Sähkökitaroissa on yleensä kaksi eri säädintyyppiä – volume-säädin, jolla säädetään kuinka kovaa kitaran signaali on, ja tone-säädin, jolla säädetään kitaran kirkkautta.
Molemmissa säätimissä käytetään potentiometria, eli kolminapaista säätövastusta.
Ulompien kontaktien välillä kulkee hevosenkengän muotoinen grafiittiraide, joka on potikan vastuspinta, ja keskimmäinen napa on kytketty radalla liikuvaan liukukoskettimeen.
^^^^
Volume-potikassa mikrofonista tuleva signaali on kytketty vastuspinnan yhteen päähän. Vastuspinnan toinen pää on kytketty maahan.
Koska sähkö etsii aina helpoimman tien eteenpäin (jossa vastus on mahdollisimman pieni), kulkee signaalista sitä enemmän liukukoskettimen läpi mitä lähempää signaalikontaktia liuku on. Mitä lähempänä liuku on maakontaktia sitä enemmän signaalista kulkee suoraan maahan – signaali menee silloin siis roskakoriin.
^^^^
Tone-potikassa käytetään kondensaattoria suotimena volume-säätimen lähdön ja tone-säätimen tulon välillä. Kondensaattorin läpi pääsee ainoastaan signaalin diskanttia potentiometrille. Tone-säätimellä siis heitetään ainoastaan signaalin korkeat taajuudet roskiin.
Useimmissä Gibsoneissa (esim. Les Paul- tai SG-kitaroissa) signaali saapuu kondensaattorin kautta potentiometrille.
Lähes kaikissa muissa kitaroissa (esim. Fender-kitaroissa) signaali menee kuitenkin ensin säätimen läpi. Kondensaattori sijaitsee silloin potentiometrin ja maakontaktin välillä.
Kitarablogi.com – Finland's premier Guitar and Bass blog 
Hienosti kuvattu potikan sisuksia, mutta tonepotikan konkan kanssa on käynyt paha huti tai aivopieru. Tulee oikeasti maan ja navan väliin.
Kiitos hyvästä huomautuksesta! 🙂
Molemmat versiot ovat oikeita (kts. korjattu teksti ja uusi kuva).
Lähteenä voisi mainita esim. Dave Burrluckin kirja ”The Player’s Guide To Guitar Maintenance” (Balafon Books, vuosi 1998), sivut 73-78; tai Melvyn Hiscockin ”Make Your Own Electric Guitar – second edition” (NBS Publications, vuosi 1998), sivut 164-179.