Avainsana: Martin Berka

Squier Musicmaster -basson soundeja

Squierin 1997 vain lyhyesti markkinnoille tuotu Vista-sarjan Musicmaster-basso tarjoaa erittäin hyvän vastineen pienelle hinnalle.

Alkuperäinen Fender Musicmaster Bass tuli ulos vuonna 1971, ja tämä lyhytskaalainen basso oli silloin firman edullisin basso. Saatavana oli myös Musicmaster-setti, jossa myytiin basson lisäksi pientä harjoitusvahvistinta.

Squier Musicmaster oli yksi firman ensimmäisistä Kiinassa tuotetuista soittimista, ja sillä oli muutama parannettu yksityiskohta alkuperäiseen Fenderiin nähden.

Kielet kiinnitetään Squierissa rungon läpi, mikä parantaa soittimen sustainea.

Yksinkertaisen, kahdella tallapalalla varustetun alkuperäisosan sijaan käytetään tässä tallassa neljä tallapalaa, minkä ansiosta intonaatio on täsmällinen.

Lapa on viimeistelty tyylikkäästi samassa Seafoam Green -sävyssä kuin runko.

Isokokoiset avoimet virittimet ovat varsin käyttökelpoisia kopioita 1970-luvun Schallereista.

Parasta Squier Vista Musicmaster -bassossa on kuitenkin sen mikrofonivarustus. Alkuperäisessä Fenderissä oli melko heikkotehoinen, Strato-tyylinen mikrofoni. Squierissa taas käytetään samaa mikrofonia kuin ensimmäisissä Precision-bassoissa (1951-56) – ja soundi on erittäin mehukas ja itsevarma.

Ääniesimerkit tallennettiin Sans Amp Bass Driver -boksin kautta Pro Toolsiin:

Musicmaster/sormisoitto

Musicmaster/plektralla

^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^

Squierin mallistossa on ollut viime vuosina Bronco-niminen basso, joka on Musicmasterin johdannainen. Broncon tallassa on vain kaksi tallapalaa ja mikrofonina toimii Bullet-sarjan Stratomikrofoni.

0

The Red Riddle – my Kasuga ES-335 -copy

Everybody has heard of Tokai, and there’s plenty of knowledge about Greco’s and Ibanez’ copycat instruments around.

The Kasuga-brand is a much rarer beast, even though the company produced many decent instruments (many of those were copies) between the mid-Sixties and the Eighties.

I own a Kasuga-version of Gibson’s classic ES-335, which was most likely produced in the late 1970s, judging by its main specs.

I found my Kasuga by chance in a flea-market in the early Nineties. The price asked was so low and the guitar so red, it was a no-brainer.  😉

The classic curves of a Gibson ES-335/345/355 are one of the prettiest guitar shapes, in my opinion.

In some respects this copy is a funny hodgepodge of different attributes lifted from different periods of the original’s lifespan. Additionally there are also some of Kasuga’s own details added.

Take the headstock, for example, which is the larger version, generally used for the bound headstock of the Gibson ES-355 model.

A previous owner had installed a brass nut – very much in fashion in the early Eighties. The extremely low frets are original, as are the large pearl inlays. The neck profile is a copy of Gibson’s 1970’s slim type.

The sealed tuners are of a make that I’ve never seen before or since. There’s the typical 1970s volute, meant to strengthen the neck’s wrist and the headstock.

Genuine mahogany has been used for the set neck.

One of the f-holes reveals the body’s five-ply laminate, which seems to be maple/mahogany/maple/mahogany/maple.

The Kasuga even mimics Gibson’s Seventies short centre block, that only starts at the bridge. The neck has its own little block. In this case the centre block has been fashioned from mahogany.

The electronics are high quality – the original pots all still work fine, as does the switch. I only had to replace the output jack some ten years ago.

Strangely enough the arch of the body is not as pronounced and graceful, as on the originals. The humbuckers are standard sized, but the bezels are wider than normal.

The body ears have been left completely flat on the Kasuga, while the original sports very attractive arching both on the top as well as the back. The ears are slightly pointed, as was usual in post-1964 Gibsons as well.

Here are some Kasuga soundbites:

Kasuga – neck PU

Kasuga – both PUs

Kasuga – bridge PU

Kasuga – plus lead

1

Punainen arvoitus – Kasuga ES-335 -kopio

Kaikki tuntevat Tokain, ja myös Ibanezin ja Grecon kopiosoittimista löytyy tietoa laajasti.

Harvinaisempi tapaus on japanilainen merkki Kasuga, joka oli rakentanut soittimia – monet niistä kopiosoittimia – 1960-luvulta lähtien.

Minulla on (luultavasti 1970-luvun loppupuolelta peräisin oleva) Kasugan kopio Gibson ES-335 -puoliakustisesta.

Löysin Kasugani sattumoisin yhdeltä kirpputorilta 1990-luvun alussa. Kitaran hinta oli niin alhainen, että ostos kannatti jo kaunottaren punaisen värin takia 😉

Gibsonin klassinen ES-335/345/355-muoto on mielestäni yksi kauniimmista kitaratyypeistä.

Tämän kopion yksityiskohdat sekoittavat hauskasti (eikä mitenkään vintage-tietoisesti) eri aikakausien ominaisuudet, ja valmistajakin on lisännyt soppaan muutaman oman ratkaisun.

Viritinlapa on kopio Gibson ES-355:n isommasta mallista, vaikka tässä tapauksessa koristus on selvästi ES-335:n mukainen (ei reunalistoitus, pieni kukka-upotus).

Edellinen omistaja oli asentanut 1980-luvun alussa niin suosittua messinkisatulaa. Alkuperäiset nauhat ovat erittäin matalat ja helmiäisupotukset isot – niin kuin tavallisesti ES-355-kitarassa. Kaula on siro kuin 1970-luvun Gibsoneissa.

Suljetut virittimet ovat minulle tuntemattomasta brändistä. Satulan vastapuolella on kaulassa 1970-luvulle tyyppillinen paksunnos (engl. volute), joka on tarkoitettu suojaamaan lapaa murtumisestä.

Kaula on veistetty oikeasta mahongista, ja se on liimattu vanerirunkoon perinteisellä tavalla.

F-aukon reunalla näkyy, että vaneri on viisikerroksinen – ilmeisesti vaahtera/mahonki/vaahtera/mahonki/vaahtera.

Kasugalla on 1970-luvulle tavanomaista lyhyttä keskipalkkia, joka menee tallasta runkoon loppuun. Kaula istuu omassa pienessä blokissa. Kitarani tapauksessa blokki on tehty mahongista.

Elektroniikka on toteutettu laadukkaasti – Kasugassa on yhä alkuperäinen kytkin ja potikat, ainoastaan jakin joutuin vaihtamaan jonkin aikaa sitten.

Rungon muotoilussa valmistaja on ollut yllättävän suurpiirteinen, eikä kansi kaareutuu ihan niin kauniisti kuin alkuperäisessä Gibsonissa. Humbuckerit ovat standardikokoa, mutta niiden kehykset ovat hieman perinteisiä isompia.

Rungon korvat ovat sitä hieman terävämpi sorttia, joka on tavallinen 1964-1981 välillä rakennetuissa oikeissa Gibsoneissa. Mutta myös tässä sekä kansi että pohja ovat tasaisia, eivät ne kaartu holvimaisesti niin kuin oikeassa Gibsonissa.

Tältä Kasugan ES-335-kopio kuulostaa:

Kasuga – kaulamikrofoni

Kasuga – molemmat mikrofonit

Kasuga – tallamikrofoni

Kasuga – komppi ja soolo

7

Baglama Saz – Eastern flavours

The baglama saz is a turkish folk instrument, which is also popular in Iran, Iraq, Kurdistan and Azerbaijan. The Persian word ”saz” means ”instrument”. The baglama is the forefather of the Greek bouzouki and the Italian mandolin

I got my saz a few years ago as a gift from my dear wife, who brought one home from Istanbul, where these instruments are relatively inexpensive.

I’m not 100 percent sure what different kinds of wood went into my baglama, but the long neck seems to be made from juniper, richly inlaid with pieces of walnut.

The ”frets” on the beech fingerboard are made of tied fishing-line.

My baglama saz is a seven-string instrument with two ”low” strings (one is wound), two middle strings and three ”high” strings (one is wound). ”Low” means the place where the low-E-string would be in a guitar.

The tuners are simple wooden pegs.

The top nut is a piece of maple.

The bowl-back body has been crafted from multiple stripes of what looks like walnut.

The neck joint is also beautifully inlaid.

The maple bridge stands atop the solid spruce top.

You pluck the saz with either your fingers or using colourful, soft plecks.

****

There are many known tunings for the baglama saz, depending upon the region where the players come from, the type of tune which is played, as well as the singer’s vocal range. The use of personal tunings is standard practice.

At first I used higher tunings, but recently I have settled on a relatively low, warm-sounding tuning of c-g-d.

My tuning sounds like this: Baglama Saz c-g-d-tuning

Using this tuning I can easily play scales atop tonic (C-major/-minor) ja dominant (G-major/-minor) drones.

****

This is what a C-minor chord looks like in my tuning:

C-minor

****

And this here would be a G5 (no 3rd) -chord:

G-chord (no 3rd)

****

Here’s a track I used the saz on (tuned in a higher tuning):

Caught In A Mirage

****

Here’s a link to a German specialist dealer.

Here’s a link to a saz dealer in the USA.

0

Baglama Saz – itämaisia mausteita

Baglama saz on turkkilainen kansansoitin, joka on myös suosittu Irakissa, Iranissa ja Kurdialueilla. Persialainen sana ”saz” tarkoittaa ”musiikkia” (tai ”soitin”) ja baglama on kreikkalaisen busukin ja italialaisen mandoliinin esi-isä.

Rakas vaimoni toi minulle – muutama vuosi sitten – sazin yllätyksenä mukaan Istanbulista, missä nämä soittimet ovat verraten edullisia.

En ole sataprosenttisesti varma kaikista minun baglama sazissa käytetyistä puulajeista, mutta kaula näyttää olevan katajasta kauniilla pähkinäpuu upotuksilla.

Nauhat ovat nylonlangasta ja otelauta pyökkiä.

Minun sazissa on seitsemän kieltä kolmessa ryhmissä – kaksi ”alhaalla” (yksi punottu), kaksi keskellä ja kolme ”ylhäällä” (yksi punottu). Alhaalla tarkoittaa siellä missä kitarassa olisi paksu ala-E-kieli.

Virittimet ovat yksinkertaisia puutappeja.

Satula on veistetty vaahterasta.

Kupera, pisaramainen koppa on kasattu useasta pähkinäpuupalasta.

Kaulaliitos on koristeltu näyttävästi.

Kuusikannen päällä seisoo baglama sazin pieni vaahteratalla.

Sazia soitetaan pehmeillä värillisillä plektroilla.

****

Baglama sazille löytyy monta eri viritysvaihtoehtoa biisimateriaalin ja soittajan kotipaikasta riippuen. Myös omien virityksien käyttäminen on sallittu.

Alussa käytin korkeampia virityksiä, mutta nykyään pidän eniten melko matalasta ja lämminsoundisesta c-g-d-virityksestä.

Se kuulostaa tällaiselta: Baglama Saz c-g-d-viritys

Tällä virityksellä saa helposti soitettu melodioita toonikan (C-duuri/-molli) ja dominantin (G-duuri/-molli) päälle.

****

Tältä näyttää C-molli-sointu:

C-molli-sointu

****

Ja tämä on G-sointu:

G-sointu (ei terssiä)

****

Tässä rock-tyylinen soundiesimerkki (toisella virityksellä soitettuna):

Caught In A Mirage

****

Linkki saksalaisen erikoiskaupan nettisivustoon.

0

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑