Jeff ”Skunk” Baxter @ NAMM 2012:
Jeff ”Skunk” Baxter @ Facebook
NAMM 2012 – Fender/Roland G-5 VG Stratocaster
NAMM 2012 – Ibanez Artcore AKJ-85
Kaunis uutuus Ibanezin Artcore-sarjasta on edullinen, mutta tyylipuhdas Jazz-kitara, AKJ-85.
Kaula on Artcore-sarjan tavoin veistetty kolmesta pitkästä palasta (vaahtera ja mahonki). Reunalistoitettu otelauta on palisanteria. Runko taas on rakennettu muotoon prässätystä vaahteravanerista.
Mikrofonia ovat Ibanez ACH1- (kaulan lähellä) ja ACH2-humbuckerit (puutallan vieressä).
****
Maahantuoja: Levytukku
NAMM 2012 – Squier Vintage Modified Surf Stratocaster
Upouusi Squier Surf Stratocaster on saanut selviä vaikutteita Stevie Ray Vaughanin kuuluisalta ”Charley Stratolta”, jonka mestari hankki itselleen Dallasissa Charlie Wirzin Charley’s Guitar Shopilta.
Kyse on lehmusrunkoisesta, 1960-luvun-tyylisestä Stratosta, johon on asennettu satsi Danelectro-kitaroista tuttuja Lipstick-mikrofoneja. Squier Surf Straton mikrofonit ovat Seymour Duncanin Duncan Designed -sarjan LS-102-mikrofonit.
Vintagea loivempi otelaudan radius (9,5″) ja paksummat nauhat helpottavat kielten venymistä, mutta SRV:n suosimat erikoispaksut kielet jätettiin Squierilta onneksi pois.
NAMM 2012 – ESP Guitarsin HRF-sarja
Yksi ESP:n uutuusmalleista on upouusi HRF-sarja, joka yhdistää sulavasti monet Horizon-sarjan ominaisuuksista F-sarjan viritinlapaan.
ESP HRF NT-II -mallissa on läpi rungon menevä vaahterakaula, eebenpuinen otelauta, sekä loimuvaahterakannella koristeltu mahonkirunko.
Mustat metalliosat tulevat Gotohilta, kun taas aktiivimikrofonit ovat peräisin Seymour Duncanilta (AHB-1).
****
Maahantuoja: Musamaailma
Review: ESP Eclipse-I CTM – English summary
****
ESP’s Eclipse is one of the company’s most successful models, because it fuses effortlessly a classic outline with modern features.
The ESP Eclipse is available in many different variations, of which the ESP Eclipse-I CTM (current price in Finland: 1.668 €) is the series’ equivalent to the venerable Gibson Les Paul Custom.
A matte-black finish with a yellow-ish overcoat, multi-laminated binding, gold-coloured hardware, an ebony fretboard with large pearloid inlays, as well as a pair of EMG-pickups endow the Eclipse-I CTM with an extremely stylish look. This Japanese guitar is sold in its own high-quality case.
Sound-fetishists will be more than happy about the ESP’s genuine bone nut, as well as the vintage-style truss rod. This type of truss rod requires a much narrower rout compared to many modern designs, and removing less of the neck’s mahogany will most likely result in a fuller-bodied tone and stronger attack.
ESP is using Gotoh’s excellent self-locking Magnum Lock tuners. Changing strings is a breeze and tuning stability is rock solid.
The Eclipse displays exemplary fret work, resulting in a fast and slippery feel.
Despite being made from the most traditional of raw materials – a mahogany back with a maple top – this ESP cuts down considerably on weight thanks to a thinner body, compared to a vintage guitar of this type.
The Eclipse-I’s controls follow tradition, offering separate volume and tone controls for each pickup.
The two active humbuckers are EMG’s best-selling pairing of an EMG 60 in the neck position with a hotter EMG 81 next to the bridge.
Golden-finished Gotoh-quality for the stopbar and tune-o-matic-bridge combination.
A generous rib-cage contour is another of the Eclipse-I’s contemporary improvements.
I can understand ESP’s reason for not including a separate battery compartment, which would spoil the guitar’s classic look. Still, the solution on offer doesn’t earn full marks in my book.
I’m quite sure that the foam padding doesn’t make the Eclipse any less gig-worthy, but it looks somewhat half-baked nontheless. I’d much rather see a battery clip attached to the inside of the control cavity’s lid, as well as machine screws with threaded inlets in the body to keep the lid firmly in place.
EMG’s own pots and capacitors are used in the clean and well-screened cavity.
****
The ESP Eclipse clearly is a pro-quality electric guitar.
I don’t think one can overstate the positive effect of this model’s low weight on one’s playing. A light guitar, such as this, tends to become a natural extension of the players body, letting the music flow effortlessly and unimpeded.
Personally, I really like this model’s slightly-structured Vintage Black matte finish, which calls to mind Music Man’s Stealth-series of instruments. This modern finish feels rather organic and offers the fretting hand good support, even in sweaty situations. I can understand, though, that some people would prefer a vintage-type gloss finish on a guitar like this – horses for courses.
The Eclipse-I’s flattish D-profile is a good all-rounder, which will fit easily into most guitarist’s hands.
EMG’s electronics work fantastically on this ESP. You can get all the types of sounds you’d come to expect from a guitar of this style effortlessly. From soft Jazz tones to out and out, balls-to-the-wall Metal Mania, this guitar delivers all the goods with no extraneous noise or interference whatsoever.
Yes, most probably the majority of potential buyers will use this guitar to rock out mercilessly, but I’d still warmly recommend the Eclipse’s clean sounds as well. Some vintage anorak might even be surprised by the organic sound emanating from the active pickups!
ESP Eclipse-I CTM – clean tone/neck pickup
****
ESP Eclipse-I CTM
1.668 €
Finnish distributor: Musamaailma
****
Pros
+ workmanship
+ neck profile
+ playability
+ sound
+ finish
Cons
– no battery clip/compartment
– structured finish might turn some people off
Testipenkissä: ESP Eclipse-I CTM
****
ESP:n Eclipse on yksi firman suosituimmasta kitaramalleista, koska se yhdistää sulavasti klassisen ulkonäön ja nykyaikaiset detajiratkaisut.
ESP Eclipse on saatavilla monena eri versiona, joista ESP Eclipse-I CTM (1.668 €) on malliston lähin vastine kuuluisalle Gibson Les Paul Custom -klassikolle.
Tämä laadukas japanilainen soitin myydään omassa kotelossaan.
Mattamusta viimeistely, kellertävät reunalistoitukset, kultaiset metalliosat, eebenpuinen otelauta isoine otemerkkeineen ja mustat EMG-mikrofonit tuovat Eclipse-I CTM:een äärimmäistä tyylikkyyttä.
Soundiritareiden iloksi ESP käyttää tässä mallissa aidon luusatulan lisäksi perinteistä kaularautaa, jonka asennukseen ei tarvitse niin leveää kanavaa. Näin jää huomattavasti enemmän kaulan puuta (tässä tapauksessa mahonkia) paikoilleen, mikä edesauttaa kitaran atakkia ja sointia.
Gotoh:n virittimet näyttävät hyvin perinteisiltä, mutta todellisuudessa ne ovat valmistajan nykyaikaisia, itselukittuvia Magnum Lock -koneistoja. Kieltenvaihto nopeutuu tuntuvasti ja vire pitää.
ESP:n nauhatyö on suorastaan esimerkkillistä. Eclipsen 22 jumbo-kokoista nauhaa tarjoavat nopean ja tarkan soittoalustan.
Vaikka ainekset sinänsä ovat perinteisiä – mahonkirunko vaahterakannella – on ESP keventänyt soittajan taakkaa huomaattavasti ohentamalla mahonkista takaosaa lähes puoleen perinnemalliin nähden.
Eclipse-I:n säädinosasto sen sijaan on perinteen mukainen: kummallekin mikrofonille on omat volume- ja tone-säätimet.
Mikrofonit ovat aktiivisia humbuckereita ja ne tulevat EMG:n valikoimasta. Kaulamikrofonina toimii EMG 60, kun taas hieman kuumempi EMG 81 on valittu tallamikrofoniksi.
Laadukkaat mattakultaiset Gotoh-osat ovat mielestäni tyylikäs valinta Eclipse-I CTM -malliin.
ESP:n nykyaikaisiin parannuksiin kuuluu myös rungon takapuoleen lisätty mukavuusviiste.
Huolellinen suojaus ulkoisia häiriöitä vastaan jopa vipukytkimen kolossa rauhoittaa käyttäjän mieltä.
ESP:llä ei selvästi haluttu rikkoa Eclipsen klassisia linjoja jyrsimällä runkoon lisäkoloa paristoa varten, mutta käytännön toteutus ei tyydytä minua täysin.
On totta että näinkin, vaahtomuovia käyttäen, kitara tulee varmaankin toimimaan täysin luotettavasti. Kaipaisin kuitenkin paristolle kunnon kiinnitystä, esimerkiksi kannen sisäpuolelle kinnitettyyn klipsiin, ja näkisin mielellään kannen kiinnityksessä kunnon koneruuveja runkopuuhun upotettuine vastakappaleineen.
Siistissä ja huolellisesti grafiittimaalilla suojatussa kolossa istuu EMG:n omaa elektroniikkaa.
****
ESP:n Eclipse on selvästi ammattiluokan laatusoitin.
Ei voi mielestäni korostaa liikaa kuinka positiivisesti ESP Eclipse-I:n keveys ja sen ohennettu runko vaikuttavat soittotuntumaan. Kevyt ja mukavasti istuva soitin ikäänkuin vapauttaa kitaristin ylimääräisistä hidasteista. Soittimesta tulee kehon luonnollinen, ekspressiivinen jatke, ja musiikkia alkaa virrata vapaasti.
Pidän myös todella paljon testisoittimen Vintage Black -mattaviimeistelystä, jonka hienosti strukturoitu pinta toi mieleen Music Manin taannoisen Stealth-malliston. Etenkin kaulassa viimeistelyn pinta antoi peukalolle varman otteen myös hikisissä tilanteissa. Olen kuitenkin melko varma, että joku toinen näkisi tässä mallissa mieluummin kiiltävänpintaisen viimeistelyn.
Eclipsen hieman laakea ”D”-muoto on hyvä ja yleispätevä valinta kaulaprofiiliksi.
EMG:n elektroniikka toimii vallan mainiosti myös ESP:n Eclipsessä. Kitara täyttää kevyesti kaikki Les Paul -tyyliselle kitaralle asetetut soundivaatimukset – jazz ja varhainen rokkimusiikki soivat yhtä luontevasti kuin rankimmat metalliriffit, joissa aktiivielektroniikan hiljaisuus ja tarkkuus pääsee erityisesti loistamaan.
Kannattaa kuitenkin kokeilla myös Eclipsen puhtaita soundeja – ennakkoluuloinen vintage-puristi varmasti yllättyy aktiivielektroniikan organisuudesta!
ESP Eclipse-I CTM – puhdas soundi
ESP Eclipse-I CTM – särösoundeja
****
ESP Eclipse-I CTM
1.668 €
Maahantuoja: Musamaailma
****
Plussat
+ työnjälki
+ kaulaprofiili
+ soittotuntuma
+ soundi
+ viimeistely
Miinukset
– pariston kiinnitys
– strukturoitu viimeistely jakaa kenties mielipiteitä
Kielten korkeus kitaroissa ja bassoissa
Usein kysytään ”oikeita arvoja” kielten korkeudelle kitaroissa ja bassoissa.
Asia ei ole kuitenkin aivan niin helppoa, koska ”oikea” on kielisoittimissakin hyvin subjektiivinen käsite, johon vaikuttavat esimerkiksi seuraavat seikat:
* mensuuri – mitä pidempi mensuuri, sitä matalampi kieli voi olla
* kielten paksuus – paksumpi kieli on samassa virityksessä jäykempi kuin ohut; paksumman kielisatsin saa säädettyä matalammaksi
* viritys – matala viritys tarvitsee korkeammat kielet kuin korkeampi viritys
* soittajan käyttämä voima – varovaisesti soittava kitaristi tai basisti ei tarvitse niin korkeat kielet kuin hyvin voimakkaasti soittava
* omat mieltymykset – itse en kestä lainkaan rämiseviä kieliä, myös sähkösoittimen akustisessa käytössä; toiset voivat hyvinkin elää vähäisillä sivuäänillä (edesmennyt John Entwistle sanoi: ”Hyvin säädetty basso rämisee koko otelaudalla samalla voimakkuudella.”)
***
Omissa soittimissani pidän tämänkaltaiset arvot (mitattuna 12. nauhalla nauhan yläpuolelta kielen alapuoleen):
Sähkökitarat, 010-satsi:
E: 2,2 mm/e: 1,8 mm
_______________
Akustiset kitarat, 012-satsi:
E: 2,5 mm/e: 2,0 mm
_______________
Sähköbasso, pitkä mensuuri, 045-105:
E: 2,8 mm/g: 2,4 mm
_______________
Sähköbasso, lyhyt mensuuri, 045-105:
E: 3,5 mm/g: 3,0 mm
Basic Knowledge: Guitar Controls
Traditionally electric guitars are equipped with two types of controls: A volume control adjusts the signal level, while a tone control usually controls the signal’s brightness.
Both controls use the same, basic electronic component – the potentiometer (or pot), an adjustable resistor with three contacts.
A horseshoe-shaped track of electrically resistant material (often graphite) runs between the pot’s two outer contacts. The middle contact is wired to a wiper which runs on top of this resistant track, and which is mechanically connected to the pot’s shaft.
^^^^
In a volume control the incoming signal is usually connected to one of the outer contacts, while the other end of the resistant track is connected to earth (=ground).
Because a current will always choose the path of least resistance, the closer the wiper is to the track’s input side the louder the signal will be. The closer the wiper gets to the other end of the track the more signal will go to ground, as the resistance between the wiper and the earthed contact is becoming more and more negligible. Sending audio to ground basically means junking it.
^^^^
In a tone control a capacitor is used as an audio filter (generally) in front of the pot to skim off the treble (=top end) of the signal. Only the treble content is then fed through the pot, with the wiper’s position determining the amount of top end that is ”flushed down the drain” by being sent to earth.
In many Gibsons (like the Les Paul or the SG) the signal is first fed through the filtering capacitor before it arrives at the control pot’s contact.
Most other guitars (for example Fender models) have the capacitor connected between the pot’s output and earth (ground).
Perustietoa: Sähkökitaran säätimet
Sähkökitaroissa on yleensä kaksi eri säädintyyppiä – volume-säädin, jolla säädetään kuinka kovaa kitaran signaali on, ja tone-säädin, jolla säädetään kitaran kirkkautta.
Molemmissa säätimissä käytetään potentiometria, eli kolminapaista säätövastusta.
Ulompien kontaktien välillä kulkee hevosenkengän muotoinen grafiittiraide, joka on potikan vastuspinta, ja keskimmäinen napa on kytketty radalla liikuvaan liukukoskettimeen.
^^^^
Volume-potikassa mikrofonista tuleva signaali on kytketty vastuspinnan yhteen päähän. Vastuspinnan toinen pää on kytketty maahan.
Koska sähkö etsii aina helpoimman tien eteenpäin (jossa vastus on mahdollisimman pieni), kulkee signaalista sitä enemmän liukukoskettimen läpi mitä lähempää signaalikontaktia liuku on. Mitä lähempänä liuku on maakontaktia sitä enemmän signaalista kulkee suoraan maahan – signaali menee silloin siis roskakoriin.
^^^^
Tone-potikassa käytetään kondensaattoria suotimena volume-säätimen lähdön ja tone-säätimen tulon välillä. Kondensaattorin läpi pääsee ainoastaan signaalin diskanttia potentiometrille. Tone-säätimellä siis heitetään ainoastaan signaalin korkeat taajuudet roskiin.
Useimmissä Gibsoneissa (esim. Les Paul- tai SG-kitaroissa) signaali saapuu kondensaattorin kautta potentiometrille.
Lähes kaikissa muissa kitaroissa (esim. Fender-kitaroissa) signaali menee kuitenkin ensin säätimen läpi. Kondensaattori sijaitsee silloin potentiometrin ja maakontaktin välillä.
Sähkökitara – hyvä kitara aloittelijoille
Usein tyrkätään aloittelijalle klassista, nailonkielistä kitaraa. Se on kaunisääninen soitin, mutta sen kaula on erittäin leveä, minkä takia juuri kitaristialulle klassinen kitara voi olla liian hankalaa. Tämän lisäksi nailonkielet eivät pidä vireensä kovinkaan hyvin, ja virittäminen kokemattomalle kitaristille liian aikaa vievä.
Tämän lisäksi nailonkielinen sopii hyvin Folk-laulujen esittämiseen, mutta rockarille se on täysin epäsopiva imagoltaan ja soundiltaankin.
Teräskielinen akustinen on tärkeä soitin Rock- ja Pop-musiikkissa, mutta tämän soitintyypin verraten paksut ja jäykät kielet ovat aloittelijalle usein liian kova pala purtavaksi.
Mielestäni juuri sähkökitara on loistava valinta ensimäiseksi soittimeksi, koska kielet eivät ole liian jäykät ja kaula tavallisesti mukavan kapea.
Vaikka monet ajattelevat heti kovaäänistä musiikkia, kun sana ”sähkökitara” mainitaan, on juuri sähkökitara mainio soitin kerrostalossa. Sähkökitaraa voi nimittäin soittaa myös täysin ilman vahvistinta, jolloin kuuluu vain hyvin hiljainen ääni (etenkin jos kyse on lankkukitarasta), tai kätevästi kuulokevahvistimella häiritsemättä naapuria.
Tulen esittelemään seuraavien viikojen aikana tärkeimmät sähkökitaramallit, sekä niiden hyvät ja huonot puolet aloittelijan näkökulmasta.
Kitarablogi.com – Finland's premier Guitar and Bass blog 