Työn alla Rockway-blogille: Pienet harjoitusvahvistimet

Here’s a demo song featuring five small practice amps. Each amp is used for the three guitar tracks in each section:
• Rhythm guitar (left channel) – Fender (Japan) ’62 Telecaster Custom Reissue
• Rhythm guitar (right) – Arvo Guitars Arvo Original
• Lead guitar – Hamer USA Studio Custom
All effects on the guitar tracks come from the amps themselves.
• Bass guitar – Spector NS Pulse I
****
The practice amps are:
Yamaha THR5 Version 2
Vox Pathfinder 10
Mooer Hornet Black
Marshall MG15FX Gold
Blackstar Debut 15E
****
The guitar tracks were recorded with a Shure SM7B and a Cranborne Audio Camden EC2 into a Universal Audio Volt 2 audio interface.

Shure dynaamiset klassikot – ammattilaisten luottotyökalut vuodesta 1939

Meidän superlatiivisessa nykymaailmassa on vaikea yliarvioida Shuren klassikkomikkien todellista vaikutusta, silloin kun ne ilmestyivät audiomiesten työkalupakkeihin 1930-60-luvuilla. Shuren SM57 ja SM58 näkyvät edelleen laajassa käytössä maailman lavoilla ja studioissa.

Shure-tuotteiden alkuperäinen myyntivaltti oli, että firman hyvänsoundiset mikrofonit kestivät mukisematta kovaakin käyttöä. Vuodesta 1939 Shuren mikkeillä on vahvistettu lukemattomia keikkoja, luentoja ja lähetyksiä. Ja matka jatkuu edelleen…

Katsotaan tässä jutussa hieman Shure-klassikoiden historiaa – mukana ovat mallit 55SH Series II, 545SD Unidyne III, 565SD Unisphere I, SM57, sekä SM58.

****

1930-luvun puolivälissä ääniteknikot olivat jo tulleet siihen johtopäätökseen, että pallokuvioiset mikrofonit eivät olleet parhaita työkaluja live-äänen vahvistamiseen, niiden suuren feedback-riskin takia. Ratkaisukin tähän ongelmaan oli jo löydetty – se oli suunnattu mikrofoni (engl. unidirectional microphone) eli se, mitä nykyään tunnemme herttakuvioisena mikrofonina (engl. cardioid mic).

Suunnattu mikrofoni poimii äänen edestä ja hylkää suurimman osan sivuilta ja takaa tulevasta äänestä. Herttakuvio saavutetaan kontrolloidulla vaihevirheellä. 1930-luvun puolivälissä ainoat mikrofonit, jotka tarjosivat herttakuvion, olivat joko herkät ja kalliit kondensaattorimikrofonit (kahden membraanin kapselilla) tai isot ja kömpelöt kahdella kapselilla varustetut dynaamiset mallit (joissa usein yhdistetiin pallokuvioinen tavallinen dynaaminen kapseli, sekä nauhamikkiosio jolla oli suuntakuviona kahdeksikko).

Kaikkein tärkein läpimurto, joka teki Shuren ikonista Model 55 -mikkiä mahdolliseksi, oli Ben Bauerin Unidyne-kapseli. Liikkuvalla kelalla toimiva Unidyne-kapseli onnistuu hylkäämään takaa tulevat äänet kapselin monimutkaisen äänikanava-järjestelmän avulla, joka johtaa takaa tulevat äänet useiden eri reittien kautta membraanille, mikä puolestaan johtaa kontrolloituun vaihevirheen. Vaihevirheen ansiosta mikrofonin takaa tulvat signaalit putoavat mikrofonin vahvistetusta signaalista pois.

Shuren suunnitteluryhmä myös onnistui keksimään 55-mallille hyvin tukevan ja (siihen aikaan) kompaktin metallirungon, valmiiksi sisäänrakennetulla kääntevällä adapterilla.

Alkuperäinen Shure Model 55 (tunnetaan nykyään nimellä ”Fat Boy” sen suuremman, pyöreän kotelon vuoksi) oli se, mitä äänimiehet olivat odottaneet. Tässä oli kompakti mikrofoni, joka mahdollisti signaalin voimakasta vahvistusta vain pienellä feedback-vaaralla. Lisäksi 55:n soundi oli laadukas, ja mikrofoni itse hyvin tukevasti toteutettu.

Vuonna 1951 Shure 55 sai päivitetyn kapselin (Unidyne II), sekä vielä kompaktimman rungon (Shure 55SH; SH = small housing).

Mikin nykyinen versio – Shure 55SH Series II – ilmestyi 1980-luvun lopussa. Kapseli oli jälleen päivitetty (Unidyne III) ja samalla kapselin ripustusta on parannettu. Mikronissa on nytkin edellisen version päälle/pois-kytkin.

Koska 55SH oli se mikrofoni, jolla nuori Elvis nähtiin usein, tätä ikonista Shure-mallia kutsutaan edelleen laajalti ”Elvis-mikrofoniksi”.

Vaikka Shure 55SH Series II nähdään nykyään usein pelkkänä rekvisiittana filmeissä, musiikkivideoissa ja mainoksissa – etenkin jos halutaan välittää tiettyä vanhan ajan hohtoa – on tämä malli edelleen validi valinta livekäyttöön.

Kapselin sijoituksesta suuren metallikotelon sisällä johtuu 55SH:n hieman keskivoittoinen klangi (jos vertaa nykymikkeihin). Malli on myös hieman herkempi puhallusäänille ja koville konsonanteille (p, t, k), mikä on otettavaa huomioon laulajan mikrofonitekniikassa.

****

1950-luvun lopulla tyylit, musiikin genret ja tekniikka olivat kaikki edenneet, ja ääniteknikot alkoivat pyytää entistä pienempiä mikrofoneja.

Ernie Seeler -niminen Shuren insinööri sai aikaansa aikamoisen jättipotin kehittämällä kaikkien aikojen ensimmäisen kädellä pidettävän dynaamisen mikin, johon laulettiin (tai puhuttiin) sen edestä (engl. end-firing).

Tätä vuonna 1959 esiteltyä uutta mallia kutsuttiin nimellä Shure 545SD. 545SD sisälsi useita parannuksia, joista tärkein oli pneumaattisesti asennettu Unidyne III -kapseli.

Kapselin pneumaattinen iskunvaimennus vähensi käsittelyääniä huomattavasti ja teki mikrofonin pitämisestä kädessä realistisen vaihtoehdon ensimmäistä kertaa mikrofonien historiassa.

Shuren 545SD:ssä voi vaihtaa matalasta impedanssista korkeaan, koska 50-luvun lopussa (ja 60-luvun alussa) oli vielä runsaasti korkeaimpedanssisia äänilaitteita. Nykyään enimmäkseen Blues-harpun soittajat käyttävät high-Z-asetusta mikrofonin liittämiseen suoraan kitaravahvistimeen.

Ernie Seeler kehitti myös nerokkaan magneettisen päälle/pois-kytkimen, joka ei poksahda tai rätisee käytössä, ja joka voidaan myös haluttaessa lukita ”päällä”-asentoon.

Vaikka Shure 545SD nähdään nykyään enemmän instrumenttimikrofonina, se oli aikoinaan myös erittäin suosittu valinta laulajien keskuudessa. Esimerkiksi Beach Boys -yhtiön Brian Wilson valitsi usein studiossa 545SD:n laulumikrofoniksi ”Pet Sounds-” ja ”Smiley Smile” -sessioiden aikana.

****

Ernie Seeler vei asioita vielä hieman pidemmälle seuraavalla luomuksellaan – Shure 565SD Unisphere I.

Shure 565SD perustuu 545SD:hen, mutta se lisää malliin tukevan pallomaisen tuulisuojan. Sisäänrakennettua pop-filtteriä on erittäin helppo vaihtaa, jos se vaurioituu vakavasti.

Sen lisäksi, että pallofiltteri suodattaa onnistuneesti puhallusäänet ja konsonantit 565SD:n signaalista, se johtaa myös hieman erilaiseen taajuusvasteeseen verrattuna 545SD:hen.

565SD:n suuri suosio on tehty mallin ulkomuodosta jonkinlaista kultastandardia laulumikrofoniksi. Sen legendaarinen asema johtuu osittain myös siitä, että se valittiin ainoaksi mikrofonimalliksi alkuperäisessä Woodstock-festarissa. Shure 565SD oli myös Freddie Mercuryn suosikki live-mikrofoni (”Eeeeeeeee-jo!”).

****

Syy siihen, miksi Shuren SM57 esiteltiin niin pian 545SD:n jälkeen, löytyy television suosiosta 1960-luvulla.

TV-studiot rakastivat 545SD:n ääntä ja kompaktia kokoa, mutta he eivät pitäneet Shure-mallin kiiltävistä, heijastavista pinnoista, jotka tekivät valaisemisesta vaikeaa.

Shure SM57 -malli (”SM” tarkoittaa ”studiomikrofonia”) ratkaisi nämä ongelmat tarjoamalla mikrofonin, jonka muoto on sama kuin 545SD:ssä, mutta joka on nyt päällystetty heijastamattomalla, mattapintaisella ja tummanharmaalla viimeistelyllä. Samaan aikaan Seeler ja hänen tiiminsä poistivat myös kaksoisimpedanssiominaisuuden – joka oli tarpeeton ammattimaisessa TV-studiossa – ja on/off-kytkimen, jota ei haluttu TV-studiossa. He myös hienosäätivät osan kapselin teknisistä yksityiskohdista.

Vaikka Shure SM57:ää mainostetaan instrumenttimikrofonina, se toimii myös erittäin hyvin laulumikrofonina. Hyviä esimerkkejä ovat lukemattomat Status Quon ja Motörheadin live-esitykset, sekä SM57:n käyttö laulumikrofonina Peter Gabrielin klassikkoalbuminsa ”So” äänityksissä.

****

Shure SM58 on 565SD-mallille sama kuin SM57 on 545SD:lle – hieman parannettu, uudempi versio, joka on tehty erityisesti TV-studion valaistukseen.

SM58:n rungossa on sama tummanharmaa mattapinta, joka löytyy myös SM57:stä.

Pallomuotoista pop-filtteriäkin on uudistettu entistäkin tukevammaksi, ja sen pinnoite on heijastamaton.

Shuren SM58 on kenties maailman tunnetuin laulumikki ikinä, joka löytyy lähes kaikista konserttipaikoista.

****

Olen tehnyt muutaman videon, josta saa käsityksen siitä, miltä nämä klassikkomikrofonit kuulostavat.

Shure’s dynamic classics – keeping the show on the road since 1939

In this world of ever-heightening hyperbole, it is hard to overstate the impact Shure’s classic dynamic microphone models had when they first came out in the Thirties, Forties, Fifties and Sixties of the last century. This impact can still be felt today – the Shure SM57 and SM58 models are continuing to be ubiquitous on stages and in studios all over the globe.

What Shure managed to do then – and continues to do to this day – was to come up with sturdy, yet good sounding mics that put the proverbial show on the road in 1939. And the show still goes on…

Let’s take a look at the history and the features of Shure’s bonafide classics – the 55SH Series II, the 545SD Unidyne III, the 565SD Unisphere I, the SM57, and the SM58.

****

By the mid-1930s sound engineers had already come to the conclusion that omnidirectional microphones weren’t really the best tools for live sound applications, due to the high risk of feedback from the PA system. The solution to this problem had also been found already – the unidirectional microphone, or what we now know as the cardioid mic.

The cardioid mic picks up sound from its front, while rejecting most of the sound coming in from the sides and the back. The cardioid pattern is achieved by controlled phase cancellation. In the mid-1930s the only microphones offering a cardioid pickup pattern were either delicate and expensive condenser microphones (with two wafer-thin diaphragms) or cumbersome twin-capsule dynamic models (often combining an omnidirectional moving-coil dynamic with a figure-8 ribbon capsule).

The all-important breakthrough that made Shure’s iconic Model 55 possible was Ben Bauer’s development of the Unidyne-capsule. The moving-coil Unidyne-capsule manages to reject sound from the back by an elaborate system of air vents in the cartridge that lead to the sound from the back travelling to the diaphragm in several different ways, which in turn results in controlled phase cancellation.

Shure’s R & D team also managed to come up with a – for that time – extremely compact and very sturdy cast metal housing with a built-in swivel adapter.

The original Shure Model 55 (today known as the ”Fat Boy” for its larger, rounded housing) was what sound engineers had waited for. Here was a compact mic that gave you superior gain-before-feedback coupled with a very decent sound quality in a sturdy, roadworthy package.

In 1951 the Shure 55 was overhauled with an improved Unidyne II capsule and a smaller housing (55SH).

The current model – the Shure 55SH Series II – was introduced in the late 1980s, and features an updated cartridge (the Unidyne III) and an improved shock-mount for the capsule. It kept the on/off-switch from its predecessor.

Due to the fact that the 55SH was the mic that the young Elvis was often seen with, this iconic Shure is still widely called the ”Elvis mic”.

The Shure 55SH Series II still does have a place as a ”working mic”, besides being used in movies, commercials and music videos, whenever the makers try to delve into vintage chic and panache.

Due to the placement of the cartridge inside the large metal housing the 55SH’s sound is a little bit more mid-centred than more modern dynamic vocal mics. It can also be a tad more sensitive to wind noise and plosives, which has to be taken into account during the placement and use of the microphone.

****

By the late 1950s times, styles, musical genres and technology had all moved on, and sound technicians started to ask for even smaller microphones.

A Shure engineer by the name of Ernie Seeler hit the proverbial jackpot by developing the first-ever handheld, end-firing, unidirectional moving-coil microphone.

This new model – introduced in 1959 – was called the Shure 545SD. The 545SD encompassed a whole number of improvements, the most important one being the pneumatically mounted Unidyne III capsule.

The pneumatic shock-mount reduces handling noise drastically, and it made holding the microphone in your hand a realistic option for the first time.

The Shure 545SD is a dual-impedance mic, because back in the late-50s/early-60s there was still plenty of high-impedance audio equipment around. These days it’s mostly Blues harp players, who use the high-Z setting to connect the mic to a guitar amplifier.

Ernie Seeler also came up with an ingenious magnetic on/off-switch that doesn’t pop or crackle in use, and that can also be locked in the ”on” position if desired.

Although the Shure 545SD is seen more as an instrument microphone these days, it was also a very popular choice for singers back in the day. The Beach Boys’ Brian Wilson often chose a 545SD in the studio for his lead vocals during the ”Pet Sounds” and ”Smiley Smile” era.

****

Ernie Seeler took things a little bit further with his next design – the Shure 565SD Unisphere I.

The Shure 565SD is based on the 545SD, but adds a sturdy spheric windshield to the design. The built-in pop filter is very easy to replace, should it become seriously damaged.

In addition to improving the 565SD’s resistance to plosives and wind noise, the ball grille also leads to a slightly different frequency response, when compared to the 545SD.

The success of the 565SD has meant that its look has become the gold standard for handheld vocal microphones. Its legendary status is due to the fact that it was chosen as the only microphone model at the original Woodstock Festival. The Shure 565SD was also Freddie Mercury’s preferred live mic (”Aaayeee-oh!”).

****

The reason Shure followed up the 545SD with the SM57 so quickly can be found in the popularity of TV in the 1960s.

TV studios loved the sound and compact size of the 545SD, but they disliked the shiny, reflective surfaces of the Shure model, that made lighting a chore.

The Shure SM57 (the ”SM” stands for ”studio mic”) addressed these issues, by providing a mic with the same slim shape as the 545SD, but now clad in a non-reflective, matte dark gray finish. While they were at it, Seeler and his team also did away with the dual-impedance feature – that was unnecessary in the professional TV studio – and with the on/off-switch – that was unwanted in the TV studio. They also fine-tuned the capsule’s detailed specifications.

Again, although the Shure SM57 is touted as an instrument microphone, it also performs very well as a vocal mic. Good examples are many live shows of Status Quo and Motörhead, as well as Peter Gabriel’s use of the SM57 for vocals during the recording of his classic album ”So”.

****

The Shure SM58 is to the 565SD what the SM57 is to the 545SD – a slightly redesigned, newer version, made especially for use under TV studio lighting.

The SM58’s body sports the same dark gray matte finish also found on the SM57.

The ball grille has been redesigned to be even sturdier. Its finish is a non-reflective light gray.

The Shure SM58 is a true million-seller that has stood the test of time. This model can be found in most venues all over the globe.

****

I’ve prepared a few videos to give you an idea of how these five classics perform.

Testipenkissä: Bluetone Black Prince Reverb – vuoden 2021 päivitetty versio

Testasin Bluetone Black Prince Reverb -komboa ensimmäistä kertaa vuonna 2016 ja tykkäsin siitä kovasti. Paljon on kuitenkin tapahtunut tämän jälkeen, ja tänä vuonna Bluetone on yhdistänyt kaikki Black Princen halutuimmat custom optiot ja laittanut ne uuteen ja parannettuun 2021 -versioon, joka korvaa edeltäjänsä.

Ensimmäiseksi huomataan varmaan kaikki kosmetiset seikat. Vanhalla versiolla oli hyvin siisti ja asiallinen ulkonäkö. Uuden version myötä Bluetone on viennyt suosikkimallinsa ulkonäköä kuitenkin selkeästi Boutique-vahvistimien piiriin – Fender-tyylisessä kombossa on nyt western-tyylinen keinonahkapäällystys, etupaneeli ja säätimien nupit ovat Blackface-tyylisiä, ja vahvistimen etukangas muistuttaa väriltään vehnän oljet.

Ratkaisevat päivitykset on tehty kuitenkin Black Prince Reverbin elektroniseen varustukseen.

Tämän putkikombon sähköinen rakenne perustuu edelleen löyhästi Fenderin klassiseen Blackface Princetoniin – gain-rakenteen, tremolon ja jousikaiun suhteessa – mutta uutena ominaisuutena on lisätty jalkakytkimellä toimiva Solo-boostaus.

Kenties tärkein parannus Black Princen uudessa versiossa on uusi, isompi kaiutin. Vanhassa mallissa oli mukana Princeton-tyylisesti 10 tuuman elementti. Nykyiseen vahvistimeen voi valita yhden kahdesta 12-tuumaisista vaihtoehdoista – joko Celestionin G12 Neo Creamback -kaiutin (niin kuin testikoneessa) tai Warehouse Guitar Speakersin malli G-12 C/S. Isomman kaiuttimen vuoksi nykyversiossa on entistä isompi kotelo, joka on lähellä Blackface Deluxen kokoluokkaa.

Bluetonen Harry Knecktin mukaan myös jousikaiun (ja sen vahvistuspiirin) tarkkaa rakennetta on parannettu entisestä, minkä ansiosta kaiku soi paremmin ja sen omakohina on selkeästi vähennetty. Black Princen lyhyt jousitankki tulee Accutronicsin mallistosta.

Tämän Bluetone-vahvistimen etuvahvistin on rakennettu kolme 12AX7-putkia käyttäen, kun taas päätevahvistin käyttää kaksi putkia.

Päätevahvistin tarjoaa maksimaalista soundillista monipuolisuuta, sillä sen rakenne mahdollistaa käytännössä kaikien oktaaliputkien käyttöä. Päätevahvistimeen voi laitta 6V6GT-, 6L6GC-, 5881-, EL34-, KT66- ja KT77-putkipareja ilman tarvetta biasointiin!

Parilla 6V6GT-putkilla Black Prince Reverb -kombosta lähtee ääntä noin 15 watin voimalla, kun taas kahdesta 6L6GC-putkista (niin kuin testikoneessa) tai EL34:stä vahvistimen teho nousee noin 28-30 wattiin.

Vaikka kombo ei vaadi uudelleenbiasointia, on hyvinkin tärkeä laittaa pääteputkien ja toroidisen muuntajan välistä pikkukytkintä oikeaan asentoon (katso käyttöohjetta), muuten pääteputket (tai jopa sisäiset kompponentit) voivat pahimmassa tapauksessa hajota liian suurten sähkövirtojen takia.

Takapaneelista löytyy kolme kaiutinlähtöä, sekä DIN-mukainen liitin pakettiin kuuluvaa jalkakytkinyksikköä varten.

****

Näitä klippejä on äänitetty Fender Stratocaster -kitaralla ja Shure SM57 -mikrofonilla.

Ensimmäinen seikka jota huomataan, kun laittaa uuden Bluetone Black Prince Reverb -vahvistimen päälle, on miten hiljaa se on tyhjäkäynnissä. Brummin tai kohinan määrä on pitkälti riippuvainen laadukkaista komponenteista ja osien fyysisesta sijoittelusta, esimerkiksi päämuuntajaan nähden. On selvää, että Bluetonen väki tietää mitä se tekee.

Koska Black Prince ei yritä olla tarkka Princeton-klooni, Bluetonen kombo voi tarjota laajemman soundivalikoiman kuin vanha Fenderin klassikko. Tässä tarjotaan kaikkea mikä on hyvä Blackface-kombojen soundissa, ilman klassikkovahvistimien huonoja puolia, niin kuin esimerkiksi välillä löysästi soivia Jensen-kaiuttimia tai – Princetonin tapauksessa – EQ:sta puuttuvaa keskialuen säädin ja alkuperäinen pieni kaiutin.

Sooloboosteri on erittäin tervetullut uudistus, kun taas Bluetonen Master Volume -säätimen ansiosta saa omat lempisoundit tarvittaessa esille myös hiljaisella volyymillä.

Päätevahvistimen monipuolisuus mahdollistaa myös erilaisia hybridisoundeja, yhdistämällä kombon Fender-tyylisen etuvahvistimen myös britti-tyyliseen päätevahvistimeen (EL34), perinteisten 6V6GT- ja 6L6GC-parivaljakkojen sijaan.

Black Princen tremolo on suorastaan herkullinen, ja se tarjoaariittävästi säätövaraa sekä efektin nopeudessa että sen syvyydessä. Itse tykkään erittäin paljon myös kombon päivitetystä jousikaiusta, koska se kuulostaa kermaiselta ja sillä on aitoa syvyyttä. Jotkut rautalankka-kitaristit voisivat ehkä toivoa vielä enemmän kaiun ”roisketta”, mutta se on selvästi makuasia…

Demobiisin kitararaidat on äänitetty nauhamikrofonilla. Soolokitarana toimii Hamer USA Studio Custom -kitara, kun taas komppiosuudet on soitettu Gibson Les Paul Juniorilla (vasen kanava) ja Fender ’62 Telecaster Custom -uusintapainoksella (oikea kanava).

****

Bluetonen vuoden 2021 Black Prince Reverb -painos on huippuluokan versio Blackface-aikakauden täysputkikombosta, höystettynä erilaisilla päivityksillä ja nykyaikaisilla parannuksilla. Tästä kombosta on käytännössä mahdotonta saada huonoa soundia.

Niin kuin kaikki Bluetone-tuotteet, myös Black Prince Reverbiä tehdään käsityönä Suomessa. Tästä huolimatta tämä kombo on jopa edullisempi kuin Fenderin oma tämänhetkinen ’64 Princeton -uusintapainos.

Ei ole siis ihme, että Bluetone Black Prince Reverb on ollut jo jonkun aikaa firman eniten myyty vahvistin. Itse asiassa uuden Black Princen soundi oli niin hyvä, että testikombosta tuli – Bluetone Shadows Jr. -kombon lisäksi – Kitarablogin referenssivahvistin.

****

Bluetone Black Prince Reverb

• Hinnat alkaen 1.450 €

Review: Bluetone Black Prince Reverb – the 2021 Update

I first reviewed the Bluetone Black Prince Reverb in 2016, and I really liked it. A lot has happened since then, though, and this year Bluetone has bundled all of the most requested custom updates of the Black Prince and put them into a new and improved 2021 version (prices starting from 1,450 €) that supersedes the previous issue.

The first things you’ll notice are the cosmetic features; the old version of the Black Prince Reverb was a very clean looking combo with a very business-like appearance. The new version takes the amp’s look clearly into boutique Blackface territory with its Fender-style cabinet, its Country and Western tolex, its faceplate and control knobs, and with the wheat-coloured speaker grille.

But the improvements go much deeper in the Black Prince than mere cosmetics.

The preamp section’s architecture regarding the combo’s gain structure, spring reverb and tremolo effect are still loosely based on Fender’s classic Blackface Princeton, but Bluetone now adds a footswitch operated Solo-boost circuit to the proceedings.

In terms of the amp’s sound the most important update is the choice of a larger speaker. The older model followed the Princeton by using a 10-inch speaker. The current model has been updated with a choice of two 12-inch speakers – either a Celestion G12 Neo Creamback (as reviewed) or a WGS G-12 C/S. To accommodate the larger speaker the Black Prince Reverb’s cabinet has been enlargened to a size similar to a Fender Blackface Deluxe.

As Bluetone’s Harry Kneckt told me, the Black Prince’s genuine spring reverb’s circuit has been further improved for a fuller sound with even less hiss. The short reverb tank is an Accutronics model.

The Bluetone’s preamp runs three 12AX7 valves, while the power amp is handled by a pair of tubes.

The power amp has been designed with tonal flexibility in mind, by accepting all regular octal power tubes like 6V6GT, 6L6GC, 5881, EL34, KT66 and KT77 models without re-biasing.

With a pair of 6V6GTs the Black Prince Reverb will give you approximately 15 watts of power, while a pair of 6L6GCs (as supplied) or EL34s raises the output to 28-30 watts.

Even though re-biasing isn’t necessary, you have to make sure that the mini-switch between the second power tube and the toroidal transformer is set correctly to ensure the amp works properly, and to avoid possible component failure!

The back panel sports three speaker outputs, as well as the five-pin DIN-connector for the combo’s three-button footswitch unit (supplied with the amp).

****

These clips have been recorded with a Fender Stratocaster and a Shure SM57.

In terms of its sound, the first thing you’ll notice about the Bluetone Black Prince Reverb is how quiet it is when it comes to hum and hiss. Unwanted noise in an all-valve amplifier has a lot to do with the physical layout of the components, and Bluetone’s team clearly know what they’re doing.

The Black Prince’s sound offers a wider scope than a straight Princeton-clone (which it isn’t). There’s all of the original Blackface-era goodness without any of the drawbacks, like the sometimes flabby Jensen speakers, and – in the case of old Princetons – the missing mid-range EQ and smaller speaker.

The solo boost is a great new feature, and the Master Volume control makes sure that you can dial in your tone at the volume level you need.

Being able to step outside the typically Fender-ish 6V6GT- and 6L6GC-realm in the power amp section allows you to experiment with hybrid tonalities, like a Blackface with a British accent.

The tremolo sounds great and it offers enough scope in terms of speed and depth. I like the spring reverb very much, because it sounds creamy and full. Some will like even ”wetter” and ”sploshier” reverb types, but you can’t please everyone…

The demo’s guitar tracks have been recorded with a ribbon mic. The lead guitar is a Hamer USA Studio Custom, while the rhythm guitar tracks are played on a Gibson Les Paul Junior (left channel) and a Fender ’62 Telecaster Custom reissue (right).

****

Bluetone’s 2021 version of its Black Prince Reverb is a high-end version of what people love about Blackface-era amps combined with a number of sensible updates and improvements.

The Bluetone Black Prince Reverb is a handwired and handcrafted all-tube combo, made here in Finland. In light of this you can only call the price tag very fair, coming in several hundreds of euros lower than Fender’s current handwired ’64 Princeton Reissue.

No wonder that the Black Prince has been Bluetone’s best selling model for quite some time now. In fact, I liked the combo so much that the review sample has now joined my Bluetone Shadows Jr. as Kitarablogi’s reference amp.

****

Bluetone Black Prince Reverb

• Prices start at 1,450 euros

Bluetone Black Prince Reverb (2021) – demobiisi – demo song

All guitar tracks recorded with a ribbon microphone.

• Lead guitar – Hamer USA Studio Custom

• Rhythm guitars – Gibson Les Paul Junior (left channel) & Fender ’62 Telecaster Custom Reissue (right)

Bluetone Black Prince Reverb

• Inspired by a Fender Blackface Princeton

• Controls for Volume, Treble, Middle, Bass, Reverb, Tremolo Speed, Tremolo Depth, Solo Boost, Master Volume

• Power amp comes with a pair of 6V6GTs (14-15 W); can run on other octal tubes also, like a pair of EL34s (28-30 W)

• Genuine spring reverb (switchable)

• Bias-modulated tremolo (switchable)

• Solo Boost (switchable)

• 12-inch Celestion Neo Creamback (other options available)

• Three-switch footswitch unit included

Testipenkissä: Bluetone Bluesmaster – suoraan asiaan

Tässä videossa ei ole käytetty efektipedaaleja.
Alkuperäinen Musicmaster Bass 1970-luvulta oli bassolle tarkoitettu harjoitusvahvistin.

Fenderin alkuperäinen Musicmaster Bass -kombo oli mielenkiintoinen tapaus. Musicmasteria oli ajateltu alkavalle basistille sopivaksi harjoitusvahvistimeksi, ja sitä myytiin jopa paketissa samannimisen ”halpabasson” kanssa. Kombo oli kuitenkin jonkinasteinen pettymys, sillä sen soundi oli suhteellisen ponneton ja potkuton.

Viime vuosina jotkut kitaristit ovat kuitenkin alkaneet nähdä Musicmaster-komboa edulliseksi mahdollisuudeksi päästä käsiiksi aitoon Silverface-soundiin. Totta, tämä kombo on varsin riisuttu ilmestys, mutta se on kuitenkin täysputkikone. Lisäksi se ei ole keräilymalli, minkä ansiosta Musicmasterin modaaminen omaan tarpeisiin ei tunnu lainkaan pahalta ratkaisulta.

Tästä ilmiöstä meidän stoori alkaa:

Suomalainen vahvistinpaja Bluetone on hiljattain alkanut valmistaa oman käsintehdyn ja parannetun version Fender Musicmasterista. Uutukainen on tarkoitettu nimenomaan kitaristille. Uuden kombon nimi on Bluetone Bluesmaster, ja sen hinta on – valituista optioista riippuen – jossain 960 ja 1.190 euron välillä.

Bluesmasterin signaalitie on periaatteessa sama kuin alkuperäisessä styrkkarissa, mutta muutamalla parannuksilla, kuten Low Cut -bassoleikkuri ja Bluetonen oma OPC-tehosäädin. Kolmiasentoisen OPC:n (Output Power Control) ansiosta Bluesmasterin lähtötehoa pystyy pudottamaan jopa vain kahteen wattiin, ilman että kombon soundi muuttuisi ratkaisevasti.

Koska alkuperäinen Musicmaster oli tarkoitettu halpavehkeeksi, Fenderin insinöörit poistivat kaikki ylimääräiset komponentit, jotka eivät olleet välttämättömiä saada bassosignaalia vahvistetuksi kaiuttimelle. Ehkä epätavallisin ratkaisu oli toteuttaa Musicmasterin vaiheenkääntäjää muuntajalla, kun se hoidetaan yleisesti putkella.

Niin kuin näkee kuvassa (yllä) Bluetone on käyttänyt samaa ratkaisua myös uudessa Bluesmasterissa. Putkien lisäksi – yksi 12AX7-putki (etuaste), sekä kaksi 6V6GT-putkia (pääte) – siellä näkyy kolme muuntajaa. Piennemmät niistä ovat vaiheenkääntäjä ja audiomuuntaja, kun taas se isompi musta kapistus on kombon sähkönsyöttöä varten.

Kitaristien suosituin modifikaatio vanhaan Musicmasteriin on alkuperäisen Fender-kaiuttimen vaihtaminen johonkin soundilta tukevampaan.

Bluetonen Bluesmasterissa on jo valmiiksi asennettu alkuperäistä laadukkaampi ämyri. Kymmenentuumainen Warehouse Guitar Speakerin G10C/S kuuluu WGS:n American Vintage -mallistoon, ja sitä tunnetaan sen selkeästä ja lämpimästä soundista. Tämä malli tykkää myös efektipedaaleista. Bluetone tarjoaa optiona myös toisentyypistä kaiutinta Bluesmasteriin (tsekkaa Bluetonen tuotesivulta).

Takapaneeliin on asennettu virtakytkimen ja pääsulakkeen lisäksi ainoastaan kolme kaiutinlähtöä.

****

Vaikka Bluetone Bluesmaster -kombo voi vaikuttaa ensituntumalta hieman kuivakkaalta ja suorasukkaiselta, se lisää eittämättä jotain maagista lisämaustetta soundiin.

Vahvistin lisää nimittäin annoksen hienon musikaalista kompressiota jo puhtaaseen meininkiin. En puhu sellaisesta kompressiosta, joka puristaa nuottien atakkia kasaan, vaan tässä vahvistin ikäänkuin lisää nuotien häntäpäähän lisää eloa. Bluesmasterista saa näin enemmän sustainia vaikkapa puhtaaseen kantri- ja bluessoittoon, ilman että atakin napakkuus kärsisi tästä.

Koska Bluesmasterissa on kyse matalatehoisesta putkivahvarista ilman master volyymiä, kannattaa mielestäni ehdottomasti kokeilla rauhassa läpi minkätyypisiä soundeja saa aikaiseksi Volume-säätimellä, sekä vaihtamalla Low- ja High-tulojakkien välillä.

Bluetonen Bluesmaster-kombo ei tarjoa massivisiä määriä puhdasta headroomia, mutta sen sijaan siltä saa esillä todella herkullisia reunasärösoundeja, jotka reagoivat erinomaisesti soittajan dynamiikkaan ja kitaran volume-säätimeen. Kombo toimii hyvin myös efektipedaaleilla.

Volume-säätimen ”loppumetreillä” pikkukombosta lähtevät myös maukkaita särösoundeja. Huom: koska kyseessä on non-master volume kombo, Bluesmaster soi täydellä säröllä suhteellisen isolla äänellä, jopa kaksiwattisena, ja voi silloin olla liian äänekäs kerrostaloon.

Kaikki demobiisin kitararaidat on soitettu suoraan Bluetone Bluesmasteriin ilman pedaaleja. Kitararaidat äänitettiin Shure 545SD -mikrofonilla Cranborne Audio Camden -mikkivahvistimen kautta audiosekvensseriin.

• Komppikitarat: Gibson Les Paul Junior (vasen kanava), Fender Stratocaster (keskellä), Fender Telecaster (oikea kanava)

• Soolokitara: Hamer USA Studio Custom

****

Uusi Bluetone Bluesmaster lunastaa kaikken mitä se lupaa. Minun mielestäni tämä on erinomainen Silverface-tyylinen putkikone blueskitaristille. Bluesmaster on käsintehty laatuvahvistin, joka tarjoaa rutkasti parempaa työnjälkeä kuin esikuvansa, ja joka on valmiiksi modattu kitaristille sopivaksi. Bluesmasterin ”riisuttu” olemus myös tarkoittaa, että soittimesi soundi pysyy mallikkaasti ehjänä matkalla tulojakista kaiuttimeen.

****

Bluetone Bluesmaster

Hinta alk. 960 €

• Perustuu Fender Musicmaster Bass -kytkentään

• 10-12 W putkitehoa

• 1 x 12AX7; 2 x 6V6GT

• Volume- ja Tone-säädin, Low Cut -kytkin, sekä kolmiasentoinen OPC-kiertokytkin

• 1 x 10″ Warehouse Guitar Speakers G10C/S -kaiutin

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑