Tekijä: martinberka

Perustietoa: Sähkökitaran säätimet

Sähkökitaroissa on yleensä kaksi eri säädintyyppiä – volume-säädin, jolla säädetään kuinka kovaa kitaran signaali on, ja tone-säädin, jolla säädetään kitaran kirkkautta.

Molemmissa säätimissä käytetään potentiometria, eli kolminapaista säätövastusta.

Ulompien kontaktien välillä kulkee hevosenkengän muotoinen grafiittiraide, joka on potikan vastuspinta, ja keskimmäinen napa on kytketty radalla liikuvaan liukukoskettimeen.

^^^^

Volume-potikassa mikrofonista tuleva signaali on kytketty vastuspinnan yhteen päähän. Vastuspinnan toinen pää on kytketty maahan.

Koska sähkö etsii aina helpoimman tien eteenpäin (jossa vastus on mahdollisimman pieni), kulkee signaalista sitä enemmän liukukoskettimen läpi mitä lähempää signaalikontaktia liuku on. Mitä lähempänä liuku on maakontaktia sitä enemmän signaalista kulkee suoraan maahan – signaali menee silloin siis roskakoriin.

^^^^

Tone-potikassa käytetään kondensaattoria suotimena volume-säätimen lähdön ja tone-säätimen tulon välillä. Kondensaattorin läpi pääsee ainoastaan signaalin diskanttia potentiometrille. Tone-säätimellä siis heitetään ainoastaan signaalin korkeat taajuudet roskiin.

Useimmissä Gibsoneissa (esim. Les Paul- tai SG-kitaroissa) signaali saapuu kondensaattorin kautta potentiometrille.

Lähes kaikissa muissa kitaroissa (esim. Fender-kitaroissa) signaali menee kuitenkin ensin säätimen läpi. Kondensaattori sijaitsee silloin potentiometrin ja maakontaktin välillä.

Save

2

Punainen arvoitus – Kasuga ES-335 -kopio

Kaikki tuntevat Tokain, ja myös Ibanezin ja Grecon kopiosoittimista löytyy tietoa laajasti.

Harvinaisempi tapaus on japanilainen merkki Kasuga, joka oli rakentanut soittimia – monet niistä kopiosoittimia – 1960-luvulta lähtien.

Minulla on (luultavasti 1970-luvun loppupuolelta peräisin oleva) Kasugan kopio Gibson ES-335 -puoliakustisesta.

Löysin Kasugani sattumoisin yhdeltä kirpputorilta 1990-luvun alussa. Kitaran hinta oli niin alhainen, että ostos kannatti jo kaunottaren punaisen värin takia 😉

Gibsonin klassinen ES-335/345/355-muoto on mielestäni yksi kauniimmista kitaratyypeistä.

Tämän kopion yksityiskohdat sekoittavat hauskasti (eikä mitenkään vintage-tietoisesti) eri aikakausien ominaisuudet, ja valmistajakin on lisännyt soppaan muutaman oman ratkaisun.

Viritinlapa on kopio Gibson ES-355:n isommasta mallista, vaikka tässä tapauksessa koristus on selvästi ES-335:n mukainen (ei reunalistoitus, pieni kukka-upotus).

Edellinen omistaja oli asentanut 1980-luvun alussa niin suosittua messinkisatulaa. Alkuperäiset nauhat ovat erittäin matalat ja helmiäisupotukset isot – niin kuin tavallisesti ES-355-kitarassa. Kaula on siro kuin 1970-luvun Gibsoneissa.

Suljetut virittimet ovat minulle tuntemattomasta brändistä. Satulan vastapuolella on kaulassa 1970-luvulle tyyppillinen paksunnos (engl. volute), joka on tarkoitettu suojaamaan lapaa murtumisestä.

Kaula on veistetty oikeasta mahongista, ja se on liimattu vanerirunkoon perinteisellä tavalla.

F-aukon reunalla näkyy, että vaneri on viisikerroksinen – ilmeisesti vaahtera/mahonki/vaahtera/mahonki/vaahtera.

Kasugalla on 1970-luvulle tavanomaista lyhyttä keskipalkkia, joka menee tallasta runkoon loppuun. Kaula istuu omassa pienessä blokissa. Kitarani tapauksessa blokki on tehty mahongista.

Elektroniikka on toteutettu laadukkaasti – Kasugassa on yhä alkuperäinen kytkin ja potikat, ainoastaan jakin joutuin vaihtamaan jonkin aikaa sitten.

Rungon muotoilussa valmistaja on ollut yllättävän suurpiirteinen, eikä kansi kaareutuu ihan niin kauniisti kuin alkuperäisessä Gibsonissa. Humbuckerit ovat standardikokoa, mutta niiden kehykset ovat hieman perinteisiä isompia.

Rungon korvat ovat sitä hieman terävämpi sorttia, joka on tavallinen 1964-1981 välillä rakennetuissa oikeissa Gibsoneissa. Mutta myös tässä sekä kansi että pohja ovat tasaisia, eivät ne kaartu holvimaisesti niin kuin oikeassa Gibsonissa.

Tältä Kasugan ES-335-kopio kuulostaa:

Kasuga – kaulamikrofoni

Kasuga – molemmat mikrofonit

Kasuga – tallamikrofoni

Kasuga – komppi ja soolo

7

Epiphone-uutuudet syksylle 2011 ****** New Epiphone gear for autumn 2011

Epiphonelta on tulossa uusia malleja, joita pitäisi olla saatavilla lähiaikoina – juuri oikealla hetkellä joulutoiveitamme varten:

Epiphone will be releasing some tasty new models – just in time for your Christmas wish-lists:

****

Pete Townshend -faneille tarjotaan viimein kunnon Epiphone-versio vanhasta SG Special -kitarasta. Reunalistoitettu, liimattu kaula, kaksi P-90-mikrofonia sekä kiinteä talla – todella jeeeeees!

At last Epiphone is releasing a Pete Townshend -style SG Special with a bound fretboard, a glued-in neck, two P-90s and a wraparound bridge – Who-tastic!

****

Les Paul Ultra III on päivitetty versio Ultra kakkosesta. Ultra III:lla on vielä paremmat humbuckerit sekä USB-lähtö (NI:n Guitar Rig LE -ohjelmapaketti kuuluu hintaan).

The Les Paul Ultra III is a further improvement on the Ultra II. The Ultra III has even better humbuckers, as well as a USB-port (NI’s Guitar Rig LE is included in the package).

****

Ja puoliakustisen kitaran ystäville on tarjolla Epiphonen oma versio ES-339-mallista, jolla on ES-335:n rakenne, mutta pienemmällä kopalla klassikkoon verrattuna.

Friends of semis are treated to the Epiphone ES-339, which is basically an ES-335, only with a smaller body.

0

Baglama Saz – Eastern flavours

The baglama saz is a turkish folk instrument, which is also popular in Iran, Iraq, Kurdistan and Azerbaijan. The Persian word ”saz” means ”instrument”. The baglama is the forefather of the Greek bouzouki and the Italian mandolin

I got my saz a few years ago as a gift from my dear wife, who brought one home from Istanbul, where these instruments are relatively inexpensive.

I’m not 100 percent sure what different kinds of wood went into my baglama, but the long neck seems to be made from juniper, richly inlaid with pieces of walnut.

The ”frets” on the beech fingerboard are made of tied fishing-line.

My baglama saz is a seven-string instrument with two ”low” strings (one is wound), two middle strings and three ”high” strings (one is wound). ”Low” means the place where the low-E-string would be in a guitar.

The tuners are simple wooden pegs.

The top nut is a piece of maple.

The bowl-back body has been crafted from multiple stripes of what looks like walnut.

The neck joint is also beautifully inlaid.

The maple bridge stands atop the solid spruce top.

You pluck the saz with either your fingers or using colourful, soft plecks.

****

There are many known tunings for the baglama saz, depending upon the region where the players come from, the type of tune which is played, as well as the singer’s vocal range. The use of personal tunings is standard practice.

At first I used higher tunings, but recently I have settled on a relatively low, warm-sounding tuning of c-g-d.

My tuning sounds like this: Baglama Saz c-g-d-tuning

Using this tuning I can easily play scales atop tonic (C-major/-minor) ja dominant (G-major/-minor) drones.

****

This is what a C-minor chord looks like in my tuning:

C-minor

****

And this here would be a G5 (no 3rd) -chord:

G-chord (no 3rd)

****

Here’s a track I used the saz on (tuned in a higher tuning):

Caught In A Mirage

****

Here’s a link to a German specialist dealer.

Here’s a link to a saz dealer in the USA.

0

Baglama Saz – itämaisia mausteita

Baglama saz on turkkilainen kansansoitin, joka on myös suosittu Irakissa, Iranissa ja Kurdialueilla. Persialainen sana ”saz” tarkoittaa ”musiikkia” (tai ”soitin”) ja baglama on kreikkalaisen busukin ja italialaisen mandoliinin esi-isä.

Rakas vaimoni toi minulle – muutama vuosi sitten – sazin yllätyksenä mukaan Istanbulista, missä nämä soittimet ovat verraten edullisia.

En ole sataprosenttisesti varma kaikista minun baglama sazissa käytetyistä puulajeista, mutta kaula näyttää olevan katajasta kauniilla pähkinäpuu upotuksilla.

Nauhat ovat nylonlangasta ja otelauta pyökkiä.

Minun sazissa on seitsemän kieltä kolmessa ryhmissä – kaksi ”alhaalla” (yksi punottu), kaksi keskellä ja kolme ”ylhäällä” (yksi punottu). Alhaalla tarkoittaa siellä missä kitarassa olisi paksu ala-E-kieli.

Virittimet ovat yksinkertaisia puutappeja.

Satula on veistetty vaahterasta.

Kupera, pisaramainen koppa on kasattu useasta pähkinäpuupalasta.

Kaulaliitos on koristeltu näyttävästi.

Kuusikannen päällä seisoo baglama sazin pieni vaahteratalla.

Sazia soitetaan pehmeillä värillisillä plektroilla.

****

Baglama sazille löytyy monta eri viritysvaihtoehtoa biisimateriaalin ja soittajan kotipaikasta riippuen. Myös omien virityksien käyttäminen on sallittu.

Alussa käytin korkeampia virityksiä, mutta nykyään pidän eniten melko matalasta ja lämminsoundisesta c-g-d-virityksestä.

Se kuulostaa tällaiselta: Baglama Saz c-g-d-viritys

Tällä virityksellä saa helposti soitettu melodioita toonikan (C-duuri/-molli) ja dominantin (G-duuri/-molli) päälle.

****

Tältä näyttää C-molli-sointu:

C-molli-sointu

****

Ja tämä on G-sointu:

G-sointu (ei terssiä)

****

Tässä rock-tyylinen soundiesimerkki (toisella virityksellä soitettuna):

Caught In A Mirage

****

Linkki saksalaisen erikoiskaupan nettisivustoon.

0

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑