta multiefektiltä, ja se saa käyttövirtansa ulkoiselta virtalähteeltä (kuuluu hintaan).

Kitarasynan neljää jalkakytkintä voi käyttää erilaisien toimintojen ohjaamiseen, mutta peruskäytössä ne toimivat näin:

Vasen kytkin on On/Off-kytkin (tai oikeastaan bypass-kytkin). CTL 1 -jalkakytkimellä voi polkaista valitussa patchissa etukäteen määriteltyä parametrimuutosta päälle (esim. vibratoa tai filtteriä). Viimeisellä kahdella kytkimellä (CTL 2 ja CTL 3) vaihdetaan patchista toiseen, ja niillä saa myös SY-300:n viritysmittarin päälle.

Koska kyseessä on erittäin hyvin speksattu digitaalilaite, muokattavien parametrien määrä on aika iso. Onneksi Boss SY-300:n graafinen käyttöliittymä on erittäin onnistunut, ja synan ohjelmointi näytön alle sijoitetuilla säätimillä ja oikeanpuolisella navigointiosastolla sujuu vaivattomasti.

****

SY-300:n takapaneelin runsas liitinvalikoima ei todellakaan jätä toivomiseen varaa:

Kitaratulon vieressä näkyy kitarasynan efektilenkin Thru- ja Return-liittimet. Ground/Lift-kytkimellä pystyy katkaisemaan turvallisesti mahdollisen maalenkin aiheuttaen brummin. Bossin uutuuslaite tarjoaa peräti kaksi stereolähtöä. Päälähdön (Main Output) signaalia voi esimerkiksi kytkeä livekäytössä kitaravahvistimiin, samalla kun Sub-lähdön signaali menee livemikserille. SY-300:aan voi kytkeä myös kuulokkeita suoraan päälähdön vasempaan jakkiin.

MIDI-porttien ansiosta Boss-syna toimii myös saumattomasti MIDI-järjestelmässä. EXP/CTL 4,5 -niminen jakki on tarkoitettu lisäkytkimiä tai ekspressiopedaaleja (saatavilla erikseen) varten. SY-300:n kanssa voi käyttää EV-5- ja FS-7-pedaaleja, sekä FS-5U- ja FS-6-jalkakytkimiä, eri parametrien ohjaamiseen.

SY-300 toimii myös monikäyttöisenä ulkoisena äänikorttina, ja kitarasyna tarjoaa tätä varten peräti neljä erilaista USB audio -tilaa, mm. Re-Synth-moodin, joka toimii samalla tavalla kuin re-amping. Kitarasyna myös lähettää ja vastaanottaa MIDI-dataa USB-portin kautta. Myös patchien ohjelmointi, lataaminen ja jakaminen hoituu USB:n kautta Boss Tone Studio -ohjelmalla (Win/Mac OS).

****

Yllä olevasta kuvasta näkyy Boss SY-300:n sisäinen arkkitehtuuri ja signaalitiet. Jokaisessa patchissa (Preset: 70; User: 99) voi käyttää maksimissaan kolmea oskillaattoria samanaikaisesti (OSC1-OSC3). Jokainen oskillaattori tarjoaa erittäin monipuolisen listan eri aaltomuotoja (sahalaidasta PWM:ään), sekä omat filtterit, LFO:t ja ADSR-moduulit. SY-300:n monipuolisuudesta kertoo myös, että oskillaattorien reititystä pystyy muuttamaan melko vapaasti, jolloin esimerkiksi osa signaalista voi kulkea rinnakaisten OSC-lohkojen sijasta myös sarjakytkennössä olevien oskillaattorien läpi. Sequencer-toiminnolla pystyy tämän lisäksi vielä muuttamaan tavallisen oskillaattorin 16-askeleen sekvensseriksi, joka tekee tulevasta signaalista tahdistettuja melodioita tai arpeggioita.

Mutta lysti ei vielä läheskään loppu tähän:

Bossin uudesta kitarasynasta löytyy nimittäin peräti neljä erillistä efektilohkoa, joiden efektivalikoima on hyvin kattava ja laadullisesti erinomainen. Myös efektilohkojen reititykseen pystyy vaikuttamaan tietyissä raameissa (OSC-lohkojen reitityksestä riippuen).

****

Boss SY-300 on todella käyttäjäystävällinen laite, mutta tämän kitarasynan monipuolisuuden – ja tarjottujen muokkausmahdollisuuksien määrän – takia kitarasyna-untuvikolla menee varmasti jokunen tovi käyttöoppaan kanssa, sekä kokeilemalla, ennen kun patchien ohjelmointi tyhjästä onnistuu toivotulla tavalla.

Itse opin synojen ohjelmoinnin onneksi vielä silloin, kun analogisynat ja Yamaha DX7 kohtasivat, minkä ansiosta tulin heti hyvin toimeen SY-300:n kanssa.

Kokeilin Bossin käyttöliittymä kirjoittamalla kitarasynalle hiukan itämaisen patchin, jossa sitar-tyylinen twang syntyy kahden sarjakytkentäisen oskillaattorin keskenäisestä moduloinnista, samalla kun kolmas OSC-lohko tuottaa soundin ylä-äänet.

Tältä lopputulos kuulostaa (yksi kitararaita, sekä kolme Roland HandSonic -perkussioraitaa):

Täma klippi taas on pieni läpileikkaus Boss SY-300:n soundeista:

Äänitin myös demokappaleen, jossa – rumpuraitoja lukuun ottamatta – kaikki soundit on äänitetty kitarasynalla:

****

Omasta mielestäni Bossin uutukainen on todella mahtava laite aitojen, analogihenkisien synasoundien ystäville.

SY-300 on erittäin varmatoiminen ja salamannopeasti trakkaava kitarasyna, joka seuraa esimerkillisesti kitarasignaalin tonaalista ja dynaamista sisältöä, ja toimii myös loistavasti polyfonisella tulosignaalilla.

SY-300:n ei ole tarkoitus korvata Rolandin GK-/GR-perheen tuotteita – jos etsit realistisia, multitimbraaleja soundeja GK-mikrofonia käyttävä soitin on yhä se helpoin tie onneen. Boss SY-300 on sen sijaan oiva rinnakaistuote – kitarasyna, jossa painopiste sijoittuu nimenomaan sen mahtaville synasoundeille ja laadukkaille efekteille, eikä perinteisten soittimien korvaamiseen.

****

Boss SY-300

Katuhinta noin 720 €

Lisätiedot: Roland

****

Plussat:

+ onnistunut käyttöliittymä

+ polyfoninen

+ kolme OSC-lohkoa

+ neljä FX-lohkoa

+ ulkoinen efektilenkki

+ soundi

+ USB-äänikortti

08/12/2015 0

Review: Spin X guitar cable (aka Mad Professor RED Cable)

N.B.:

When I wrote the original (Finnish) version of this review, the company behind this guitar lead, Spindeco Oy, had been making tentative noises about marketing the cable using the Spin X brand name. Since then I have been informed that Spindeco won’t start marketing this lead, after all. The cable will continue to be sold as the Mad Professor RED Cable – same specifications, different colour.

For the sake of clarity, the English version the review will refer to the product as the Spin X cable, too.

Seldom has there been this amount of Internet chatter and general hysteria about any guitar accessory, as there has been about the Finnish Spin X cable, which is only a guitar lead of approximately 75 cm length, with two giant 1/4-inch connectors (a female input; a male output).

The Spin X cable (sold for 129 € as the RED Cable by Mad Professor) is manufactured by a Finnish company called Spindeco Oy. The cable promises to improve the efficiency of its conductors by means of a nano-electrical phenomenon, known as the electron spin. Special graphite-coated conductors are meant to rearrange the signal-carrying electrons in such a way, that the signal flow is improved. Spindeco claim that the main benefit of this technology in a guitar lead is an improved phase correlation between the different frequency bands of the signal. Apparently, traditional leads tend to pass high frequencies quicker than low frequencies, which tend to arrive at the amplifier with a very tiny time lag.

Using the benefits of the noble search engine, I quickly ascertained that the electron spin is, in fact, no voodoo, but rather generally acknowledged quantum physics. Still, we guitarists are interested in audible results; we ask questions like:

Does the Spin X cable do what it says on the tin? Is there truly a discernible difference in sound? Do I have to own one if I want to be a Tone God?

****

I was given a Spin X cable for reviewing purposes.

There’s been some rumours about miniature transformers, or buffers, inside the lead’s giant connectors, which is why I had to take a closer look inside. Nope, it’s just a bunch of different conductors – some left unused – attached with traditional soldering tin!

The short length of the Spin X cable has also been the centre of some speculation. Guitarists have been asking: ”Why is it just a short extension cord, instead of a full-length guitar lead?”

Take a closer look at these pictures (click on them for a larger view), and the answer becomes rather obvious:

It seems that Spin X relies on two identical conductors to function in the desired way. One is the hot (signal) conductor, while the other goes to earth (ground). But using this type of cable results in a less-than-ideal setup, when it comes to mains hum and electromagnetic interference.

Traditional guitar cables are built as coaxial leads, where a centre conductor carries the guitar signal. The centre conductor runs inside a layer of insulation, which in turn is covered by one (or several) shields. The shield is connected to ground and serves two purposes – one: its the audio signal’s earth; two: it’s a Faraday cage that shields the signal conductor from extraneous interference, like mains hum.

If you connect only the Spin X cable to an amp, and turn up the volume, you will be greeted by an unacceptable amount of hum and microphonics, but as soon as you plug your regular lead into the Spin X, all the noises disappear. This means that the Spin X needs the traditional, coaxial guitar lead to do away with all the interference.

****

The Spin X cable seemed reasonably rugged and well made.

The only thing that bothered me in the road-worthiness department were the badly secured strain relief cuffs in both connectors of our review sample.

****

I wanted to find out, whether you could ”measure” any real speeding up of the guitar signal in the confines of a home studio. I came up with the following setup:

I recorded the acoustic sound of a Fender Stratocaster using an AKG C3000 condenser microphone onto the left channel of a stereo signal, while direct-injecting the high-impedance guitar signal going through a Whirlwind Leader cable into my sound card.

As you can see above, the DI’ed guitar signal (waveform on the bottom) is a tiny bit behind the miked up acoustic sound.

This picture shows clearly that the Spin X doesn’t ”speed up” the guitar signal in any way noticeable in a standard audio sequencer.

The listening test also doesn’t reveal any noticeable differences between using only the traditional lead or adding the Spin X cable. If anything, adding the Spin X might even add a minuscule amount of time lag to proceedings, at least to my ears:

****

I then recorded a series of sound clips, using my trusty Blackstar HT-1R valve combo. In each clip the first half is played through just the traditional Whirlwind lead, while the second half has the Spin X cable added into the signal chain.

For comparison purposes here’s a clip of a Fender Stratocaster DI’ed into the sequencer (first half Whirlwind only; second half Whirlwind plus Spin X):

A Strat through the Blackstar:

Gibson LP Junior:

Hamer USA Studio Custom:

Gibson Melody Maker SG:

****

Next I took the Spin X to the guitarist of Rock-Ola & The Freewheelers. Sami Saarinen went through several different vintage and custom shop guitars and amps at band rehearsal volumes – both straight into the amp, as well as using a pedalboard.

The differences in sound between using only a traditional guitar lead and adding the Spin X cable seemed a little bit more pronounced using Sami’s setup at higher volume levels, compared to what I could make out in my home studio.

****

For the last bit I wanted to make sure that the Spin X cable’s function was not dependent on valve technology:

I borrowed my son’s Marshall MG30CFX combo for a short test run. All sound clips start with only the Whirlwind cable connected; the Spin X comes in at the halfway point.

Fender Telecaster (neck pickup):

Both pickups:

Bridge pickup:

****

Based on my tests I have to state that the Spin X cable really does add a little ”something” to the sound. The Spin X’ effect is more easily spotted with a quality guitar and a quality amp at slightly higher volume levels. It also seems that the tonal effects are more pronounced in singlecoil-equipped guitars – like a Stratocaster, a Telecaster, a Les Paul Junior, or a non-reverse Firebird – than when using humbucker-carrying guitar models.

The Spin X’ ”sound” is similar to the effect a buffer amp has on a long signal chain. You will get a slightly more refined top end, a whiff of added presence and openness, as well as a tighter and more pronounced bass. Strats and Teles will sound a tiny bit more HiFi, while a P-90 pickup will lose a little of its lower-mid congestion.

The Spin X seems to make the signal louder by an inkling, but this could also be a mere psychoacoustic effect, caused by the added presence.

****

There’s no simple and straight answer to the question, whether the Spin X cable genuinely ”improves” your tone. Many Rockabilly, Punk or Metal guitarists wouldn’t want to make their guitars sound ”more polite”. Some styles and genres simply demand a gritty, unruly top end, and some chunky mid-range grind.

For some tone hounds and sound aesthetes, however – players following the in the footsteps of guitarists, such as David Gilmour, Michael Landau or Eric Johnson – the Spin X cable’s tiny tonal changes might make all the difference.

In any case, it is up to you to decide how much this minuscule fine-tuning of your guitar signal is worth to you.

****

Spin X Cable

For more info on the Mad Professor RED Cable go HERE.

27/11/2015 1

Review: Vuorensaku Custom Pickups S. Kamiina set

Not all custom pickups are created equal.

Most custom winders seem to be on the hunt for the ”ultimate vintage experience”, whatever that really means. Those makers try to source the most vintage-correct materials and try to zone in on the right way to bring their pickups to the desired authentic NOS specifications. For a Fender Stratocaster this could mean either going for a dry and woody Fifties-style tone or for a juicier and grittier Sixties version.

Vuorensaku’s Saku Vuori fearlessly approaches the subject of custom pickups from a different angle. The result is a pickup set with a refreshingly personal sound that isn’t frantically trying to reclaim past glories.

The Vuorensaku S. Kamiina set’s (prices starting at around 200 €) is based on thicker magnet wire, compared to what an original Fender pickup uses. The S. Kamiina set is wound using 40 AWG gauged wire, while most classic Fender creations use 42 AWG wire (except the Telecaster’s neck pickup, which is wound with a thinner 43 AWG wire). The thicker wire in the S. Kamiina set is complemented with Alnico II magnets, which are a milder type of magnet than Fender’s preferred Alnico V variety.

Vuorensaku’s set includes a reverse wound/reverse polarity middle pickup, resulting in hum-cancelling switch positions two and five. The set’s bridge pickup has received a few extra windings for a little bit of extra output.

In terms of its electronic values the Vuorensaku set clearly differs from your traditional Strat pickups:

The resistance of a regular Stratocaster singlecoil lies in the ballpark of around six kilo-ohms, with a typical inductance of 2,3-2,4 henries. The pickups in the S. Kamiina set read 2,2 kΩ for resistance (bridge pickup: 2,3 kΩ) with an inductance of two henries.

Judging by these numbers only, we can surmise that the Vuorensaku pickup set will probably sound brighter than a traditional vintage Strat set, while also having a slightly lower output.

****

Saku Vuori was kind enough to provide a S. Kamiina-equipped Classic Series Fender 70s Stratocaster for this review. The guitar has an ash body, as well as a maple neck with a maple fingerboard. For comparisons I used my own Fender Japan Stratocaster with one-piece maple neck and an alder body.

I was right in expecting the Vuorensaku set to sound brighter than most vintage-style Stratocaster pickups, but the supposed drop in output level is of a more theoretical nature than of real practical importance. The S. Kamiina set imbues the 70s Reissue with a very cool Gretsch- or Rickenbacker-type jangly tone and grit. The Vuorensaku pickups also feature a cleaner lower mid-range, when compared to traditional Stratocaster pickups.

For comparison purposes the first (neck pickup) and last (bridge pickup) phrases of the sound clip have been played using my own vintage-style Strat, while the five phrases in between have been recorded with the S. Kamiina set (starting with the neck pickup):

The presence lift in the Vuorensaku set is also easy to spot in distorted sounds. The S. Kamiina’s delivery is a bit more aggressive and in-yer-face, which isn’t a bad thing at all.

The demo song contains four guitar tracks:

• two rhythm guitar parts – left channel: neck and middle pickup; right channel: neck pickups

• a mystically floating backing guitar: middle and bridge pickup

• lead guitar: neck pickup with the tone control turned halfway down

****

If you’re an stickler for authentic vintage specs, the Vuorensaku S. Kamiina set probably isn’t what you’re looking for – these pickups are no mere vintage clones.

If you’re after a brighter tone, though, especially if you dislike the neutrality of many active pickups, the S. Kamiina set is definitely one to check out! Vuorensaku’s pickups will breathe life into a dark-sounding guitar, while also giving your controls a wider tonal range to work with. These are pickups that won’t mush up.

By the way:

Saku Vuori applies his ”low output principle” to other Vuorensaku pickups, too, like the Telecaster- and P-90-style pickups he uses in his handcrafted Vuorensaku T. Family guitar models.

****

Vuorensaku Custom Pickups S. Kamiina set

Stratocaster sets start from 200 €

Additional options: pickup cover, relicing

Contact: Vuorensaku

****

Pros:

+ handmade in Finland

+ original sound, no vintage copies

+ rw/rp middle pickup

26/11/2015 0

Review: Rautia Guitars Dual Tone Style

This time we’re in for a real treat:

We’ll take a closer look at master luthier Veijo Rautia’s handmade interpretation of a lesser known 1950s Supro-model – the Dual Tone. Mr. Rautia has included a handful of updates, which bring the playability of this guitar up to modern standards. In contrast to many lesser Supro-, Valco- and Airline-copies, the Rautia Guitars Dual Tone uses the correct type of pickups.

To people in the know Veijo Rautia is already a well-established name, rising to fame as the chief designer of the original Flaxwood models. These days Rautia focuses mainly on making pickups and custom-order guitars.

****

Rautia Guitars’ Dual Tone (approx. 2,500 €) is a very stylish singlecut electric guitar.

Its alder body is partly hollowed out for better balance and tonal resonance.

Old (wooden) Supros used a very idiosyncratic neck attachment.

Rautia’s solution feels far more stable, using four wood screws and separate washers.

Looking from the front, the Dual Tone’s machine heads seem to be traditional Kluson-copies.

In fact, Rautia uses a set of mini-sized, high-tech and ultra-light Gotohs, called Stealth tuners.

The Stealth set works great, and the tuners turn very smoothly.

As per original specs, Rautia’s Dual Tone uses a very shallow neck pocket, with the neck set quite some way into the body. This high neck joint makes it possible to use a jazz guitar style bridge on a guitar with no neck angle.

The Indian rosewood fretboard is bound. It sports 22 medium-sized frets and rectangular pearloid position markers.

The fretwork is excellent, as you’d expect on a boutique grade guitar such as this.

The Tune-o-matic bridge on the Dual Tone Style – made by Schaller – sits on an ebony foot.

Original Supro (and Valco) pickups look like humbuckers, but they are in fact a very special breed of singlecoil pickup.

(Photo courtesy of Rautia Guitars)

The Valco-pickup uses two alnico magnets mounted between two steel plates. One of these plates is L-shaped and serves as the mounting plate (and magnetiser) for the assembly’s single bobbin.

There are two volume and two tone controls on the Dual Tone.

Just as on the original model, the pair that is closest to the bridge deals with the bridge pickup (!), while the pair further away from the bridge is connected to the neck pickup.

The Rautia-model comes with a push/pull phase switch for the neck pickup.

****

Rautia Guitars’ Dual Tone Style is a lightweight electric guitar offering boutique grade playability.

The neck’s gloss finish is very thin, and doesn’t feel sticky at all. The neck’s C-profile is well-rounded and comfortable – not clubby or too much of a handful.

From a modern guitarist’s standpoint, the Dual Tone’s deep neck set makes it a bit more difficult to reach the top end of the fretboard than what we’re normally used to. Some players would also prefer a fixed bridge for fear of knocking the free-standing bridge out of place in the heat of the moment. Based on this test, though, I must state that I really enjoyed playing the Dual Tone, and experienced no problems whatsoever!

The clean tones on the Rautia Dual Tone are really very beautiful, open and bell-like. These pickups aren’t as sharp-sounding as your traditional Fender singlecoil, but they aren’t as cluttered in the mid-range as a Gibson P-90, either.

The pickups are played in the following order; neck PU –> both PUs (in phase) –> both PUs (out of phase) –> bridge PU:

Rautia’s Valco-type pickups also sound fantastic with some distortion. There’s ample grit for the guitar to cut through, without the Dual Tone ever sounding thin or brittle:

The demo track features two rhythm guitar track, both using the middle selection on the toggle switch, as well as the phase reverse switch.

The first lead guitar part uses the neck pickup, then you’ll hear both pickups together (neck phase reversed), and the last pass is played using the bridge pickup on its own:

****

It’s so easy to fall in love with such a fantastic instrument!

Rautia Guitars’ Dual Tone represents the best in Finnish craftsmanship. Veijo Rautia’s vast knowledge in the field of guitar pickups really shows, making this a guitar which plays and sounds like a dream.

This is a handcrafted guitar at a very fair price.

****

Rautia Guitars Dual Tone Style

2,500 €

Contact: Rautia Guitars

****

Pros:

+ handcrafted in Finland

+ workmanship

+ playability

+ sound

+ rare type of pickup

Cons:

– vintage-style top fret access

24/11/2015 0