Is it just me or has anybody else noticed that Gibson Guitars seems to try to get us guitarists to slowly accept non-traditional woods in their Guitars?
If this move is conscious I can only applaud it in light of growing efforts to conserve our Mother Earth’s dwindling resources of precious woods. But if these changes have sprung from the mere desire to ”try something else” I think Gibson should be given credit for it, too.
Here are some recent examples:
The Midtown Custom uses traditional maple and mahogany for its body and neck, but features Richlite (a composite of wood fibres and resin) as the fingerboard.
***
The Raw Power -series of SGs and Les Pauls had been crafted using nothing but maple.
***
The Zoot Suit SG used plenty of dyed Stratabond – a fancy brand name for birch (or similar hardwood) plywood.
***
The current Melody Makers – Flying V, Les Paul, SG and Explorer – all feature maple bodies and mahogany necks. The dark fingerboard is also maple – torrefied (”baked”) maple!
***
The Les Paul Studio Swirl uses obeche for its fretboard, an African timber Gibson has started using more regularly these days.
Lakland on kotimaassaan hyvin arvostettu bassovalmistaja Chicagosta. Firma perustettiin vuonna 1994, ja se sai nimensä perustajien sukunimistä – Dan LAKin ja Hugh McFarLAND.
Lakland on hyvin perinnetietoinen valmistaja: monet firman soittimista perustuvat Fender- ja Music Man -tyylisiin soittimiin. Jokaisesta Lakland-bassosta löytyy kuitenkin aimo annos omia detaljiratkaisuja, joiden ansiosta soittimia ei voi kutsua pelkiksi kopioiksi.
Lakland-soittimilla soittavat monet tunnetut basistit, kuten esimerkiksi Donald Duck Dunn (Stax, Blues Brothers), Benny Rietveld (Santana) tai Geezer Butler (Black Sabbath).
Mallisto koostuu kahdesta sarjasta: US-sarjan lisäksi on tarjolla laadukas, edullisempi Skyline-sarja. Skyline-bassojen puutyöt, nauhoitus sekä lakkaus hoidetaan Indonesiassa. Päämajassa Chicagossa asennetaan mikrofonit ja elektroniikka, minkä jälkeen jokaisen soittimen satula ja nauhat hiotaan täysautomaattisesti loistokuntoon saksalaisella PLEK-koneella.
Testisoitin on Skyline-sarjan passiivinen 44-60 Custom -basso (1.599 €), joka muistuttaa aika paljon Fender Jazz -mallia. Skyline 44-60:n perusmallissa on pyöreät otemerkit, kun taas Customin palisanteriotelaudassa komeilee valkoinen reunalistoitus ja neliskanttiset, helmiäismuoviset merkit.
Basso on rakennettu perinteisellä tavalla laadukkaista puista: kaula on vaahteraa, kun taas runko on veistetty kahdesta, huolellisesti toisiinsa sovitetuista suosaarnilankuista. Kevyessä bassossa on reilunkokoiset mukavuusviisteet, sekä rintakehälle/vatsalle rungon takapuolella…
…että käsivarrelle rungon etupuolella.
Lakland Skyline 44-60:n kaunis kolmivärinen sunburst-väritys korostaa rungon sulavuutta.
…mutta erittäin pieni koneisto, ja virittimissä käytetty alumiini, laskevat ratkaisevasti virittimien painoa.
Lakland poikkeaa muista bassovalmistajista siinä, että firma käyttää lähes kaikissa malleissaan yllättävän siroja ja matalia nauhoja. Niiden tuomia etuja ovat nopeampi soittotuntuma ja soundissa lisääntynyt perkussiivinen atakki, mutta pienien nauhojen haittapuolina mainitaan usein hieman kevyempi sustain-vaihe, sekä nauhojen lyhyempi käyttöikä roundwound-kielillä.
Kaulaliitos on nykyaikainen versio ruuvikaulasta, jossa jokaiselle ruuville on oma aluslevynsä.
Lakland-bassoissa kaulaa ei tarvitse irrottaa kaularaudan säätämistä varten – rungon etupuolessa olevan aukon kautta sitä pääsee säätämään mukana tulevalla kuusiokoloavaimelle.
Laklandin oma, vankka talla mahdollistaa kaksi kiinnitystapaa kielille:
joko rungon läpi…
…tai sitten Fender-tyylisesti suoraan tallan takaosaan.
Skyline 44-60 Custom tarjoaa kaksi yksikelaista Lakland-mikrofonia, sekä passiivielektroniikka kahdella volume-säätimellä ja yhteisellä master tonella.
Lakland käyttää Skyline-bassoissaan samoja laadukkaita potentiometrejä kuin US-sarjassa. Stereojakki on jo valmiiksi asennettu, joten sitä ei tarvitse vaihtaa, jos jonain päivänä päättääkin varustaa basson aktiivielektroniikalla.
****
Kevyen Lakland Skyline 44-60 Custom -basson soitettavuus on erinomainen. Esimerkillisen nauhatyön ja vintagea loivemman otelaudan kaarevuuden (10″) ansiosta on testiyksilön tatsi saatu hyvin vaivattomaksi, ilman että kielet rämisevät nauhoja vasten. Satiinipintaisen kaulan solakka profiili tuntuu sekin tosi hyvältä – kaula tuntuu turvallisen tutulta.
Skyline 44-60 on loistava esimerkki J-tyylisten bassojen monipuolisuudesta, ja soitin kattaa erittäin laajan skaalan erilaisia musiikki- ja soittotyylejä. Lakland-mikrofonien häiriöherkkyys on kiitettävän alhainen, ja yhdessä käytettynä ne muodostavat humbuckerin.
Tältä basso kuulostaa soitettuna SansAmp Bass Driver DI:n läpi:
Indonesialais-yhdysvaltalainen yhteistyö näyttää sujuvan ainakin Laklandin tapauksessa erinomaisesti. Skyline 44-60 Custom on loistava esimerkki siitä, että nykypäivän ammattitason sähköbasso voi hyvinkin tulla myös Kauko-Idästä.
Manne Guitars is a high-end guitar company from northern Italy, who isn’t afraid of doing things in their own special way.
Kitarablogi.com reviewed their bolt-neck model – Ventura Satin (current price in Finland: 1.855 €, comes with a pro-quality gig bag).
The Manne Ventura uses korina for the body. The neck features Manne’s special construction – maple with a centre strip of laminated beech. The long-scale instrument (64 cm/25.2″) has a Resin-F-fingerboard and Dunlop’s 6110 jumbo frets.
The Ventura Satin comes equipped with two powerful Manne-humbuckers with blade poles.
Both the volume- as well as the tone-control feature push/pull-switches, with the down position giving each humbucker wired traditionally, that is with the coils in series. The up position wires the coils in parallel, which results in a slightly brighter tone.
There were a few smudges of satin white finish on the black body binding of the review sample, which isn’t quite what you’d expect in a guitar of this price.
The control cavity, on the other hand, is truly exemplary, both in its cleanliness, as well as the thorough shielding.
****
Manne’s Ventura Satin is a very light and well-balanced guitar.
The neck profile may prove to be a dividing factor – some will love it, some may hate it. The Ventura’s slightly asymmetrical profile is reminiscent of a fatter version of Ibanez’ famous Wizard-neck. For some the feel will be too wide and angular, for others this neck is the only way to fly. Check it out for yourselves!
The Ventura’s sounds are excellent with a capital ”E”. Somehow Manne Guitars have managed to construct quite powerful humbuckers, which still posess amazing clarity. Switching over to parallel-mode gives you distinct sounds with more brightness, but without annoying drops in output and without pickup buzz.
Manne Guitars’ Ventura Satin is a fantastic instrument. It’s the perfect choice for guitarists, who like a contemporary guitar with bold styling and well-designed features.
”Mikä ihmeen Manne?” – tällainen on varmasti monen suomalaisen kitaristin ensireaktio, vaikka Manne Guitars on ollut pystyssä jo vuodesta 1987.
Manne Guitars on pohjois-italialainen kitarapaja, joiden futuristisista kitaroista löytyy monia omintakeisia yksityiskohtia. Myös vastuullinen luonnonvarojen käyttö on Manne Guitarsin erikoispiirre – kaikki heidän kitaroissaan käytetyt puut ovat sertifioituja tai paikallisia italialaisia puita.
Testissä on Mannen työjuhta – Ventura Satin (1.855 €, laadukas pussi kuuluu hintaan).
Venturan linjat ovat raikkaat, mutta niitä toteutettaessa on ajateltu myös ergonomiaa.
Pitkä yläsarvi ulottuu 12. nauhan kohdalle, minkä ansiosta balanssi hihnassa on erinomainen, ja sarvien rohkea leikkaus mahdollistaa vapaan pääsyn 24. nauhalle.
Manne Ventura on todellinen pulttikaulainen kitara, jossa kuusiokololla varustetut pultit purevat lujasti kaulaan upotetuun metallilevyyn. Tästä syntyy erittäin vankka kaulaliitos.
Kaulan kulma saavutetaan Manne-kitaroissa runkoa päin paksuuntuvalla kaulakorolla.
Niinsanotut multilaminaattikaulat, joissa kaula veistetään paksusta vaneriblokista, olivat hyvin tavallisia monissa eurooppalaisissa kitaroissa 1950-, 60-, ja 70-luvuilla. Lujasta vanerista tehdystä kaulasta voitiin usein jättää kaularauta kokonaan pois, mikä säästi silloin kustannuksia.
Manne Guitars on kaivanut vanhan rakennustavan esiin, mutta käyttää sitä sustainin parantamiseen. Kaula muodostuu Venturassa ulko-osista, jotka ovat kovaa vaahteraa, ja lujasta, pyökkivanerista tehdystä keskiosasta. Tämä pyökkiydin jäykistää kaulaa juuri siinä, missä se on ohennettu kaularaudan kanavan takia.
Jouhevasti toimivat mustat virittimet tulevat Gotohilta.
Viritinlavan ulkonäkö vastaa runkoa – mattapintainen valkoinen viimeistely ja musta reunalistoitus. Mustan satulan vieressä on ohut metallilevy, jonka alta löytyy kaksisuuntaisen kaularaudan säätöruuvi.
Manne käyttää otelautana kaikissa soittimissaan omaa synteettistä Resin-F-materiaaliaan. Nauhat ovat Dunlopin 6110 -kokoisia jumbonauhoja.
Manne Guitars käyttää pitkää metristä mensuuria, joka on 64 senttimetrillään vain muutaman millin lyhyempi kuin Fender-standardi.
Mikrofonienkin suhteen Manne Guitars luottaa omiin luomuksiin: Venturassa on kaksi Manne-humbuckeria, joissa on terämaiset magneetit.
Sekä volume- että tone-säätimissä on nostokytkin: ala-asennossa mikrofoni toimii tavallisesti humbuckerina sarjakytkennässä, kun taas yläasennossa saadaan hieman kirkkaampi soundi rinnakaiskytkennässä olevista keloista. Volume-potikan kytkin vaikuttaa kaulamikrofoniin, kun taas tonen kytkin on tarkoitettu tallamikrofonille.
Virittimien lailla myös talla ja palkkimainen kieltenpidin on poimittu Gotohin-mallistosta.
Runkopuuksi on valittu legendaarinen korina, joka on monelle tuttu 1950-luvun Gibson Explorer- ja Flying V -malleista. Korina (tai limba, lat. terminalia superba) on hyvin kevyt, vaalea puu läntisestä Afrikasta, joka ei ole uhanalainen. Korinassa ensiintyy tavallisesti syykuvioiden lisäksi joko vaaleita (white limba) tai tummia raitoja (black limba).
Venturan läpikuultava valkoinen mattaviimeistely tuntuu hyvin miellyttävältä, ja se tuo puun syykuviot herkullisesti esiin.
Testikitarassa rungon etupuolen reunalistoituksen päälle on muutamassa kohdassa sotkettu vähän valkoista väriä, mikä on harmillinen kosmetiikkavirhe tämänhintaisessa kitarassa.
Venturan elektroniikkalokero on esimerkillisen siisti ja taidokkaasti suojattu ulkoisilta häiriöiltä.
****
Manne Ventura on kevyt soitin, joka istuu rauhallisesti sylissä ja roikkuu mukavasti hihnassa.
Joillekuille runko ilman mukavuusviisteitä voi olla ongelma, mutta luulenpa että Venturan kaulaprofiili tulee jakamaan mielipiteitä sitäkin enemmän. Epäsymmetrinen profiilli, joka on bassopuolella hieman paksumpi kuin diskanttipuolella, on nimittäin kuin Ibanez Wizard -kaulojen hieman tuhdimipi isoveli.
Monista tällainen matala D-muoto tuntuu liian kulmikkaalta ja leveältä, toisille taas tämä profiili on kaiken nopean riffailun ja sooloilun alku.
Manne Guitars on tehnyt tässä selkeästi rohkean periaatepäätöksen, eikä laadukasta toteutusta voi mitenkään moittia. Kannattaa kuitenkin kokeilla tätä kitaraa itse ja tehdä omat päätelmät kaulasta!
Venturan sounditkin edustavat laatua isolla L:llä. Manne on onnistunut luomaan tehokkaat humbuckerit, jotka ovat kuitenkin soundiltaan hyvin avoimet ja tuoreet. Rinnakaiskytkentä ohentaa mikrofonien soundeja juuri sopivasti, ilman dramaattisia pudotuksia signaalitasossa tai hurinoita.
Manne Guitars Ventura on loistava, piensarjassa tehty laatukitara sellaiselle kitaristille, joka arvostaa rohkeita ratkaisuja sekä ulkönäön että soitettavuuden kannalta.
Pisin jatkuvassa tuotannossa ollut Gibson-sähkökitara on Gibson ES-175.
Kun sitä esiteltiin ensimmäistä kertaa vuonna 1949 malli oli varustettu ainoastaan yhdellä P-90-mikrofonilla, joka sijaitsi lähellä kaulaa. Koska ES-175 oli alusta asti tarkoitettu sähköistettuksi jazzkitaraksi, runkoa rakennettiin muottiin prässätystä vaahteravanerista, eikä kokopuusta. Kitaran kaula on mahongista ja reunalistoitettu otelauta on palisanteria.
Ensimmäisinä vuosina kitaran talla oli kokonaan puusta, mutta 1950-luvun loppupuolesta lähtien on käytetty lähes aina Tune-o-matic-tallaa.
ES-175-mallissa esintyvät kaksi erilaista kieltenpidinmallia: ensimmäisissä tuotantomalleissa oli trapetsin muotoinen kieltenpidin (katso Gibsonia ylhäällä), myöhemmin kitara sai ihan oman mallinsa, jonka näkyy Epiphonen ES-175-versiossa. Molemmat versiot käytettiin vaihtelevasti 1970-luvusta lähtien.
Vuonna 1953 syntyi se varsinainen klassikko – kahdella mikrofonilla varustettu ES-175D. Vuodelta 1957 lähtien humbuckerit kuuluvat molemman mallin vakiovarusteisiin.
Vuonna 1971 lopetettiin yksimikrofonisen version sarjatuotantoa, ja kaksimikkisesta mallista tuli ES-175, ilman D:tä.
ES-175 on orkesterikitaroiden klassikko – kitara, joka on yhä monen orkesterikitaran esikuva.
Yes-yhtiön Steve Howe on rock-piireissä mallin tunnetuin käyttäjä.
Vuosina 1952-’58 oli ES-175:lla myös hieman näyttävämpi sisarmalli, nimeltään ES-295:
ES-295 on periaatteessa sama kitara kuin ES-175, paitsi että se on kokonaan kullanvärinen, muoviosat ovat valkoisia, ja alussa ES-295:llä oli alkuperäisen Les Paul -mallin pitkä trapetsitalla.
Monien mielestä ES-295 on se ”Elvis-malli”, koska Presleyn alkuperäinen kitaristi, Scotty Moore, käytti tätä soitinta usein.
Uusi Gibson Les Paul Classic Custom on erehdyttävästi tavallista Les Paul Customia muistuttava malli, jolla on kuitenkin yksi ratkaiseva ero – otelauta paahdetusta vaahterasta.
Oikeaoppinen nimi on lämpökäsittely tai englanniksi ”torrefaction”. Prosessi stabiloi ja lujittaa puun ja muuttaa sen sointua lähemmäksi hyvin vanhaa puuta.
Les Paul Classic Customin mikrofonit ovat Gibsonin omia ’57 Classic- ja ’57 Classic Plus -malleja.
”I have toasted your Les Paul, Milord!”
Gibson’s new Les Paul Classic Custom is very similar to the original Les Paul Custom, but it features one important twist – a baked maple fingerboard.
The baking or torrefaction of wood stabilises the material, makes it stronger and makes it sound quite similar to really old wood.
The pickups on the Les Paul Classic Custom are a ’57 Classic in the neck position paired with a slightly hotter ’57 Classic Plus at the bridge.
Yesterday Finland’s top luthiers got together for Turenki Tonefest 2011 at Turenki’s picturesque Vanha Asema.
Alongside the instruments and amps on display there was also live music (and even drums).
Turenki Tonefest really drew in the crowds! It was a great success that hopefully will be repeated next year.
photos: Miloš Berka
***
Here I’m checking out some new Mad Professor pedals through a Mad Professor -amp. Tonefest’s organiser and Mad Professor main man Harri Koski is watching the proceedings.
The new Snow White -pedal must be one of the juiciest auto-wahs on the planet!
***
You wouldn’t believe this, but let me tell you that the some of the best Selmer- and Maccaferri-style guitars you’ll find are made right here in Finland by AJL-Guitars in Kokkola.
Ari-Jukka Luomaranta also specialises in carved top jazz guitars.
***
Anders Liljeström has managed to fill his brand-new Tvango-model with the soul of a big jazz box.
The pickup is Lollar’s version of the Gibson Charlie Christian.
***
Amfisound are the guys to turn to if you want far-out finishes on no-compromise solidbodies.
***
Soitinpaja JaSeSoi showed a very special mandolin at Tonefest. The three soundholes give the instrument a sweet and airy tone.
Tänään suomalaisen kitararakentamisen parhaimmisto kokoontui Turengin tunnelmallisessa Vanhassa Asemassa.
Laadukkaiden soittimien ja vahvistimien lisäksi tarjolla oli myös livemusiikki.
Turenki Tonefest oli suuri yleisömenestys – toivottavasti tavataan ensi vuonna uudestaan!
kuvat: Miloš Berka
***
Tässä tsekkaan Mad Professorin uusia pedaaleja Mad Professor -vahvistimen läpi. Tonefestin vetäjä ja Mad Professorin puuhamies Harri Koski katsoo vierestä.
Uusi Snow White on tämän hetken mehukkaimpia Auto Wah -pedaalia!
***
Maailman parhaat Selmer-tyyliset Gypsy Jazz -kitarat tulevat AJL-Guitarsilta Kokkolasta.
Niiden lisäksi Ari-Jukka Luomaranta on myös erikoistunut orkesterikitaroihin.
***
Anders Liljeströmin upouudessa, kompaktissa Tvango-mallissa asuu suuren orkesterikitaran sielu.
Mikrofoniksi on valittu Lollar Pickupsin versio Gibson CC -mikrofonista.
***
Amfisoundilla on aina esillä erittäin tuoreita ideoita viimeistelyissä.
***
Soitinpaja JaSeSoin erikoinen mandoliini herätti huomiota – soittimella on kolmen ääniaukojensa ansiosta ilmavan kaunis ääni.
***
Lottosella oli esillä laaja valikoima erilaisia kitaroita.
Kannattaa tsekata Juha Lottosen uutta, täydellä mensuurilla varustettua matkakitaraa.
***
Olav Löfin kitarassa on 12-kieliseltä lainattu oktaavikieli g-kielelle.
Hämeenlinnalaisen Finlandia Instrumentsin loistava Byrdland-tyylinen kitara teki minuun suuren vaikutuksen.
***
Luonnollisesti myös Ruokangas Guitars oli paikalla. Kuvamme epäonnistuivat valitettavasti, minkä takia tässä on Ruokankaan oma kuva Unicorn Classic -mallista:
The Gibson ES-175 is the Gibson guitar, that has been in continuous production for the longest.
When it was first introduced in 1949 it was a single-pickup model, with a P-90 in the neck position. The ES-175 was meant to be an electric Jazz-guitar from the start, so the body was constructed from laminated, pressed maple, instead of featuring a solid carved top. The neck is mahogany and the bound fingerboard made from rosewood.
For the first few years the guitar was equipped with a pre-compensated ebony bridge, later models feature a tune-o-matic bridge.
Two different tailpieces can be found on an ES-175: at first it featured a trapeze, like the Gibson at the top, later models were equipped with the special T-shaped tailpiece of the Epiphone below, but since the 1970s both types have been used on and off.
In 1953 the original ES-175 was joined by the now classic two-pickup model, the ES-175D. From 1957 onwards both models have been equipped with humbucking pickups.
In 1971 the single-pickup model was deleted from Gibson’s range, and the two-pickup model’s designation thus changed to ES-175 without the ”D”.
The ES-175 is an absolut classic among full-body Jazz-guitars, and its has become the yardstick most newcomers have to live up to.
In Rock-circles Steve Howe of Yes is by far the most famous user.
From 1952 to ’58 the ES-175 also had a foxier sister, called the ES-295:
The ES-295 is built exactly like an ES-175, except for the all-gold finish, the cream pickguard, and the fact that the original incarnation featured the long Les Paul -trapeze-bridge.
Most people associate this model with early Rock’n’Roll as well as Country-music. Elvis Presley’s original guitarist, Scotty Moore, was often spotted with an ES-295.
Kitarablogi.com – Finland's premier Guitar and Bass blog 