ML-Factory rakennussarja: Osa 4

Sen jälkeen kun öljyvaha oli tarpeeksi kuivunut poistin maalariteipit, ja yritin siistiä reunalistoitukset punaisista jäämistä. Se oli vaikeampi kuin olin ajatellut, etenkin kitaran kannessa.

Käytin antiikkivaha antaakseen maalipinnoille hieman lisää kiiltoa.

Seuraavaksi päätin asentaa tallan ja kieltenpitimen kierreholkit runkoon. Poistin maadoitusjohdosta vielä vähän enemmän sen muovieristeestä, jotta holkin ja kaapelin välillä syntyisi tarpeeksi kontaktipintaa.

Tämän jälkeen käytin asianmukaisesti muovipäisen vasaran holkkien upottamiseen.

ML-Factoryn rakennussarjaan kuuluvat nykyaikaiset suljetut virittimet kiinnitetään samalla sekä lavan edestä (pitkällä kierrehylsyllä) että takapuolella pikkuisilla ruuveilla.

Lavan etupuolella käytetään avainta…

…kun taas takapuolella täytyy esiporata reiät ruuveille. Ruuvi menee helpommin sisään, kun hiertään kierteeseen hieman saippua.

Tehtävä suoritettu onnistuneesti!

Kitaran elektroniikka on suurilta osin jo valmiiksi juotettu johtosarjaaksi. Potikat, kondensaattorit, lähtöjakki sekä vipukytkimelle menevät johdot odottavat jo asennusta.

Kytkimelle menevät johdot kulkevat samassa kanavassa kuin mikrofoneista tulevat kaapelit. Tässä tapauksessa kannatti vetää ensin johdot oikeisiin paikkoihin, asentaa mikrofonit paikoilleen, ja juottaa lopuksi mikrofonijohdot ja vipukytkintä elektroniikkaan.

Mikrofonisignaalia kantavaa johtoa (tässä valkoinen) täytyy liittää potikan tuloon (kuvassa vasemmanpuoleinen kontakti), jossa on jo valmiiksi toinen johto juotettu kiinni. Mikrofonin maadoitus kiinnitetään potentiometrin koteloon. Kannattaa ensin raapia metallipintaa hieman karheaksi (esimerkiksi ruuvimeisselillä), koska se helpottaa juottamista.

Mikrofoni on kytketty.

Tältä näyttää vipukytkin: kaksi keskimmäistä kontaktia toimivat lähtöinä, josta signaali kulkee suoraan lähtöjakille. Ulommat kontaktit taas ovat kytkimen tulot, yksi per volumepotikka. Vastapuolella (joka ei näy kuvassa) on kytkimen oma maadoituspiste.

…ja seuraavaksi laitan kielet päälle ja säädän kitaran soittokuntoon…

22/05/2012 0

ML-Factory rakennussarja: Osa 3

Sen jälkeen kun kannen toinen kerros Osmo Color oli kuivunnut enemmän kuin 12 tuntia, oli aika valmistella rungon takaosaa värikerroksia varten.

Takaosan kolot ovat sinänsä valmiiksi jyrsityt, mutta niiden reunat eivät ole muovikansia varten upotettuja.

Sovitin ensin elektroniikkalokeron kansi, jolla oli – mielenkiintoista kyllä – ”suunta”; tarkoitan: kansi ei ole täysin symmetrinen, vaan se sopii ainoastaan yhdellä tavalla kolon kanssa yhteen niin, että jokaisen reiän alla on puuta.

Kytkinkanavan kansi taas oli helpompi kohdistaa.

Koska meillä ei ole yläjyrsin kotona, enkä osaisi edes käyttää sellaista, käytettiin talttoja tähän hommaan.

Myönnän sen: vaimoni on minua taitavampi puutöissä, ja hän hoiti tämän osuuden.

Täältä lopputulos näyttää…

Reunat eivät ole niin tarkat kuin jyrsimillä tehdyt, mutta näinkin kannet saadaan sopimaan paikoilleen.

Seuraavaksi suojasin maalarinteipillä kaulan ja rungon reunalistoitukset rungon takaosan maalaamista varten.

Tältä runko näyttää kahdella Osmo Color -kerroksilla maalattuna.

20/05/2012 0

ML-Factory rakennussarja: Osa 2

Päätin käsitellä ainakin kitaran kantta punaisella Osmo Color öljyvahalla, joka ei peittää puun kauniita syykuvioita.

Hioin siis ensimmäiseksi hiomapaperilla (karkeus 240) varovasti kannen saarniviilua sulavaksi – kahden milin paksuus ei anna isoa virhemarginaalia! Sen jälkeen annoin hiomapaperilla myös kaulakorolle loppullisen muotonsa.

Huomasin, että rungossa ei vielä ollut kanava kielten maadoitusta varten. Maadoitusjohto tai -lanka menee tavallisissa Les Paul –tyylisissä kitaroissa elektroniikkalokerosta kielipidimen holkkia varten porattuun reikään.

Lokerossa maadoitus on juotettu potentiometrin kuoreen, ja toisessa päässä metalliholkki liittää kielet maadoitukseen. Perinteiset sähkökitarat hurisevat ikävästi, jos niiden kielet eivät ole liitettyjä maahan.

Koska stopbar-holkin reikä on lähellä kaulavolumen potikkareikää, ja elektroniikkalokerossa oli riittävästi tilaa, reiän poraaminen akkuporakoneella oli suhteellisen helppo.

Avasin hyvin varovasti laadukkaalla senkkausterällä vipukytkimen reiän. Sen jälkeen laitoin maalariteippiä reunalistoituksen ja rungon päällä makaavan otelautapätkän päälle, jotta punainen väri tarttuisi varmasti vain saarniviiluun.

Sitten vaan vinyylihanskat päälle: Osmo Coloria täytyy ensin sekoittaa huolellisesti.

Öljyvaha levitetään ohuesti, mutta tasaisesti siveltimellä tai rätillä.

Tältä ensimmäinen kerros näyttää vielä märkänä. Öljyvahan pitää nyt kuivua ainakin 12 tuntia, ennen kun voi levittää toisen kerroksen sen päälle.

On tärkeä muistaa, että puuvahalla kastettu rätti voi tietyissä tilanteissa sytyttää tuleen ihan itsestään. Sytytysvaaran vuoksi rätin pitää aina hävittää asianmukaisesti, eikä jätä sen lojumaan jossain nurkassa tai ”kuivumaan” auringossa. Helpointa on huuhdella käytetyn rätin runsaasti vedellä, minkä jälkeen sitä heitetään pois ilmatiiviissa pakkauksessa. Toinen vaihtoehto on polttaa sen heti käytön jälkeen.

****

17/05/2012 0

ML-Factory rakennussarja: Osa 1

Eilen posti toi sen sähkökitaran rakennussarjan, jonka olin tilannut hieman yli viikko sitten saksalaiselta firmalta nimeltään ML-Factory.

ML-Factory tarjoaa laajan valikoiman edullisia kitara- ja bassosarjoja, joita tehdään ilmeisesti Kiinassa. Päätin saada selvillä millainen kitara syntyy noin kahdensadan euron LP-rakennussarjasta.

Yllä olevat kuvat näyttävät viimeistelemättömän kitara-aihion, ja osa mukana tulevista osista. Tässä rakennussarjassa kitaran mahonkikaula on jo valmiiksi liimattu runkoon. Paketista löytyy kaikki mitä tarvitaan – mikrofonit, elektroniikka, virittimet, talla ja muoviosat – ja osat vaikuttavat olevan laaduiltaan käyttökelvollista kauko-itäistä keskivertoa. Tämän kitarapaketin hinta oli 199 euroa, johon lisätään vielä noin 18 euroa postituskulut.

Rungon takaosa on kasattu kolmesta mahonkipalasta.

Mahongin päälle on liimattu vaahterakansi (? tai joku muu vaalea puulaji) useasta palasta, ja tämän päälle ohut (noin 2 mm) saarniviilu.

Rungossa on jäänyt muutama pieni naarmu ja hiomajälki – hiomapaperi on siis syytä käyttää ennen viimeistelyä.

Mikrofonikolot on jyrsitty ilmeisesti tylsällä työkalulla, ja ne ovat rakennussarjan puutyön heikoin kohta.

Kaulan korko tarvitsee sekin vielä vähän hiontaa.

Otelauta ja otemerkit näyttävät kauniilta, ja myös nauhoitus vaikuttaa hyvin asialliselta.

Reunalistoitettu lapa näyttää tyylikkäältä, ei se ole niin kömpelön näköinen kuin esimerkiksi Epiphonen ratkaisu.

Lapa on liimattu kaulaan E-virittimien korkeudella.

Tässä vielä toinen kuva kaulaliitoksesta.

Mielenkiintoinen ratkaisu: kytkimen auko on porattu itse kannen, muttei saarniviilun läpi. Tätäkin täyttyy sitten hoitaa itse, samoin kuin muovikansien upottaminen runkoon.

Elektroniikan kolo on paljon siistimpi kuin aukot mikrofonille. Tässä hintaryhmässä olisi järjetön odottaa Custom Shop -laatua.

Ensivaikutelmani on siis aika optimistinen – kyllä tästä kitara saadaan.

Seuraava työvaihe on siis hiominen…ja täyttyy miettiä sitä viimeistelyäkin…

16/05/2012 0

Pysyykö ruuvimeisseli kädessä? – ”Berka T” -projekti

Kyllä, myönnän sen: en ole mikään tosimies, kun kyse on askartelusta, puutöistä tai tee-se-itse-projekteista! Ei aina voi olla paras… 😉

Uskon kuitenkin, että lähes jokainen meistä voisi (ja ehkä pitäisikin) kokeilla oman kitaran tai basson ”rakentamista”. En puhu mistään puuaihiosta aloittamisesta, vaan siitä että kasaa oman soittimensa ostetuista osista.

On totta, ettei itse-kasattu kitara ole välttämättä ostettua massatuotannon tuotetta halvempi, mutta sellaisen projektin idea onkin siinä, että saa käsin kosketeltavaa tietoa siitä, miten sähköistettu lankkusoitin toimii. Se voi olla jopa hauskaakin…

****

Kasasin tämän kitaran – voidaan nimetä sitä ”Berka T” -malliksi – vuonna 2004. Halusin saada selvillä, millainen soitin syntyy juuri edullisista aineista.

Hankin kaikki Berka T:n osat SP-Elektroniikalta, tähtäimessä oli sellainen ”riisuttu” öljy-ja-vaha-meininki perloidipleksillä.

****

Runko on kolmesta leppäpalasta, joiden syykuviot ei ole yhteensovittu – tämä on tavallinen käytäntö edullisissa runkoissa. Rungon muotoilu on tyydyttävä ja työnjälki oli siisti myös kolojen ja kanavien osalta.

Ainoastaan hieman liian kapeaksi jäänyt kaulatasku oli pikkuisen yllättävää. Sain kuitenkin kaulaa asennettua ongelmitta suoraasti runkoon, mutta tällaiset jutut voivat tapahtua edullisilla osilla tai jos osat eivät ole peräisin samalta valmistajalta.

****

Kaula on vaahteraa, kun taas otelautaan on käytetty kauniisti kuvioitu palaa sonokeling-palisanteria.

Otelaudan radius on vintagea loivempi. Keskikokoiset nauhat on istutettu riittävän huolellisesti ainakin käyttämäni kieltenkorkeutta varten.

****

Kaulan kiinnitys taas on hyvinkin perinteinen – neljä ruuvia sekä teräksestä tehty kaulalevy.

****

Sekä talla että mikrofonit ovat peräisin Gotoh:n mallistolta: nykyaikaisessa tallassa on paksu pohjalevy sekä kuusi yksittäistä tallapalaa. Mikrofoneissa on pitkä, keraaminen tankomagneetti liimattu kelan alle, eikä vintage-tyylisesti kuusi lyhyttä alnico-magneettia.

Minun piti viilata tallamikin kansilevyä hieman kapeammaksi, koska se ei sellaisenaan sopinutkaan tallan aukon läpi. Jälleen yksi edullisista osista syntynyt pieni mutka matkassa.

****

Berka T -projekti ei ollut minun ensimmäinen kokeilu, joten kytkinnän juottaminen ei ollut mitenkään ongelmallista. Jotkut valmistajat tarjoilevat myös rakennussarjoja, joissa ei tarvita juotoskolvia, niin kuin TÄSSÄ.

Kolmiasentoinen kytkin oli yllättäen hieman liian iso rungon koloa varten. Poistin taltalla varovasti vähän puuta kolon pohjasta, ja sain lopulta kannen kiinni.

****

Nykyaikaisten virittimien asentaminen oli lastenleikkiä…

…mutta epäonnistuin pahasti kielikanavien poraamisessa ja holkkien asentamisessa.

Ensi kerralla pitäisi käyttää sapluunan sekä poraustelineen!

****

Kaikki kaikessa olen melko tyytyväinen valmiiseen Berka T:hen! Sen osat maksoivat hieman yli 300 €, mutta opin jälleen kaikenlaista tämän projektin kautta.

Kitaran soitettavuus on ihan OK, vaikka kaulaprofiili voisi mielestäni olla pyöreämpi ja hieman paksumpi. Edullisista Gotoh-mikeistä lähtee yllättävän hyvä soundi, vaikka ne ovatkin vähän vintagea – twängiä kuitenkin löytyy.

Tässä kaksi soundiesimerkkiä:

Berka T – puhdas

Berka T – säröllä

****

Muutama linkki:

Millbrook Musiikki

Warmoth Guitar Parts (USA)

WD Music (UK)

Rockinger (Saksa)

****

28/02/2012 0

Why not assemble one yourself? – The ”Berka T” Experiment

I can declare freely and from the bottom of my heart that I am not the most handy when it comes to DIY and using tools! You can’t win ’em all… 😉

Still, most of us could, and probably should, try their hands at ”building” their own electric solidbody guitar or bass. I use the quotation marks here, because I’m not talking about building, as in ”raw wood”, but rather about assembling an instrument from prefabricated parts.

A self-assembled guitar is almost certainly not cheaper than buying a mass-produced item. The idea behind the whole process is rather to get a true, hands-on insight into what makes an electric guitar tick. And it’s fun…

****

I assembled this guitar – let’s call her the ”Berka T” – in 2004. I specifically wanted to find out what kind of instrument you end up with using comparatively inexpensive parts.

I got all the ingredients for the Berka T from SP-Elektroniikka in Oulu (Finland), aiming for stripped Tele-with-pearloid-pickguard-look in an oil and wax finish.

****

The body is a three-piece alder affair, with the pieces’ grain not really matched, which is absolutely normal at this price level. The shaping is OK and the routings reasonably clean.

The only strange thing is that the treble facing side of the neck pocket doesn’t quite line up with the neck’s heel. I nevertheless got the neck installed correctly, but things like these can happen when buying less expensive parts.

****

The neck is maple, which I finished with wax and oil, while the fretboard is made from a nice and lively piece of sonokeling.

The ’board has a flat radius and medium-sized frets, which had been installed sufficiently well for a nice medium action.

****

The neck has been mated to the body in time-honoured fashion via four screws and a steel plate.

****

The bridge and pickups – all made by Gotoh – are decidedly non-vintage: The bridge features a thick base-plate and six separate saddles, while the singlecoil pickups are cheap units with ceramic bar magnets stuck to the bottom of their bobbins, instead of traditional alnico slug magnets.

I had to file the bridge pickup’s top plate down by a tiny little bit, because it wouldn’t fit through the bridge otherwise. Again, not untypical when using inexpensive parts.

****

This hadn’t been my first project, so I had no problems wiring and soldering the electronic components correctly. Some companies also offer pre-wired kits for the complete newcomer.

The nice three-way switch was deeper than the body channel, so I had to gouge out a little bit of wood by hand to make the assembly fit the body.

****

I had no problems installing the modern tuners…

…but made a mess of a hack job of installing the string ferrules.

Mental note: Do prepare a jig! Use a drill stand for drilling the holes next time!

****

All in all, I’m rather satisfied with my Berka T! It cost a little over 300 € to make, and I learned a few new lessons during assembly.

The guitar plays well, even though I would prefer a rounder and fatter neck profile. The cheap Gotoh-pickups sound surprisingly good – they’re a little hotter and fatter than a standard vintage-style Tele-set, but still have enough spank and quack to satisfy.

Here are two soundbites:

Berka T – clean

Berka T – distortion

****

Links:

27/02/2012 1