”Just one more!” – Living with G.A.S.


Just one more…pleeeeeeze!


We’ve all seen the memes on social media, haven’t we? And let’s be honest – there’s plenty of truth in them!

Many – if not most – of us guitarists seem to have an annoying tendency to want to amass a wide selection of instruments and/or effect pedals and/or guitar amps for personal use. This gear lust, which often leads to crammed living conditions, empty pockets, and considerable trouble with our significant other, is generally known as Gear Acquisition Syndrome, colloquially shortened to G.A.S. (or GAS).

It seems that GAS has become ever more prevalent over the last couple of (or three) decades, but the roots of this problem reach as far back as popular music and the advent of mass media.

MM2015 – Schecter USA Sunset Custom


G.A.S. through the decades

The early days

Gibson Nick Lucas Signature

It’s hard to pinpoint exactly the onset of GAS, but many people would agree that Gibson’s Nick Lucas Special signature model (first released in 1927) played a crucial part.

Nick Lucas (1897-1982) was an accomplished guitarist and popular crooner, whose biggest hits (in the late Twenties and early Thirties) coincided with the popularity of the radio and the wider availability of phonograph records.

The Nick Lucas Special was Gibson’s first signature guitar, laying the groundwork for the endorsement deals we’re familiar with these days. Apart from riding on an artist’s popularity, a signature guitar also tends to suggest to the guitarist that, were he (or she) to play this particular instrument, some of the magic (as well as the technical prowess) of the endorsing artist might rub off. In short, the message is ”buy this guitar, and you will become a better and more popular player!”

As most male guitarists not only care for their playing technique, but also for the opposite sex, becoming more popular always sounded (and still sounds) like a good idea.

The Fifties and Sixties – the guitar boom

Squier Cabronita Telecaster – body beauty

During the first half of the 20th Century the guitar grew from a not-very-common, specialist instrument into a popular mainstream choice – not least thanks to Country music and the ”singing cowboys” featured on radio and records, as well as in the movie theatres.

But it was Rock ’n’ Roll that put the guitar in all its shapes on the top of the desirability list for masses of youngsters in the so-called Western World.

Yet, GAS wasn’t such a serious issue at that time, because musical instruments were outrageously expensive then, and some of the top US-brands almost impossible to get hold of in Europe.

Andy Babiuk’s fantastic book ”Beatles Gear” gives the reader a very good idea of how difficult it was for the guitarists of the late Fifties and early Sixties to even scrape together enough money to buy a single guitar (or amp). Owning multiple guitars was the privilege of the biggest stars only. Back in 1965 a new, baby blue Fender Stratocaster would have set you back around 3,000 euros in today’s money! This makes a current American Standard Stratocaster seem dead cheap at approximately 1,500 euros. And remember, back then there was no such thing as a quality (licensed) copy, and even substandard instruments from Eastern Europe weren’t really cheap (Harrison’s Czech-made Futurama cost him the better part of 1,200 euros in today’s money).

Still, young players were brand-conscious, at least to some degree, and lusting for the exact guitar they knew their idol was playing. Even if they couldn’t afford it…

They don’t make ’em like they used to

Les Paul Burst

The transition of the plain old ”used guitar” to the ”vintage guitar” we all know today got to a start in the late Sixties, mostly fuelled by the two best-known brands – Gibson and Fender:

When flagging sales of the Gibson Les Paul prompted the company to scuttle the model in favour of the instrument we now know as the Gibson SG, nobody could have foreseen that the move would lead to the first run on a discontinued electric guitar model ever. Caused by the exposure given to the ”out of print” Les Paul Standard by the new wave of Blues players, spearheaded by Mike Bloomfield and Eric Clapton, many serious guitarists started actively searching for used Les Pauls. The fact that Gibson chose to reissue the Les Paul in the late Sixties, but failed to sense that the crowd lusted for the double-humbucker Burst (instead of the Goldtop and the Custom), quickly turned the original Standards produced between 1958 and 1960 into the stuff of legend.

Both Fender and Gibson became parts of large business conglomerates before the Sixties were over, and a feeling started to seep into the guitar community that the earlier instruments were of a higher quality than those produced under the new managements.

Big in Japan

Tokai ES-162 – body beauty

The proliferation of reasonably well-made guitars from Japan – often dead-on copies of US classics – at reasonable prices was what truly kicked off the phenomenon we now call GAS.

For the first time amateur and semi-professional guitarists could afford to own more than a couple of guitars. Effect pedals, too, would start to benefit from Far Eastern efficiency and mass-production.

Many of the 1970s Tokai-, Ibanez- and Yamaha-guitars – as well as the earliest Roland/Boss-effects – are now considered vintage classics in their own right.

Tokai ATE-33N Thinline – body beauty 1

Licensed copies

Epiphone Casino – April 2012 – close-up

The Eighties finally ”sealed our fate”, when it comes to GAS.

Many large brands started to release official (=licensed) copies of their own instruments in the 1980s, with the rest following suit in the following decades. Brands like Squier, Epiphone, or Sterling make it affordable to hoard instruments that offer at least some of the clout of their famous, upmarket brethren.

Sterling SUB Ray4 – body beauty


The Five Types of GAS-sufferers

J Leachim Jazzcaster – body beauty

We are all different – we don’t all lust after the same guitars, and we don’t all accumulate gear for the same reasons or in the same way.

I think one could divide us Gassers up into five basic categories, according to how and why we ”simply have to have that guitar”.

1. The Fan

The Fan is a hardcore follower of one (or two) Rock bands (or guitar gods), and he (or she) focusses on acquiring as much of the gear used by their idol as humanly possible. The Fan hopes to come as close as possible to their idol’s famous guitar tone, and he/she wants to feel (and look) the way his (or her) idol does when playing those classic riffs and songs.

2. The Nostalgist

The Nostalgist comes from a similar place as the Fan, having a clear vision of what it is he’s looking for. But, instead of trying to relive a certain band’s or player’s tone, as the Fan does, the Nostalgist wants to reclaim the (his/her own?) past. The Nostalgist longs for the classic looks and tones gleaned off vintage equipment, the sounds of a cooler, more vibrant place than the current here-and-now. Some Nostalgists also buy all the stuff they wanted, but couldn’t afford to get, when they were young.

3. The Hunter and Gatherer

The Hunter and Gatherer simply loves to get new toys, especially when he can claim to have ”snapped up a real bargain”. These are the guys that constantly trail the Internet, on the lookout for something, anything really, that might whet their considerable appetite. Very often it doesn’t even matter if it is an instrument (or other piece of gear) the Hunter and Gatherer really ”needs”; as long as it’s cool and ”a bargain” it’s a viable acquisition.

4. The Specialist

The Specialist has a strong focus on one, two or three specific pieces of equipment, that he (or she) simply cannot get enough of. These are the guys who seem to have a perfectly good reason for buying several dozen Telecasters, or a whole flock of Fender Tweed-era amps – or maybe they zone in solely on gear manufactured during one specific year…

5. The Pragmatist

The Pragmatist comes over as very reasonable, even though he’s an addict like the rest of us. The Pragmatist tells his wife that he doesn’t yet own an archtop guitar with DeArmond pickups, but that he needs just such a guitar to complete his ”colour palette” or ”toolbox”. Some Pragmatists – like professional guitarists, studio owners, or guitar reviewers – can make a real art form of their Gassing, meaning it takes the unsuspecting wife years (if not decades) to see through this charade.

Fuzz 2015 – Nice, old Tellies!

Naturally, things aren’t always as clear cut in real life as they might seem on paper. Most of us GAS-sufferers tend to display a mixture of two of three of the above GAS-categories.


”You can’t play more than one guitar at a time!”

GJ2 Guitars – Concorde 4-Star + 5-Star

Does owning more than one or two guitars have real advantages? If you ask me, my answer would be a resounding ”yes and no”!

The ”yes” part of my answer has to do with the fact that playing guitar (or bass guitar) is always a tactile experience. Different instruments have different neck profiles, they have different overall dimensions, different actions, different fret sizes, different fingerboard radii, and they simply smell and feel differently.

This is probably the main reason why we don’t all play Line 6 Variax guitars. They might be decent instruments with an astonishingly realistic array of different tones, but they completely lack the important tactile element that is so crucial in inspiring you to come up with different licks and different ways of approaching the guitar as an instrument.

A big, fat Jazz box will make you play noticeably differently to a sleek Strat or SG, and the same holds true for the differences between, say, an ES-335 and a Floyd Rose-equipped Metal axe.

On the ”no” side of the equation, buying a new piece of equipment will surely inspire you, but it won’t automatically turn you into a ”better” guitarist. Even though it’s hard to admit, only regular practice will move you forward on the long and winding road to improvement.

Tokai SG-75 – body angle


Damned If You Do…

In a way, we’re extremely lucky these days. There has never been a better time to be a guitarist than now. There’s an abundance of cool gear available, and much of it at rather reasonable prices.

The downside to this is, of course, that it’s so much easier to become a gear addict, because the price tag doesn’t necessarily act as much of a threshold, anymore.

Still, I tend to see the positive side of things, because the affordability of decent equipment makes it much easier for guitarists these days to try out different stuff on their way to finding the gear that’s most suitable for the music they make.

The Valve Bimbo – with SG

Testipenkissä: Boss VE-1 + VE-2

Boss VE-1 + VE-2 teaser

Boss VE-1 Vocal Echo (noin 170 €) ja VE-2 Vocal Harmonist (noin 200 €) ovat erittäin käteviä efektiratkaisuja laulajalle, trubaduurille, sekä taustalaulua hoitavalle bändisoittajalle, jotka antavat itse muusikolle kaikki laulusoundinsa ainekset käteen.

Boss VE-1 on enemmän laulusolistille suunnattu työkalupakki, joka tarjoaa portaattomasti säädettävää vireenkorjausta ja laajan valikoiman eri kaiku- ja viive-efektejä. Boss VE-2 taas on stemmakone, joka pystyy tunnistamaan biisin soinnut myös suoraan omasta kitaratulostaan.



VE-1 Vocal Echo tarjoaa yllättävän paljon kompaktissa paketissa:

Nimensä mukaan VE-1 tarjoaa seitsemän eri kaiun ja viiveen yhteisefektiä. Viiveet pystyy tahdistamaan tap tempo -toiminolla. Toistojen määrää ja viiveen voimakkuutta pystyy myös säätämään. Tilaefektien yleissoundiin vaikuttaa helppokäyttöinen Tone-säädin.

Enhance-napilla voi ottaa Bossin automaattisen kompressorin käyttöön. Enhance tarjoaa kaksi eri vaihtoehtoa – miedompi ja vahvempi kompressio.

VE-1:n reaaliaikaista vireenkorjausta säädetään Correct-potikalla, ja säätövaraa riittää hyvin miedoista korjauksista rankkaan Rap- tai EDM-meininkiin. Tarvittaessa voi myös muokata vireenkorjatun signaalin ”sukupuolta”, enemmän miehekkääksi tai naiselliseksi.

Viimeinen efektiosasto on Bossin tarjoama automaattinen tuplaus (Double), jonka ansiosta livelauluun saadaan mukaan monilta levyiltä tuttua efektiä.

VE-1:n sisäiseen muistiin voi tallentaa kolme eri patchia, esimerkiksi illan setin eri lauluja varten.


Boss VE-1:n takapaneelista löytyy kaikki tarpeelliset liittimet:

Balansoitu mikrofonitulo phantomsyötöllä, balansoitu XLR-lähtö, sekä minikokoinen kuulokelähtö.

Footswitch-liittimeen voi kytkeä esimerkiksi Bossin FS-5U- tai FS-6-jalkakytkimet, joilla pystyy vaihtamaan Memory-patcheja lennossa tai laitamaan Double-tuplausta päälle ja pois.

USB-portin kautta voidaan äänittää oman laulusuorituksensa suoraan digitaalisesti tietokoneelle (tarvittaessa jopa taustanauhan kera).

Boss VE-1 toimii joko neljällä AA-paristolla tai (lisävarusteena saatavalla) virtalähteellä.



Punainen Boss VE-2 on oiva stemmakone:

Vocal Harmonist -osastolta löytyy Type-valitsimen ja Variation-napin avulla peräti 24 erilaista taustalaulun vaihtoehtoa – unisono- ja oktaavivaihtoehdoista kolmisointuihin (= laulettu ääni plus kaksi keinotekoista laulajaa).

Taustaköörien soinnut/sävellajit määritellään joko etukäteen Key-kiertokytkimellä tai ohjailua hoidetaan interaktiivisesti Auto Harmonist -ominaisudella, jolloin VE-2 tunnistaa omatoimisesti kitaralla soitetut soinnut. Auto Harmonistin oiva hybriditila – jolloin VE-2 käyttää Key-kytkimen asetusta aina, kun kitarasignaalista ei pysty tunnistamaan sointuja – mahdollistaa myös kitarasoolon soittamista, ilman että stemmakone jäisi roikkumaan väärässä soinnussa.

Harmonist-osaston Balance-säätimellä määritellään tulosignaalin ja keinokuoron välistä signaalitasoa.

VE-2:n Enhance-nappi tarjoaa kaksi vaihtoehtoa – vain automaatista kompressointia tai kompressorin lisäksi myös vireenkorjausta mikrofonitulon signaalille.

Echo-säädin on helppokäyttöinen tapa lisätä koko signaaliin kaikua, viivettä, tai molemmat yhdessä.

Myös VE-2 tarjoaa kolme muistipaikkaa omille asetuksille.

Bossin omalla jalkakytkimellä voi vaihtaa kolmen tilan välillä:

Sininen valo tarkoittaa, että koko VE-2 on päällä, kun taas keltainen valo kertoo käyttäjälle, että ainoastaan Enhance- ja Echo-osiot ovat käytössä. Kun Boss on kokonaan pois päältä, valo sammuu.


VE-2:n takapaneelista löytyy enemmän liittimiä ja kytkimiä kuin VE-1:ssä:

Guitar In on kitaratulo, kun taas Guitar Thru -lähdöstä kitarasignaali syötetään muuttamattomana eteenpäin kitaravahvistimeen.

Balansoidussa XLR-lähdössä taas on VE-2:ssa mahdollisuus maalenkin katkeamiseen (Ground Lift).

Footswitch-tuloon voi kytkeä esimerkiksi Bossin FS-5U- tai FS-6-jalkakytkimiä, joilla pystyy vaihtamaan Memory-patcheja lennossa tai laitamaan Variation-vaihtoehdon päälle ja pois.

USB-portin kautta voidaan VE-2:ssakin äänittää oman laulusuorituksen suoraan digitaalisesti tietokoneelle (tarvittaessa jopa taustanauhan kera).

Myös Boss VE-2 toimii joko neljällä AA-paristolla tai (lisävarusteena saatavalla) virtalähteellä.



Bossin VE-1 Vocal Echo osoittautui testissä hyvin helppokäyttöiseksi laitteeksi, jolla on pro-tason soundi.

Mikrofonietuaste on hyvin laadukas, ja jo pelkästään kaiku kuulostaa muhkealta:

Enhance-osaston laululle optimoidun kompressorin ja EQ:n ansiosta laulusoundista tulee sopivasti viimeistelty:

Jokaiseen kaikuun voi lisätä myös viive-efektin:

Vireenkorjausta pystyy säätämään juuri omalle laululle (tai biisille) sopivaksi. Tässä yksi pätkä, jossa Correct-säädin on kello kymmenen kohdalla:

Samankaltainen pätkä, mutta vireenkorjaus on säädetty kello kahteen:

Pitch Correct täysille kuulostaa tällaiselta:

Viimeisessä esimerkissä Correct-säädin on kello 12:n kohdalla, ja sen lisäksi automaattinen tuplaus on kytketty päälle:



Bossin VE-2:sta on yhtä helppo käyttää kuin sinistä sisarmalliaan. Punaisen Vocal Harmonistin uumenissa työskentelee sama laadukas mikrofonietuaste, mikä luo hyvän perustan laadukkaalle soundille.

VE-2:n kaikuosaston tarjonta on vähän suppeampi, mutta stemmakoneen tilaefektit kuulostavat siitä huolimatta todella hyviltä.

Jos käyttää Harmonist-osastoa pelkästään Key-kiertokytkimellä, kannattaa valita taustalaulun Type-vaihtoehdo ne sopivimmat, koska esimerkiksi C-duurissa jotkut vaihtoehdot ovat tarkoitettu duurisointuja varten, kun taas toiset selvästi soivat A-mollissa.

Tässä kolme eri Key-vaihtoehtoa C-duurissa:

Kitarasyöttöä hyödyntävä Auto Harmonist -toiminta antaa käyttäjälle paljon enemmän valinnanvaraa, ja lopputuloksesta tulee vielä entistäkin luonnollisemman kuuloista. Tässä kaksi eri Auto Harmonistilla laulettua esimerkkiä:



On kyllä uskomatonta miten tällaista prosessorivääntöä ja äänenlaatua saadaan pakattua näin pieniin ja helppokäyttöisiin laitteisiin!

Molempien Boss-koneiden soundi on erittäin hyvä ja luonnollinen. Tämän lisäksi soundillisesti hiottu lopputulos syntyy myös ilman tuntuvaa latency-viivettä.

Minun täytyy kuitenkin korostaa, että soundin hyvyys ja laulun vireisyys riippuvat silti aina myös tulevasta signaalista. Vaikka VE-1 ja VE-2 ovat mainiota, pro-tason laitteita, nekään eivät pysty tekemään todella kehnosta laulajasta Pavarotin.

Hyvästä laulajasta VE-1 tekee kuitenkin vielä paremman, ja todella hyvälle laulajalle VE-1 voi olla ikään kuin oman soundin tae ja lauluakrobatiikan turvaverkko.

Boss VE-2 taas on loistava työkalu, silloin kun trubaduuri haluaa lisää väriä esitykseensä. Punainen loota saa myös perinteisen keikkatrion kuulostamaan laulun kannalta paljon isommalta orkesterilta.



Boss VE-1 Vocal Echo + VE-2 Vocal Harmonist

VE-1 – noin 170 €

VE-2 – noin 200 €

Maahantuoja: Roland


Plussat (molemmat laitteet):

+ hinta-laatu-suhde

+ helppokäyttöinen

+ laadukas mikrofonivahvistin

+ laadukkaat efektit

+ säädettävä vireenkorjaus (vain VE-1)

+ 24 eri stemmavaihtoehtoa (vain VE-2)

+ USB-audio

Miinukset (molemmat laitteet):

– käyttöohje ehkä hieman lyhytsanainen


Review: Boss Waza Craft BD-2W + SD-1W



Boss’ Waza Craft pedals are the company’s brand-new all-analogue, top-of-the line compact effects. The Waza Craft range has been designed to give the quality-conscious guitarist the full boutique-pedal experience in the well-loved Boss format.

The Japanese word ”waza” can be translated as art, artistry or technology, and hints at the fact that the three new pedals (the overdrives reviewed here, plus the DM-2W delay) are a return to old-school, all-analogue circuitry, and that the effects are factory-modded for your convenience.



The Boss Blues Driver BD-2W Waza Craft (current price in Finland around 155 €) is a ”waza-treated” update of the popular Blues Driver overdrive.

In the late 1970s Boss came up with the now-legendary, compact guitar pedal format, which has since become an industry standard. The typical Boss pedal is made from a cast metal casing with the quick-access battery compartment tucked away beneath the pedal’s switch flap.

The BD-2W comes with the standard three controls for Gain, Tone and Level.

The Waza Craft range’s special feature lies in their twin mode set-up. You can use the mini-switch to toggle between Standard- and Custom-mode. Standard will give you a boutique version of the regular Boss Blues Driver experience, while Custom ups the ante by offering you a wider dynamic range, as well as a warmer tonality with added top-end sparkle.

The first clip gives you an idea of the BD-2W’s sound with the Gain control at 12 o’clock. The first half is played in Standard-mode, switching over to Custom-mode for the second half:

For the second clip I turned Gain up to full:




The Boss Super OverDrive SD-1W Waza Craft (current price in Finland around 155 €) is the top-of-the-line version of the company’s yellow-clad classic.

The name gives it away – we’re looking at an overdrive stompbox, so we should expect a dynamic performance with a dense mid-range. As a rule of thumb, distortion-type effects tend to have more bite and a creamier compression than an overdrive.

The Boss SD-1W, too, sports three controls – Drive, Tone and Level – and a mode switch. Standard-mode is meant to give you an upmarket counterpart of the regular SD-1 pedal, while Custom-mode promises a wider frequency range (especially handy for ultra-low tunings).

Here’s a clip of the SD-1W with Drive set to 12 o’clock. Standard-mode comes first, followed by Custom-mode:

And this will give you an idea of this pedal’s sound with Drive turned all the way up:




What do terms like ”boutique-pedal” and ”premium range” really mean?

In the case of the Waza Craft pedals the answer lies in both the sound and the ”feel” of these effects:

Both overdrive boxes sound even creamier than the standard versions, while also adding a small degree of clarity to proceedings. These premium versions also manage to keep hiss levels even lower than their ”ordinary” counterparts. Both the BD-2W and the SD-1W feel somewhat more organic and responsive, when compared to their (well-made) standard range brethren. The overdrive tones are very natural, and both effects react very nicely to changes in playing dynamics or guitar volume settings. You never get the feeling of the effect being pasted on, instead there’s a real interaction going on between the player, his guitar and the effect pedal.

In isolation Boss’ Waza Craft overdrives might even seem a little underwhelming, but when you A/B them with their standard series counterparts the differences become quite clear rather quickly. Don’t get me wrong, the standard versions are reliable industry standards with a more than decent sound, but for the ultimate Boss-experience you should take the path to Waza Craft.



Boss BD-2W + SD-1W Waza Craft

approx. 155 €

Finnish distribution: Roland Suomi



+ classic format

+ all-analogue

+ two modes

+ sound

Testipenkissä: Boss Waza Craft BD-2W + SD-1W



Uusien Boss Waza Craft -pedaalien on tarkoitus antaa laatutietoiselle kitaristille sen ultimatiivisen, boutique-tyylisen Boss-elämyksen.

Japanilainen sana ”waza” tarkoittaa taidetta, taidokkuutta ja tekniikka, mikä uudessa Boss-sarjassa viittaa siihen, että ensinnäkin sarjan pedaaleissa käytetään vanhan liiton analogitekniikka, ja toiseksi sarjan efektit (tällä hetkellä: tässä jutussa testatut kaksi säröpedaalia, plus DM-2W-viive) ovat valmiiksi modattuja firman tehtaassa.



Boss Blues Driver BD-2W Waza Craft (noin 155 €) on täysanaloginen, päivitetty versio Bossin suositusta Blues-säröstä.

Boss on keksinyt 1970-luvun lopussa efektipedaaleilleen tämän kompaktin muodon ja rakenteen, josta on tullut sittemmin alan standardi. Tyypilliseen Boss-pedaaliin kuuluu valumetallinen runko, sekä pedaaliläpän alta löytyvä paristokotelo.

BD-2W tarjoaa kolme säädintä: Gain-säätimellä määrätään särön määrää, Tone-potikalla soundin kirkkautta, ja Level-säätimellä taas asetetaan efektille haluttu lähtötaso.

Waza Craft -pedaalien pikkukytkimellä valitaan Standard- ja Custom-tilan välillä. Standard-tilassa BD-2W käyttäytyy dynamiikan ja soundin kannalta kuin perinteinen Boss Blues Driver, kun taas Custom-tilassa on tarjoilla entistäkin laajempi dynamiikka, sekä lämpimämpi ja avoimempi soundi.

Tässä soundiesimerkissä Gain-nuppi on avattu kello 12. Soitan kaksi samankaltaista pätkää – ensin Standard-tilassa, ja sen jälkeen Custom-tilassa:

Toisessa äänitteessä pedaalin Gain-potikka on avattu täysille:




Boss Super OverDrive SD-1W Waza Craft (noin 155 €) on keltaisen klassikkosärön boutique-versio.

Nimensä mukaisesti tässä on kyse overdrive-säröstä, eli odottavissa on dynaaminen ja keskialueella rikas särösoundi. Distortion-säröt taas ovat yleensä purevampia ja vahvemmin kompressoivia kuin overdrive-pedaalit.

Myös SD-1W tarjoaa kolme säädintä – Drive, Tone ja Level – sekä kaksiasentoisen minikytkimen. Standard-tilassa odotettavissa on premium-luokan versio legendaarisesta SD-1-soundista, kun taas Custom-tilassa soundiin on lisätty enemmän bassorekisteriä.

Tässä ensin yksi esimerkkipätkä, jossa SD-1W:n Drive-säädin on avattu puoleen. Ensin käytän efektiä Standard-tilassa, minkä jälkeen soitan samankaltaisen riffin Custom-tilassa:

Seuraavassa klipissä Super OverDriven Drive-säädin on avattu täysille:




Mitä tarkoittavat käsitteet ”boutique-pedaali” ja ”premium-luokan efekti”?

Waza Craft -pedaalien tapauksessa vastaus on sekä kuultavissa että tuntuvissa:

Molemmissa testatuissa säröpedaaleissa soundi on vielä entistäkin kermaisempi ja selkeämpi. Efektien oma kohina on näissä premium-versioissa saatu vielä aavistuksen verran alemmas. Sekä BD-2W että SD-1W tuntuvat myös vielä orgaanisemmilta kuin niiden (perushyvät) tavalliset rinnakkaisversiot. Särösoundi on erittäin luonnollinen ja hyvin herkkä muutoksiin soittodynamiikassa tai kitaran volyymipotikan asetuksessa. Säröefekti ei tunnu millään lailla päälle liimatulta, vaan kitaran ja pedaalin välille syntyy luonnollinen ja hyvin musikaalinen vuoropuhelu.

Waza Craft -säröjen ensivaikutelma ei ehkä ole niin korostetun erilainen kuin mikä ehkä odottaisi, mutta suorassa A/B-vertailussa rivipedaalien ja Waza Craft -sarjalaisten väliset erot ovat helposti havaittavissa. Tavallisetkin Boss-efektit toimivat mielestäni moitteettomasti, mutta Waza Craft -säröissä on kiistämattä vielä luokkaa makeampi soundi.



Boss BD-2W + SD-1W Waza Craft

hinnat noin 155 €

Maahantuoja: Roland Suomi



+ tuttu formaatti

+ täysin analogiset

+ kaksi toimitilaa

+ soundi

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑