Testipenkissä: Tanglewood Sundance Historic TW40O-AN-E + TW40D-AN-E

Tämän jutun otsikko voisi myös olla: ”Tanglewood tuo vintagea kaikkien soittajien ulottuville”. Sundance Historic -kitaroissa on nimittäin paljon vanhan ajan hohtoa, vaikka niiden hinnat pysyvät – jopa mikitettyinä – selvästi alle 700 euroa!

Kitarablogi sai testiin kaksi soitinta – TW40O-AN-E ja TW40D-AN-E – jotka muistuttavat erehdyttävästi kahta legendaarista Martin-mallia.

****

Tanglewood TW40O–AN-E (673 €) on Sundance Historic -sarjan kunnianosoitus Martin OM-18 -kitaralle, joka oli 1930-luvulla ensimmäinen teräskielinen, jolla oli kaulaliitos 14. nauhan kohdalla.

Tanglewood TW40D-AN-E (673 €) on saman sarjan versio Martin D-18 -mallista, joka on kopioiduin teräskielinen akustinen kautta aikojen – jopa Gibsonin Hummingbird- ja Dove-mallit kopioitiin suoraan musiikkiliikkeestä ostetulta Martin-kitaralta!

Molemmat Tanglewoodit saa myös ilman mikitystä 598 eurolla.

TW40O:ssa ja TW40D:ssä on espanjalaisessa tyylissä rakennettu kaula, mikä tarkoittaa että kaula ja viritinlapa ovat yhdestä mahonkipalasta veistettyjä, vaan kaulakorko on lisätty jälkikäteen.

Kaikukoppa taas on tehty kokopuisesta kuusikannesta ja mahonkivanerisista sivuista ja pohjasta.

Mallitunnuksen kirjainyhdistelmä ”AN” viitaa Historic-mallien kauniiseen, kellertävään ja kiiltävään viimeistelyyn (Antique Natural).

Näissä Tanglewoodeissa yläsatula on aitoa luuta.

Virittimet ovat 1930-luvun Grover-koneistojen kopioita, jotka pitävät vireen todella hyvin, mutta ovat käytössä hieman nykyaikaisia virittimiä jäykempiä.

Myös TW40O:n ja TW40D:n sirot nauhat sopivat näiden soittimien vintage-tunnelmaan täydellisesti.

Hyvä esimerkki ruusupuun ulkonäön vaihtelevuudesta:

Tässä testissä käyneen TW40O-AN-E:n vaaleampi talla…

…ja tässä D-mallin tummempi vastine.

Molemmissa kompensoitu tallaluu on aitoa luuta.

Testatuissa Sundance Historic -soittimissa on helppokäyttöinen Fishman Sonitone -mikitys.

Pietsomikki on sijoitettu tallaluun alle, kun taas etuvahvistin säätimineen (volume ja tone) on liimattu ääniaukon yläreunan alle. Yhdeksän voltin paristo istuu omassa kotelossa, joka on kiinnitetty kaulablokkiin. Pariston vaihtaminen ääniaukon kautta on hieman hankalampi kuin kopan reunan läpi kiinnitetyissä paristolokeroissa, mutta isona etuna tässä on koko systeemin näkymättömyys.

Lähtöjakki on molemmissa malleissa yhdistetty hihnatappiin.

****

On todella ilahduttavaa nähdä kuinka huolellisesti nämä kaksi Tanglewood Sundance Historic -kitaraa on tehty. Työnjälki on erittäin siisti ja viimeistely laadukas ja kaunis.

Vaikka näissä kahdessa soittimessa on kyse 500-800 euron hintaluokan teräskielisistä Tanglewoodeista, on molemmissa testikitaroissa sivujen syykuviot sovitettu yhteen, että sivujen ”hartiat” näyttävät bookmatch-peilikuvilta!

Vintage-motto ulottuu TW40O-AN-E:ssä huomattavasti pidemmälle kuin pelkästään kosmetiikkaan:

Vanhat OM-kitarat (Orchestra Model) tunnetaan siitä, että niissä on aavistuksen leveämpi, pehmeästi V-muotoinen kaulaprofiili. Myös kielten keskeinen etäisyys tallan kohdalla on usein pikkuisen isompi kuin monissa nykyaikaisissa soittimissa, mikä tekee sormisoitosta mukavamman.

Tanglewood on käyttänyt tähän Sundance Historic -malliin juuri näitä ”oikeita” vanhoja mittoja. Kaulaprofiili on pehmeä V, ja kaulan leveys on satulan kohdalla 46 mm. E-kielten etäisyys tallassa taas on ilmavat 58 milliä – kitara siis tarjoaa mukavasti tilaa sormisoitolle, mutta myös plektran käyttö onnistuu ongelmitta.

TW40O:n soitettavuus on ensiluokkaista, ja kitara saapui testiin loistavassa trimmissä (kielten korkeus 12. nauhan kohdalla: basso-E – 2,1 mm/diskantti-e – 1,9 mm).

Kitarapiireissä keskustelu täyspuisen pohjan tärkeydestä teräskielisen kitaran sointiin käy edelleen kuumana. Joidenkin mielestä kokopuinen pohja on lähes yhtä tärkeä kuin täyspuinen kansi, toiset taas viittaavat erittäin laadukkaisiin Selmer-Maccaferri-kitaroihin (Gypsy Jazz -kitarat) tai vanhoihin Guild-soittimiin, joissa on vaneripohja.

Oma näkemykseni tähän kiistakysymykseen on, että vanerista tehty pohja on usein (mutta ei aina) aavistuksen verran hiljaisempi ja soundiltaan hivenen verran kuivempi kuin kokopuinen vastine. Pidän kuitenkin teräskielisen kitaran yleissoundin kannalta huomattavasti tärkeämpänä, että kansi on täyspuinen ja että soittimen koko rakenne on laadukas ja terve.

OM-kokoisen teräskielisen pääerot dreadnoughtiin nähden ovat sen pienempi koppa ja OM-kitaran siistimpi bassorekisteri, joka tekee soittimesta erittäin helpon äänittää.

Tanglewood TW40O:lla on malliesimerkki OM-soundista – kitaran ääni on avoin, sen projektio lähes D-mallin luokkaa, ja se istuu äänitettynä erittäin nätisti miksauksissa.

Nämä kaksi esimerkkiä on äänitetty Shure SM57 -mikrofoneilla:

Fishman Sonitone -pietsojärjestelmä on hyvä ja helppokäyttöinen valinta, josta lähtee hyvin terve pietsosoundi livekäyttöä varten:

****

Alkuperäisen dreadnought-kitaran lähtökohdat olivat volyymi ja reilunkokoinen bassorekisteri. Alkuperäinen kohderyhmä olivat 1930- ja 40-luvulla Yhdysvalloissa hyvin suositut ”laulavat lehmipojat”, kuten Gene Autry tai Hank Williams, jotka tarvitsivat live-esiintymisiään varten kitaroita, joissa oli potkua plektrasoitossa. Tästä alkoi D-mallien voittokulku joka kasvoi yhä vain voimakkaammaksi, kun Folk-laulajatkin löysivät tiehensä tähän isompaan vaihtoehtoon.

Tanglewoodin TW40D-AN-E on laadukas kunniaosoitus 1930-luvun D-18:lle, sekä ulkonäön että soitettavuuden kannalta.

TW40D:n kaula on käytännössä täysin identtinen TW40O:n kaulaan – kaulaprofiili on erittäin mukava pehmeä V, ja koko kaula on hieman leveämpi kuin monissa nykykitaroissa.

Testikitaran työnjälki on samalla korkealla tasolla kuin Historic-sarjan OM-mallissakin, eikä TW40D:n soitettavuudessa todellakaan löydy mitään moitittavaa (matala-E: 2,2 mm/diskantti-e: 1,7 mm).

Dreadnought-kitaran soundi on varmaan kaikille tuttu: iso basso, lämmin keskirekisteri ja helisevä diskantti – ja kaikki hyvällä potkulla höystettynä.

TW40D on todella hyvä esimerkki tästä soundista:

Fishmanin Sonitone -mikkisysteemi toimii sulavassa yhteistyössä myös TW40D-AN-E-mallissa:

****

TW40O-AN-E:n ja TW40D-AN-E:n myötä Tanglewood tarjoaa tässä hintasegmentissä todella harvinaista herkkua:

Tässä ovat kaksi teräskielistä akustista kitaraa soittajaystävällisillä hinnoilla, joissa käsitteet ”vintage” ja ”historic” ulottuvat todellakin pintaa syvemmälle. Erittäin mukavan kaulaprofiilin ja leveämmän kieltenvälisen etäisyyden ansiosta, myös meillä rivisoittajilla on nyt varaa kokea aidon vintagen-soittotuntuma.

Tärkein on kuitenkin näiden soittimien soundi, joka vakuutti ainakin minut täysin.

****

Tanglewood Sundance Historic -kitarat

TW40O-AN-E – 673 €

TW40D-AN-E – 673 €

Maahantuoja: Musamaailma

****
Plussat:

+ hinta-laatu-suhde

+ työnjälki

+ autenttinen kaulaprofiili

+ soitettavuus

+ Fishman-mikkisysteemi

+ soundi

04/04/2016 0

Review: Gretsch Streamliner G2420T Hollow Body

Gretsch Guitars’ brand new Streamliner series offers access to the legendary brand name at a very affordable price point.

At the moment, the new range includes three different guitar models:

The G2622 Streamliner Center Block (also available left handed) is a centre block-equipped version of a Sixties double cutaway Country Gentleman, while the G2655 Streamliner Center Block offers you similar looks in a more compact package. The G2420 Streamliner Hollow Body, for its part, is a full-blown, big-bodied archtop guitar in a similar vein to Gretsch’s legendary 6120.

All three guitars are also available as T-versions with a Bigsby Lightning Series vibrato. The Streamliner Series is handmade in Indonesia.

****

The Gretsch Streamliner G2420T Hollow Body (street price in Finland approx. 560 €) is a very foxy looking guitar, despite its quite affordable pedigree.

The G2420T can be had in see-though red or gold metallic, while the standard model (equipped with a lyre-style tailpiece) comes in brown sunburst only.

The G2420T’s full-depth body is made from steam-pressed laminated maple. The top is stiffened by Gretsch’s traditional parallel bracing.

The nato (an Asian wood species somewhat similar to mahogany) neck is glued into the body.

There’s plenty of binding on the Streamliner Hollow Body – in addition to the multiple binding on the body the guitar also sports a bound fretboard and even a bound headstock.

This Gretsch comes equipped with a very decent set of sealed tuning machines.

The vintage-sized frets have been neatly seated. The G2420T features large rectangular position markers made from pearloid.

Bigsby’s mid-priced Lightning Series vibratos are produced in the Far East to exacting standards. The Bigsby B60 has been specifically designed for use with large-bodied archtops, such as the Gretsch G2420T.

This Streamliner’s Adjusto-matic bridge may seem to be held in place simply by string pressure, but there’s more to the bridge than meets the eye. The rosewood base is ”secured”, which means reverse pinned. The bridge posts continue all the way through the rosewood base and into two holes in the guitar’s top, which keeps the whole bridge in the correct place.

The biggest difference between the Streamliner G2420T and similar models in Gretsch’s Electromatic- and Pro-ranges can be found in the new guitar’s pickups:

Depending on the ”era”, or an artists wishes, a Pro Series Model G6120 will either come with a pair of DeArmond single coils, Gretsch’s own Filter’Tron humbuckers or similar TV Jones pickups. Recent Electromatic G5420’s are now equipped with Gretsch’s new Black Top Filter’Trons, which are licensed Far Eastern copies of the original pickups.

All new Streamliners sport a pair of Broad’Tron pickups. Broad’Trons are full-sized humbuckers designed to offer a tone somewhere in-between the twang and bite of Filter’Trons and the lush warmth of PAF-style ’buckers.

The controls on the G2420T are pure Gretsch:

Below the f-hole you will find separate volume knobs for each pickup, as well as a joint master tone control. An additional master volume control is placed next to the cutaway.

****

Let me start this section by stressing how well-made this budget-Gretsch really is! The review sample wasn’t a ”review instrument”, breathed on by distributors Fender Scandinavia, instead I took the guitar straight off the wall at a local music shop (DLX Music).

The Gretsch G2420T Streamliner Hollow Body is a very cleanly put together archtop electric, and I genuinely couldn’t find anything to criticise (especially when considering the instruments pocket-friendly price). The very nice fretwork on the Streamliner is a definite plus when it comes to this guitar’s comfortable playability.

Officially Gretsch call this neck profile a ”Thin U”, but I would describe it as a very comfy D shape with a slightly flattened back.

The Bigsby B60 is buttery and doesn’t throw the Hollow Body out of tune too much, if used sensibly (a word of advice: if you’re very sensitive when it comes tuning stability, a Bigsby probably isn’t right for you). Because a Bigsby B6/B60 makes do without the additional roller of other Bigsby models, this vibrato is more sensitive and immediate in use (which is a good thing in my view). You get the all the Bigsby shine and shimmer with less ”work”.

Played acoustically, the Streamliner Hollow Body sounds just like the laminated-body archtop it is – open and dry with a strong focus on mid-range frequencies.

I feel that Gretsch’s plan of taking its new Streamliners closer towards the mainstream really seems to hit the mark. The Broad’Trons may not give you the traditional clucky, chicken picking, bright and sparkly sound of a set of Filter’Trons, but there’s still enough presence and treble left in the new pickups’ tone for a gretsch-y sound.

Thanks to the new pickups’ broader tone the Gretsch G2420T also works well for Jazz, apart from the usual Country and Rock (-abilly) genres. This clip starts with the neck pickup:

The Streamliner Hollow Body also sounds great with a light amount of crunch. There’s a nice balance between the low end and the treble in the G2420T’s sound, coupled with the dry delivery so typical of big box archtops.

You should be aware, though, that high gain settings and/or very high volume levels will result in howling feedback sooner or later. This isn’t really a fault, but rather a normal feature of this type of instrument, and the Streamliner Hollow Body isn’t any more ”problematic” than other guitars of this type.

This sound clip, too, has been recorded with Blackstar HT-1R valve combo:

Here’s the demo track off the Youtube video, whose guitar tracks were recorded using Apple Garageband’s own amp plug-ins. The lead guitar uses the bridge pickup, while the rhythm parts have been recorded using both pickups (left channel) and the neck pickup (right channel), respectively:

****

In my opinion the Gretsch Streamliner G2420T Hollow Body is one of the best full-size archtops in this price range – possibly even the best! This is a surprisingly well-made instrument that punches far above its ”weight”.

If you’re looking for the ”genuine Gretsch Sound”, warts-and-all, I would point you to the (much pricier) Electromatic Series and its Filter’Tron pickups.

One of the Streamliner Series’ main objectives, though, is to broaden and widen the appeal of these guitars, and take the Gretsch name closer to the mainstream. I feel Gretsch have succeeded very well in this endeavour!

****

Gretsch Streamliner G2420T Hollow Body

street price 560 €

Contact: Gretsch Guitars

A very warm ”thank you” to the guys at DLX Music Helsinki for supplying the review guitar!

Pros:

+ value for money

+ workmanship

+ fretwork

+ secured bridge

+ Bigsby works great

+ sound

17/03/2016 0

Testipenkissä: Gretsch Streamliner G2420T Hollow Body

Gretsch Guitarsin Streamliner-uutuussarja tuo legendaarisen valmistajan kitaroita uuteen, edullisempaan hintaluokkaan.

Tällä hetkellä uuteen sarjaan kuuluvat kolme mallia:

G2622 Streamliner Center Block (saatavilla myös vasenkätisenä) on keskipalkilla varustettu versio 1960-luvun Country Gentleman -kitarasta, ja G2655 Streamliner Center Block on nykyaikainen malli pienemmällä puoliakustisella rungolla. G2420 Streamliner Hollow Body taas on legendaarisen Gretsch 6120:n edullinen painos, ja juuri sellaisen Kitarablogi sai testiin.

Kaikki kolme mallia on saatavilla myös T-versiona Lightning-sarjan Bigsby-vibratolla varustettuina. Streamliner-sarja rakennetaan käsityönä Indonesiassa.

****

Gretsch Streamliner G2420T Hollow Body -malli (katuhinta noin 560 €) on edullisesta hinnastaan huolimatta todella komea ilmestys.

G2420:n T-versiota saa punaisena tai kultaisena, kun taas lyyra-muotoisella kieltenpitimellä varustettua perusmallia tarjotaan ruskealla liukuvärityksellä.

G2420T:n täysikokoinen runko valmistetaan kokonaan muotoon prässätystä vaahteravanerista. Kannen alta löytyy – Gretschin tapaan – kaksi pitkittäissuunnassa kulkevaa rimaa.

Nato-puusta veistetty kaula on liitetty runkoon liimaamalla.

Rungon ja otelaudan lisäksi myös Streamliner Hollow Bodyn tyylikäs viritinlapa on reunalistoitettu.

Uutuus-Gretschin virittimet ovat sulavasti toimivaa nykyaikaista sorttia.

G2420T:n vintage-tyyliset nauhat on asennettu hyvin siististi soittimen palisanteriotelautaan. Isot suorakulmiot helmiäismuovista toimivat otemerkkeinä.

Bigsbyn laadukkaat Lightning-sarjan vibratot valmistetaan kauko-idässä. Bigsby B60 on tarkoitettu nimenomaan tällaiseen isokoppaiseen orkesterikitaraan kuin Gretsch G2420T:hen.

Streamlinerin Adjusto-matic-talla näyttää vapaasti seisovalta, mutta se on ylhäältä päin varmistettu luistamista vastaan. Tallan kahdet kierretangot jatkavat tallan ruusupuujalan läpi, ja nämä ”tapit” sitten istuvat niille tarkoitetuissa pienissä rei’issä kannessa.

Suurin ero Streamliner G2420T:n ja muiden vastaavien mallien Gretschin Electromatic- ja Pro-sarjojen välillä löytyy mikrofonivarustuksesta:

Pro-sarjan G6120-kitaroissa käytetään – aikakauden tai artistin toiveiden mukaisesti – joko DeArmond-yksikelaisia, Gretschin omia Filter’Tron-humbuckereita tai TV Jonesin vastaavia mikkejä. Electromatic G5420 -malleihin asennetaan nykyään Gretschin uudet Black Top Filter’Tronit, jotka ovat kauko-idässä tehtyjä lisenssikopioita firman alkuperäisistä mikrofoneista.

Kaikissa Streamliner-soittimissa taas käytetään Broad’Tron-nimisiä, täysikokoisia humbuckereita. Broad’Troneille luvataan sellaista soundia, joka on perinteisen Filter’Tron-purevuuden ja -twangin ja PAF-tyylisten humbuckerien täyteläisyyden välimaastossa.

G2420T:n kytkentä on ehtaa Gretschiä:

F-aukon läheltä löytyy kummallekin mikrofonille oma volyymisäädin, sekä yhteinen master tone, kun taas soololoven vierestä löytyy vielä erillinen master volume.

****

Heti aluksi minun täytyy korostaa kuinka korkealla tasolla tämän testikitaran työnjälki on, eikä tässä ole kyse Fender Scandinavian lähettämästä ”tuunatusta testikitarasta”, vaan soitin on poimittu suoraan DLX Musiikin seinältä mukaan testiin!

Gretsch G2420T Streamliner Hollow Body on erittäin siististi rakennettu orkesterikitara, enkä ole löytänyt mitään mikä olisi pistänyt ikävästi silmään. Testikitaran laadukas nauhatyö saa tältä testaajalta vielä erityisen kiitoksen – kitaran soitettavuus on erinomainen, eikä mikään rämise.

Tämän Gretschin kaulaprofiili on mukava D-muoto aavistuksen verran laakealla selkäpuolella.

Bigsby B60 toimii mukavan jouhevasti ja vire säilyy ns. ”järkevässä” käytössä yllättävän hyvin (huom: Bigsby ei oikein sovi kultakorville). Koska B6/B60-vibratolla (samoin kuin lyhyemmällä B3/B30-mallilla) ei ole muiden Bigsby-mallien lisärulla, toimii tämä vibrato (hyvällä tavalla) herkemmin ja suoremmin. Bigsbyn hohtoa saa näin esiin vähemmällä ”työllä”.

Streamliner Hollow Body -mallin akustinen soundi on hyvä tyyppiesimerkki vanerikoppaisesta orkesterikitarasta – avoin, kuiva ja hieman keskialuevoittoinen.

Gretschin suunnitelma viedä Streamliner-mallit niiden Broad’Tron-mikrofonien avulla hieman lähemmäksi valtavirtaa on – ainakin minun omasta mielestäni – onnistunut varsin hyvin. On totta, ettei uusista mikeistä lähde läheskään niin kirkas, pureva ja naksahteleva soundi kuin perinteisistä Filter’Troneista, mutta Broad’Tron-humbuckereissa on kuitenkin onnistuttu säilyttämään riittävästi ylipäätä Gretsch-vivahteiseen soundiin.

Leveämmän perussoundinsa ansiosta Gretschin G2420T sopii Countryn ja varhaisen Rockin ohella myös todella hyvin Jazziin. Esimerkkipätkä alkaa kaulamikrofonista:

Myös kevyellä säröllä Streamliner Hollow Body kuulostaa mielestäni oikein mainiolta. G2420T:n soundissa bassot ja diskantit ovat hyvässä tasapainossa, ja kitara soi orkesterikitaran tavoin mukavan kuivalla äänellä.

Isoimmilla volyymeillä tällaisen kitaran kanssa alkaa tulla vastaan väistämättä feedback-ongelmia, etenkin särösoundeilla. Mutta tämä ei ole vika, vaan täysakustisen orkesterikitaran ominaisuus, eikä Streamliner Hollow Body ole siinä mielessä ”hankalampi” kuin muut.

Myös tämä pätkä on äänitetty Blackstar HT-1R putkikombolla:

Tässä vielä videon ääniraita, jossa kitararaidat on äänitetty Apple Garagebandin vahvistinplugareilla. Soolokitara käyttää tallamikrofonia, kun taas komppiraidat on soitettu sekä molemmilla mikrofoneilla (vasen kanava) että kaulamikrofonilla (oikea kanava):

****

Minun mielestäni Gretsch Streamliner G2420T Hollow Body on yksi parhaimmista orkesterikitaroista tässä hintaluokassa – ehkä jopa se paras. Tämä on yllättävän laadukas soitin, eikä mikään halpakitara.

Jos se ”aito Gretsch-soundi” on hakusessa, Electromatic-sarjan (huomattavasti kalliimpi) G5420T-malli on Filter’Tron-mikrofoniensa ansiosta varmasti se parempi valinta.

Streamliner-sarjan yksi tarkoitus on kuitenkin tarjota sellaisia Gretschejä, joilla on perinteistä laajempi vetovoima ja modernimpi soundi. Ja tässä aikeessa Gretsch on onnistunut erittäin hyvin!

****

Gretsch Streamliner G2420T Hollow Body

katuhinta noin 560 €

Lisätiedot: Gretsch Guitars

Iso kiitos DLX Musiikki Helsingille testikitaran lainaamisesta!

Plussat:

+ hinta-laatu-suhde

+ viimeistely

+ nauhatyö

+ varmistettu talla

+ Bigsbyn toiminta

+ soundi

11/03/2016 0

Review: Fender Jimi Hendrix Stratocaster

Jimi Hendrix’ simply doesn’t seem to wane, even though the genial guitar hero himself died in London in 1970 at 27 years of age. There’s still so much interest in Hendrix’ music that he continues to rank among the top ten of best-earning dead celebrities in Forbes magazine.

The Fender Stratocaster was the master’s favourite instrument, so it’s not really surprising that the man has been honoured with a signature model by Fender last year. This guitar is now also available in Finland.

The new Made-in-Mexico Fender Jimi Hendrix Stratocaster isn’t the first Hendrix model that Fender has released:

In 1980 a small, semiofficial run of Hendrix Strats was made, sporting a white body and a left-handed neck with a large headstock. Fender’s Custom Shop came out with 100 Monterey Stratocasters, which where close copies of the guitar instrument played and burned at the 1967 festival. It was a right-handed Stratocaster with a small headstock and a hand-painted body, set up for left-handed playing. Along with the guitar the Monterey Set also included a flight case and a leather gig bag. In the same year (1997) Fender USA started to produce the Jimi Hendrix Voodoo Strat. The Voodoo Strat was in fact a a left-handed (!) copy of Hendrix’ (right-handed) Woodstock Stratocaster, with the headstock decals turned into mirror images, so that you would look (a bit) like Hendrix, whenever you stepped in front of a mirror. 😀

****

The brand-new Fender Jimi Hendrix Stratocaster (approx. 950 € in Finland) also has some features resembling the guitar Hendrix used at the Woodstock festival:

The right-handed alder body is finished either in black or in white, while the neck is a large headstock-carrying, left-handed, all-maple affair.

The headstock carries the so-called transition logo from the mid-Sixties, which was much larger than the Fifties’ spaghetti logo, but still gold coloured. By the end of the Sixties the logo was changed to black and the model name was written in large, bold lettering – that would be called the the CBS logo.

Modern improvements on the Hendrix Strat include truss rod access from the headstock side, as well as a flatter, more bend-friendly fretboard radius of 9.5 inches.

The headstock’s flip side displays Hendrix’ signature, and a very decent set of Kluson copies.

The neck joint has been kept very traditional, but for the Authentic Hendrix-logo on the neck plate.

The most important differences between the Hendrix model and a bog standard Strat can be found in the pickup department:

The Mexican signature guitar comes equipped with a pukka set of American Vintage ’65 Gray-Bottom Fender-pickups, which have been installed into this guitar, as if this were a left-handed model turned over. Both the neck and middle pickup have been flipped over by 180 degrees, while the bridge pickup has been flipped over first, before being installed at a reverse angle. Usually the bridge pickup is placed so that its bass side is closer to the neck with the treble side being closer to the bridge. On the Hendrix Strat the bridge pickup’s bass side is closer to the bridge and the treble side closer to the neck.

This reverse installation means that the magnet stagger is ”wrong”, changing slightly the balance between the strings in terms of output. Furthermore, the bridge pickup will give you a slightly changed range of overtones, due to its reverse angle.

We’ll find out in the listening test, whether these changes really make any discernible difference.

The controls follow the vintage recipe – master volume, neck tone, middle tone – while the pickup selector on the Hendrix model is a modern five-way unit.

The American Vintage ’65 pickup set is true to the original specs and does not feature a reverse-wound/reverse-polarity middle pickup for hum-cancelling in positions two and four, like many updated Strats!

Fender’s vintage vibrato bridge (the ”Sychronized Tremolo”) sports bent steel saddles.

****

Fender Strats are well-known for their excellent ergonomic properties and the Hendrix signature model stays true to this heritage.

Our review instrument was of comfortable moderate weight. The neck’s mid-Sixties C-profile feels great, thanks to not being overly chunky.

The guitar arrived strung with a set of 010s and tuned to E-flat, but the setup wasn’t quite spot-on. The vibrato bridge was tipped a little too steeply, and the intonation was a bit off on the bass strings. But it only took me a couple of minutes (and the correct pair of screwdrivers) to get this Strat shipshape. The result was a great-playing and great-sounding guitar (string height at 12th fret: bottom-E: 2.2 mm/high-e: 1.7 mm).

The flatter-than-vintage fretboard radius really helps to make the Hendrix Strat a very bend-friendly guitar, while also minimising the possibility of fret choke during large-interval bends.

I must admit that I’m not quite sure, whether I really hear much of a difference in the amplified sound of the reversed pickups, though.

Jimi’s guitar tech and effects guru, Roger Mayer, has often stated that Hendrix was satisfied with the sound of his (right-handed) Strats right off the peg. According to Mayer, the only ”customisation” the pair ever did on newly bought guitars, was to take off the neck and remove all possible finish residue inside the neck pockets to improve the stability of the neck joints. Hendrix’ effects, on the other hand, were a regular target for fine-adjustment and electronic customisation.

Anyway, the new Fender Jimi Hendrix signature guitar sounds just like a great Strat should. Here’s a clean clip first:

Here’s an example of the Hendrix Strat’s distorted tone:

I was eager to start recording with the Fender Hendrix model. The first demo track puts the signature Strat into a slightly more contemporary context. The signal chain for this track was: Fender Hendrix Stratocaster –> Electro-Harmonix Germanium 4 Big Muff Pi –> Morley M2 Wah/Volume –> Blackstar HT-1R:

Next I recorded a demo track with a more Hendrix-like arrangement. The signal path was: Hendrix Stratocaster –> Morley M2 Wah/Volume –> Electro-Harmonix Nano Big Muff Pi –> Blackstar HT-1R. The Uni-Vibe style sound at the end of the track was achieved with a phaser plug-in during mixdown:

****

Hendrix’ Live Sound

Even though Jimi Hendrix was known for his avant-garde use of effects in the studio – buoyed by the creativity of his sound engineer Eddie Kramer – his signal chain on stage was surprisingly straightforward. Here’s a short and basic rundown of Hendrix’ live rig.

1. Marshall Model 1959 ”Plexi” stack
Jimi Hendrix used what we now call a vintage-type, non-master volume amplifier stack, which wasn’t especially high-gain by today’s standards. Usually Hendrix had two 100 Watt Marshall-stacks running in parallel, which meant things got very loud. His Strats would cause his amp to break up, but the type of distortion was closer to what we’d now call a 60s Blues sound than to 70s Metal, and far removed from the high-gain saturation of our time.

I simulated this type of amp response by turning my Blackstar HT-1R’s gain control up to get the clean channel to overdrive.

2. Dallas-Arbiter Fuzz Face

In my view, the fuzz pedal is the most important ingredient in Jimi’s sound, because it adds a lot of oomph, creamy compression, and aggression to proceedings.

A British importer of musical equipment, a man called Ivor Arbiter, came up with the Fuzz Face in 1966, because he wanted to have a fuzz pedal in his product range. He came up with a chunky package by having the Fuzz Face circuit built into the base of a 60s microphone stand. The round enclosure, coupled with the unit’s two controls and single footswitch, looked like a smiley face, which is where the pedal got its name from.

Fuzz Faces are built by the Jim Dunlop company these days. There are also cheap alternatives available, from companies such as Mooer or Rowin. I’m using an Electro-Harmonix Nano Big Muff Pi for the demo tracks:

3. Vox Wah-Wah

Hendrix generally used his Vox Wah in front of his Fuzz Face, but keeping it behind the fuzz will also result in some cool tones. Great wah-pedals can also be head from Boss, Mission Engineering or Jim Dunlop.

I’ve used my Morley M2 Wah/Volume pedal in front of the Big Muff Pi:

4. Octavia +Uni-Vibe

Roger Mayer’s Octavia-pedal was sometimes used as an additional ingredient in Jimi’s live sound. This strange-sounding effect combines distortion with an artificial upper octave and some slight ring-modulation. Hendrix also used a Uni-Vibe effect, which was one of the first pedals that tried to create a Leslie-like sound in a compact format.

A genuine Octavia-pedal is only made by Roger Mayer, but Joyo’s inexpensive JF-12 Voodoo Octave stomp box sets you off in a very similar direction.

Korg has introduced the NuVibe, which is a pukka re-imagination of the original Uni-Vibe-pedal. Voodoo Lab’s Micro Vibe is a high-quality proposition at a fair price.

You can also simulate Uni-Vibe-style tones by using a suitable phaser. The Boss PH-3 is a modern and versatile phaser. If you want something even more affordable, you could check out Mooer’s range of effects.

This clip uses a combination of two phaser plug-ins in my audio sequencer:

****

If you want to go all the way to ”become Hendrix”, you will need to buy a left-handed Stratocaster and turn it into a right-handed instrument. The result will be authentic, but also much less comfortable than a regular Strat, because the controls are all in the wrong place.

Fender’s new Jimi Hendrix Stratocaster will give you the (very slight) difference a reversed headstock brings to the playing feel, as well as the (very slight) tonal differences of the reversed pickups, while keeping all of the Stratocaster’s great ergonomics intact.

Fender’s Hendrix model is a fine Strat, which you can use for all types of music. Still, it’s the ”Hendrix-thing” this guitar does the best!

If I could only have the maestro’s long fingers and musical imagination…

****

Fender Jimi Hendrix Stratocaster

Price approx. 950 €

Contact: Fender

A big ”thank you” goes to DLX Music Helsinki for the kind loan of the review guitar!

Pros:

+ musician-friendly price tag

+ workmanship

+ American Vintage pickups

+ playability

+ sound

Cons:

– factory setup

15/02/2016 0

Review: Vox AC10C1

The new Vox AC10C1 combo amp nicely bridges the gap between the Custom Series’ AC4C1 four-watter and the 15-watt AC15C1.

****

The Vox AC10C1 (street price in Finland approx. 520 €) isn’t a copy or reissue of any of the AC10 versions from the 1950s or 60s, but rather a modern reinterpretation of the company’s Top Boost-theme in a more compact guise, and made in China, just like the rest of the Custom Series.

This being so, the new AC10C1 amp does away with the old version’s vibrato effect, adding instead such welcome modern features as a quality digital reverb, and separate Gain and (Master) Volume controls.

Vox’ new combo looks like a smaller version of their legendary AC30 combo, which isn’t a coincidence, I’m sure. It sports lots of black vinyl, white piping, a golden metal rail, and the famous maroon front cloth with the diamond pattern.

The AC10C1 only weighs 12 kilos, which means it’s very easy to carry by its single top handle.

As we are looking at a production line, Chinese valve amp, it would be totally unrealistic to expect hand soldered point-to-point wiring inside this combo. The AC10C1’s electronic components – tubes and all – are mounted on three PCBs. You can have a good looks at this combo’s innards in this picture.

The little Vox’ two EL84 main amplifier valves have been placed just beneath the ventilation grille on the top (next to the handle). The preamp valves – a pair of 12AX7s – get their ventilation via a small slot at the bottom end of the cabinet’s back wall.

The control panel sports the classic Vox chicken head knobs.

In addition to Gain and Volume, you will find a two-band EQ section, and the reverb control.

In practical terms, the Vox AC10C1 is a closed-back combo, despite the small opening for preamp tube ventilation.

A ten-inch Celestion VX10 has been chosen as the combo’s sole speaker.

In the EU the new combo is sold with an Eco-feature. When the Eco-switch is set to ”on”, the AC10C1 will power off automatically if the amp isn’t played for two hours.

The AC10C1 can be connected to an external speaker cabinet, as long as the load is kept to 16 Ohms.

****

Let me say something about the Vox AC10C1’s volume first:

This little amp is quite the belter for a combo rated at only 10 Watts! Yes, it does have a master volume control, but I still wouldn’t recommend using this Vox as a living-room amp in an apartment block. The Volume control really has to be set to 10 o’clock, or higher, to make this baby come to life.

The basic character of this Vox combo is rather bright and bitey – I had to take the Treble knob down to below 10 o’clock to find the sounds that I like.

This AC10C1 doesn’t have oodles of clean headroom, still there are some very nice clean tones to be had in the first third of the Gain control’s range, when you use Fender-type single coil pickups (Fender Stratocaster; amp gain at 10 o’clock):

Many valve amp snobs will view a digital reverb circuit as a big no-no, but in my view, the AC10C1’s reverb is one of the very best I’ve ever heard in an amp in this price range. The reverb is a digital version of a spring tank, and has a charming sense of depth. At higher settings you can even get some ”spring splash” by attacking the strings with gusto:

Due to its higher output a P-90-type pickup will require you to adjust the volume knob(s) on the guitar, if you want to achieve genuinely clean sounds. Here’s a clip of an Epiphone Casino (with Göldo P-90s), with the guitar’s volumes turned about halfway down (amp gain at 9 o’clock):

Here’s the same Casino with its volume controls set to 8 (the amp settings stay untouched):

Humbuckers, too, mean you will have to turn the guitar down a bit for clean sounds, otherwise the AC10C1 will start adding some of that famous Top Boost grit. The first clip uses a Hamer USA Studio Custom with its volume controls turned down to 5 (amp gain at 9 o’clock):

Same guitar, same amp settings, but the Hamer’s volumes have been set to 7:

You could sum up the AC10C1’s distorted sounds with one word – classic! This isn’t a high gain combo by no stretch of the imagination. This Vox feels most at home with Pop-, Blues-, and Rock-sounds of the Sixties and Seventies (and their modern descendants). If you want a piece of that classic Vox Top Boost tone (think Beatles, Queen, U2), the AC10C1 has it in spades at manageable volume levels.

Stratocaster; amp gain 3 o’clock:

Casino; amp gain 1 o’clock:

Hamer; amp gain 1 o’clock:

Stratocaster; full amp gain:

Casino; full amp gain:

Hamer; full amp gain:

****

In my opinion, the Vox AC10C1 is just the ticket if you’re after genuine Vox tones in a compact, easy-to-handle package.

Clean headroom isn’t to be had in abundance, but luckily this Vox combo reacts extremely well to volume changes on the guitar. The sound cleans up nicely, while the amp retains its full vigour and liveliness.

The Vox AC10C1 is loud enough for most rehearsal situations, and you might even use it in some small venues without a mike.

For studio work, too, I feel Vox’ AC10C1 has a lot to offer, because it enables you to get chunky Vox tones with much less bleed-through into other microphones, like the drum mikes.

****

Vox AC10C1

current street price in Finland approximately 520 €

Finnish distribution: EM Nordic

A hearty ”thank you” goes to DLX Music Helsinki for the loan of the review combo!

Pros:

+ value for money

+ compact size

+ reverb sound

+ amp sound

Cons:

– limited clean headroom

12/02/2016 0

Testipenkissä: Fender Jimi Hendrix Stratocaster

Jimi Hendrixin suosio ei näytä hiipumisen merkkejä, vaikka tämä valovoimainen kitarasankari itse kuoli jo vuonna 1970 27-vuotiaana Lontoossa. Kiinnostus Hendrixin musiikkia kohti on yhä niin suuri, että hän on sijalla yhdeksän Forbes-lehden listalla parhaiten tienaavista kuolleista henkilöistä.

Fenderin Stratocaster oli mestarin suosikkisoitin, eikä ole siis ihme, että Fender hiljattain esitteli uuden Jimi Hendrix -nimikkomallin, joka on nyt myös saatavilla Suomessakin.

Uusi meksikolainen Fender Jimi Hendrix Stratocaster ei ole kuitenkaan firman ensimmäinen kunniaosoitus legendaariselle kitaristille:

Vuonna 1980 tehtiin pieni ”epävirallinen” erä Hendrix-Stratoja (tuotantoerä vain muutama tusina) valkoisella rungolla ja vasenkätisellä, isolla viritinlavalla varustetulla kaulalla. Vuonna 1997 ilmestyi Custom Shopin 100 kitaran erä Hendrixin Monterey-Stratosta, joka oli tarkka kopio soittimesta, jota Hendrix käytti Monterey-festivaalilla 1967. Se oli käsin maalattu vasenkätiselle sopivaksi muutettu oikeankätinen Strato pienellä lavalla. Monterey Strat -settiin kuului myös flight case -laukku, nahkahihna, sekä nahasta tehty topattu pussi. Vuonna 1997 ilmestyi myös Fender USA:n Jimi Hendrix Voodoo -Strato, joka oli oikeakätiselle tarkoitettu kopio Hendrixin legendaarisesta Woodstock-kitarasta. Voodoo-Straton juju oli, että kitaran logo oli alkuperäisen peilikuva, minkä ansiosta nimikkomallin käyttäjä näytti peilin edessä enemmän Hendrixiltä. 😀

****

Upouudessa Fender Jimi Hendrix Stratocasterissa (hinta-arvio noin 950 €) on myös vahvoja vivahteita mestarin Woodstock-kitarasta:

Tässä tapauksessa kitaran leppärunko on saatavilla joko valkoisena tai mustana, ja siihen on liitetty yksiosainen vaahterakaula isolla, vasenkätisellä lavalla.

Viritinlavalta löytyy ns. transition logo 60-luvun keskiväliltä, joka on isompi kuin 50-luvun spaghetti logo, mutta vielä kultainen. Logo muuttui 60-luvun lopulla mustaksi CBS logoksi.

Nykyaikaisia parannuksia Hendrix Stratocasterissa ovat lavanpuoleinen kaularaudan säätöruuvi, sekä otelaudan loivempi kaarevuus (9,5 tuumaa), joka helpottaa kielten venytyksiä.

Lavan kääntöpuolelta löytyy Jimi Hendrixin nimikirjoitus, kitaran sarjanumero, sekä sulavasti toimivat Kluson-kopiot.

Kaulaliitos on hyvin perinteistä sorttia, mutta kaulalevyyn on kaiverrettu Authentic Hendrix -tuotteiden logo.

Tärkein ja ratkaisevin ero rivi-Stratoon piilee Fender Jimi Hendrix -mallin mikrofoneissa:

Meksikolaisessa nimikkomallissa käytetään laadukkaita American Vintage ’65 Gray-Bottom Fender-mikrofoneja, jotka on asennettu niin kuin tämä kitara olisi vasenkätinen. Kaula- ja keskimikrofoni on siis käännetty 180 asteella. Myös tallamikrofoni on ensin käännetty, mutta tämän lisäksi se on myös asennettu käänteisen kulmaan. Tavallisesti tallamikin bassopuoli on lähempänä kaulaa, Hendrix-Stratossa taas mikin diskanttipuoli on lähempänä soittimen kaulaa.

Tämä toimenpide kääntää mikrofonien erikorkoisten magneettien järjestystä, ja se myös muuttaa tallamikin tapauksessa mitkä ylä-äänet mikki poimii kielistä.

Vasta käyttötestissä selviää onko ero kuultavissa.

Säädinosasto on vintage-reseptin mukainen – master volume, kaulamikin tone ja keskimikin tone – mutta Hendrix-mallissa on nykyaikainen viisiasentoinen kytkin.

American Vintage ’65 -mikkisetissä kaikki mikrofonit on käämitty samaan suuntaan, niin kuin aidoissa 60-luvun Stratoissa. Tämän takia yksikelaisten hurina ei poistu mikkiasennoissa kaksi ja neljä, niin kuin monissa nykyaikaisissa Stratocastereissa!

Vibratalla on Fenderin vintage vibrato (”Sychronized Tremolo”) teräksisillä tallapaloilla.

****

Fender Stratot tunnetaan niiden hyvästä ergonomiasta, eikä Fender Jimi Hendrix -malli poikkea tästä linjasta.

Testiyksilö on mukavasti keskipainoinen ja sen runko hyvin sulavalinjainen. Fender on valinnut 1960-luvun C-profiilin tähän Hendrix-Stratoon, joka tuntuu todella hyvältä kädessä myös hyvin maltillisen paksuutensa ansiosta.

Testikitara saapui Es-vireessä 010-satsilla, mutta sen säädöt eivät olleet täysin kohdallaan suoraan laatikosta. Vibratallan kulma oli hieman liian jyrkkä ja myös soittimen intonaatio oli bassokielillä vähän pielessä. Oikean kokoisilla ristipääruuvareilla ongelmat hoidettiin nopeasti ja helposti pois päiväjärjestykseltä. Lopputulos oli erittäin hyvin soiva sähkökitara mukavalla tatsilla (kieltenkorkeus 12. nauhalla: matala-E: 2,2 mm/diskantti-e: 1,7 mm).

Loivasta otelautaradiuksesta (9,5 tuumaa) on todellakin paljon hyötyä bendaamisessa. Kielten venyttäminen on helpompaa, eivätkä kielet rämise isoissa intervalleissa ylimpiä nauhoja vastaan kuin usein kuperammalla vintage-radiuksella (7,25 tuumaa).

En ole ihan varma kuuluuko käänteisten mikrofonien soundillisia vaikutuksia ratkaisevasti Hendrix-Stratocasterin sähköisessä soundissa.

Hendrixin tekniikon ja soundigurun, Roger Mayerin, mukaan muusikko itse oli tyytyväinen tuotantolinjan Stratoihin. Mayer on sanonut useissa haastatteluissa, että ainoat toimenpiteet, joita tehtiin juuri ostettuihin soittimiin, olivat kaulataskujen siivoaminen lakkausjäämiltä. Sen sijaan Hendrixin efekteihin tehtiin kaikenlaista kustomointia.

Oli niin tai näin, uusi Fender Jimi Hendrix -malli soi kuin laadukas Strato. Tässä ensin puhdas pätkä:

Ja tässä esimerkki Hendrix-kitaran särösoundista:

Halusin ensin kokeilla Jimi Hendrix -Stratoa nykyaikaisessa soundiympäristössä, ja äänitin tämän pienen demon. Signaaliketju on Hendrix Stratocaster –> Electro-Harmonix Germanium 4 Big Muff Pi –> Morley M2 Wah/Volume –> Blackstar HT-1R:

Äänitin sitten vielä toisen, Hendrix-tyylisen demokappaleen. Signaaliketju on tässä Hendrix Stratocaster –> Morley M2 Wah/Volume –> Electro-Harmonix Nano Big Muff Pi –> Blackstar HT-1R. Kappaleen lopussa simuloin Uni-Vibe-efektin soundia nopealla phaser-efektillä miksausvaiheessa:

****

Hendrixin live-soundi

Vaikka Jimi Hendrix oli – ääniteknikko Eddie Kramerin avulla – melkoinen edelläkävijä efektien käytössä studiossa, perustui hänen live-soundinsa yllättävän pieneen efektiarsenaaliin. Tässä todella lyhyt johdanto Hendrixin signaaliketjuun lavalla.

1. Marshall Model 1959 ”Plexi” -stäkki
Jimi Hendrix käytti mitä tänään kutsutaan vintage-tyylisiksi stäkeiksi, joiden vahvistimissa ei ollut high-gain säröpiirejä, eikä master volume säätimiä. Hänellä oli tavallisesti käytössä jopa kaksi 100-watista Marshall-stäkkiä, mikä tarkoitti että äänenpaine oli melkoinen. Stratollakin nämä vahvistimet menevät särölle, mutta soundi on enemmän Blues-tyylinen, kuin mitä saadaan nykyaikaisista high-gain stäkeistä.

Simuloin tätä soundia kääntämällä Blackstar HT-1R -kombon clean-kanavalla gain-säätimen reilusti auki.

2. Dallas-Arbiter Fuzz Face -säröpedaali

Fuzz-tyypinen säröpedaali on mielestäni Hendrix-soundin kannalta ratkaisevassa asemassa, koska se lisää soundiin sekä lihaksia ja kermaista sustainea että runsaasti rosoisuutta.

Englantilainen musiikkilaitteiden maahantuoja Ivor Arbiter halusi saada firmalleen 1966 oman säröpedaalin. Hän keksi Fuzz Facen rakentamalla fuzz-piirin mikrofoniständin jalkaan. Pyöreä jalka näytti kahdella säätimellään ja yhdellä jalkakytkimellään naamalta, josta pedaalin nimi tulee.

Fuzz Faceja valmistaa nykyään Jim Dunlop. Edullisia vaihtoehtoja saa myös Mooerilta tai Rowinilta. Itse käytin tässä Electro-Harmonix Nano Big Muff Pi -pedaalia:

3. Vox Wah-Wah

Hendrix käytti Vox Wahiaan tavallisesti kytkettynä Fuzz Face -särön tuloon, mutta myös fuzzin jälkeen saadaan monta käyttökelpoista soundia. Hyviä wah-pedaaleja on saatavilla esimerkiksi Bossilta, Mission Engineeringiltä tai Jim Dunlopilta.

Itse käytin tässä omaa Morley M2 Wah/Volume -pedaalia (ennen fuzzia):

4. Octavia +Uni-Vibe

Lisämausteina Hendrix käytti vielä Roger Mayerin rakentamaa Octavia-efektiä, jossa säröefekti ja yläoktaaveri tuottavat hyvin erikoisia soundeja, sekä alun perin Leslie-simulaatioksi tarkoitettua Uni-Vibe-pedaalia.

Oikean Octavia-efektin saa vain Roger Mayerilta, mutta Joyo JF-12 Voodoo Octave -tuplapedaali tarjoaa hyvin edullisen vaihtoehdon.

Korgilta saa nykyään NuVibe-nimeä kantavan Uni-Vibe-uusintapainoksen, mutta pedaali on melko kallis hankinta. Voodoo Labin Micro Vibe on jo hieman edullisempi, mutta silti laadukas ratkaisu.

Uni-Vibe-tyylisiä soundeja voi simuloida myös phaser-efektillä. Bossin PH-3 on nykyaikainen phaser-pedaali monipuolisilla ominaisuuksilla, kun taas Mooerilta saa hyvin edullisen phaserin.

Esimerkkipätkässä ketjutin miksausvaiheessa kaksi phaser-plugaria audiosekvensserissä:

Tässä vielä LINKKI Kimmo Aroluoman erinomaiselle jutulle Hendrixin signaaliketjusta, sekä toinen LINKKI pro-luokan Hendrix-pedaalilaudan testille.

****

Jos haluaa soittaa kitaraa täysin autenttisesti Hendrixin hengessä, pitää hankkia itselleen vasenkätisten Strato, vaihtaa (tai kääntää) kitaran satula oikeankätiseksi ja soittaa sitä kitaraa sitten väärinpäin. Lopputulos on autenttinen, mutta samalla ergonomialta ongelmallinen, koska esimerkiksi säätimet ovat huonolla paikalla.

Uudelta Fender Jimi Hendrix Stratocasterilla saa vasenkätisen viritinlavan tuomaa (hieman) erilaista soittotuntumaa, sekä käännettyjen mikrofonien tuomaa (hieman) erilaista perussoundia oikeankätisen kitaran ergonomialla.

Fenderin Hendrix-malli on todella hyvä Strato, jolla voi soittaa myös muuta musiikkia kuin vain Hendrixiä, mutta Hendrix onnistuu kyllä erityisen hyvin.

Nyt pitäisi ”vain” olla mestarin pitkät sormet ja Hendrixin idearikkautta…

****

Fender Jimi Hendrix Stratocaster

hinta-arvio noin 950 €

Lisätiedot: Fender

Kiitos DLX Musiikille testikitaran lainaamisesta!

Plussat:

+ muusikkoystävällinen hinta

+ työnjälki

+ American Vintage -mikkisetti

+ soitettavuus

+ soundi

Miinukset:

– tehtaan säädöt

09/02/2016 0

Review: J. Leachim Guitars S&T-Style + Royal

Jan Merivirta’s J. Leachim Guitars is still a young company, yet it already has managed to gain a reputation among guitarists.

Kitarablogi.com has had the pleasure to test drive two J.L.G.-models – a heavily relic’d S&T-Style, along with a brand-new addition to the lineup, the semiacoustic Royal.

J. Leachim has also started to import Mojotone pickups from the USA, recently – in addition to the Mojotone-equipped review guitars, I received three further instruments carrying Mojotone pickups to try out.

****

J. Leachim Guitars have really made a mark with their heavily relic’d guitars and basses. It’s true, you can also order a ”mint” condition instrument from J.L.G., but many players have decided to go for the added mojo of a pre-worn guitar.

The J. Leachim S&T-Style (price approximately 1.600 €; includes a hard case and a custom-made leather strap) is such a mojo machine – a players solidbody electric, that combines a Stratocaster-type body with a Tele-style neck.

The S&T’s neck sports a relic’d satin finish, as well as a classy set of Kluson-style machine heads.

The guitar’s Wilkinson Vintage vibrato looks extremely worn, too.

This bridge is based on a vintage Fender bridge, but it features two practical improvements:

The vibrato arm is push fit with adjustable action, while the vibrato block has the string channels drilled so that they follow the octave compensation, which keeps the string pressure on the saddle uniform across all strings.

S&T-Style uses four vibrato springs for a very positive, muscular vibrato action that managed to stay on the right side of stiff.

The review guitar’s alder body looks like the guitar has been regularly used (and abused) on sweaty club stage for the last 50 years.

The Electrosocket jack receptacle keeps the Telecaster look, while offering much easier access for servicing and repairs that Fender’s original part.

****

The J. Leachim Royal (1.600 €; includes hard case and certificate of authenticity) is a step in a new direction for J.L.G. – it’s a thinline semiacoustic guitar.

The body shape owes a lot to the venerable Telecaster, but this isn’t a straight copy, though, as it is built in an involved, multilayered fashion.

The Royal’s one-piece bird’s eye maple neck is a true thing of beauty.

The tuners are Wilkinson’s updates of vintage Kluson machines.

Bird’s eye maple and abalone dots – sure looks like Custom Shop-luxury to me!

The chunky bridge on the Royal is a quality piece of hardware, but probably not the best choice on this model. The thick base means that the bridge saddles have to adjusted quite low to achieve a comfortable action. This in turn results in the sharpish height-adjustment grub screws protruding quite some way above the top of the saddles. Shorter grub screws would make this guitar more comfortable for the plectrum hand.

The J. Leachim Royal’s body is made in the UK (in Nottingham) by a small company called Bodge Fabrications (pun intended!).

The beautifully sculpted Bodge body is a layered affair made from walnut, maple, and mahogany. If you love nice woods, like I do, this body will sen shivers of delight down your spine.

The back of the body features a rib cage bevel for added carrying comfort.

The added maple block inside the neck pocket adds stiffness to the Royal’s neck joint.

****

J. Leachim’s S&T-Style is a very ergonomically sound instrument:

This guitar is lightweight, and sports a rounded 60s-style Tele neck that feels great. The fret-job is very smooth. This guitar is a fantastic player, and its vibrato works as smoothly as can be expected in a quality instrument in this price range.

This S&T-Style came equipped with a Mojotone Rene Martinez Texas Strat pickup set. Rene Martinez was Stevie Ray Vaughan’s guitar technician, so it’s no wonder these pickups are specifically tailored to give you SRV-style tones.

The neck and (reverse-wound) middle pickup use Alnico III magnets for a bright sound with a sharp attack and a fantastically dynamic response. The bridge pickup is wound a little hotter and comes loaded with more powerful Alnico V magnets for a more muscular tone.

Here are two audio clips of the S&T-Style:

As a demo track I chose to record my own cover version of Stevie Ray Vaughan’s guitar solo on David Bowie’s hit China Girl (all guitar tracks have been recorded with the J.L.G S&T-Style):

****

J.L.G.’s Royal is a classy newcomer in the company’s range of models.

The Royal is all about the feel and sound of wood. This is a guitar that’s very hard to put down once you’ve picked it up. The semiacoustic body adds a charming vocal quality to this model’s acoustic tone.

This Royal comes with a Mojotone set of humbucker-sized P-90 pickups, which offer you a range of different sounds, from Jazz all the way to gritty Rock.

The neck pickups is built around an Alnico IV magnet, while the slightly hotter bridge pickup comes with an Alnico V magnet:

Carlos Santana used a P-90-equipped Gibson SG Special at the beginning of his career (for example at Woodstock), which prompted me to record a Santana-tinged demo track with the J. Leachim Royal:

****

Additionally, I got the chance to check out these three Mojotone pickup sets:

A J.L.G. TeleGacy loaded with Mojotone’s ’59 PAF Clone Reverse Zebra humbuckers:

A Fender Adam Clayton Signature Jazz Bass with a Mojotone 70s Clone JB Set.

A J.L.G. TeleGacy with a pair of covered Mojotone ’59 PAF Clone humbuckers. This guitar sported push/pull-switches to split the humbuckers for single coil type tones:

****

Finland really is blessed with a very diverse list of homegrown guitars, and J. Leachim is definitely one company to keep on your radar.

J. Leachim’s S&T-Style will make you boogie till the cows come home, and the company’s new Royal model is a beautiful new take on the Thinline Telecaster theme.

****

J. Leachim Guitars S&T-Style + Royal

S&T-Style – 1.600 €

Royal – 1.600 €

Contact: J. Leachim Guitars

****

Pros:

+ designed and hand finished in Finland

+ quality of finish

+ workmanship

+ playability

+ sound

Cons:

– protruding bridge saddle screws (Royal only)

08/02/2016 0

Testipenkissä: Vox AC10C1

Uusi Vox AC10C1 on teholtaan oiva väliaskel firman Custom-sarjassa neliwattisen AC4C1:n ja 15-wattisen AC15C1-kombon välillä.

****

Vox AC10C1 (katuhinta noin 520 €) ei ole alkuperäisen (1950 tai 60-luvun) AC10-kombon uusintapainos, vaan uutuuskombo on Kiinassa rakennetun, nykyaikaisen Custom-sarjan jäsen.

Näin ollen AC10C1-vahvistimesta löytyy – alkuperäisen vibratoefektin sijaan – laadukas digikaiku, sekä erilliset Gain- ja (Master) Volume-säätimet.

Uusi Vox-kombo näyttää pienennetyltä versiolta firman legendaarisesta AC30-mallista – paljon mustaa vinyyliä, kultaiset ja valkoiset koristelistat, sekä vinoneliökuvioilla koristettu, ruskea etukangas.

AC10C1 painaa vain 12 kiloa, minkä ansiosta komboa on helppo kantaa sen ainoasta muovikahvasta.

Koska kyse on kiinalaisesta sarjatuotannosta, ei tässä voi odottaa käsinjuotettua, kallista point-to-point elektroniikka, vaan AC10 on toteutettu kolmella piirilevyllä, joihin myös vahvistimen putkikannat on kiinnitetty. Hyvän kuvan AC10C1:n elektroniikan arkkitehtuurista saa tästä linkistä.

Voxin kaksi EL84 päätevahvistinputkea sijaitsevat kombon kotelossa suoraan kahvan viereisen tuuletusritilän alla. Etuvahvistimen putket (2 x 12AX7) taas löytyvät kombon pohjan läheltä, jossa niille on takaseinässä toinen tuuletusaukko.

Myös kombon säädinpaneeli on ulkonäöltään tyypillinen Vox-kombolle.

Paneeli tarjoaa Gain- ja Volume-säätimien lisäksi vielä kaksikaistaisen EQ-osaston, sekä säätimen kaiulle.

Vox AC10C1 on käytännössä suljetulla takaseinällä varustettu kombovahvistin, vaikka takaseinässä onkin pieni tuuletusreikä.

Kaiuttimeksi on valittu yksi kymppituumainen Celestion VX10.

EU:ssa uutuuskomboa myydään uudella Eco-ominaisuudella. Kun Eco-kytkin on päällä-asennossa, AC10C1 menee omatoimisesti pois päältä, jos kombo on kaksi tuntia tyhjäkäynnissä.

AC10C1:n kanssa voi käyttää sellaista lisäkaappia, jolla on 16 ohmin impedanssi.

****

Ensin sana Vox AC10C1:n tehosta:

Tämä vahvistin on 10-wattiseksi komboksi erittäin kovaääninen! Uutuus-Voxi ei mielestäni oikein sovi kerrostaloasunnon olohuonekomboksi, koska tämä AC-kymppi alkaa soida kunnolla vasta, kun Volume-säädin on avattu ainakin ”kello kymmeneen”.

Vox-kombon perusääni on melko kirkas – löysin minua miellyttäviä soundeja vasta, kun Treble-säädin oli kello 10:ssä (tai vielä enemmän kiinni).

Vaikka uutuus-Voxi ei tarjoa valtavia määriä puhdasta headroomia, löytyy Gain-säätimen alkumetreillä kuitenkin kauniita puhtaita soundeja Fender-tyylisillä yksikelaisilla mikrofoneilla varustetun kitaran kanssa (tässä soi Fender Stratocaster, AC10C1:n Gain: kello 10):

Monille putkipuristeille digitaalinen kaiku putkikombossa on kuin punainen vaate, mutta ainakin minun mielestäni Vox AC10C1 tarjoaa yhden parhaista digikaiuista tässä hintaluokassa. Kaikutyyppi on muhkea jousikaiku, joka myös ”pärskii” mukavan autenttisesti isoilla säädöillä ja kovalla atakilla:

Gibson P-90 -yksikelainen vaatii jo – isomman lähtötason takia – kitaran omien volume-namikoiden säätämistä hiukan alaspäin, jos halutaan, että AC10C1 pysyy puhtaana. Ensimmäisessä klipissä soi Epiphone Casino, ja sen omat volume-säätimet ovat puoliksi kiinni (AC10C1:n Gain: kello 9):

Tässä sama Casino, mutta omat volumet säädetty kahdeksaan:

Myös humbuckereilla täytyy säätää kitaran omat volumet alas, muuten Vox AC10:n soundi muuttuu jo hieman rosoiseksi. Tässä kaksi esimerkkiä Hamer USA Studio Custom -kitaralla:

AC10C1:n särösoundien kirjo menee hyvin vahvasti ”klassisen” puolelle. Tämä ei ole mikään high gain -kombo, vaan Voxin luontevin ympäristö ovat 60- ja 70-luvun Pop-, Blues- ja Rock-soundit. Kombo tarjoaa kätevästi tyypilliset (Top Boost) AC30-soundit kompaktissa – ja ei ihan niin kovaäänisessä – formaatissa.

Stratocaster, Gain – kello 3:

Casino, Gain – kello 1:

Hamer, Gain – kello 1:

Stratocaster, Gain täysillä:

Casino, Gain täysillä:

Hamer, Gain täysillä:

****

Vox AC10C1 on mielestäni juuri oikea vahvistin, jos etsii aitoa Vox-soundia helposti hallittavassa kokonaisuudessa.

Puhdasta headroomia ei ole tarjolla valtavasti, mutta onneksi tämä Vox reagoi todella hyvin kitaran volume-säätimillä, eikä näin saavutettu clean-soundi muutu elottomaksi tai ponnettomaksi.

Vox AC10C1 on riittävän kovaääninen bändikäyttöön treenikämpässä, ja pienissä keikkapaikoissa jopa livenä ilman mikkiä.

Myös studiokäyttöön Vox AC10C1 on mielestäni hyvä valinta, koska kombosta saa aidon Vox-soundin ratkaisevasti vähemmällä vuotoäänellä.

****

Vox AC10C1

katuhinta noin 520 €

Lisätiedot: EM Nordic

Kiitos DLX Musiikille testikombon lainaamisesta!

Plussat:

+ hinta-laatu-suhde

+ kompakti koko

+ kaiun soundi

+ soundi

Miinukset:

– puhdas headroom rajallinen

04/02/2016 0

Testipenkissä: J. Leachim Guitars S&T-Style + Royal

Jan Merivirran perustama J. Leachim Guitars on vielä melko nuori yritys, mutta se on jo onnistunut nousemaan tietoisuuteen kitaristien keskuudessa.

Tässä jutussa testataan kahta eri J.L.G.-kitaramallia – reilusti relikoutu S&T-Style, sekä firman uusi, puoliakustinen Royal.

J. Leachim on hiljattain myös alkanut tuoda Suomeen huippulaadukkaita Mojotone-mikrofoneja USA:sta – testikitaroiden lisäksi sain vielä kolme eri Mojotone-malleilla varustettua soitinta kokeiltavaksi.

****

J. Leachim Guitarsin erikoisalaa ovat – usein hyvin rankalla kädellä toteutetut – Relic-viimeistelyt. Totta, firmalta saa myös täysin ”koskemattomia” soittimia, mutta moni kitaristi on valinnut relikoidun J.L.G.-kitaran juuri viimeistelyn tuoman mojon vuoksi.

S&T-Style (1.600 €; laukku ja custom-hihna kuuluvat hintaan) on juuri tällainen mojo machine – soittamista varten tehty sähkökitara, jossa yhdistyvät sulavasti Fender Telecasterin kaula ja Stratocasterin runko.

S&T:n relikoidussa kaulassa on mattaviimeistely, sekä laadukkaat Kluson-tyyliset virittimet.

Kitaran Wilkinson Vintage -vibrato näyttää todella kuluneelta.

Vibratalla on muuten tarkka kopio vahnasta Strato-tallasta, paitsi että vibrakampea työnnetään tallassa olevaan nylonkaulukseen, jonka ansiosta kammen istuvuutta on parannettu tuntuvasti.

S&T-Stylen vibratallassa käytetään neljä jousta, ja tuntuma on sopivasti jämäkkä, muttei liian jäykkä.

Soittimen leppärunko näyttää kuin sitä olisi käytetty jo ainakin 50 vuotta klubikiertueilla.

Electrosocket-jakkikupin ansiosta jakin huolto tai vaihto käy paljon helpommin kuin perinne-Teleissä.

****

J. Leachim Royal (1.600 €; laukku ja aitoustodistus kuuluvat hintaan) on firmalle uusi aluevaltaus – se on thinline-tyylinen puoliakustinen sähkökitara.

Rungon muoto on eittämättä hieman Telecaster-tyylinen, mutta todellisuudessa sillä on taidokas, monikerroksinen rakenne.

Royalin yksiosainen, linnunsilmävaahterasta veistetty kaula on erittäin kaunis.

Soittimen nykyaikaiset Kluson-kopiot tulevat Wilkinsonilta.

Linnunsilmävaahtera ja otemerkit abalone-helmiäisistä – tässä voisi jo puhua aidosta Custom Shop -meiningistä!

Royalin tanakka talla on kyllä sinänsä erittäin laadukas valinta, mutta sen pohjalevy on niin jämäkkä, että tässä kitaramallissa tallapalojen korkeussäätöön tarkoitetut ruuvit jäävät törröttämään hieman liikkaa tallan yläreunan yli. Lyhyemmät ruuvit olisivat paljon mukavammat plektrakädelle.

J. Leachim Royal -kitaran puoliakustinen runko tulee pieneltä englantilaiselta soitinpajalta nimeltään Bodge Fabrications.

Tässä piilee brittihuumori, sillä sana bodge (kirjoitetaan myös botch) tarkoittaa ”möhliä”, ”hutiloida” tai ”toheloida”.

Bodge-runko on nimittäin tehty erittäin huolellisesti ja kauniisti. Rungon rakenne on monikerroksinen, ja siihen käytetään pähkinäpuuta, vaahteraa, sekä mahonkia.

Rungon kansi on myös kaareva reunoissaan…

…ja sen kääntöpuolelta löytyy myös ns. mukavuusviiste.

Kaulataskuun liimattu vaahterapala lisää lujuutta Royalin ruuviliitokseen.

****

J. Leachim S&T-Stylen ergonomia on erinomainen:

Soitin on kevyt ja sen ’60-tyylinen pyöreä Tele-kaula istuu erittäin hyvin ainakin omaan käteeni. S&T:n nauhatyö on kiitettävällä tasolla. Soittimen tatsi on kohdallaan ja kitaran vibratalla toimii niin kuin pitää tämän hintaisessa laatusoittimessa.

Tähän S&T-Styleen on asennettu Mojotonen Rene Martinez Texas Strat -mikkisetti. Martinez oli Stevie Ray Vaughanin kitarateknikko, ja hän on kehittelyt tätä settiä juuri SRV-tyylistä musiikkia varten.

Kaula- ja keskimikrofoneilla on Alnico III -magneetteja, jotta soundissa olisi kirkas atakki, sekä erinomainen dynamiikka. Tallamikrofoni on hiukan tuhdimpaa Texas-sorttia, jossa paksummasta kelasta ja voimakkaammista Alnico V -magneeteista lähtee isompi soundi.

Tässä S&T-Stylen ääninäyteet:

Demobiisiksi äänitin oman version Stevie Ray Vaughanin kitarasoolosta David Bowien China Girl -biisissä (kaikki kitararaidat soitettu J.L.G. S&T-kitaralla):

****

J.L.G. Royal on mielestäni upea soitin, ja J. Leachim Guitarsille onnistunut uusi aluevaltaus.

Puufaneille tämä on ihan vastustamaton sähkökitara, jossa soitettavuus ja ulkonäkö ovat erinomaisessa tasapainossa. Puoliakustisuus tuo mukavasti laulumaista klangia Royalin akustiseen sointiin.

Royal-mallissa käytetään Mojotonen humbucker-kokoisia P-90-mikrofoneja, joista löytyy sekä Jazz- että Rock-tyylisiä soundeja.

Kaulamikrofonissa on Alnico IV -magneetti, kun taas tallamikissä käytetään Alnico V -magneettia ja hieman enemmän käämilankaa:

Carlos Santana käytti uransa alussa (esimerkiksi Woodstockissa) kahdella P-90:llä varustettua Gibson SG Special -kitaraa. Isona Santana-fanina minun piti luonnollisesti äänittää samantyylinen demobiisi J. Leachim Royalilla:

****

Sain myös nämä kolme Mojotone-mikrofoneilla varustettua soitinta kokeiltavaksi:

J.L.G. TeleGacy Mojotone ’59 PAF Clone Reverse Zebra -humbuckereilla:

Fender Adam Clayton Signature Jazz Bass, jossa oli Mojotone 70s Clone JB -mikrofonit asennettuina:

J.L.G. TeleGacy kuorillisilla Mojotone ’59 PAF Clone -humbuckereilla. Tämän kitaran kytkennössä oli nostokytkimet volume-potikoissa, joilla saadaan mikrofonit puolitettua:

****

Miksi mennä merta edemmäs kalaan, kun koti-Suomesta saa niin laadukkaita soittimia?

J. Leachim S&T-Stylessa on mojoa vaikka muille jakaa, kun taas J.L.G. Royal on erittäin onnistunut muunnelma Thinline Telecaster -teemasta.

****

J. Leachim Guitars S&T-Style + Royal

S&T-Style – 1.600 €

Royal – 1.600 €

Lisätiedot: J. Leachim Guitars

****

Plussat:

+ sunniteltu ja viimeistelty Suomessa

+ viimeistelyn laatu

+ työnjälki

+ soitettavuus

+ soundi

Miinukset:

– tallapalojen säätöruuvit (vain Royal-mallissa)

29/01/2016 0

Review: Tokai Love Rock LC-107, LS-130F & LS-160

Kitarablogi’s year starts off with some really tasty guitars – three Japanese Tokai Love Rock models. Handcrafted Love Rocks just like these originally laid the foundation for Tokai’s legendary reputation as a maker of high-quality copies of vintage guitars.

****

Tokai’s LC-107 (current price in Finland: 1.219 €) is the company’s gorgeous version of a Les Paul Custom.

The gold-coloured hardware fits our review sample’s tasty see-through wine red finish to a tee.

In terms of built, the Tokai LC-107 follows closely the original 1950s recipe of an LP Custom – unlike many recent original Gibsons:

The mahogany body is genuinely solid, meaning there are no hidden holes or pockets serving as weight relief. Tokai keeps the weight of their Love Rocks down by carefully selecting lightweight mahogany.

The LC-107’s curved top, too, has been carved from mahogany (!), just like Gibson did it in the Fifties.

There is one change, though, that Tokai made for environmental reasons:

The bound fingerboard is made from rosewood, not ebony.

The multiply binding on both top and back add a nice dose of panache to the looks of the Tokai LC-107.

The Tokai LS-130F (1.514) is an LP Standard-type instrument with a thin satin finish.

The letter F in its name hints at the beautiful solid flame maple top of the LS-130F.

Our review instrument comes in a beautiful tobacco sunburst, whose edges may look brown at first glance, but actually turn out to be a dark, see-through violet, allowing you to see the chatoyant wood grain beneath it.

The LS-130F’s neck and the back of the body have been finished in cherry red.

Due to the runaway popularity of tiger striped maple on Les Pauls, many younger guitarists might think that all Standards made between 1958 and ’60 have flame maple tops. Actually, there are many original ’Bursts that were produced with what is nowadays called a plain top.

Tokai’s LS-160 (1.773 €) is a stunning, top-of-the-line version of such a plain top LP.

Adding to the LS-160’s vintage-style prestige is this instrument’s nitrocellulose finish, taking this model’s specifications right back to 1958.

The headstock on the Tokai LC-107 sports plenty of inlay works, as well as multiple binding.

The tuners are modern sealed Gotoh heads.

The headstocks on both the LS-130F and the LS-160 follows the more restrained LP Standard pattern.

These two models come equipped with Gotoh’s quality versions of vintage Kluson tuners.

The Tokai LC’s sports oblong position markers made from pearloid plastic…

…while both LS’ come with crown inlays.

The fretwork on all three instruments is exemplary.

All three guitars have long tenon neck joints, with a part of the neck extending into the neck pickup cavity.

Many players claim that this type of neck joint makes for better tone and sustain.

The tune-o-matic bridges and stopbars on all three models come from Gotoh’s Japanese hardware range.

The LC-107 comes with a pair of Tokai’s fabled PAF Vintage Mark II humbuckers.

The LS-130F and LS-160 have been equipped with a pair of Seymour Duncan ’59 Model pickups.

The control cavities look clean and neat, displaying Japanese craftsmanship and parts, as well as thorough shielding with conductive paint.

Our review trio is sold with a nice Tokai hard case included in the price.

In order to protect the LS-160’s delicate nitro finish, this model is placed inside the case in its own velours bag.

****

In terms of their playability, all three guitars – the LC-107, the LS-130F and the LS-160 – are all on an equally high level. In terms of their feel, though, close inspection reveals a few minute differences.

The neck profile on the Tokai LC-107 is a medium-depth, well-rounded D-shape. LP fans would probably describe this neck as a ’59 Neck – meaning there’s enough meat on the bones for tone, but the overall dimensions are not unwieldy.

Tokai’s LS-130F comes endowed with a 58 Neck, meaning the full chunky Monty. The fantastic matte finish makes this neck feel very ”fast”, despite its considerable girth.

The LS-160’s neck profile is the slimmest neck of this trio. It’s what you call a 60 Neck – not as deep as a 59 Neck, and with an oval C-profile.

Despite the fact that all review instruments came strung with the same set of 010-strings, and notwithstanding identical setups (string height at the 12th fret: low E: 1.9 mm/treble e: 1.6 mm), Tokai’s LS-160 felt a little bit bendier than the LC-107 and LS-130F.

****

Played acoustically, the Tokai LC-107 had a sweet voice with nice woody mids and a little helping of shimmering highs, which is most likely down to the all-mahogany body.

Tokai’s own PAF Vintage Mark II pickups are great remakes of Gibson’s fabled late-Fifties humbuckers. Their output levels are relatively low, keeping the tone dynamic and fresh:

Tokai’s LS-130F turned out to be a little shouter, when strummed unplugged. This guitar gives you that famous freight-train-jumped-off-the-tracks-at-full speed experience that so many LP players love.

Seymour Duncan’s ’59 Model humbuckers make the LS-130F sound a little bit bigger and broader, when compared directly to the LC-107:

Unplugged the Tokai LS-160 sits right between its cousins. It isn’t as vociferous as the LS-130F, but there’s a bit more presence than what you’d find in the LC-107.

What is surprising, though, is that the LS-160 has the most ”vintage-accurate” tone of this trio, when plugged into an amplifier, even though the pickups are exactly the same as in the LS-130F. The neck pickup is dipped deep in tasty cream, while the bridge pickup is more dynamic and a bit brighter than many would expect from an LP Standard. The end result is a very versatile clean tone:

The demo track keeps the same guitars on clean rhythm duty throughout (left channel: LC-107; right channel: LS-160). The riffs and lead parts, on the other hand, change – first up is the LC-107, then the LS-130F, and the last to go is the LS-160:

****

Tokai’s LC-107, LS-130F and LS-160 offer you top quality for a very fair price. All three models are professional grade instruments that play like a dream and sound fantastic.

The LC-107’s woody tone makes it a good choice for Jazz- and Fusion-guitarists, but will work equally well in other genres, too.

Tokai’s LS-130F would be my choice for an all-rocking, all-riffing Love Rock. Put on your top hat and travel to Paradise City.

The LS-160 takes you all the way back to the vintage Les Pauls that have served as Tokai’s inspiration. This authentically minded vintage-style guitar is full of dynamic Bluesbreaker-mojo.

****

Tokai Love Rock

LC-107 – 1.219 € (case included)

LS-130F – 1.514 € (case included)

LS-160 – 1.773 € (case included)

Pros:

+ Made in Japan

+ workmanship

+ playability

+ sound

+ hard case included

27/01/2016 0