Teräskielisten maailma on tiukasti Dreadnought-kokoisten soittimien hallinnassa. Se ei ole ihme, sillä D-kokoiset kitarat ovat loistavia yleissoittimia, joilla voi soittaa kattavasti kaikissa musiikkityyleissä. Nykyään myös Dreadnoughtista seuraava pienempi koko – jota kutsutaan OM-, 000- tai Grand Auditorium -kitaraksi – sekä isommat Jumbo-kitarat on saatavilla lähes kaikissa hintaluokissa.
Martin Guitarsin 000-kokoa pienempiä koppamalleja sen sijaan on hankalampi löytää edullisista ja keskihintaisista markkinasegmenteistä, koska monille valmistajille ne ovat marginaalituotteita suhteellisen pienelle asiakasryhmälle.
Farida Guitarsin upouusi Old Town -sarja on tässä mielessä todella tervetullut poikkeus. Toki Old Town -sarjalaisista löytyy myös Gibson-tyylisiä Roundshoulder Dreadnought -kitaroita, mutta mallistossa painopiste on juuri sellaisissa pienissä soittimissa, joiden suosion huippu oli 1930- ja 40-luvulla. Hyviä uutisia myös vasenkätiselle, koska useasta Old Town sarjalaisesta on saatavilla myös vasenkätinen versio ilman lisäveloitusta.
Saimme testiin kaksi mallia – Martin Size 0 -kokoisen Farida OT-12:n (423 €) …
… sekä Gibson LG-2 -tyylisen Farida OT-25:n (738 €) – jotka on viimeistelty erittäin kauniilla tummalla sunburst-värityksellä.
****
Farida OT-12 on Old Town -sarjan hieman edullisempi versio Martinin klassisesta Size 0 -kitarasta. Kaula on liimattu runkoon 14. nauhan kohdalla. Rungon pituus on 46 cm, sen suurin leveys on 34,3 cm ja kopan suurin syvyys 10,8 cm. OT-12 on siis aitoja parlour-kitaroita isompi, mutta silti melko pienikokoinen soitin.
Tässä mallissa on x-rimoitettu kokopuinen kuusikansi, sekä sivut ja pohja kauniista mahonkivanerista. Kaula on nato-mahonkia, jonka päälle on liimattu akaasiaotelauta. Mensuuri on – alkuperäisen mukaan – hieman D-mallia lyhyempi (24,7”/62,4 cm), ja otelautaan on siististi asennettu 19 medium-kokoista nauhaa.
OT-12:n virittimet ovat vintage-tyylisiä, avoimia koneistoja yhteisellä aluslevyllä (ns. strip tuner) ja norsunluuta muistuttavilla muovinupeilla. Satula on tehty aidosta naudanluusta, ja sen leveys on 44 milliä.
Myös akaasiatallan kompensoitu tallaluu on aitoa luuta, mikä on sekä autenttinen että soundiltaan hyvä ratkaisu. Kieliksi on valittu laadukas D’Addarion EJ-16-setti (012-053).
****
Gibsonin teräskielisten akustisien joukosta on yksi taannoin erittäin suosittu (ja pitkään myynnissä ollut) malli, josta nykyään ei yleensä puhuta kovin usein. Kyseessä on pienikoppainen Gibson LG-2, joka vaihtoi vuonna 1961 nimensä Gibson B-25:ksi. Samasta kitarasta oli 1960-luvulla saatavilla myös Epiphone-painos, nimeltään FT-45 Cortez.
Faridan versio aiheesta – Farida OT-25 – on todella laadukas soitin kokopuisella kopalla (x-rimoitettu kuusikansi, sekä sivut ja pohja mahongista). Kopan tilavuuden näkökulmasta OT-25 on samaa luokka kuin Martinin Size 00, mutta rungon geometria on melko erilainen. Tämä koppamuoto on paljon pyöreämpi kahdeksikko, jossa kaulanpuoleinen osa on lähes samankokoinen kuin tallanpuoleinen osa. Kopan pituus on 48 cm ja suurin leveys on 36 cm, kun taas suurin syvyys on vain 11,2 cm.
Tässäkin mallissa on natokaula, mutta otelauta on veistetty eteläamerikkalaisesta pau ferrosta. Nauhoja löytyy 19 kappaletta ja niiden koko on medium. Nauhatyö on kiitettävällä tasolla. OT-25:n mensuuri on sama kuin OT-12-kitarassa.
Viritinlapa, virityskoneistot ja kitaran satula ovat samanlaisia kuin testin toisessa mallissa.
Tässä Faridassa myös tallapuuksi on valittu pau ferro. Kompensoitu satula on aitoa naudanluuta. Kielisatsi on tässäkin D’Addarion EJ-16.
****
Testin perusteella olen hyvin vakuuttunut Farida Old Town -sarjan työnjäljestä ja laadusta, joiden ansiosta näitä malleja voisi helposti luulla selvästi kalliimmaksi kuin mitä ne ovat.
Sain molemmat Faridat suoraan Vantaan Musiikin varastosta alkuperäispakkauksissaan. Jopa kielten ruosteenestopaperit olivat vielä avaamatta paikoillaan.
Testiyksilöiden perusteella voin vain nostaa hattua Faridan laadunvalvonnalle. Virittämiseen jälkeen kummankin soittimen säädöt olivat prikulleen laadunvalvontakorttien arvoissa (basso-E: 2,6 mm; diskantti-e: 2,1 mm), ja ne pysyivät muuttumattomina koko testiajan yli.
Kaulaprofiili on molemmissa kitaroissa sama pyöreä ja mukavan täyteläinen C. Soittotuntuma on mielestäni todella hyvä, koska Faridat tarjoavat tatsin suhteen runsaasti dynaamista liikkumavaraa, jopa raskaalle plektrakädelle. Tallaluissa on kuitenkin riittävästi korkeutta, että pehmeällä tatsilla soittava kitaristi voisi laittaa kielet vielä lähemmäksi otelautaa, ilman ongelmia.
Farida OT-12 istuu Martin-tyylisellä kopallaan hieman enemmän oikealle sylissä kuin matalamman vyötärön omaava OT-25.
OT-12-mallin soundi on selvästi parlour-kitaroita isompi ja potkua löytyy runsaammin. Soundissa on – luonnollisesti – selkeästi vähemmän bassoa kuin Dreadnoughteissa. Plektralla komppaaminen voi välillä soida kenties jo hieman terävästi, mutta sormisoitossa hyvin tiukka basso on ehdottomasti etu, koska soundi ei puuroudu. Myös lähimikityksessä liika basso voi tuoda hankaluuksia, minkä takia monille soittajille pienikoppainen teräskielinen on salainen ase studiossa.
Farida OT-25 -kitaran soundi on minusta ehkä OT-12-mallia monipuolisempi, koska äänessä on aavistuksen verran enemmän pehmeyttä ja tiukka, mutta kuitenkin lempeämpi bassoalue. Minun mielestäni OT-25 olisi oiva valinta sekä laulaja-lauluntekijälle uskolliseksi työjuhdaksi että yleiskitaraksi studiossa. Tämä kitara soi kauniisti sormisoitossa, mutta se ei myöskään pelkää plektroja.
Pitkänä miehenä voi välillä unohtaa, että on myös pienikokoisempia kitaristeja, kuten lapset/nuoret ja monet naiset. Myös heille on varmasti ilahduttava uutinen, että Faridan OT-12- ja OT-25-kaltaisia pienikoppaisia, mutta laadukkaita soittimia löytyy.
****
Farida Old Town
Maahantuoja: Musiikki Silfverberg
Plussat:
+ työnjälki
+ viimeistely
+ soitettavuus
+ soundi
Kitarablogi.com – Finland's premier Guitar and Bass blog 
Vastaa