Tulossa Rockway-blogiin: Kala ELVIS Ukulele Starter Kits

KALA now offers three ELVIS-themed concert ukulele starter kits.
• Kala Elvis Rockabilly Edition
• Kala Elvis Blue Hawaii Edition
• Kala Elvis Viva Las Vegas Edition
Each starter kit comprises the concert sized uke with the appropriate graphic finish, a clip-on tuner, a starter’s guide including songs from the corresponding era of Elvis’ career, as well as links to ukulele lessons and a free tuning app download.
This demo is based on the Elvis classic ”In The Ghetto” (written by Mac Davis).
• All ukulele tracks were recorded with a Røde M5 condenser microphone plugged into a Cranborne Audio Camden EC2 preamp.
• The three rhythm parts were played on all three kits.
• The lead part was played on the Elvis Viva Las Vegas uke.
• The high register ”answer” parts were played on the Elvis Blue Hawaii and the Elvis Rockabilly.

Review: Farida Old Town OT-12 and OT-25

The world of steel-string guitars is dominated by Dreadnoughts. This is no wonder, as D-sized guitars are great all-rounders that can be used in almost all genres of music. The size that’s one size smaller – usually called an OM-, 000- or Grand Auditorium-guitar – as well as larger Jumbos are also widely available in most price segments.

Guitars with smaller bodies than Martin Guitars’ Size 000 are far harder to find in the lower and middle price ranges, because most brands see them as marginal products for a few specialist players.

This is where Farida Guitars’ brand-new Old Town series steps up to the plate. True, there are a couple of Gibson-ish round-shoulder Dreads among the models, too, but the main focus of the Old Town series is on small-bodies steel-string acoustics, in the style of classics from the 1930s and 40s. The good news for left-handers is that several models are available for southpaws, too, without an extra charge.

We received two models for this review – a Martin Size 0-sized Farida OT-12 (423 €) …

… and a  Gibson LG-2-style Farida OT-25 (738 €). Both guitars come in a deep and rich sunburst finish.


Farida’s OT-12 is an affordable Old Town-version of Martin’s classic Size 0 guitar. The set neck joins the body at the 14th fret. The body is 46 cm long, with its maximal breadth measuring on 34.3 cm, and a maximal depth of 10.8 cm. This means the OT-12 is larger than a genuine parlour guitar, but a small guitar nonetheless.

The guitar sports an X-braced solid spruce top, as well as a back and sides made from laminated mahogany. There’s a nato neck with an unbound acacia fretboard. The scale length is – as per original – a little shorter than on a typical D-sized guitar (24.7”/62.4 cm). There are 19 well-seated and nicely polished medium-sized frets on the fretboard.

The machine heads on the OT-12 are vintage-style, open three-on-a-plate tuners with faux ivory knobs. The top nut has been carved from genuine bovine bone, and it measures 44 millimetres breadth.

The bridge, too, has been crafted from solid acacia, and it comes equipped with a compensated bone saddle, which is an authentic choice. The factory strings are a high-quality D’Addario EJ-16-set (012-053).


There is one Gibson steel-string model that was extremely successful in decades past, but which nobody seems to talk about anymore. I’m talking about the Gibson LG-2, that was renamed the Gibson B-25 in 1961. The same US-made model was also sold in the Sixties as the Epiphone FT-45 Cortez. T. Rex’ Marc Bolen was often seen playing this very model in the early Seventies.

Farida’s version of the LG-2 – the Farida OT-25 – is an all-solid instrument with an X-braced spruce top and solid mahogany back and sides. The OT-25’s cubic capacity is very similar to a Martin Size 00 body, but the geometry is different. Instead of the wide shoulders and high waist of the 00, the OT-25 is shaped more like a figure eight, with its waist moved more towards the body’s middle lengthwise. The body’s length is 48 cm, its largest width 36 cm, and its largest depth measures 11.2 cm.

This guitar also sports a nato neck, but here the fingerboard has been made from South-American pau ferro. The scale length, number of frets, fret size and quality of the fretwork on the Farida OT-25 is identical to the OT-12.

The headstock shape, type of tuning heads and the top nut also correspond with the OT-12.

The bridge on this Farida has been carved from pau ferro, and it features a compensated bridge saddle made from genuine bone. The factory strings are a high-quality D’Addario EJ-16-set.


I must say that I’m very impressed by the workmanship and quality displayed on the review samples of Farida’s Old Town series. It would be easy to mistake both of these guitars for much more expensive instruments.

I received both guitars straight from Vantaan Musiiki’s warehouse, still factory packed. I’m amazed by the high level of quality control at Farida’s factory – there were no sharp frets or other issues. I tuned the guitars up to pitch, and the action on both models came to rest at exactly what the quality control card read (low-E: 2.6 mm; treble-e: 2.1 mm), and the action stayed this way over the whole time I spent with the guitars.

Both Faridas feature a full and rounded C-profile neck. Playability is top notch, as both guitars offer plenty of scope to really dig in and make the most of each instrument’s dynamic range. Still, should you require a lower action, there’s more than enough height left in the bridge saddles to accommodate you easily.

The Farida OT-12 sits a little bit more ”into” the player’s body, due to its shorter scale and higher waist, than the OT-25.

The OT-12’s sound is clearly bigger than that of a parlour guitar with a nice amount of ”kick”. Naturally, there’s a great deal less bass frequency content here than in a Dreadnought-size guitar. Feisty use of a pick might even turn out a little harsh at times, but fingerstyle playing greatly benefits from the greater clarity – and tighter bass – of small guitars. The OT-12 never gets wooly or boomy, which is also a definite plus in the studio.

The sound of the Farida OT-25 is probably a bit more versatile, compared to the OT-12, because there is little bit more going on in terms of its low mids and bottom end. The sound is still punchy and tight, but there’s additional texture and complexity here. In my view, the OT-25 would be an outstanding choice as the trusty workhorse of a singer-songwriter, as well as a go-to instrument in the studio. This guitar has a beautiful tone, whether you use a plectrum or your fingers.


Farida Old Town

OT-12 – 423 €

OT-25 – 738 €

Finnish distributor: Musiikki Silfverberg


+ workmanship

+ finish

+ playability

+ sound

Testipenkissä: Farida Old Town OT-12 ja OT-25

Teräskielisten maailma on tiukasti Dreadnought-kokoisten soittimien hallinnassa. Se ei ole ihme, sillä D-kokoiset kitarat ovat loistavia yleissoittimia, joilla voi soittaa kattavasti kaikissa musiikkityyleissä. Nykyään myös Dreadnoughtista seuraava pienempi koko – jota kutsutaan OM-, 000- tai Grand Auditorium -kitaraksi – sekä isommat Jumbo-kitarat on saatavilla lähes kaikissa hintaluokissa.

Martin Guitarsin 000-kokoa pienempiä koppamalleja sen sijaan on hankalampi löytää edullisista ja keskihintaisista markkinasegmenteistä, koska monille valmistajille ne ovat marginaalituotteita suhteellisen pienelle asiakasryhmälle.

Farida Guitarsin upouusi Old Town -sarja on tässä mielessä todella tervetullut poikkeus. Toki Old Town -sarjalaisista löytyy myös Gibson-tyylisiä Roundshoulder Dreadnought -kitaroita, mutta mallistossa painopiste on juuri sellaisissa pienissä soittimissa, joiden suosion huippu oli 1930- ja 40-luvulla. Hyviä uutisia myös vasenkätiselle, koska useasta Old Town sarjalaisesta on saatavilla myös vasenkätinen versio ilman lisäveloitusta.

Saimme testiin kaksi mallia – Martin Size 0 -kokoisen Farida OT-12:n (423 €) …

… sekä Gibson LG-2 -tyylisen Farida OT-25:n (738 €) – jotka on viimeistelty erittäin kauniilla tummalla sunburst-värityksellä.


Farida OT-12 on Old Town -sarjan hieman edullisempi versio Martinin klassisesta Size 0 -kitarasta. Kaula on liimattu runkoon 14. nauhan kohdalla. Rungon pituus on 46 cm, sen suurin leveys on 34,3 cm ja kopan suurin syvyys 10,8 cm. OT-12 on siis aitoja parlour-kitaroita isompi, mutta silti melko pienikokoinen soitin.

Tässä mallissa on x-rimoitettu kokopuinen kuusikansi, sekä sivut ja pohja kauniista mahonkivanerista. Kaula on nato-mahonkia, jonka päälle on liimattu akaasiaotelauta. Mensuuri on – alkuperäisen mukaan – hieman D-mallia lyhyempi (24,7”/62,4 cm), ja otelautaan on siististi asennettu 19 medium-kokoista nauhaa.

OT-12:n virittimet ovat vintage-tyylisiä, avoimia koneistoja yhteisellä aluslevyllä (ns. strip tuner) ja norsunluuta muistuttavilla muovinupeilla. Satula on tehty aidosta naudanluusta, ja sen leveys on 44 milliä.

Myös akaasiatallan kompensoitu tallaluu on aitoa luuta, mikä on sekä autenttinen että soundiltaan hyvä ratkaisu. Kieliksi on valittu laadukas D’Addarion EJ-16-setti (012-053).


Gibsonin teräskielisten akustisien joukosta on yksi taannoin erittäin suosittu (ja pitkään myynnissä ollut) malli, josta nykyään ei yleensä puhuta kovin usein. Kyseessä on pienikoppainen Gibson LG-2, joka vaihtoi vuonna 1961 nimensä Gibson B-25:ksi. Samasta kitarasta oli 1960-luvulla saatavilla myös Epiphone-painos, nimeltään FT-45 Cortez.

Faridan versio aiheesta – Farida OT-25 – on todella laadukas soitin kokopuisella kopalla (x-rimoitettu kuusikansi, sekä sivut ja pohja mahongista). Kopan tilavuuden näkökulmasta OT-25 on samaa luokka kuin Martinin Size 00, mutta rungon geometria on melko erilainen. Tämä koppamuoto on paljon pyöreämpi kahdeksikko, jossa kaulanpuoleinen osa on lähes samankokoinen kuin tallanpuoleinen osa. Kopan pituus on 48 cm ja suurin leveys on 36 cm, kun taas suurin syvyys on vain 11,2 cm.

Tässäkin mallissa on natokaula, mutta otelauta on veistetty eteläamerikkalaisesta pau ferrosta. Nauhoja löytyy 19 kappaletta ja niiden koko on medium. Nauhatyö on kiitettävällä tasolla. OT-25:n mensuuri on sama kuin OT-12-kitarassa.

Viritinlapa, virityskoneistot ja kitaran satula ovat samanlaisia kuin testin toisessa mallissa.

Tässä Faridassa myös tallapuuksi on valittu pau ferro. Kompensoitu satula on aitoa naudanluuta. Kielisatsi on tässäkin D’Addarion EJ-16.


Testin perusteella olen hyvin vakuuttunut Farida Old Town -sarjan työnjäljestä ja laadusta, joiden ansiosta näitä malleja voisi helposti luulla selvästi kalliimmaksi kuin mitä ne ovat.

Sain molemmat Faridat suoraan Vantaan Musiikin varastosta alkuperäispakkauksissaan. Jopa kielten ruosteenestopaperit olivat vielä avaamatta paikoillaan.

Testiyksilöiden perusteella voin vain nostaa hattua Faridan laadunvalvonnalle. Virittämiseen jälkeen kummankin soittimen säädöt olivat prikulleen laadunvalvontakorttien arvoissa (basso-E: 2,6 mm; diskantti-e: 2,1 mm), ja ne pysyivät muuttumattomina koko testiajan yli.

Kaulaprofiili on molemmissa kitaroissa sama pyöreä ja mukavan täyteläinen C. Soittotuntuma on mielestäni todella hyvä, koska Faridat tarjoavat tatsin suhteen runsaasti dynaamista liikkumavaraa, jopa raskaalle plektrakädelle. Tallaluissa on kuitenkin riittävästi korkeutta, että pehmeällä tatsilla soittava kitaristi voisi laittaa kielet vielä lähemmäksi otelautaa, ilman ongelmia.

Farida OT-12 istuu Martin-tyylisellä kopallaan hieman enemmän oikealle sylissä kuin matalamman vyötärön omaava OT-25.

OT-12-mallin soundi on selvästi parlour-kitaroita isompi ja potkua löytyy runsaammin. Soundissa on – luonnollisesti – selkeästi vähemmän bassoa kuin Dreadnoughteissa. Plektralla komppaaminen voi välillä soida kenties jo hieman terävästi, mutta sormisoitossa hyvin tiukka basso on ehdottomasti etu, koska soundi ei puuroudu. Myös lähimikityksessä liika basso voi tuoda hankaluuksia, minkä takia monille soittajille pienikoppainen teräskielinen on salainen ase studiossa.

Farida OT-25 -kitaran soundi on minusta ehkä OT-12-mallia monipuolisempi, koska äänessä on aavistuksen verran enemmän pehmeyttä ja tiukka, mutta kuitenkin lempeämpi bassoalue. Minun mielestäni OT-25 olisi oiva valinta sekä laulaja-lauluntekijälle uskolliseksi työjuhdaksi että yleiskitaraksi studiossa. Tämä kitara soi kauniisti sormisoitossa, mutta se ei myöskään pelkää plektroja.

Pitkänä miehenä voi välillä unohtaa, että on myös pienikokoisempia kitaristeja, kuten lapset/nuoret ja monet naiset. Myös heille on varmasti ilahduttava uutinen, että Faridan OT-12- ja OT-25-kaltaisia pienikoppaisia, mutta laadukkaita soittimia löytyy.


Farida Old Town

OT-12 – 423 €

OT-25 – 738 €

Maahantuoja: Musiikki Silfverberg


+ työnjälki

+ viimeistely

+ soitettavuus

+ soundi

Review: Pickat Artisan plectrums

Whenever we guitarists contemplate matters of tone, we tend to focus on the advantages and drawbacks of different instruments, pickups, amplifiers, effects, and maybe even our strings. But the humble plectrum (also called a pick) only comes up sporadically in discussions.

In a way this is rather strange, as the plectrum plays a vital role in producing the sound in the first place. The pick is in direct contact with the strings, setting things in motion, so to speak. A plectrum’s size, shape and stiffness all have a direct bearing on how the plectrum feels and on the instrument’s perceived playing feel. This is why picks are available in all sorts of shapes and sizes, and made of a whole range of different materials.

Players of early string instruments had to use natural materials – like bone, tortoise shell or tree bark – for their picks. Man-made plastics opened up a plethora of new materials for plectrum production, resulting in the wide variety of modern plectrums, most of which are being made using celluloid, nylon, delrin or acrylic.

Even though more than 90 percent of the world’s picks are currently mass-produced in a number of large factories, some guitarists still prefer the different feel of handcrafted plectrums made from alternative materials, like stone, metal or wood.

One such small workshop belongs to Finnish pick maker Christian Jansson, who makes his Pickat plectrums by hand from local rowan.

Rowan wood is suitably stiff and hard-wearing for guitar picks, and it is also a lightweight wood. Thanks to rowan’s very lively grain each Pickat plectrum has its own distinct look.

As you can easily see in the photo above, the Pickat Artisan model (6.50 €) is a little bit longer, but also a slight bit narrower, when compared to the most common, shield-shaped plectrum style. The Pickat Artisan is gently tapered from its back towards the tip, starting with a thickness of close to 2 mm and measuring approximately 1.5 mm at the tip. Well-designed bevels at strategic spots on the pick’s lower regions make for a very precise and fast playing feel.

An additional bonus of the Pickat Artisans is the great grip they provide, thanks to the rowan itself, as well as the hand-applied finish and the burnt-in branding.

Everybody develops their own comfort zone by getting used to playing with the same type of pick for years, which is why it took me a few minutes to get to grips with the Artisan’s different dimensions and the wood’s intrinsic stiffness and rebound.

I’m used to playing with slightly thinner and more flexible nylon plectrums (0.88 mm), which is why getting pinched harmonics right with the Pickats took a little bit of time. Still, I got to grips with the Artisan model really quickly.

Discussing the tonal differences between a wooden and a plastic plectrum on the sound of an electric guitar is always somewhat difficult, especially if your chosen genre means lots of distortion or a long effects chain between you instrument and the amp. In these cases your choice will probably be swayed by the ergonomics and the playing feel of the Pickat.

Swapping picks while playing a steel-string acoustic guitar (or a mandolin) makes the differences in sound surprisingly obvious. The Pickat Artisan adds a charming warm bottom end to the picture, without the sound turning mushy. The trebles are clean and clear, but also smooth as silk. The Pickat Artisan also seems to attenuate most of any unwanted top end clankiness.

Here are three audio clips played on a cedar-topped jumbo (a Takamine N-20) and recorded with a pair of Røde M5 condenser mics:

Celluloid plectrum

Nylon plectrum

Pickat Artisan

Based on test driving these picks for a couple of months I can only recommend checking out these Pickats. The playing feel of plectrums is a very subjective matter, meaning the Pickat Artisan won’t be for everyone. But there is so much these handmade, Finnish rowan picks can do for your sound, especially if you’re playing an acoustic instrument. The Pickat Artisan will add roundness, depth and a charming top end sheen to your tone. These Pickat plectrums seem sturdy and they won’t leave behind any plastic waste at the end of their lifespan.


Pickat Artisan plectrums

6.50 €

Manufacturer: Pickat


+ handcrafted in Finland

+ made from local wood

+ playing feel

+ reasonably rugged

+ soundSave







Testipenkissä: Pickat Artisan -plektrat

Kun kitaristit puhuvat soundista, he puhuvat todella paljon eri soittimista, mikrofoneista, vahvistimista, efekteistä ja kielistä, mutta yksi osa-alue jää kovin usein huomaamatta – plektrat.

Plektrasoitossa plektralla on tärkeä rooli äänien ja soinnin tuottamisessa, koska se on suorassa kosketuksessa kieliin. Plektran koko, muoto ja jäykkyys vaikuttavat suoraan plektran – mutta myös kitaran – soittotuntumaan. Tämän takia plektroja saa nykyään monissa eri muodoissa ja paksuuksissa, sekä monista eri materiaaleista valmistettuina.

Kielisoittimien alkuaikoina plektroja valmistettiin luonnonmateriaaleista, kuten luusta, kilpikonnan kilvistä tai puunkuoreista. Muovin keksiminen avasi uusia mahdollisuuksia plektrojen tuotannossa, minkä ansiosta nykyaikaisia plektroja tehdään suurilta osin selluloidista, nylonista, delrinistä tai akryylistä.

Vaikka yli 90 prosenttia maailman plektroista valmistetaan massatuotannolla eri tehtaissa, löytyy kuitenkin myös tilaa erilaisille käsintehdyille plektroille vaihtoehtoisista materiaaleista (esim. kivestä, metallista tai puusta).

Yksi tällainen pieni valmistaja on espoolainen yrittäjä Christian Jansson, joka valmistaa käsintehtyjä Pickat-plektroja suomalaisesta pihlajasta.

Pihlajan puu on plektrojen tekoon sopivasti jäykkä ja kestävä, mutta samalla hyvin kevyt. Syykuvioiden eloisuuden ansiosta jokaisella Pickat-plektralla on hyvin yksilöllinen ulkonäkö.

Kuten kuvasta näkyy, on Pickatin Artisan -plektra (6,50 €) hieman pitempi, mutta samalla myös vähän kapeampi kuin maailmalla eniten käytetyt kilven- tai vaakunanmuotoiset mallit. Pickatin paksuus muuttuu pitkittäisleikkauksessa, niin että plektra on paksumpi tyven kohdalla (lähes kaksi millimetriä) kuin kärjessä (juuri puolitoista milliä). Tarkoin mietityt sivujen ja kärjen viisteet tekevät soittotuntumasta hyvin sulavan ja tarkan.

Paljon hikoileville muusikoille Pickat Artisan -plektrat tarjoavat lisäbonuksena mukavasti pitoa, mikä johtuu pihlajasta materiaalina, sekä plektrojen pintakäsittelystä ja plektrojen polttomerkeistä.

Jokainen meistä on tottumuksensa vanki, minkä vuoksi uudenlaisen plektran käyttöönotto vaatii aina muutaman minuutin. Eri muodot, materiaalit ja paksuudet muuttavat aina hieman soittotuntumaa ja soittokäden asentoa.

Olen tottunut käyttämään hieman ohuempia ja taipuisampia nylonplektroja (0,88 mm), minkä takia esimerkiksi pinch harmonics -tekniikan käyttöä sähkökitarassa vaati aluksi Pickatilla hieman harjoitusta. Pääsin kuitenkin hyvin nopeasti jyvälle Pickat-plektrojen käytön kanssa.

Sähkökitaran kanssa soundillinen ero muovi- ja puuplektran välillä voi olla ehkä hieman hankala havaita, etenkin jos oma genre vaatii käyttämään paljon säröä tai jos kitaran ja vahvistimen välissä on isompi määrä efektejä. Silloin ratkaiseva seikka on varmasti Pickat-plektran ergonomia ja soittotuntuma.

Teräskielisellä akustisella kitaralla (tai mandoliinilla) ero muovin ja Pickatin välillä on yllättävän selkeä. Artisan-plektran ansiosta kitaran äänessä on enemmän pyöreyttä, ilman häiritsevää bassojen kuminaa. Diskantti on selkeä, mutta hyvin silkkinen, ja Pickatin ansiosta häviää liiallisen terävä kilinä ja kolina.

Tässä on kolme klippiä, joita on soitettu seetrikantisella jumbolla (Takamine N-20) ja äänitetty kahdella Røde M5 -mikrofonilla:




Muutaman kuukauden kokeilun perusteella voin vain suositella tutustumista Pickat Artisan -plektroihin. Plektrojen soittotuntuma on luonnollisesti hyvin subjektiivinen makuasia, eikä nämä puuplektrat voi miellyttää kaikkia. Juuri akustisista soittimista suomalaisesta pihlajasta tehty Pickat voi kuitenkin loihtia esiin entistäkin lämpimämpiä ja syvempiä soundeja. Pickat-plektrat tuntuvat hyvin kestäviltä, eikä plektrojen elinkaaren lopussa synny luonnolle haitallista muoviroskaa.


Pickat Artisan -plektra

6,50 €

Valmistaja: Pickat


+ suomalaista käsityötä

+ tehty kotimaisesta puusta

+ soittotuntuma

+ kestävyys

+ soundiSave


Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑