Review: T-Rex Replicator

T-Rex Replicator – angle 2

Danish effects specialists T-Rex have caused an enormous stir with their newest guitar pedal. Their new stompbox – called  the Replicator – is a genuine, all analogue tape delay, hand-assembled in Denmark. These days tape echoes in themselves are rather rare beasts, but T-Rex ups the ante by giving us the first tape delay with a built-in tap tempo function!

****

What is a tape delay?

The tape delay was the first studio effect invented (back when Rock ’n’ Roll was in its infancy), and it was produced by ”misusing” an open-reel tape recorder (hence the name).

The magnetic tape recorder – originally called the Magnetophon – was a German invention from the 1930s, which used a plastic tape coated with magnetisable material as its recording medium.

An empty – or wiped – magnetic tape has all the metal particles in its magnetisable surface pointing in the same direction. The result is silence (in theory) – or rather: some tape hiss.

During recording the recording head transforms the incoming audio signal into magnetic bursts of different strength, wavelength and polarity, and magnetises the tape’s metal particles, rearranging them into different magnetic clusters. During playback these ”magnetic ripples” are picked up by the playback head and translated back into an audio signal.

In tape recorders, such as open-reel studio machines or C-Cassette recorders, many different factors affect the audio quality of the playback. These factors include things such as the physical condition of the tape, tape width, tape speed, the condition of the parts involved in the mechanical transport of the tape, as well as the exact position of the playback head in relation to the tape.

Most C-Cassette players have/had only two heads – one erase head, plus a combined recording and playback head – but reel-to-reel tape recorders in the studio usually came with at least three heads (erase, record, playback). Thanks to the separate recording and playback heads the studio engineer was able to listen to the recording in progress as it sounded on the tape, while it was being recorded (to listen for tape distortion or tape defects/drop-outs).

Because there is a small physical distance between the recording and playback head, there’s always a short audible delay between the signal being recorded and the playback off the tape. The length of this delay is directly dependent on the distance between the two heads, as well as on the tape speed.

In the end, a recording engineer somewhere hit upon the bright idea to use the studio’s backup tape machine as an ”effect processor”. The engineer used the main recorder in the usual way, to record the song’s final (live-) mix off the mixing console’s master buss. The spare tape recorder was fed only the instruments and vocal parts (from the mixer) which needed to receive tape delay. If you mixed the output of the second recorder’s playback head into the recording desk you got a single delay effect. By feeding a small portion of the delay signal back into the delay tape machine’s input you could get multiple delays.

T-Rex Replicator – under the hood

Tape delays meant for live use usually come with more than one playback head, which makes it easier to fine-tune the length of the echo effect, and which makes rhythmic delay patterns possible. Almost all mobile tape echoes use tape loops as their recording medium.

The T-Rex Replicator comes equipped with four tape heads:

The black head is the erase head, next in line is the record head, followed by two playback heads.

****

T-Rex Replicator – carrying bag

The T-Rex Replicator (current price in Finland: 849 €) comes in its own, vintage-themed ”vinyl leather” carrying bag, which contains the Replicator itself, as well as its power supply, a second tape loop cartridge, the owner’s manual, and a set of cotton swabs (for cleaning the heads with a drop of isopropyl alcohol).

T-Rex Replicator – angle

The Replicator is quite a rugged pice of gear, made to withstand onstage use.

The 24 VDC power supply, though, seemed a little weedy in comparison.

T-Rex Replicator – back panel

The back panel offers the following connectors:

There are the input and output jacks, as well as two connectors for expression pedals, should you want to control the delay time (tape speed) and/or the feedback on the fly.

The little Kill Dry-switch mutes the dry (uneffected) signal in the Replicator’s output. This is a very handy feature, should you want to run the Replicator connected to a parallel effect loop, or to a mixing desk using a send/return-bus.

T-Rex Replicator – top view

The T-Rex Replicator offers you six controls and four footswitches to control its functions:

The On/Off-switch does what it says on the tin. When the delay effect is off the Replicator’s tape loop stops running.

The Heads-switch gives you access to the effect’s three delay modes by switching the playback heads on or off. A green light means you’re using the long mode (delay times of approx. 250 – 1.200 ms), red stands for short mode (125 – 600 ms), while orange means you’re running both playback heads simultaneously for a rhythmic delay pattern.

Stepping onto the Chorus-switch will introduce deliberate wow and flutter (tape speed fluctuations) to produce a chorus-style effect that can be fine-tuned with the corresponding control.

Tap Tempo does what it says on the tin. Although this is quite a normal feature on digital delay units, the Tap Tempo-switch on the Replicator is huge news for tape delay fans. T-Rex have developed a system to control the unit’s motor digitally, making it possible, for the first time, to synchronise a tape delay precisely on the fly.

The Saturate-control holds a pivotal role for the sound of the Replicator’s delays. Depending on its settings the effect can either be clean and dynamic or greasy and overdriven.

Adjusting the Delay Time- and Feedback-controls on the fly can produce some wild and wonderful effects (in Feedback’s case up to and including self-oscillation).

****

T-Rex Replicator – running 2

Despite being a child of the Sixties, who has used a tape echo as the main effect in his first band’s PA-system, I have to admit that I’ve grown accustomed to the clarity and precision of digital effects. My first reaction when I tried out the Replicator for this review was ”Is it supposed to sound like this, or is there something wrong?”

Alas, it didn’t take long for the memories of a distant past to return, and I started to really enjoy the genuine old-school tones emanating from the Replicator. You should remember, though, that the Replicator is meant as a handy, portable tool for the guitarist or keyboard player. You shouldn’t expect Queen-style ultra-long, studio quality delay sounds from a compact unit such as this.

Tape speed is of course the most important variable, when it comes to the audio quality of the delay effects – short delay times (= faster running tape loop) will naturally result in cleaner and more stable sounds than long delay times (= a slow running tape).

The first audio clip has been recorded with the shortest possible delay time, while the second clip lets you hear the Replicator running at maximum delay (both clips feature all three head modes):

In my view, the T-Rex Replicator is a portable tape delay of professional quality. You should keep in mind, though, that a genuine analogue tape echo is always (!) a low-fi device in comparison to a digital delay pedal. But it is exactly this authenticity, the slight greasiness, and the sense of unpredictability a genuine tape echo conveys, that makes the Replicator such an enjoyable piece of equipment. The T-Rex’ delay never sounds tacked on, instead it becomes a natural part of your guitar signal’s harmonic content.

I’d say it is hard to overemphasise the advantages this unit’s tap tempo-function brings. The Replicator makes synching your delay child’s play.

I used the T-Rex Replicator to record two demo tracks, which show off the effect’s sounds in different musical contexts:

Demo Track 1

Demo Track 2

T-Rex Replicator – running

****

T-Rex Replicator – top view 2

There’s no beating about the bush about this – the single restrictive factor to seeing the Replicator creep into the pedalboard of each and every guitarist is the unit’s steep price. Most players will baulk at a price tag of over 800 euros for a ”lo-fi effect”, and rather opt for one of the numerous tape delay modellers, like the Strymon El Capistan.

The Replicator, which is lovingly assembled by hand in Denmark, will find most of its clientele among vintage collectors and well-heeled boutique guitar and amp connoisseurs. If you run your original 1950s guitar through an equally vintage amplifier, running an authentic, mechanical tape delay unit will be like the icing on the cake. Especially, if the tape delay is as reliable and easy to use as the T-Rex Replicator.

Is the T-Rex Replicator the best genuine tape delay ever? To my knowledge, there are currently three different new tape echo models on the market – each of them sound great. I would pick the Replicator, though, because it is small enough to fit on a medium-to-large pedalboard, and because of its nifty tap tempo feature.

****

T-Rex Replicator

849 €

Finnish distribution: Custom Sounds

****

Pros:

+ hand-assembled in Denmark

+ tap tempo

+ two playback heads

+ easy to exchange the tape cartridge

+ authentic sound

+ compact size

Cons:

– flimsy PSU cable

– price

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Testipenkissä: Farida M-2 & B-10E

Farida M-2NS – soundhole rosette

Tällä kertaa Kitarablogi pääsi testaamaan kahta kiinalaisen Farida Guitarsin valmistamaa teräskielistä kitaraa:

Farida M-2 on pienikoppainen parlour-kitara, kun taas Farida B-10E edustaa firman näkemystä mikitetystä Gibson-tyylisestä dreadnought-mallista.

Farida B-10E – soundhole rosette

****

Farida M-2NS – beauty shot 1 – new

Parlour-kitaraksi (tai parloriksi) kutsutaan nykyään yleensä kaikkia sellaisia teräskielisiä akustisia, joiden koppakoko on pienempi kuin Martin Guitarsin OM- tai 000-kitaroissa. Vaikka parlour-mallien suosio on kasvanut selvästi viime vuosina, on edelleen suhteellisen hankalaa löytää edullisia tai keskihintaisia lajinsa edustajia.

Farida Guitars M-2 (465 €) tarjoaa kaikki parlourille tyypilliset ominaisuudet, kuten lyhyen mensuurin (62,8 cm/24,7 tuumaa), kaulaliitoksen 12. nauhan kohdalla, sekä avoimen viritinlavan.

Farida M-2NS – back beauty

M-2:n kokopuinen kansi on kaunista punaseetriä, kun taas kitaran sivut ja pohja veistetään mahongista.

Kaula on liitetty runkoon liimaamalla.

Farida M-2NS – headstock

Parlour-mallin avoimet virittimet toimivat moitteettomasti.

Farida M-2NS – bridge

Sekä Faridan satula että M-2:n kompensoitu tallaluu ovat Tusq-tyylisestä keinotekoisesta luusta.

Farida M-2NS – fretboard

Faridan käyttämä nauhamateriaali on suhteellisen kapea ja keskikorkea.

M-2:n ruusupuuotelaudalla on kaunis punertava sävy.

Farida M-2NS – body beauty 2

Kokonaan mattaviimeistelty parlour-malli on erittäin siististi rakennettu akustinen soitin.

****

Farida B-10E – beauty shot 1 – new

Farida B-10E (425 €) on firman varsin edullinen näkemys Gibson-tyylisestä slope shoulder (tai round shoulder) dreadnought-mallista. Ero Martin-tyyliseen dreadnoughtiin löytyy – nimen mukaisesti – Gibson-tyylisen kitaran kaikukopan pyöreistä hartioista, joilla on jopa pieni vaikutus soundiin.

B-10E:n kokopuinen kuusikansi on viimeistelty kiiltävällä sunburst-värityksellä.

Farida B-10E – back beauty

Myös mahongista tehty kaikukoppa on kiiltäväksi lakattu, kun taas mahonkikaulassa on mattaviimeistely.

Farida B-10E – headstock

Ainakin omasta mielestäni Faridan ruusupuuviilulla koristeltu viritinlapa näyttää kauniilta.

Farida B-10E – tuners

B-10E:hen on asennettu varsin laadukkaita Schaller-tyylisiä virittimiä.

Farida B-10E – bridge

Myös Faridan dreadnought-mallissa yläsatula ja kompensoitu tallaluu ovat kovasta, itsevoitelevasta muoviseoksesta.

Farida B-10E – Fishman Isys T

B-10E-malliin on asennettu laadukas Fishman Sonicore-piezomikrofoni, sekä Isys T -etuvahvistin.

Etuvahvistimesta löytyy volume-säätimen lisäksi vaihekääntäjä (feedback-ulinaa vastaan), Contour-niminen esi-EQ, sekä digitaalinen viritysmittari.

Farida B-10E – output jack + battery

Mikkijärjestelmän lähtöjakki on yhdistetty kitaran hihnatappiin, ja helppokäyttöinen paristolokero löytyy sen vierestä.

Farida B-10E – fretboard

B-10:n nauhatyö vaikuttaa (omassa hintaluokassa) varsin laadukkaalta.

Farida B-10E – body beauty 2

****

Farida M-2NS – body beauty 1

Monille parlour-snobeille – ja heitä on olemassa – ainoa oikea kaulaprofiili tälle kitaratyypille on melko leveä ja suhteellisen massiivinen V-poikkileikkaus. Totta, tällainen ”veneprofiili” on eittämättä autenttinen, mutta monelle nykypäivän soittajalle kuitenkin vieras ja hankala.

Farida Guitarsin M-2 on onneksi tehty nykysoittajia varten, ja sillä on erittäin mukavantuntuinen, suhteellisen matala D-kaula.

Mukavuudesta puhuen: M-2 on erittäin kevyt ja kompakti kitara, jota on todella helppo pitää sylissä. Pienen kokonsa ansiosta tällainen parlour-kitara on oiva valinta – Folk-musiikin ystäville lisäksi – myös nuorille ja naisille.

Farida M-2 -kitaran soundi on parlour-kokoiselle teräskieliselle hyvin tyypillinen. Bassorekisteri on hyvin tiukka ja kevyt, keskirekisteriä leimaa tietynlainen laatikkomaisuus, ja avoin diskantti on hyvässä tasapainossa sen kanssa.

M-2:ssa on ihanteellinen soundi sormisoittoon, koska parlour-kokoisessa kitarassa vivahteikas keskialue ei jää bassorekisterin jalkoihin:

Pieni koppa ei tarkoita pientä soundia, ja pikku-Farida toimii myös plektrasoitossa todella hyvin. M-2-mallia on myös helppo äänittää:

Demobiisissä soitetaan komppiosuudet molemmilla testikitaroilla. Farida M-2 kuluu vasemmalta, ja B-10E oikealta kanavalta:

****

Farida B-10E – body beauty 1

Farida B-10E tarjoaa sekin mielestäni todella paljon soittamisen iloa hyvin kohtuulliseen hintaan.

Dreadnought-mallin kaula on hieman pyöreämpi tapaus, ja kutsuisin tätä kaulaprofiilia ovaaliksi C:ksi.

Tässä Faridassa riittää dreadnoughtille ominaista potkua, Gibson-mensuurin tuoman lämmön kanssa höystettynä.

B-10E:n koppakoko tuo mukanaan lisää voimaa sekä basso- että diskanttialueille.

Sormisoitossa bassonuotit ovat muhkeammat ja diskanteissa löytyy enemmän helinää:

Myös plektrasoitossa dreadnoughtin ”laajakulmasoundi” nousee mukavasti esiin:

Fishmanin Isys T -mikkijärjestelmä kuulostaa perusterveeltä, ja se toimii live-olosuhteissa moitteettomasti. Piezosoundi on aina kompromissi, mutta Isys T:n kanssa tullaan hyvin toimeen. Demopätkissä ensimmäinen fraasi on ilman Contour-EQ:ta, kun taas toisessa esi-EQ on laitettu päälle:

Demobiisissä soitetaan komppiosuudet molemmilla testikitaroilla. Farida M-2 kuluu vasemmalta, ja B-10E oikealta kanavalta:

****

Farida M-2NS – beauty shot 2

Tämän testin perusteella täytyy todeta, että Faridan soittimissa on erittäin hyvä hinta-laatu-suhde. Sekä M-2 että B-10E ovat kauniita kitaroita, joita on mukavia soittaa, ja joilla on erittäin terveitä soundeja.

Farida B-10E – beauty shot 2

****
Farida Guitars M-2 + B-10E

M-2 – 465 €

B-10E – 425 €

Lisätiedot: Vantaan Musiikki

****

Plussat (molemmat mallit):

+ hinta-laatu-suhde

+ viimeistely

+ nauhatyö

+ akustinen soundi

+ helppokäyttöinen mikkijärjestelmä (vain B-10E)

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Testipenkissä: Bluetone Black Prince Reverb

Bluetone Black Prince Reverb -kitarakombo on uusi aluevaltaus helsinkiläiselle putkivahvistimien valmistajalle.

Bluetone Crossroad head – 1

Tähän mennessä kaikki Bluetone-mallit olivat puhtaasti kokonaan custom-periaatteella rakennettuja pelejä.

Se tarkoittaa, että firman sivustolta löytyy useita valmiita konfiguraatioita – ikään kuin à la carte -ruokalista – joista asiakas valitse hänelle sopivamman kustomoinnin lähtökohdaksi. Ja näitä lisäoptioita löytyy runsaasti – oman vahvistimen tarkoista sisäisistä ominaisuuksista kotelon viimeistelyyn ja säädinpaneelin fonttiin.

Bluetone Crossroad – handwired board 3

Tällainen valinnan runsaus tarkoittaa, että Bluetone custom-vahvistimen teko lähtee aina ns. tyhjästä pöydästä – sopivan kokoisesta metallikotelosta ja tyhjästä lasikuituisesta reikälevystä.

Reikälevystä tehdään ns. eyelet board lisäämällä oikeisiin kohteisiin popniittejä, joihin elektroniikan komponentit ja tarvittavat johdot juotetaan käsin kiinni (= point-to-point-rakenne).

Tämä on hyvin monimutkainen ja aikaa vievä prosessi, mikä näkyy luonnollisesti valmiin tuotteen hinnassa. Point-to-point-tekotapa kuitenkin antaa Bluetonen asiakkaille kustomoinnissa käytännössä vapaat kädet.

Bluetone Black Prince Reverb – hybrid PCB 2

Bluetonen johtokaksikko – Harry Kneckt ja Matti Vauhkonen – on hiljattain päättänyt laittaa firman custom-vahvistimien rinnalle uuden sarjan, joka tulee tarjoamaan muutamia ”valmiita” vahvistinmalleja, joille on tarjolla vain hyvin rajattu määrä valittavia lisäoptioita.

Uutuusmalleissa voi virtaviivaistaa kokoonpanoprosessia käyttämällä elektroniikan alustana ns. hybridilevyä.

Bluetonen hybridilevyt ovat lasikuituisia, ja erittäin laadukkaita ja kestäviä, eikä niitä voi verrata massatuotannossa käytettäviin, heppoisiin piirilevyihin. Jokaisen komponentin paikka on tarkoin merkattu, ja monet osien välisistä ”johdotuksista” on hybridilevyssä jo valmiiksi olemassa. Uutuusvahvistimien putket ja muuntimet asennetaan kuitenkin edelleen tukevasti vahvarin metallikoteloon, eikä piirilevylle (niin kuin monissa halpavahvistimissa).

Muu valmistus tapahtuu uusissa malleissa ihan samalla tavalla kuin Bluetonen custom-peleissä – komponentit lisätään käsin (ylhäältä) hybridilevylle ja ne juotetaan käsin paikoilleen. Hybridilevyn ansiosta vahvistin valmistuu vain huomattavasti nopeammin ja helpommin, mikä tullaan näkemään myös hintaerona hybridilevy- ja point-to-point-mallien välillä.

****

Bluetone Black Prince Reverb – front view 1

Ensimmäinen hybridilevyä käyttävä Bluetone-kombo on nimeltään Bluetone Black Prince Reverb (1.500 €).

Kätevän kokoisen, yksikanavaisen boutique-kombon inspiraationa on toiminut Fender ”Blackface” Princeton Reverb (versio AA1164), mutta Bluetone-vahvistimessa on niin monta parannusta, ettei Black Princen tapauksessa voi edes puhua kopiosta.

Viininpunaisella tolexilla päällystetyn perusversion lisäksi tarjotaan Black Prince -kombo (lisämaksua vastaan) myös aidolla tweed-kankaalla tai öljytyllä (täyspuisella) mahonkikotelolla.

Bluetone Black Prince Reverb – control panel

Tykkään itse kovasti Bluetonen hyvin asiallisen näköisestä etupaneelista, jossa jokainen säädin ja kytkin on selkeästi merkitty. Hektisissä live-tilanteissa selkeä etupaneeli voi olla kullan arvoinen.

Bluetone Black Prince Reverb tarjoaa singlecoil- ja humbucker-kitaroille omat tulojakit (High ja Low). EQ-osasto tarjoaa kolme säädettävää kaistaa, sekä lisäksi Bright-kytkimen, josta saa tarvittaessa vielä enemmän eloisuutta preesensalueelle.

Vaikka kyse on melko kompaktista putkikombosta, löytyy Black Prince Reverbistä sekä aito, putkivahvistettu jousikaiku, että putkitremolo.

Bluetone käyttää vahvistimissaan aina PPIMV-kytkennällä (post phase-inverter master volume) toimivia master volume -säätimiä, koska tällä tavalla toteutettu master volume vaikuttaa vähiten vahvistimen soundiin.

Bluetone Black Prince Reverb – back panel

Black Prince -kombon takaseinä on Fender-tyylisesti avoin.

Takapaneelista löytyy lähtöjä lisäkaiuttimille, sekä liitin kombon mukaan tulevalle jalkakytkimelle.

Bluetone Black Prince Reverb – footswitch

Bluetone Black Prince Reverb – back view

Tällainen on näky, kun takaseinä on irrotettu Bluetone-kombosta.

Bluetone Black Prince Reverb – valves

Black Prince Reverb on täysputkikone ja putkivarustus on seuraavanlainen (oikealta vasempaan):

Ensimmäinen 12AX7 on kombon etuasteputki. Kaiun send ja return toimivat yhden 12AT7- ja yhden 12AX7-putken varassa. Viimeinen 12AX7 hoitaa sekä vahvarin vaiheenkääntämistä että tremolo-efektin tuotantoa.

Black Prince lähtee Bluetonen pajalta kahdella 6V6GT-pääteputkella, jotka tuottavat noin 20 wattia lähtötehoa. Tätä komboa pystyy myös käyttämään – biasoinnin jälkeen – kahdella 6L6GC-putkella, jolloin lähtöteho nousee lähelle 30 wattia.

Bluetone Black Prince Reverb – spring reverb

Tämän kombon lyhyt jousikaikutankki tulee MOD:n valikoimasta.

Bluetone Black Prince Reverb – Warehouse Retro 10 speaker

Bluetone on valinnut Warehouse Guitar Speakersin Retro 10 -kaiuttimen uutuuskomboonsa, vaikka tämä on ihan erilainen kaiutin kuin vanhoissa Fendereissä käytetty Jensen.

Valinta oli kuitenkin tietoinen ja monien kokeilujen tulos:

Tehonkestoltaan ehkä hieman ”ylimitoitettu” WGS Retro varmistaa, että Black Prince Reverbin soundi pysyy mahdollisimman puhtaana ja dynaamisena. ”Britti-soundiin” viritetty luonne taas tekee Bluetone-kombon soundista tukevamman ja isomman.

****

Bluetone Black Prince Reverb – pilot light from PS

Voi pojat, tästä soundista voi tulla riippuvainen! Ainakin minun tapauksessani vain muutaman soinnun soittaminen riitti herättämään ajatuksia pikalainan ottamisesta.

On hyvin vaikea kuvailla tarkoin, mitä se on, mutta juuri tällaiselta puhtaan sähkökitaran pitää soida! Soundi on puhdas ja dynaaminen, mutta ei koskaan kylmä tai kliininen. Kombon sointi on kuulas ja raikas, muttei ärsyttävän terävä. Bassokielet soivat tukevasti, mutta ne pysyvät kuitenkin selkeinä.

Lyhyen MOD-jousikaiun soundi on yllättävän monitahoinen ja tiheä, ja sitä on tarjolla hyvinkin runsaasti. Myös Black Prince Reverbin tremolo toimii esimerkillisesti – tarjolla on kaikenlaisia tremolomuotoja kevyestä ja hitaasta hyvin nopeaan ja rankkaan vatkaukseen.

Tässä pätkässä esitetään Telecasterilla Bluetone Black Prince Reverb -kombon kuivaa soundia, sekä kombon kaiku- ja tremolo-efektit:

Black Prince säilyttää myös mallikkaasti eri kitaroiden soundillisia eroja. Näissä kolmessa pätkissä soivat Fender Telecaster…

…Epiphone Casino…

…ja japanilainen 1970-luvun kopio Gibson ES-335 -mallista:

Kombon erittäin terve puhdas soundi toimii myös todella hyvin efektipedaalien kanssa. Demobiisissä on käytetty – Black Princen oman tremolon ja kaiun lisäksi – analogista chorus-pedaalia, sekä Tube Screamer -tyylinen säröpedaali.

Komppikitarana toimii Fender Stratocaster, kun taas soolo-osuudet on soitettu Hamer USA Studio Custom -kitaralla:

Bluetone Black Prince Reverb – power valves

****

Bluetone Black Prince Reverb – front view 1

Bluetone Black Prince Reverb on mielestäni erittäin laadukas valinta koti- ja studiovahvistimeksi, sekä sellaisille keikoille, joissa ei tarvita lavalla suuria äänenvoimakkuuksia (tai joissa mikitys ja monitorointi toimii hyvin).

Black Prince Reverb on kätevän kokoinen boutique-luokan putkikombo loistavalla clean soundilla, täyteläisellä jousikaiulla ja tyylikkäällä tremolo-efektillä.

Vahvistinta ei ole pilattu lapsellisella putkivoodoolla tai sekavalla graafisella toteutuksella, vaan vankalla asialinjalla mennään – ja hyvä niin!

Tämä on käsintehty, kotimainen laatuvahvistin. Tämän valossa pidän Black Prince Reverbin hintaa jopa melko edullisena.

****

Bluetone Black Prince Reverb

1.500 €

Lisätiedot: Bluetone Amps

****

Plussat:

+ hinta-laatu-suhde

+ käsintehty Suomessa

+ työnjälki

+ jousikaiku ja putkitremolo

+ soundi

+ master volume -säädin

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Testipenkissä: Viitasaari Guitars OM

Viitasaari OM – headstock

Olli Viitasaari on nuori soitinrakentaja, jolla on oma paja Järvenpäässä.

IKATA:sta valmistunut Viitasaari on kehittänyt – korjaus- ja customointihommien ohella – omaa sähkökitaramallia, joka oli jo esillä viime (ja tämän) vuoden Fuzz Show:ssa, sekä viime syksyn Turenki Tonefestillä.

Turenki Tonefest 2015 016

Fuzz 2016 – visitor at Viitasaari Guitars

Kitaran nimi on Viitasaari OM (OM = Offset Model, hinnat alk. 2.500 €; Hiscox-laukku kuuluu hintaan) ja se edustaa Ollin näkemystä huippulaadukkaasta ihanne-Jazzmasterista. Yleisö on ottanut uuden mallin hyvin vastaan, ja useampi Viitasaari OM on jo suomalaisten ja ruotsalaisten kitaristien aktiivikäytössä.

Kitarablogi haluaisi kiittää muusikko Juha Pöysää henkilökohtaisen kitaransa lainaamisesta tätä juttua varten!

****

Viitasaari OM – full front 1

Viitasaari OM -kitara lähtee liikkeelle tutuilla – ja hyväksi havaituilla – Fender-peruspalikoilla:

OM:n runko on veistetty lepästä, ja soittimen ruuvikaulaan taas käytetään vaahteraa. Otelauta on ruusupuuta.

Ensimmäinen ero vanhaan Fender-klassikkoon on uutuuskitaran hieman lyhyempi mensuuri. Viitasaari käyttää PRS-kitaroistakin tuttua 25 tuuman mensuuria, joka edustaa toimivaa välimaastoa Fender- ja Gibson-maailmojen välissä.

Viitasaari OM – back beauty

Koska Viitasaari Guitars on aito custom-paja, jää asiakkaille rutkasti valinnanvaraa, esimerkiksi viimeistelyn suhteen.

Juha Pöysän OM on viimeistelty kokonaan mattalakkauksella. Rungon ja viritinlavan väriksi on valittu erittäin kaunis, läpikuultava sininen. Olli Viitasaari tarjoaa kuitenkin myös kiiltäviä lakkauksia, sekä öljyviimeistelyt OM-mallin vaihtoehdoiksi.

Viitasaari OM – Gotoh tuners

Kitaran virittimiksi on valittu Gotoh HAP -koneistot, joiden tappien korkeutta pystyy säätämään vapaasti.

Viitasaari OM – Mastery bridge

Leo Fenderin alkuperäistä Jazzmaster/Jaguar-vibratoa sekä rakastetaan että vihataan kitaristipiireissä. Vibraton todella pehmeää toimintaa arvostetaan, mutta alkuperäisen erillisen tallan toteutus saa oikeutetusti paljon kritiikkiä niskaan.

Pienten tallapalojen korkeussäätöruuvit löystyvät usein soiton aikana, mikä sotkee kitaran säädöt. Lisäksi kielten loiva kulma tallan yli aiheuttaa tallapalojen resonointia. Nykyaikaisten ohuiden kielten kanssa alkuperäisellä Jazzmaster-vibratolla tulee vielä lisää ongelmia – kielet hyppivät helposti ulos tallapalojen matalista urista (etenkin venytyksissä), ja joskus koko tallapala voi soiton aikana kääntyä yllättäen ylösalaisin.

Yhdysvaltalainen valmistaja Mastery on poistanut näitä ongelmia tehokkaasti omalla loistavalla Offset Bridge -tallalla, minkä vuoksi tämä systeemi onkin oiva valinta Viitasaari OM -malliin.

Viitasaari OM – body beauty 2

Soittimen loivempi otelautaradius (9,5 tuumaa) sekä vintagea korkeammat nauhat antavat OM:lle nykyaikaisen soittotuntuman.

Viitasaari OM – J Salo pickups

Viitasaari-kitarassa käytetään kahta humbucker-kokoista P90-mikrofonia, jotka on kehitetty yhteistyössä Jarno Salon kanssa.

Viitasaari OM – pickups and controls

Näissä Viitasaari/Salo-mikrofoneissa on erikoisuutena tupla-coil-tap-ominaisuus, mikä tarkoittaa että mikrofonin kelasta voi käyttää kokonaisen kelan lisäksi kahta variaatiota, joissa käytetään vain osaa koko kelasta. Näistä kolmesta vaihtoehdoista voi valita sopivan kummallekin mikille kolmiasentoisilla liukukytkimillä.

OM-mallin kolmiasentoisen mikrofonikytkennän voi toteuttaa joko kiertokytkimellä tai (niin kuin tässä) vipukytkimellä.

Säätimet ovat master volume ja master tone. Lisäoptiona on myös saatavilla sisäistä fuzz-säröä, joka laitetaan päälle tone-säätimeen piilotetulla nostokytkimellä.

****

Viitasaari OM – beauty shot 1

Testissä käynyt Viitasaari OM on kevyt, mukavantuntuinen ja helpposoittoinen peli.

Ero Viitasaaren ja liukuhihnakitaran välillä on hyvin selvä – jo valmiiksi ergonomiset ja sulavat offset-muodot muuttuvat käsintehdyssä kitarassa ylellisen pehmeäksi kokemukseksi. Soittimesta tulee kitaristin kehon luonnollinen jatke.

Työnjälki ja viimeistely on ensiluokkaista ja esimerkillistä. Soittotuntuma on 0105-kielisatsilla [sic!] tarkka, mutta kevyt.

Masteryn Offset-järjestelmää ei voi mielestäni kehua liikkaa! Juuri näin pehmeästi ja tarkasti homman olisi pitänyt toimia jo vuodessa 1958. Mastery-järjestelmä kestää mukisematta kovaakin kyytiä, ilman että kielet hyppäsivät paikasta toiseen, ja myös täysin ilman vireongelmia. Eikä ihmekään, että monet nimekkäät Jazzmaster- ja Jaguar-soittajat ovat jo vaihtaneet omissa soittimissa alkuperäisen tallan ja vibraton Mastery Offset -järjestelmään.

Viitasaari OM – beauty shot 2

Viitasaari OM -mallin puhdas soundi on Fender-tyylisesti raikas. Soundi on erittäin laadukas versio klassisesta Jazzmaster-soundista, vaikka P90-mikrofonien lähtötaso onkin hieman korkeampi kuin Fender Jazzmaster -mikeissä. Viitasaari/Salo-mikit ovat myös tuntuvasti vähemmän herkkiä häiriöille kuin klassikkokitaran mikrofonit.

Coil-tap-asetuksilla saa täyden kelan soundin lisäksi kaksi hieman hiljaisempaa ja tummepaa vaihtoehtoa.

Tässä kaulamikrofonin kolme vaihtoehtoa:

Ja sama tallamikrofonilla:

P90-mikrofoneja sopivat tunnetusti myös erittäin hyvin särökäyttöön, ja Viitasaarestakin lähtevät rouheat ja hyvällä tavalla purevat Rock-soundit:

Viitasaari OM:n coil-tap-kytkimet mahdollistavat mielestäni juuri särösoundeissa sellaista rhythm/lead-lähestymistapaa, ilman että tarvitsee polkaista säröpedaalia päälle ja pois. Lyhyempi mikrofonikela antaa mukavasti hieman siistimmät ja vaimeammat soundit, ja soolo-osuuksia varten voi vaihtaa liukukytkimellä täydelle P90-mikille.

Tässä kaulamikrofonin kolme vaihtoehtoa:

Ja sama tallamikillä:

Demobiisin kitararaidat on äänitetty T-Rex Replicator -nauhakaiun läpi:

****

Viitasaari OM – full front 2

Minun mielestäni Viitasaari OM on loistava sähkökitara. Se on yksinkertaisesti paras Jazzmaster-tyylinen kitara, jota olen koskaan kokeillut.

Työnjälki on ehtaa boutique-laatua ja OM:n soitettavuus on ensiluokkainen. Mastery on tehnyt sellaisen vibraton, jota voi ja kehtaakin käyttää vakavastikin.

Parasta OM-mallissa on minusta kuitenkin elektroniikan toteutus, jossa alkuperäinen Jazzmasterin ajatus nopeasta vaihtamisesta komppi- ja soolosoundien välillä on säilytetty, mutta samalla viety nykyaikaan tarjoamalla kolme eri perussoundia kummallekin mikrofonille.

Viitasaari OM – body beauty 1

****

Viitasaari Guitars OM

alk. 2.500 €

Lisätiedot: Viitasaari Guitars

Plussat:

+ käsintehty Suomessa

+ työnjälki

+ viimeistely

+ suomalaiset mikrofonit

+ vibraton toiminta

+ soundi

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Testipenkissä: T-Rex Replicator

T-Rex Replicator – angle 2

Tanskalainen efektivalmistaja T-Rex aiheutti aikamoisen kohun sen uudella efektipedaalilla. Replicator-niminen laite on nimittäin Tanskassa käsintehty aito nauhakaiku. Nauhakaiut ovat jo sinänsä nykyään melko harvinaisia laitteita, mutta T-Rexin uutuus tarjoaa ensimmäisenä maailmassa digiefekteistä tutun tap tempo -ominaisuuden.

****

Mikä on nauhakaiku?

Nauhakaiku oli ensimmäinen varsinainen efekti äänitysstudioissa (Rock ’n’ Rollin syntymän aikoina), ja se luotiin alun perin väärinkäyttämällä studion kelanauhuria tahallaan.

Kelanauhuri on 1930-luvun saksalaiskeksintö (alkuperäinen nimi oli Magnetophon), jossa tallennusvälineenä toimi magnetoitavilla metallihiukkasilla päällystetty muovinauha.

Tyhjässä – tai pyyhityssä – nauhassa kaikki metallihiukkaset ovat siistissä rivissä ja osoittavat samaan suuntaan. Tästä syntyy teoreettinen hiljaisuus ja todellisuudessa nauhan kohina.

Äänitysvaiheessa äänipää muuttaa tulevan signaalin muuttuvaksi magneettikentäksi, joka magnetisoi nauhan metallihiukkasia ja muuttaa näin niiden suuntaa. Toistovaiheessa äänipää taas lukee näitä nauhaan tallennettuja ”magneettiryppyjä”, jotka muutetaan takaisin audiosignaaliksi.

Kelanauhureissa (ja kasettisoittimissa) äänenlaatuun vaikuttavat monet tekijät, kuten nauhan fyysinen kunto, nauhan leveys, nauhan kulkunopeus, äänipään ja nauhurin kuljetusmekanismin kunto, tai äänipään asento nauhaan nähden.

C-kasettinauhureissa on yleensä vain kaksi päätä – poistopää ja yhdistetty äänitys- ja toistopää – mutta studiokäyttöön tarkoitetuissa kelanauhureissa on tavallisesti ainakin kolme päätä – poistopää, äänityspää ja toistopää. Erillisen äänitys- ja toistopään järjestelmän ansiosta on mahdollista kuunnella jo äänityksen aikana, miltä äänite kuulostaa nauhalla (esimerkiksi särön tai rikkinäisen nauhan varalta).

Koska äänitys- ja toistopään välillä on fyysinen matka, toistopään signaali on aina vähän tulosignaalia jäljessä. Aikaeron pituus on riippuvainen päiden välisestä etäisyydestä ja nauhan kulkunopeudesta.

Lopulta joku keksi hankkia studioon kaksi kelanauhuria. Toinen oli master-nauhuri, jonne äänitettiin biisin lopullinen (live-) miksaus, kun taas toiseen lähetettiin mikserista ne signaalit, joihin haluttiin lisätä erillisen toistopään tuottama viive-efekti (yksi toisto). Syöttämällä osan efektinauhurista tulevasta signaalista takaisin saman nauhurin tuloon saatiin haluttaessa syntymään kokonainen toistojen ketju.

T-Rex Replicator – under the hood

Live-käyttöön tarkoitetuissa nauhakaiuissa on usein enemmän kuin yksi toistopää, minkä ansiosta eri pituisten viive-efektien ja/tai rytmisten toistojen tuottaminen helpottuu. Lisäksi tallennusvälineenä toimii miltei aina nauhasilmukka, joka pyörii omassa erikoiskasetissa.

T-Rex Replicatorissa on neljä päätä:

Musta pää on poistopää, seuraavaksi on äänityspää, ja kaksi viimeistä ovat toistopäitä.

****

T-Rex Replicator – carrying bag

Vintage-teemaan sopivasti T-Rex Replicator (849 €) myydään omassa keinonahkaisessa kantolaukussa, josta löytyy efektilaitteen lisäksi ulkoinen virtalähde, toinen nauhakasetti, selkeät käyttöohjeet, sekä muutama vanupuikko äänipäiden ja koneiston varovaiseen putsaamiseen (isopropyylillä).

T-Rex Replicator – angle

Replicator on todella tukevasti valmistettu laite, joka on nähtävästi suunniteltu myös live-käyttöä varten.

Ainoastaan laitteen mukana tuleva muovinen 24 VDC -verkkomuunnin, ja etenkin sen ohut johto saavat testaajalta muutaman miinuspisteen.

T-Rex Replicator – back panel

Takapaneelista löytyy tarvittavat liittimet:

Tulo- ja lähtöjakkien lisäksi löytyy vielä kaksi liitintä, joiden kautta pystyy säätämään ekspressiopedaaleilla sekä delay-ajan (nauhan nopeuden) että signaalin takaisinkytkennän (Feedback).

Kill Dry -kytkimellä saa poistettua tulosignaalin kokonaan Replicatorin lähtösignaalista. Tämä on tärkeä ominaisuus, jos haluaa käyttää nauhakaikua rinnakkaisessa efektilenkissä tai send/return-periaatteella pedaalilaudassa tai mikserin kanssa.

T-Rex Replicator – top view

T-Rex Replicator tarjoaa käyttäjälle kuusi säädintä ja neljä jalkakytkintä:

On/Off-kytkimellä laitetaan – luonnollisesti – nauhakaiku päälle tai pois; kun Replicator on pois päältä nauha ei pyöri.

Heads-kytkimellä valitaan nauhakaiun toistopäitä – vihreä valo tarkoittaa pidempiä viiveaikoja (noin 250 – 1.200 ms), punaisessa moodissa toinen pää antaa puoleksi lyhyemmät viiveajat (125 – 600 ms), ja oranssi merkkivalo palaa silloin kun molemmat toistopäät toimivat yhtä aikaa.

Chorus-kytkimellä ja Chorus-säätimellä voidaan lisätä tahallista nauhan huojuntaa, mikä vaikuttaa toistojen sävelkorkeuteen:

Tap Tempo -kytkin on tämän nauhakaiun uusi, ennennäkemätön ominaisuus. Digitaalisesti synkronoitu moottori mahdollistaa Replicatorin intuitiivista ja nopeata säätämistä.

Saturate-säätimellä on tärkeä rooli, koska sillä säädetään nauhakaiun äänitystasoa. Saturate-asetuksesta riippuu toistojen puhtaus ja kompressointi.

Delay Timen ja Feedbackin säätäminen lennossa tuottaa villejä efektejä (Feedbackin tapauksessa jopa itseoskillaatioon asti).

****

T-Rex Replicator – running 2

Vaikka olen itse 1960-luvun lapsi, joka on käyttänyt koulubändini aikoina vielä aitoa nauhakaikua, täytyy myöntää, että digitaalisen vallankumouksen takia kuuloni on tottunut sen verran puhtaisiin, tasaisiin ja kirkkaisiin viive-efekteihin, että ensivaikutelma oli ”Onko laitteessa joku vika?”

Muisto menneistä soundeista kuitenkin palasi hyvinkin nopeasti, ja sen myötä Replicatorin aitojen nauhakaikusoundien diggailu ja nautinto. On kuitenkin muistettava, että T-Rexin uutuuslaite on tarkoitettu kitaristin (tai kiipparistin) pedaalilautaan mahtuvaksi efektipedaaliksi. Näissä raameissa olisi täysin epärealistista odottaa Replicatorilta Queen-tyylisiä superpitkiä, mutta samalla studiolaatuisia toistoja (joita on tehty studiossa kahdella tai kolmella isokokoisella master-nauhurilla).

Nauhan kulkunopeudella on iso vaikutus toistojen äänenlaatuun – nopeasti kulkevasta nauhasta (= lyhyet delay-ajat) tulee tuoreempaa ja laadullisesti vakaampaa jälkeä kuin hitaasti kulkevasta nauhasta (= pitkät delay-ajat). Ensimmäisessä pätkässä on valittu lyhyin mahdollinen delay-aika, kun taas toisessa pätkässä kuulee maksimiviiveen soundeja (kaikissa Heads-variaatioissa):

Mielestäni T-Rex Replicator on erittäin laadukas nauhakaiku. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että aito nauhakaiku on toimintaperiaatteeltaan aina (!) lo-fi-laite. Mutta se on juuri tämä aitous, se soundin lämpöä, sekä nauhan tuoma tietynlainen ”vaara” ja ”arvaamattomuus”, mikä tekee Replicatorin käytöstä niin nautittavan. T-Rexin toistot eivät kuulosta päälle liimatuilta, vaan niistä tulee kitarasoundin harmoninen osa.

Ei voi mielestäni yliarvioida Replicatorissa tap tempo -toiminnon tuomaa hyötyä. Nauhakaiun synkronointi biisiin ei koskaan ollut näin vaivatonta.

Äänitin T-Rex Replicatorilla kaksi erityylistä demobiisiä, joista voi kuulla uutuuslaitteen soundeja bändisovituksen kontekstissa.

Demobiisi 1

Demobiisi 2

T-Rex Replicator – running

****

T-Rex Replicator – top view 2

Ei kannata kierrellä ja kaarrella, vaan suurin (käytännössä ainoa) rajoittava seikka T-Rex Replicator -nauhakaiun käyttössä on sen korkea hinta. Tavalliselle keskivertokitaristille yli 800 euroa yhdestä lo-fi-efektilaitteesta on yksinkertaisesti liikkaa. Meille kuolevaisille nauhakaiun laadukas digitaalinen mallinnus (esimerkiksi Strymon El Capistan) tyydyttää omia lo-fi-tarpeita enemmän kuin riittävän hyvin.

Huolellisesti Tanskassa käsin rakennetun Replicatorin käyttäjäkunta löytyy varmaan enemmän vintage-keräilijöiden joukosta, sekä boutique-vahvistimien ja -soittimien käyttäjien leiristä. Jos on aito 1950/60-luvun sähkökitara ja vahvistin, saa T-Rexistä näiden rinnalle autenttisen, mekaanisesti toimivan viive-efektin, joka toimii varmasti luotettavammin kuin loppuun kulunut vintage-nauhakaiku.

Onko T-Rex Replicator paras nauhakaiku ikinä? Tietääkseni maailmassa on tällä hetkellä kolme nauhakaikua sarjatuotannossa, ja kaikissa on soundi kohdallaan. Minä valitsisin kuitenkin Replicatorin, koska se mahtuu (isoon) pedaalilautaan ja koska sillä on tap tempo -toiminto.

****

T-Rex Replicator

849 €

Maahantuoja: Custom Sounds

****

Plussat:

+ käsintehty Tanskassa

+ tap tempo

+ kaksi toistopäätä

+ helppo nauhan vaihto

+ autenttinen soundi

+ kompakti koko

Miinukset:

– virtalähteen johto

– hinta

Save

Testipenkissä: Blackstar Artist 15

Blackstar Artist 15 – logo

Blackstar Amplificationin uusi Artist-sarja on tavallaan uusi aluevaltaus firmalle. Tähän mennessä Blackstar-vahvistimilla oli vahvat sukujuuret Marshall-perinteessä, mikä tarkoitti että päätevahvistimet on rakennettu EL34- tai EL84-putkien ympäri.

Uusissa Artist-komboissa taas päätevahvistimen perustana toimivat monista Fender-vahvistimista tutut 6L6-putket. Uutuuskombojen perusidea on valmistajan mukaan ollut nimenomaan yhdistää brittiläisen A-luokan soundi (etuvahvistimessa kaksi ECC83-putkia) kahden 6L6-putken dynamiikan ja helinän kanssa.

Kitarablogissa kävi nyt testissä Artist-kaksikon pienempi malli – Blackstar Artist 15 (799 €).

****

Blackstar Artist 15 – full front

Blackstar Artist on ulkonäöltään tyypillinen Blackstar-kombo – musta keinonahkapäällyste, sekä tumman harmaa etukangas.

Vaikka kyse on ”vain” yhdellä 12-tuumaisella kaiuttimella varustetusta kombovahvistimesta, Artistin kotelo on suhteellisen iso. Syy tähän paljastuu kääntämällä koko komeus.

Blackstar Artist 15 – full back

Artistin Celestion V-Type G12 -kaiutin on sijoitettu etuseinän reunalle tyypillisen keskipaikan sijasta. Blackstar ei kerro tarkkaa syytä tähän, mutta veikkaisin että tässä haettiin jäykän etulevyn ja ison kotelon soundillisien etujen yhdistämistä – siis tarkkaa atakkia ja lämmintä bassotoistoa.

Blackstar Artist 15 – Celestion V-Type speaker

Celestion V-Type on keraamisella magneetilla varustettu kaiutin, jolla on valmistajan mukaan klassinen sointi, mutta nykyaikainen tehonkesto.

Blackstar Artist 15 – back panel

Blackstar-kombon takapaneelista löytyy mm. liittimet lisäkaiuttimille, linjatasoinen lähtö kaiutinmallinnuksella, efektilenkki, sekä liitin vahvistimen mukana tulevalle kanavanvaihto-kytkimelle.

****

Blackstar Artist 15 – controls 1

Viisitoistawattinen Blackstar Artist 15 on kaksikanavainen kombo:

Ykköskanava on kombon ns. boutique-kanava, jossa kitaran ja kaiuttimen väliin on sijoitettu mahdollisimman vähän komponentteja. Ykköskanavassa on ainoastaan kaksi säädintä – volume ja tone – ennen kuin signaali lähtee eteenpäin vahvistimen master-lohkoon.

Kakkoskanavasta taas löytyy täysi Blackstar-kattaus – erilliset gain- ja volume-säätimet, kolmikaistainen EQ-osasto, sekä firman kuuluisa yleisluonteen säädin (ISF). ISF-säädin nollassa saa esiin kakkoskanavasta Fender Blackface -tyylisiä kirkkaita ja jänteviä soundeja, kun taas täysin avattuna ISF antaa kombolle Marshall-tyylistä potkua ja tukevaa botnea.

Master-lohkoon on sijoitettu master volumen lisäksi vielä Artistin digitaalinen kaiku.

Ykköskanavan perussoundi on selvästi pyöreämpi kuin Blackstarin kakkoskanava. Puhtaissa soundeissa Channel 1 on lämpimämpi ja alamiddleä tuhdimpi kuin Fender-tyylisesti helisevässä Channel 2:ssa.

Tällaiset ovat ykköskanavan puhtaat soundit Epiphone Casinolla ja Gibson Melody Maker SG:llä soitettuna:

…ja tällaiselta kakkoskanava kuulostaa samoilla kitaroilla:

Särösoundeissä Artist-kombon kanavia erottaa myös tarjolla oleva gain-määrä:

Ykköskanava menee puhtaasta kevyelle Rockabilly- ja Blues-särölle, kun taas kakkoskanavasta irtoaa täydellä gainella jo hyvin lihaksikas Rock-särö.

Tässä ykköskanavan soundit täydellä gainella (Casino ja Melody Maker SG):

…ja tässä kakkoskanavan vastineet:

Demobiisin komppiraidat on soitettu Kasugan ES-335-kopiolla (vasen kanava) ja Fender Stratocasterilla (oikea kanava). Soolo-osuudet on äänitetty Kasugalla:

Blackstar Artist 15 – angled

****

Blackstar Artist 15 – pilot light

Blackstar Artist 15 ei ole ihan tyypillinen kaksikanavainen kitarakombo, jossa ykköskanava on puhdas ja kakkoskanava varattu pelkästään särösoundeille, vaan tässä on kyse monipuolisuudesta ja valinnanvarasta.

Blackstar on nimittäin huomannut, että isot pedaalilaudat ovat nykyään muodissa, minkä vuoksi firma tarjoaa Artist-sarjallaan kaksi komboa, joilla on kummassakin kanavassa riittävästi headroomia clean-käyttöön.

Artist 15:n arkkitehtuurin etu on, että pedaalien suurkuluttajille on nyt kaksi laadukasta puhdasta kanavaa käytettävissä. Ykköskanava on pelkistetty boutique-/AC30-kaltainen vaihtoehto, kun taas kakkoskanavasta irtoa laajempi kirjo clean-soundeja Blackfacesta nyky-Marshalliin.

Blackstar Artist 15 toimii toki myös perinteisellä tavalla, jolloin kakkoskanavan monipuolisuudesta on myös kombon omissa, laadukkaissa särösoundeissa todella paljon iloa.

Kannattaa kokeilla.

****

Blackstar Artist 15

799 €

Maahantuoja: Musamaailma

Plussat:

+ työnjälki

+ puhdas headroom

+ monipuolinen soundi

+ kaiun soundi

Review: Bogner Goldfinger 54 Phi

Bogner Goldfinger Phi 54 – control panel logo

Bogner Amplification has recently added a new member to its Goldfinger-family of guitar amps. In addition to the two-channel Goldfinger 45, there’s now also a single-channel amplifier available, called the Goldfinger 54 Phi.

****

Bogner Goldfinger Phi 54 – full front

The basic idea behind the Bogner Goldfinger 54 Phi combo (current price in Finland: 3.091 €) was to develop the most versatile single-channel valve amp possible.

The 54 Phi’s starting point was the Goldfinger 45’s clean Alpha-channel. The new model is concentrating mainly on clean tones, and it is meant as the ideal combo for guitarists who achieve most of their sounds with the help of effect pedals.

Bogner Goldfinger Phi 54 – full back

In its combo version – the 54 Phi is also available as an amp head – weighs in at about 26 kilos.

The cabinet is made from pine ply and it sports an open back construction.

Bogner Goldfinger Phi 54 – Celestion G12

Bogner’s new tube combo comes equipped with a Celestion G12M-65 Creamback speaker, which combines a modern power rating with a classic, Greenback-type tonality.

Bogner Goldfinger Phi 54 – footswitch

A four-button footswitch unit is sold with the GF 54 Phi, and it gives us some hints regarding the combo’s versatility and features.

****

Bogner Goldfinger Phi 54 – control panel

Bogner’s Goldfinger Phi offers a lot of scope for adjustment, so that every guitarist can dial in the sound he or she wants. Due to its versatility the 54 Phi needs you to get familiar with all its features, before plugging your guitar in and wailing away.

Actually, you should start your sonic journey with this Bogner’s back panel! The GF 54 Phi comes with a slightly unusual split power amp that employs two pairs of power amp valves – a pair of 6V6s and a pair of 6L6s. Each pair can be switched on or off individually, while the front panel’s Hi/Low-switch makes it possible to use only a single power amp tube from each pair, in effect halving the combo’s output power. By using the Hi/Low-switch and the power amp switches you can choose from six power modes. The lowest alternative lets the Goldfinger Phi run at approximately nine watts (6V6, Low), while the highest power mode (6L6+6V6, Hi) will give you the combo’s full 66 watts of output.

As were talking about a valve amp here, choosing between pairs (or single) power amp tubes doesn’t only have a bearing on the 54’s power rating, but it also affects the amp’s behaviour, especially when it comes to clean headroom and power amp compression (sag). You need to find the ”right” tube and Hi/Low-switch mix for your own, personal tone.

The Gain knob is used to set the preamp gain, while Loudness is what Bogner calls their master volume controls. There are two signal boosts implemented in the Goldfinger Phi’s preamp, but their are placed at different points in the signal chain, which makes them work and sound differently. The adjustable Boost booster is placed in front of the Gain control, even making it possible to achieve some distortion, if necessary. Solo, in turn, is a fixed booster that sits right at the end of the preamp.

Bogner’s GF 54 Phi offers you two different EQ-configurations. You can choose from Bogner’s own, modern tone stack or switch to a vintage Baxandall EQ. Originally, the Baxandall circuit was designed for Hi-Fi equipment, but it found its way into some guitar amps from the 1950s and 60s. Due to the way a Bax EQ works, there’s a perceivable drop in volume when you switch over without readjusting the EQ controls.

The EQ-section is complemented by a separate Presence control, as well as two Expand-switches (one adding bottom end, the other treble).

It may come as a shock to some valve purists, but Reinhold Bogner has deliberately chosen a digital reverb unit for his 54 Phi. In his view this digital unit offers more depth of sound and lushness than the type of spring tray he’d be able to fit into the 54 Phi combo. The reverb type features a little bit of chorus-style modulation to liven things up even further.

Bogner Goldfinger Phi 54 – back panel

I’ve moaned about this before, and I’ll say it again: I’m not the biggest fan of Bogner’s downward-facing back panels. Unless you know the exact position of all connectors and switches by heart, you are forced to lie on your back to make sense of it all.

Be that as it may, the Bogner Goldfinger 54 Phi’s back panel gives you a wide array of different options for getting the most from your combo.

****

Bogner Goldfinger Phi 54 – teaser 2

I was only given a weekend to test Bogner’s new baby, which is why I didn’t have enough time to record more audio demos. I still managed to come up with two, stylistically rather different demo songs.

The first track was recorded with the 54 Phi combo running in in 9 watts power mode, which made it possible to achieve overdriven sounds without the aid of pedals, simply by running hot humbucking pickups into the Goldfinger. The lead guitar is a Gibson Les Paul Junior with the tone knob turned down halfway, while all backwards guitar tracks were played on a Gibson Melody Maker SG. I recorded the combo (in both demo songs) with a Shure SM57:

The second demo track was recorded with the Bogner running at full tilt (66 W), and with a Boss SD-1 overdrive and a Joyo JF-37 chorus pedal in front of the combo. All guitar parts are played on a Flaxwood MTQ Hybrid guitar with a neck humbucker and a Telecaster-type single coil in the bridge position:

****

Bogner Goldfinger Phi 54 – front angle

Bogner’s Goldfinger 54 Phi is a prime example of the versatility and quality of sound a well-designed, single-channel valve amp can offer.

This is a combo for the sound aesthete, who wants to build a strong foundation for his or her sound, regardless of whether this tone comes from just the fingers or a range of effect pedals.

Bogner Goldfinger Phi 54 – logo

****

Bogner Goldfinger Phi 54

3.091 €

Finnish distributor: Musamaailma

Pros:

+ workmanship

+ versatile preamp

+ switchable power amp configuration

+ sound

Review: Vox AV15

Vox AV15 – logo

Vox Amplification’s new AV-series comprises three affordable guitar combos. The Vox AV15, AV30 and AV60 – named according to their power amp wattage – are modelling valve hybrid amplifiers that combine the best elements of solid state and tube technology.

****

****

Vox AV15 – front view new

KitarablogiDotCom took the smallest of the trio, the Vox AV15 (street price in Finland approx. 269 €) for a spin.

The AV15 is a compact little combo (height: 37 cm, width: 45 cm, depth: 23 cm), weighing in at just below eight kilos.

AV15 cabinet construction

The combo’s cabinet has taken a big leaf out of the book of hi-fi speaker construction. Normally a guitar cab is meant to add its own bit of tonal modification into the mix, but when dealing with a modelling amplifier meant to imitate a number of different amp and speaker configurations, the more linear frequency response of a bass reflex cabinet is highly desirable.

Vox AV15 – back angle

Vox AV15 – back panel

The only thing you’ll find on the Vox AV15’s back panel is the connector for the amp’s external power supply unit (12 VDC, included).

****

Vox AV15 – control panel 2 LRG

The Preamp Circuit-switch lets you select one of the eight amp models offered by the Vox. The selection takes you from Fender Twin-style cleans, and Vox- and Marshall-type crunch, all the way to Rectifier-like high gain tones.

You can fine-tune your tone using the three-band EQ section. The AV15 also comes equipped with an effects section made up of three different effects – reverb, delay and chorus (called modulation on the front panel). You are free to choose any or all of the effects. Each effect allows you to control a second parameter (in addition to the effect level) by keeping the respective effect’s effect button depressed while turning the Effects-control. You can change the modulation speed of the chorus, the delay time for the delay effect, and the length of the reverb tail of the reverb effect. The effects are the only digital bits in the AV-combo’s architecture, the rest of the Vox’ signal path – including the amp modelling – is kept all-analogue.

Here are three short clips illustrating the AV15’s effects (Gibson Les Paul Junior, Shure SM57):

CHORUS (with a little added reverb)

DELAY

REVERB

It may seem a bit unusual, but the AV15 features three different ”volume controls”, which all have a different bearing on the combo’s sound:

The Gain-knob sets the signal level before the signal is sent to the preamp’s valve stage. Low Gain settings result in a clean sound, while higher Gain settings will lead to preamp break-up and (depending on the chosen amp model) distortion. The Volume-control adjusts the signal level right in front of the power amp’s tube stage. Lower Volume settings will give you a clean and dynamic signal, while higher settings will bring in some power amp compression and saturation (= distortion). The last volume knob – called Power Level on the Vox AV15 – determines the final volume level in your room (or in your headphones).

Vox AV15 – tube and switches LRG

While its bigger siblings – the AV30 and the AV60 – feature two valves in their architecture (one for the preamp, one for the power amp), the smaller Vox AV15 makes do with just a single tube for both pre- and power amp duties. This is made possible by the way the good-old 12AX7-valve is constructed, offering you two triodes in one single tube. This means, you can split this valve type to perform two jobs simultaneously.

This Vox’ Valve Stage-section features four small slider switches that you can use to modify the way the two valve stages react and sound:

The Pre Amp side of things sports a Bright-switch for adding sparkle to your top end, as well as a Fat-switch that will boost the bass response.

The switches labelled ”Power Amp” really do make a significant difference to this combo’s ”feel”. The Bias- and Reactor-switches let you select how much the power amp’s tube section is ”pushed” and how much power amp compression will be audible.

Listen to these two sound clips – clean and crunch – to get an idea of how the Valve Stage switches change the combo’s sound (Gibson Les Paul Junior, Shure SM57). Both clips start with all the switches in the left position. Then I put one switch after the other to its right position (starting with the Bright-switch, and continuing left to right):

Vox AV15 – front angle 2

****

Vox AV15 – front angle 3

Snobbism seems to be the fashion of the day – we’ve got cork sniffers, we’ve got vinyl snobs, and we’ve got valve amp anoraks.

But in our heart of hearts, most of us ”old farts” would have been more than happy, if we would have had such a great-sounding and versatile amp as the Vox AV15 when we started playing in the 1970s and 80s! The AV15 really wins you over with its array of inspiring tones and its affordable price tag.

The Vox AV15 is a real amp, not a plastic toy sucking all of the sheer joy of playing out of an eager novice. Vox AV-series hybrid combos can also serve more advanced players as fun living room amps, they can be used for backstage warm-up, and they also make a good figure as home studio amps (as you can hear in the demo songs).

BLUES demo

Rhythm guitars: Fender Telecaster (left channel) & Epiphone Casino (right channel)

Lead guitar: Fender Stratocaster

ROCK demo

Rhythm guitars: Fender Telecaster (left channel) & Gibson Les Paul Junior (right channel)

Lead guitar: Gibson Melody Maker SG

METAL demo

Rhythm guitars: Gibson Melody Maker SG (left channel) & Fender Stratocaster (right channel)

Lead guitar: Hamer USA Studio Custom

****

Vox AV15 – front angle 4

In my opinion Vox Amplification’s new AV15 is a fine choice as a practice amp, for guitar teachers, or for school bands. The affordable Vox AV15 is easy to use and sounds great.

****

Vox AV15

Finnish street price approx. 269 €

Finnish distributor: EM Nordic

A big ”thank you” goes to DLX Music Helsinki for the loan of the review amp!

Pros:

+ compact

+ lightweight

+ versatile

+ Valve Stage-section

+ sound

+ value-for-money

Save

Testipenkissä: Bogner Goldfinger 54 Phi

Bogner Goldfinger Phi 54 – control panel logo

Bogner Amplificationin Goldfinger-vahvistinperhe on hiljattain kasvanut. Kaksikanavaisen Goldfinger 45 -vahvistimen lisäksi on nyt saatavilla yksikanavainen herkkupala nimeltään Goldfinger 54 Phi.

****

Bogner Goldfinger Phi 54 – full front

Bogner Goldfinger 54 Phi -kombon (3.091 €) idea on ollut kehittää mahdollisimman monipuolinen yksikanavainen putkivahvistin.

54 Phi:n lähtökohtana on toiminut Goldfinger 45:n puhdas Alpha-kanava. Uutuusmallin pääpaino on juuri puhtaissa soundeissa, sillä 54 Phi on tarkoitettu paljon efektipedaaleja käyttävän kitaristin unelmakoneeksi.

Bogner Goldfinger Phi 54 – full back

Goldfinger 54:n komboversio (54 Phi on saatavilla myös nuppina) painaa noin 26 kiloa.

Vahvistimen kotelo valmistetaan mäntyvanerista ja sen takaseinä on avoin.

Bogner Goldfinger Phi 54 – Celestion G12

Uuden kultasormen kaiuttimiksi on valittu Celestionin G12M-65 Creamback -malli, jossa nykyaikainen tehonkesto yhdistyy klassiseen Greenback-soundiin.

Bogner Goldfinger Phi 54 – footswitch

GF 54 Phi:n mukana tuleva kytkinlauta, jossa on neljä kytkintä, antaa jo ensimmäisen vihjeen uutuus-Bognerin ominaisuuksista.

****

Bogner Goldfinger Phi 54 – control panel

Goldfinger Phi pyrkii siihen, että jokainen kitaristi löytää kombosta juuri sen haluamansa soundin tarjoamalla runsaasti mahdollisuuksia muokkaukseen. Kombon monipuolisuuden vuoksi kannattaa tutustua 54:n ominaisuuksiin perusteellisesti ja rauhassa.

Oikeasti soundien maistamista pitäisi aloittaa tässä Bognerissa takapaneelista! GF 54 Phi:ssä on nimittäin hieman epätavallinen päätevahvistin, jossa toimii kahdet, kytkettävissä olevat putkiparit – 6V6 ja 6L6. Etupaneelista taas löytyy Hi/Low-kytkin, jolla päätevahvistimen tehoa voi puolittaa kytkemällä toisen kummankin putkiparin putkista pois päältä. Näin vahvistimen tehoa voi muokata kuudessa askeleessa yhdeksänwattisesta (6V6, Low) 66-wattiseksi (6L6+6V6, Hi).

Pääteputkien valinnat eivät kuitenkaan ulota ainoastaan Goldfingerin päätetehoon, vaan koko kombon käyttäytyminen muuttuu, etenkin puhtaan headroomin ja päätevahvistimen kompression (engl. sag) suhteen. Tämän perustan päälle rakennetaan sitten oma soundimaailma etupaneelissa olevien säätimien ja kytkimien avulla.

Gain-säädin on etuvahvistusta varten ja Loudness on Bognerin nimi master-volyymille. Säädettävä Boost-vahvistus ja kiinteä Solo-buusteri toimivat molemmat etuvahvistimessa, mutta niiden tarkka sijainti signaaliketjussa on eri. Boost vaikuttaa signaaliin jopa ennen Gain-säädintä, mikä tarkoittaa että sillä voi myös saada tarvittaessa särösoundeja aikaiseksi, kun taas Solo sijaitsee etuvahvistimen loppupuolella.

GF 54 Phi:ssa on tarjolla peräti kaksi eri EQ-vaihtoehtoa – Bognerin nykyaikaisen tone-stäkin sijaan voi nimittäin myös valita hieman erikoisen Baxandall EQ:n. Se oli alun perin taajuuskorjain Hifi-laitteille, joka oli kuitenkin käytössä myös joissain 1950- ja 60-luvun vahvistimissa. Bax EQ:n valinta laskee toimintaperiaatteensa vuoksi hieman etuvahvistimen signaalitasoa.

EQ-osastoa täydentävät erillinen Presence-säädin, sekä kaksi Expand-kytkintä, joista yksi lisää signaaliin diskanttia ja toinen bassoa.

Joillekin putkipuristeille tulee varmaan yllätykseksi, että Reinhold Bogner on päättänyt käyttää 54 Phi:ssä digikaikua. Mies on kuitenkin sitä mieltä, että hänen käyttämä kaikumoduuli kuulostaa selvästi paremmalta kuin GF:een menevä jousikaikutankki. 54-kombon kaikusoundissa on lisämausteena kevyt chorus-tyylinen huojunta, joka pitää lopputuloksen mukavasti elävänä.

Bogner Goldfinger Phi 54 – back panel

Olen sanonut sen ennenkin, mutta pidän takapaneelin sijaintia Bogner-komboissa hieman epäkäytännöllisenä. Lattiaa kohti osoittavien kytkimien ja liittimien takia kitaristin täytyy maata selällään, jos haluaa nähdä mitä hän juuri tekee.

Takapaneelinkin tarjoamat ominaisuudet kielivät joka tapauksessa siitä, että Bogner Goldfinger 54 Phi on aito pro-luokan putkikombo.

****

Bogner Goldfinger Phi 54 – teaser 2

Uutuus-Bogner kävi testissä vain viikonlopun yli, minkä takia audiodemojen tekoon käytettävissä oleva aika oli tällä kertaa hyvin rajallinen. Ehdin kuitenkin äänittää kaksi, tyyliltään hyvin erilaisia demobiisiä.

Ensimmäisessä biisissä 54 Phi -kombo oli 9 Watts -moodissa, jolloin Goldfingeria sai humbuckereilla säröön vielä olohuone-volyymillä. Soolokitarana toimii Gibson Les Paul Junior (kitaran tone-potikka oli säädetty hieman alas), kun taas takaperin soivat kitaralinjat on soitettu Gibson Melody Maker SG -mallilla sisään (molemmissa biiseissä kitaramikkinä toimii Shure SM57):

Toisessa demobiisissä Bogner oli ns. täysillä (66 W) ja sen eteen oli kytketty Boss SD-1 -särö ja Joyo JF-37 -chorus. Kaikki kitararaidat on soitettu Flaxwood MTQ Hybrid -kitaralla, joka on kaulahumbuckerilla varustettu Tele-tyylinen soitin (testi tulossa):

****

Bogner Goldfinger Phi 54 – front angle

Bognerin Goldfinger 54 Phi todistaa hyvinkin vakuuttavasti, kuinka monipuolinen ja moniulotteinen erittäin laadukkaasti toteutettu yksikanavainen putkikombo voi olla.

Tällä soundiesteetikon unelmakoneella voi luoda omalle kitarasoundille vankan perustan, riippumatta siitä tuleeko se oma soundi pelkästään sormilta vai onko käytössä hyvin varustettu pedaalilauta.

Bogner Goldfinger Phi 54 – logo

****

Bogner Goldfinger Phi 54

3.091 €

Lisätiedot: Musamaailma

Plussat:

+ työnjälki

+ monipuolinen etuvahvistin

+ säädettävä pääteteho

+ soundi

Testipenkissä: Vox AV15

Vox AV15 – logo

Vox Amplificationin upouusi AV-sarja koostuu kolmesta edullisesta kombovahvistimesta kitaralle. Lähtötehonsa mukaan nimetyt Vox AV15-, AV30- ja AV60 -vahvistimet ovat mallintavia putkihybridejä, jotka yhdistävät puolijohde- ja putkielektroniikan parhaimpia puolia.

****

****

Vox AV15 – front view new

Kitarablogi sai testiin Vox AV15 -kombon (arvioitu katuhinta noin 269 €), joka on AV-perheen kuopus.

AV15 on mukavan kompakti kokonaisuus (korkeus: 37 cm, leveys: 45 cm, syvyys: 23 cm), ja se painaa vain hieman alle kahdeksan kiloa.

AV15 cabinet construction

Vahvistinkotelon (= kaiutinkaapin) rakenne on selvästi ottanut inspiraatiota hifi-kaapeista. Tavallisesti kitarakaappi antaa oman lisämausteensa lopulliselle kitarasoundille, mutta AV-sarjan kaltaisissa mallintavissa vahvistimissa refleksikaapin lineaarisempi taajuusvaste auttaa useiden eri soundien jäljittämisessä.

Vox AV15 – back angle

Vox AV15 – back panel

Vox AV15:n takaseinästä löytyy ainoastaan virtaliitin kombon mukana tulevalle ulkoiselle virtalähteelle (12 V DC).

****

Vox AV15 – control panel 2 LRG

Preamp Circuit -kytkimellä saa valittua yhden Vox-kombon kahdeksasta vahvistinmallista. Tarjolla on riittävästi vaihtoehtoja Fender Twin -tyylisestä cleanista, sekä Vox- ja Marshall-mallinnuksien kautta jopa Rectifier-tyyliseen High Gain -meininkiin.

Vahvistinsoundien maustamiseksi tämä Voxi tarjoaa kolmikaistaisen EQ-osaston, sekä kolme efektiä (chorus, viive, kaiku). Kaikkia kolmea efektiä voi käyttää samanaikaisesti. Jokaisessa efektissä pystyy säätämään efektitason lisäksi vielä toisen parametrin (pitämällä efektinappia alas painettuna, samalla kun kääntää Effects-säädintä) – vatkaamisnopeutta choruksessa, viiveaikaa delayssä, sekä kaiun pituutta reverbissä. AV-kombon efektit ovat muuten vahvistimen ainoat digitaalisesti toteutetut osat, Voxin muu signaalitie – mallinnusta myöten – on täysin analoginen.

Tässä kolme lyhyttä pätkää efektiosaston soundeista (Gibson Les Paul Junior, Shure SM57):

CHORUS (ja pieni annos kaikua)

DELAY

REVERB

Hieman epätavallisesti löytyy AV15-kombosta jopa kolme eri ”volyymi-säädintä”, joiden toiminta vaikuttaa soundiin eri lailla:

Gain-säätimellä säädetään tulosignaalin tasoa, ennen kun signaali menee etuvahvistimen putkiasteelle. Pienillä Gain-asetuksilla soundi pysyy puhtaana, kun taas isommat Gain-asetukset tuovat signaaliin rosoisuutta ja/tai (vahvistinmallista riippuen) selkeätä etuastesäröä. Kombon Volume-säätimen rooli taas on säätää etuvahvistimesta tulevan signaalin tasoa juuri ennen päätevahvistimen putkiastetta. Pienillä Volume-asetuksilla signaali pysyy puhtaampana ja dynaamisempana, kun taas isot Volume-asetukset lisäävät signaaliin hieman kompressiota ja päätevahvistimen saturaatiota (= säröä). Power Level -nupilla sitten säädetään kuinka kovalla kitarasoittosi kuuluu kaiuttimen (tai kuulokkeiden) kautta.

Vox AV15 – tube and switches LRG

Vaikka AV30:ssä ja AV60:ssä on kahdet putket – yksi etu- ja toinen päätevahvistimelle – Vox AV15 tulee toimeen vain yhdellä putkella, joka toimii sekä etu- että päätevahvistimessa. Tämän mahdollistaa perinteikkään 12AX7-putken nerokas rakenne, joka tarjoaa kaksi erillistä triodia samassa kuoressa, minkä ansiosta tätä putkityyppiä voi ja saa splitata.

Valve Stage -osio tarjoaa neljä liukukytkintä, joilla voi vaikuttaa suoraan putkiasteiden toimintaan ja soundiin:

Etuvahvistimelle (Pre Amp) löytyy sekä Bright-kytkin diskantin lisäämiseksi että Fat-kytkin, jolla bassontoistoa saadaan muhkeammaksi.

Päätevahvistimen (Power Amp) kytkimillä on vielä suurempi vaikutus vahvistimen soundiin ja ”tuntumaan”. Bias- ja Reactor-kytkimillä valitaan kuinka ”kuumana” päätevahvistimen putkipuolikas toimii ja miten dynaamisesti päätevahvistin reagoi etuvahvistimesta tulevaan signaaliin.

Tässä kaksi ääniesimerkkiä – clean ja crunch – joissa aloitetaan kaikilla kytkimillä vasemmassa asennossa, ja jossa laitan sitten kytkimet peräkkäin (aloitan Bright-kytkimestä) oikeaan asentoon (Gibson Les Paul Junior, Shure SM57):

Vox AV15 – front angle 2

****

Vox AV15 – front angle 3

Snobismi näyttää olevan tällä hetkellä muodissa – on viinisnobismi, on vinyylisnobismi, on putkisnobismi.

Mutta kun ollaan ihan rehellisiä olen ihan varma, että moni meistä ”vanhoista pieruista” olisi ollut enemmän kuin onnellinen, jos hänellä olisi ollut aloittelijana 1970-/80-luvun taitteessa ollut näin hieno vekotin kuin Vox AV15! AV15 on nimittäin hyvin monipuolinen – ja todella hyvällä soundillaan vakuuttava – hybridikombo erittäin soittajaystävällisellä hinnalla.

Vox AV15 on kunnon vahvistin kunnon soundilla, eikä muovinen lelu, joka lannistaisi kitarauntuvikon heti alkumetreillä. Varttuneellekin soittajalle AV-sarjalaiset voivat olla järkevä hankinta olohuonekomboksi tai backstage-lämmittelyyn, ja myös kotistudiossa AV15-kombosta on paljon iloa (kuten demobiiseissä kuulee).

BLUES-demo

Komppikitarat: Fender Telecaster (vasen kanava) ja Epiphone Casino (oikea kanava)

Soolokitara: Fender Stratocaster

ROCK-demo

Komppikitarat: Fender Telecaster (vasen kanava) ja Gibson Les Paul Junior (oikea kanava)

Soolokitara: Gibson Melody Maker SG

METAL-demo

Komppikitarat: Gibson Melody Maker SG (vasen kanava) ja Fender Stratocaster (oikea kanava)

Soolokitara: Hamer USA Studio Custom

****

Vox AV15 – front angle 4

Minun mielestäni Vox Amplificationin AV-uutuussarja on oiva valinta esimerkiksi omaksi harjoitusvahvistimeksi, opetuskäyttöön tai vaikkapa bändikerholaisille. Edullinen Vox AV15 on helppo käyttää ja se kuulostaa mielestäni todella hyvältä.

****

Vox AV15

Arvioitu katuhinta noin 269 €

Maahantuoja: EM Nordic

Suuri kiitos DLX Musiikille testikombon lainaamisesta!

Plussat:

+ kompakti

+ kevyt

+ monipuolinen

+ Valve Stage -osio

+ soundi

+ hinta-laatu-suhde

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑