****
Testi on luettavissa TÄÄLLÄ.
****

Kitarablogi.com – Finland's premier Guitar and Bass blog
Juttuja kitaroista ja bassoista
Videossa esitetään seitsemän Tele-tyylistä kitaraa. Demobiisi on lyhyt versio Yes-bändin klassikosta ”Owner of a Lonely Heart”.
Jokainen kitara soittaa aina muutaman tahdin melodiasta, niin kuin nähdään videossa. Biisin lukuisat komppiosat on jaettu kaikkien kitaroiden väliin.
Testatut kitarat ovat:
• Bacchus Guitars Global Series Tactics-STD
• Squier Classic Vibe 1950s Telecaster
****
• Käytetyt vahvistimet: Bluetone Black Prince Reverb (soolo- ja komppikitarat), sekä Bluetone Shadows Jr (komppiosat)
• Käytetyt efektit: Joyo Vintage Overdrive (soolo- ja komppikitarat), sekä Mad Professor Simble OD, EXH Small Stone, EHX Memory Toy, UralKit Les Love, UralKit Fuzz Face, UralKit Distortion+, Boss DS-1, Boss SD-1 (komppiosat)
• Mikrofoni: Shure SM7B
• Guitars used: Fender ’62 Telecaster Custom reissue, Fender ’62 Stratocaster reissue, Harley Benton DC-60 Jr, Hamer USA Studio Custom
• Amp used: Bluetone Black Prince Reverb
• Microphone used: Shure SM57
****
Here’s a short demo of the four main pickup types used in solid-body electric guitars.
• Guitars used: Fender ’62 Telecaster Custom reissue, Fender ’62 Stratocaster reissue, Harley Benton DC-60 Jr, Hamer USA Studio Custom
• Amp used: Bluetone Shadows Jr.
• Microphone used: Shure SM7B
Yllättävän monelle kompressori on jotenkin mystinen laite, joka käyttää musta magiaa soundin muokkaamiseksi. Todellisuudessa kompressori (yleiskielessä: kompura) on (puoli-) automaattisesti toimiva signaalitasoon vaikkuttava piiri, jolla kavennetaan signaalin dynamiikka – siis: hiljaisten ja kovien äänien välinen ero – toivotulla tavalla.
Etenkin puhtailla kitarasoundeilla kompressorista voi olla paljon apua, silloin kun kaivataan lisää sustainea, tukevampaa soundia, tai vaikkapa rauhallisempaa äänikuvaa. Esimerkiksi monille kantrikitaristeille kompura on lähes pakollinen varuste, jolla saadaan nopeat lickit, joissa usein sekoittuvat otetut äänet ja avoimet kielet, kuulostamaan tasaisempana ja sliipattuina.
Kitaristille tarjotaan nykypäivänä monta eri kompuraa pedaalin muodossa, joista suurin osa toimii ”enemmän tai vähemmän” -periaatteella, ehkä vielä lisätyllä atakki-kytkimellä.

Suomalainen Bluetone Compura (330 €) lähestyy aihepiiriä toiselta kulmalta tarjoamalla laajasti säädettävän studiokompressorin kitarapedaalissa. Kuusi säädintä voivat aluksi näyttää hieman pelottavalta, mutta kun niiden toimintaa käy ensin rauhallisesti läpi, niin homma alkaa nopeasti selvenemään.
• GAIN on Compuran esivahvistus. Tässä ei ole kyse säröstä, vaan siitä, että eri kitaroissa (ja bassoissa) on eri mikrofonien vuoksi erilaiset lähtötasot. Gain-säätimellä pystyy siis optimoimaan valitun kitaran signaalitasoa kompressiopiiriä varten.
• THRESHOLD (kyllä, kuvan varhaisessa tuotantomallissa on pieni kirjoitusvirhe) tarkoittaa kynnystasoa. Threshold-tason alle jäävä signaali pysyy kompressoimatta, kun taas kynnyksen ylle menevät osuudet puristetaan dynamiikan osalta kasaan.
• RATIO on kompressiosuhteen säädin. Studiokompressoreissa lukee ratio-säätimen vieressä tavallisesti numeerinen suhde, jossa esimerkiksi ”1:1” tarkoittaa, ettei kompressoida lainkaan, kun taas ”8:1” tarkoittaa, että jos tulosignaalin taso nousee kahdeksan desibeliä kynnystason yli signaalia kompressoidaan niin, että lähtötaso nousee vain yhden dB:n verran. Bluetone Compurassa säädöt tehdään korvakuulolla.
• ATTACK ja RELEASE säätävät kuinka nopeasti kompressori alkaa vaikuttamaan signaalin tasoon sen jälkeen, kun kynnystaso ensin ylittyy (Attack-säädin), sekä silloin kun tulosignaalin taso taas laskee kynnystason alle (Release-säädin). Attack-säätimellä pystyy siis vaikuttamaan esimerkiksi siihen, kuinka paljon äänten atakista säilyy muuttumattomana, kun taas Release-säädin vaikuttaa siihen kuinka nopeasti kompressiopiiri ”nollauttuu” signaalipiikkien välissä.
• VOLUME-säädin on Bluetone Compura -pedaalissa lähtötason säädin, siis sama säädin jota kutsutaan monessa studiokompressorissa make-up gainiksi. Volume-nuppia säädetään korvakuulolla omien tarpeiden – esimerkiksi signaaliketjun muiden efektien – mukaan. Jotkut tykkäävät käyttää kompressorit miedoina boostereina, kun taas toiset haluavat, että kompressorin toiminta on signaalitason osalta lähes huomaamaton.
****
Studiossa kompressorin mittaristo on hyvin tärkeä työväline, josta saa tietoa siitä kuinka ”kuuma” tulosignaali on, kuinka monta desibeliä signaalin dynamiikka puristetaan kasaan, ja millä tasolla efektin lähtösignaali on.
Kitarapedaalissa tällainen mittarointi on minusta usein tarpeeton; usein värikkäät mittarit lattialla jopa vievät soittajan huomiota pois kaikkein tärkeämmästä – omasta soundista.
Tärkein on minun mielestäni se että muistetaan, ettei ole olemassa ”ainoa oikea tapa” käyttää sellaista kompressoria kuin Bluetonen Compura, koska mukana on aina kokonainen kasa muuttajia, kuten soitin, oma soittotatsi, musiikkigenre, muu signaalitie, käytössä oleva vahvistin jne.
Kun ottaa itselleen ensin hieman tutustumis- ja kokeiluaikaa Bluetone Compuran kanssa, löytyy hyvin helposti ja nopeasti sellaiset parametrien asetukset, jotka toimivat sinun omassa musiikillisessa työympäristössä. Se mikä sinun mielestäsi toimii sinun omassa musiikissa, on oikea riippumatta siitä, mitä toiset ehkä sanovat.
Helsingissä käsintehty Bluetone Compura ei ole halpakompura, vaan huippulaadukas pro-tason kompressoripedaali, joka tarjoaa studiokompressoreista tuttua säädettävyyttä kompaktissa muodossa. Siihen nähden laitteen hinta on jopa edullinen.
****
****

Lisää infoa/More information: Bluetone Compura
Here’s a short demo song based on Jimi Hendrix’ version of Bob Dylan’s song ”All Along The Watchtower”.
The Tech 21 SansAmp Fuzzy Brit combines Marshall-type amp simulation with a Fuzzface-style fuzz pedal.
****
• Rhythm guitar: Fender Telecaster, Channel A, no Fuzz;
• Cleanish lead: Fender Stratocaster, Channel B, no Fuzz;
• Slide lead: Strat, Channel B with Fuzz;
• Wah lead: Strat, Morley M2 Wah, Channel B with Fuzz;
• Bass: Rickenbacker 4003, Tech 21 SansAmp Bass Driver DI
• Reverbs, delays and tremolos added during mix down.
****
You can find more info on the Tech 21 Fuzzy Brit HERE.
Here’s a short instrumental demo based on the Who classic ”Won’t Get Fooled Again”.
****
• Rhythm guitar (left): Arvo Original (Finnish guitar brand), Channel A, no Fuzz
• Rhythm guitar (right): Kasuga (ES-335 copy), Channel B, no Fuzz
• Lick guitar (left): Kasuga, Channel B with Fuzz
• Lick guitar (right): Fender Telecaster, Channel B, no Fuzz
• Lead guitar: Hamer USA Studio Custom, Channel A with Fuzz
• Bass: Rickenbacker 4003, Tech 21 Bass Driver DI
****
Find more info about the Tech 21 Sans Amp English Muffy HERE.
Here’s a short electric demo song recorded with a Shure SM7B.
The Shure SM7B was recorded using a Cranborne Audio Camden EC2 preamp.
****
The following tracks were recorded with the Shure SM7B:
• Squier Bronco Bass through a Bluetone Bass 200 tube hybrid combo
• Two Fender Stratocaster rhythm guitar tracks with an EHX Nano Small Stone phaser through a Bluetone Black Prince Reverb all-valve combo
• Fender Telecaster rhythm guitar through a Bluetone Black Prince all-valve combo
• Fender Telecaster lead guitar with a Mad Professor Simble Overdrive through a Bluetone Black Prince all-valve combo
• A shaker
• A Sonor tambourine
• Male voice
****
The Shure SM7B was recorded using a Cranborne Audio Camden EC2 preamp.
Kun Hisatake Shibuya avasi Electric Sound Products -myymälänsä Tokiossa vuonna 1975, hän ei varmaankaan olisi uskonut, että firmasta tulisi tulevaisuudessa yksi maailman isoimmista sähkökitara- ja -bassobrändeistä.
Alussa oli tee-se-itse-kitarantekijöille kitaraosia myyvä liike, nyt ESP Guitars on erittäin iso kielisoitinvalmistaja vaikuttavalla portfoliolla:
ESP Guitars- ja Custom Shop -brändien alla tehdään huippusoittimia Japanissa ja Yhdysvalloissa, E-II kitarat ja bassot ovat tarkoitettuja ammattisoittajille ja vaativille harrastajille, ja LTD Guitars tarjoaa erittäin laajan valikoiman edullisia ja keskihintaisia soittimia, jotka sopivat sekä aloittavalle kitaristille että hintatietoiselle edistyneelle soittajalle.
Monet LTD-brändin soittimista ovat suunnattuja Hard Rock- ja Metalli-muusikoille, mutta ESP:llä on myös perintötietoisempi ala-brändi, joka on tähän asti jäänyt meillä ehkä hieman tuntemattomaksi. Tämän brändin nimi on GrassRoots, ja Kitarablogilla oli nyt mahdollisuus ottaa peräti seitsemän eri mallia testiin. Kaikki soittimet myydään omassa laadukkaassa keikkakassissa. Edetään aakkosjärjestyksessä.
****

GrassRoots JB-55R (515 €) on firman näkemys Fender Jazz-bassosta.
Testibasso on erittäin komea kapistus, jolla on kolmikerroksinen musta pleksi, sekä hyvinkin laadukkaasti toteutettu kermanvaalea viimeistely. Rungon syvät viisteet etu- ja takapuolella tekevät bassosta hyvin aistokkaan, ja soittomukavuuden näkövinkkelistä GrassRootsin JB-55R tuntuu kallimmalta kuin mikä sen on.
Basson perusainekset ovat perinteisiä – leppärunkoon on liitetty vaahterakaula ruuviliitoksella.

GrassRoots-soittimien tarkoitus näyttää olevan, että muusikko saa myös tässä hintaluokassa soittimesta sen täydellisen ”vintage-kokemuksen”, mikä on minusta erittäin hyvä. Jotkut edulliset brändit nimittäin varustavat soittimensa varsin geneerisillä ”keskitien ratkaisuilla” kaulaprofiilin suhteen. Tällaiset kaulat eivät tunnu mitenkään persoonaalliselta, eikä niistä oppii, mitkä erot soittotuntumassa vanhoilla klassikkosoittimilla todellisuudessa ensiintyy.
GrassRoots taas on valinnut JB-55R:n kaulaprofiiliksi juuri sitä oikeanlaista, kapeaa ja solakkaa profiilia, joka kuuluu Jazz-bassoon. Kaula on myös viimeistelty kiiltävällä kirkaslakalla, ja sitä on vedetty – perinteen mukaan – myös otelaudan reunoihin.
Erittäin kauniiseen ruusupuuotelautaan on asennettu 20 vintage-tyylistä nauhaa.

GrassRoots JB-55R:n avoimet virittimet ja sen perinnetalla ovat laadukkaita versioita 1970-luvun alkuperäisistä.
GrassRootsin omilla yksikelaisilla mikrofoneilla käytetään alnico-magneetteja. Tallamikki on oikeaoppisesti laitettu alkuperäiseen, 60-luvun paikkaansa. Fender Jazz-bassoissa oli 70-luvulla tallamikki siirretty jostain ihme syystä pari senttiä lähemmäksi tallaa, mikä muutti mikin soundia liian ohueksi – ainakin minun mielestäni. Kolmen säätimen passivinen elektroniikka on perinteiden mukainen – kaksi volume plus master tone.

Olen aina ollut suuri Jazz-bassojen fani ja voin onneksi todeta, että GrassRoots JB-55R on upea versio aiheesta hyvin muusikoille ystävällisellä hinnalla.
Musamaailma, joka tuo GrassRoots-soittimet maahan, on tunnettu siitä, että kaikki soittimet säädetään firman varastossa soittokuntoon, mikä on hyvinkin usein ratkaiseva seikka juuri edullisissa ja keskihintaisissa kielisoittimissa.
JB-55R:n soitettavuus on näin ollen ensiluokkaista suoraan paketista ja keikkakassista vedettynä. Tämä basso on heti valmis toisitoimintaan. JB-55R:n soundikin on juuri sitä mitä haen Jazz-bassosta – dynaaminen ja erotteleva, mutta silti lämmin. Se on siis täysosuma!
****
GrassRoots LP-60S (559 €) on brändin näkemys legendaarisesta vuoden 1960 Gibson Les Paul Standardista.

Koska aidon mahongin ja loimuvaahteran hinnat ovat jatkuvassa nousussa, soitinvalmistaja ovat joutuneet käyttämään luovia ratkaisuja alle 1.500 euroa maksavien Gibson-tyylisten soittimien valmistuksessa. Joidenkin brändien ratkaisut ovat kuitenkin parempia kuin toisten.
Minun mielestäni GrassRoots on laittanut LP-60S-mallissaan asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen.
Ehkä yllättävin seikka on, että tässä GrassRoots-kitarassa käytetään yksiosaista mahonkikaulaa, ihan niin kuin sen esikuvassaan. Kaulan rakenne ja materiaali on tärkeämpi faktori kielisoittimen soundissa kuin mikä usein luullaan, mikä tekee tästä valinnasta niin tärkeän. Yritin löytää piilossa olevia liimasaumoja, mutta ei, tämä kaula on yksiosainen!
Tässä hintaluokassa on kuitenkin jossain säästettävä puiden valinnoissa, ja GrassRootsin LP-60S:ssä säästöt kohdistuvat – järkevästi – runkoon. Rungon takaosa koostuu neljästä vierekkäisistä paloista, joiden syykuviot on kuitenkin sovitettu huolellisesti yhteen. Täysipuinen vaahterakansi on saanut ylleen erittäin hienoa viilua loimuvaahterasta.

Virityskoneistojen ja vintage-kokoisten nauhojensakin suhteen GrassRootsin LP-60S pysyy perinteisiin uskollisena. Myös tässäkin soittimessa on kaunis ruusupuinen otelauta, joka on tässä kitarassa reunalistoitettu.
En ole ehkä paksuhkon mustan kaularaudan kannen suurimpia ystäviä, mutta se on vain pikkuinen kosmeettinen seikka.
Minun täytyy myös mainita, että LP-60S:n viimeistely on erittäin onnistunut; tämä kitara ei näytä, eikä myöskään tunnu lainkaan muoviselta!

Syykuvioiden perusteella tälle yksilölle voisi antaa nimeksi vaikkapa ”nuoli”…
Kitaran humbuckerit ovat GrassRootsin itse valmistamia. Mikkien soundi oli minulle valtavan iso yllätys, koska ne kuulostavat selvästi paremmalta kuin mikä osasin odottaa tässä hintaluokassa. Humbuckerit eivät ole liian tehokkaita, vaan ne soivat avoimella ja dynaamisella äänellä, jossa on juuri se oikea sekoitus kauneutta ja karheutta. Mikrofonien ansiosta GrassRoots LP-60S on juuri niin monipuolinen kitara kuin ne vanhat Les Paulit, ennen kun niistä tehtiin pelkkiä Blues- ja Rock-soittimia.

Myös soittotuntumaltaan GrassRootsin LP-60S on hyvin autenttinen, kitaran mukavan tuntuisen vuoden 1960 kaulaprofiilin, pienten nauhojen ja erinomaisen setupin ansiosta.
Tämä GrassRoots on mielestäni mainio tapa tutustua LP-tyylisten kitaroiden maailmaan.
****

”Voiko se olla totta?” Kyllä, ne meni ja teki LP Standardista matkakitaran!
GrassRoots LPS-Mini (379 €) ikäänkuin ottaa firman LP-60S-mallia ja muokkaa sitä matkakitaraksi, jolla on 20,5 tuuman mensuuri (52.1 cm), sekä pikkuinen paristokäyttöinen vahvistin omalla kaiuttimella kaulamikrofonin paikalla. Mikrofonivalitsin ei tässä soittimessa toimi – se on lisätty pelkästään ulkonäön vuoksi.

LPS-Mini on tehty samalla pieteetillä kuin täysikokoinen LP-60S, kaikki mitat on vain pienetty. Ainoastaan kaulan leveys on säilynyt lähes muuttumattomana, muuten aikuisilla olisi liian hankalaa soittaa LPS-Miniä.

Pikkukitaran toteutus on kauttaltaan laadukasta, minkä ansiosta GrassRootsin LPS-Mini on oikea soitin, eikä lelu tai kivalta näyttävä esine.
Kytkin ei tee mitään, mutta säätimet sen sijaan toimivat:
Kumpikin tallamikin säätimistä toimii niin kuin tavallisesti; eli: käytössä on tallamikrofonin voimakkuus- ja diskanttisäädin, riippumatta siitä onko GrassRoots-kitaran oma vahvistin (”Speak Up”) käytössä vai ei.
”Kaulamikin tonesäädin” ei vaikuta soundiin, mutta siihen yhdistetty nostokytkin laittaa Speak Up -järjestelmän päälle tai pois. Kun Speak Up -vahvistin on päälle kitaran ”kaulamikin volumesäädin” säätää vahvistimen volyymiä.
LPS-Minin nostokytkimellä voi vain valittaa sisäisen vahvistimen ja ulkoisen vahvistimen välillä. Kitaralla ei ole mahdollista käyttää molemmat vaihtoehdot samanaikaisesti.

Testatussa GrassRoots LPS-Mini -kitarassa on päällä 011-paksuinen kielisetti ja se on viritetty standardivireeseen. Soittotuntuma on yllättävän ”normaali”, vaikka mensuuri on niin paljon ”alkuperäistä” lyhyempi.
Jos haluaa, voi myös kokeilla korkeampia virityksiä ohuimilla kielillä.
Testijakson aikana palasin aina uudelleen tähän GrassRootsiin, koska LPS-Mini on niin kätevä ja hauska kitara – olohuoneen sohvalla, mutta muuallakin.
Jos minulta kysyy, niin sisäänrakennettu vahvistin ja kaiutin eivät ehkä ole LPS-Minin tärkein ominaisuus. Speak Up -järjestelmän soundi ei ole sinänsä ”huono”, mutta kaikki, jotka ovat kerrankin kokeilleet yhden-parin watin paristovahvistimia, tietäävät, että niiden soundi ei tavallisesti ole riittävän täyteläistä.
”Kunnon” vahvistimella asiat näyttävät kuitenkin täysin erilaiselta; silloin LPS-Ministä tulee täysiverinen sähkökitara, jolla on yllättävän iso ja tarkka LP-soundi.
****

GrassRoots PB-55R (515 €) on varhaisen 1960-luvun Presarin täydellinen kaksoisolento. Kaikki tärkeät tunnusmerkit löytyvät:
Basson kolmiosainen leppärunko on saanut ylleen herkullisen kolmivärisen sunburst-viimeistelyn, plektrasuoja on kilpikonnakuvioinen, ja runkoon on liitetty vaahterakaula ruusupuisella otelaudalla.

Otelauta on tässäkin bassossa hyvin kaunis!
Kiiltävällä lakalla viimeistelyllä kaulalla on P-bassolle tyypillinen, leveähkö ja laakeahko profiili. Täydellistä!
PB-55R-bassoon on asennettu neljä avointa virittintä, sekä 20 vintage-kokoista nauhaa.
Basso saapui testiin erinomaisillä säädöillä.

PB-55R:n talla on hyvä versio Fenderin alkuperäisestä 1960-luvun loppupuolelta.
GrassRootsissa on käytössä firman oma, alnico-magneeteillä varustettu split-coil mikrofoni. Mikin signaalia syötetään master volumen ja master tonen kautta lähtöjakkiin.

Hyvä P-basso on varsin inspiroiva soitin, joka sopii miltei kaikkiin tilanteisiin ja musiikkigenreihin, sillä se on monipuolisempi kuin mitä monet uskovat.
Testjakson jälkeen voin vain todeta, että GrassRootsin PB-55R todellakin on erinomainen P-basso!
Jos näytät minulle 60-luvun tyylisen Presarin, niin mieleeni juolahtaa heti sellaiset basistit kuin James Jamerson (Motown), Bob Babbitt (Motown), Donald ”Duck” Dunn (Stax), sekä Tommy Cogbill (Muscle Shoals). Työhuoneestani kuultiin tuntikausia pelkästään vanhoja Soul-, Motown- ja R&B-klassikoita.
Tämä on uskomattoman inspiroiva basso!
****

GrassRootsin SE-50R (469 €) perustuu selvästi 1960-luvun alkupuolen Fender Stratoon. GrassRootsilta saa SE-50R-mallia useammalla eri viimeistelyllä – jokainen niistä yhtä kaunis kuin testikitaran Candy Apple Red.
Perusainekset ovat SE-50R:nkin tapauksessa uskollisia perinteelle. Kitaran runkoon käytetään leppää, kun taas ruuvikaulan materiaali on vaahtera ja otelauta on ruusupuuta.
Rungon syvät viisteet tekevät GrassRoots SE-50R:stä erittäin mukavan.

Kahdessa seikassa SE-50R eroa aidosta 60-luvun Stratosta:
Virittimet ovat kyllä kauniita kopioita vanhoista Klusoneista, mutta GrassRootsin tapauksessa firma on valinnut versiot ilman alkuperäisen halkaistua ”Safeti-Post” -tappeja. Onko tämä tärkeä ero? Ei minun mielestäni…
Toinen seikka on, että kitaran otelaudan radius ei ole yhtä jyrkkä kuin alkuperäisissä kuuskytluvun Fendereissä. Alkuperäinen radius – 7,5 tuumaa – on tässä vaihtunut loivempaan 9,5 tuuman mittaan, mikä helpottaa kielten bendaamista tuntuvasti.

SE-50R:ssä käytetään alnico-mikrofoneja, joilla on perinteisesti eri pituisia magneetteja. Minulla oli jonkin aikaa sitten testissä sama kitaramalli toista blogia varten, jolloin GrassRoots käytti vielä toisia mikrofoneja samanpituisilla magneetteilla/napapaloilla. Nämä uudemmat mikrofonit ovat soundillisesti selkeä parannus vanhoihin nähden.
Kytkin on nykyaikaista viisiasentoista mallia, ja väliasennoista (kaksi ja neljä) saa häiriövapaita yhdistelmiä. Volume-säätimen lisäksi löytyy kaula- ja keskimikille oma sävysäädin. Alkuperäisen kaavan mukaan tallamikrofoni menee aina suoraan volume-säätimelle.

SE-50R:n vintage-tyylinen vibratalla on laadukas versio alkuperäistä kunnon täysikokoisella vibrablokilla, mikä tulee varmasti vaikuttamaan positiivisesti soundiin.
GrassRoots SE-50R -malli on sekin sellainen kitara, jota on vaikeaa olla soittamatta koko ajan. Testiyksilö ei ole ehkä kevein soittamani S-tyylinen kitara, mutta sen soundi on kerrassaan herkullista!
Autenttisen ovaalin C-profiilin, 9,5-tuumaisen otelautaradiuksen, sekä erinomaisen setupin ansiosta kitaran soittotuntuma on hyvinkin vaivatonta.
Jos hakusessa on S-tyylinen kitara tässä hintaluokassa, suosittelisin että käyt kokeilemassa GrassRootsin SE-50R-mallia.
****

Muista testisoittimista poiketen GrassRootsin SN-CTM (549 €) on nykyaikainen kitara – se on HSS-Superstrato, joka perustuu ESP Guitarsin omaan Snapper-malliin.
SN-CTM:n runko on lehmusta, johon on lisätty edessä loimuvaahteravaneri ja kermanvaalea reunalistoitus. Kiiltävä viimeistely on läpikuultava musta.
Vaahterakaulassa on ohut mattaviimeistely. Nykyaikainen ruuviliitos on ESP:n oma Star Cut -liitos, joka on huomattavasti sulavampi kuin vintage-tyylinen vastine.

GrassRoots SN-CTM:n muita nykyaikaisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi kitaran Blackwood-otelauta. Blackwood on patentoitu komposiitti puusta ja hartsista, joka näyttää ruusupuulta, mutta joka on yhtä kova ja sileä kuin eebenpuu.
Kitara tarjoaa peräti 24 nauhaa. Kaularaudan säätäminen on tehty erittäin helpoksi, kaulan ja kaulamikin välisen säätöpyörän ansiolla.

Tässä kitarassa käytetään nykyaikaista vibratallaa, joka istuu kahta ruuvia vasten, ja jolla on ohuempi, Floyd Rose -tyylinen vibrablokki.
Mikrofoniksi on valittu SN-CTM-malliin GrassRootsin oma HSS-settiä. Passivielektroniikka koostuu viisiasentoisesta kytkimestä, master volumesta ja master tonesta. Tone-potikasta löytyy myös nostokytkin, jolla tallahumbuckeria saa puolitettua.

GrassRootsin SN-CTM on monipuolinen soitin nykyaikaiselle kitarasankarille.
Soittotuntuma on erinomainen ja hyvin nopea, hyvien säätöjen, mutta myös nykyaikaisen matalan (mutta ei liian ohuen) D-profiilin ansiosta.
SN-CTM:n perussoundi on hieman kirkkaampi kuin vintage-Stratoissa, mikä on tervetullut ominaisuus, etenkin high-gain-soundeissa ja pitkien efektiketjuen kanssa.
****

GrassRootsin TE-50R (469 €) on oiva valinta, jos tekee mieli 50-/60-luvun taitteen ”White Guard Tele”.
TE-50R on uskollinen uusintapainos varhaisen kuuskytluvun Telestä, muutamalla järkevällä parannuksilla, joista yksi on nykyaikainen Electrosocket-tyylinen jakki.
Ensimmäiset Telecasterit tehtiin 50-luvun alussa läpikuultavalla Butterscotch-viimeistelyllä ja suhteellisen paksulla mustalla pleksillä. Saman vuosikymmenen lopussa Telet näyttivät kuitenkin samalta kuin GrassRoots TE-50R -malli – peittävä kermanvaalea viimeistely (Antique Blonde), sekä kolmikerroksinen valkoinen pleksi.

Niin kuin SE-50R-mallissa, myös TE-50R:stä löytyy 21 vintage-kokoista nauhaa, sekä yläsatula aidosta luusta.
Virittimet ovat laadukkaita versioita vanhoista Klusoneista.
Kaulaprofiili on pyöreä ja tukeva, muttei liian paksu. Minä ainakin tykkään siitä!

TE-50R:n vintage-tyylisestä ashtray-tallasta löytyy yksi oiva lisäominaisuus:
Soittaja voi valita perinteisen Tele-kielityksen – rungon läpi – ja vuosien 1958/59 version välillä, jolloin vedettiin kielet tallan takareunan kautta. Esimerkiksi Jimmy Pagen vanhassa Telessä oli tällainen harvinaisempi talla.
Tele-kitaroiden twängistä iso osa johtuu mallin omaleimaisesta tallasta, jonne tallamikrofonikin on kiinnitetty. Tele-mallien monipuolisuus taas johtuu pitkälti siitä, että kitaran mikrofonit ovat keskenään niin erilaisia. Tallamikrofoni on isosoundinen ja tallamikrofoniksi varsin paksu, kun taas kaulamikki on yleensä paljon ”kohteliaampi” ja soundiltaan hieman huilumainen. Juuri tämä ero mahdollistaa sen, että perinne-Tele voi hyppiä vaivattomasti Country-musiikin, Bluesin, Stadionrokin ja puhtaan Jazzin välillä.
GrassRoots TE-50R:n säätimet menevät vuoden 1967 jälkeisen kaavan mukaisesti – kolmiasentoinen valitsin, sekä master volume ja master tone.
GrassRootsin omat Tele-mikrofonit kuuluvat mielestäni selkeästi tämän hintaluokan parhaimmistoon.

GrassRootsin TE-50R on taas kerran osoitus siitä, miksi juuri nyt on parasta aikaa olla kitaristi.
Tässä on tarjolla erittäin reiluun hintaan erittäin hieno soitin.