Sarjan viimeisessä osassa mennään sähkökitaran tärkeimpiä lisätarvikkeita läpi.
****
• Vahvistin
Sähkökitara tarvitsee työpariksi vahvistimen. Kitaraa voi toki soittaa myös akustisesti, mutta silloin soitto muuttuu – etenkin lankkukitaralla – usein liian raskaan kätiseksi.
Hyvää soittotekniikkaa varten kannattaa mielestäni hankkia ainakin joko kuulokevahvistin…
…tai pieni harjoitusvahvistin.
****
• Johto
Kitaran ja vahvistimen väliin tarvitaan vielä kitarajohdon. Edullisemman kitaran (alle 1.000 €) mukaan tulee lähes aina samassa paketissa erittäin halpa johto, joka kelpaa heikon laadun vuoksi korkeintaan hätäratkaisuksi.
Hyvässä johdossa on kelpo johdin, toimiva mekaaninen ja sähkömagneetinen suojaus, sekä laadukkaat plugit.
Jos käytät Gibson SG -tyylistä kitaraa tai sellaista puoliakustista, jossa jakki sijaitsee säätimien vieressä kitaran etupuolella (kannella), suosittelisin sellaista johtoa, jossa on kitaran puolella kulmaplugi.
****
• Pussi/Laukku
Kunnon topattu pussi (engl. gig bag) tai kova laukku on paras paikka säilyttää soittimensa varastoimista tai kuljetusta varten.
Topattu pussi on kevyempi kantaa ja toimii erittäin hyvin monissa tilanteissa.
Arvosoittimelle, ja kuljetuksia bändibusissa tai lentokoneen ruumassa varten, kova laukku tarjoaa useimmiten parempi suojaa kuin topattu pussi
****
• Teline
Kun pitää tauon treeneissä tai lavalla, laadukas kitarateline (ständi) on soittimelle se ainoa oikea paikka. Teline tukee kitaran ja suojelee sitä kaatumista vasten.
Jos kitarasi on viimeistelty nitrolakalla (esim. kaikki Gibson-soittimet) on syytä varmistaa, että telineen kumipinnat eivät reagoi nitrolakan kanssa. Muuten voi syntyä kitarassa rumia jälkiä tai kuplia, siellä missä kitaran pinta koskee telineeseen. Pellava- tai puuvillaliina telineen ja kitaran välillä voi toimia lisäsuojauksena, jos kitaraa on viimeistelty nitrolla.
****
• Viritysmittari
Viritysmittari on tärkeä apuväline virittämisen lisäksi myös kitaran intonaation säätämisessä.
Viritysmittareita saa klipsiversioina…
…pöytämalleina…
…tai lattiaefektin muotoisina.
****
• Kielet
On hyvää hankkia kitaran mukaan heti yksi tai kaksi satsia varakieliä, joita kuljetetaan aina mukaan kitaralaukussa tai -pussissa.
Jos olet epävarma, kysy myyjältä, minkäpaksuisia kieliä kitarassa tällä hetkellä on. Lisää tietoa kielten vaihtamisesta löydät TÄSTÄ.
****
• Plektrat
Suuri enemmistö kitaristejä käyttää plektroja (engl. plectrum, pleck tai pick) – sellaisia siis kannattaa myös hankkia.
Plektroja tarjoillaan monista eri materiaaleista ja monissa eri muodoissa. Kannattaa siis kokeilla, mikä merkki, materiaali, paksuus ja muoto istuu omaan käsiin parhaiten.
ESP Guitars offer plenty of different guitar models for the modern Wunder-widdler. The most classic of these is probably the Horizon – a typical Superstr*t featuring two humbuckers and a Floyd Rose -bridge.
Kitarablogi.com selected two Horizons for this review:
The LTD MH-330FR, which comes with two active ESP-pickups…
…as well as the pukka ESP Horizon FR-II SD equipped with a pair of Seymour Duncans.
****
The LTD MH-330FR (current price in Finland:489 €) is a sleek and stylish piece of work, with the Electric Blue finish adding its own bit of panache.
The same cool finish is also applied to the maple neck and the back of the mahogany body.
All of the MH-330FR’s hardware comes in black nickel, which shines in a smoky, dark-greyish way.
The capsuled Gotoh-style tuners are of decent quality. A volute strengthens the area underneath the top nut to prevent breakages.
A beautiful piece of rosewood has been chosen for the LTD’s bound fretboard, which sports stylish inlays, as well as 24 nicely finished jumbo-sized frets.
The chamfered neck joint makes reaching the dusty end more comfortable, compared to a standard old-school bolt-on joint.
The MH-330FR’s active ESP-pickups look rather similar to EMG-units.
The controls comprise a master volume and a master tone, with a three-way blade switch for pickup selection.
A nice touch: The battery compartment lid is fastened with machine screws, which grip into metal inlets. This is a much better way of doing this than using plain wood screws.
The clean workmanship is carried over into the electronics cavity also, with graphite paint and aluminium foil taking care of shielding against interference.
The LTD’n Floyd Rose Special –vibrato is a decent-quality, less expensive licensed Floyd Rose, manufactured in South Korea. The most important difference between the Special and the full-blown versions lie in the cast bridge saddles and vibrato block. The Floyd Rose Original is equipped with steel saddles and a brass vibrato block.
Another nifty feature: Two openings in the MH-330FR’s spring cover allow you to adjust spring tension without having to remove the cover!
****
ESP’s Horizon FR-II (current price in Finland:1.929 €) is a fine example of top-quality, Japanese workmanship. This model is part of the company’s high-quality Standard-range, and it is built with a through-neck.
The body is made up from two mahogany wings on the back, and topped off with a gorgeous flame maple top on its front side.
Depending on the finish, the Horizon FR-II either comes with black nickel hardware, or, as is the case with our Dark Brown Sunburst –finished test sample, with chrome hardware.
The tuners are genuine Gotohs.
The workmanship displayed on the LTD-Horizon was already on a high level, but the ESP-Horizon leaves you in no doubt that it is a pro-quality instrument: The smooth ebony board sports 24 jumbo frets, which have been finished carefully to give you the smoothest ride possible.
A very smooth neck-joint, indeed…
The ESP Horizon FR-II is also available with active EMG-units, but our review guitar is the SD-version, which has a Seymour Duncan ’59-model mounted in the neck position, with a JB-model near the bridge (JB = Jeff Beck).
The master volume is equipped with a nifty, spring-loaded push/push-switch. The up-position splits the Horizon’s humbuckers for singlecoil-type tones.
Outstanding workmanship coupled with quality parts – the mark of a top-class instrument.
Here we’ve got the real deal: A Schaller-made Floyd Rose Original –vibrato with steel saddles and a brass block.
The ESP Horizon comes with its own case.
****
The specifications read ”Thin U Neck Contour”, and I was a bit worried the neck might feel a little unsubstantial and 1980s-style flat. But I needn’t have worried: The LTD’s neck profile is a slim D, which still gives you plenty of flesh for easy playing and good sustain.
The MH-300FR’s Floyd itself works nicely, although I experienced some annoying trouble with the vibrato bar. I couldn’t get the damn thing to stay attached firmly to the vibrato. In use the threaded collar would work loose, causing the bar to start flapping around instead of staying put. Let’s hope this isn’t an endemic problem, but rather a one-off glitch on the review guitar’s Floyd.
Soundwise the LTD MH-300FR is a typical active electric guitar, with a very open and linear tone. Especially the mid-range stays much cleaner and more transparent than on most passive, humbucker-equipped guitars.
Here are two examples (both starting with the neck humbucker):
The ESP Horizon FR-II is very light and plays like a dream. The neck profile is a tad flatter than that used on the LTD, but still steers well clear of uninspiring flatness.
The fantastic fretwork and flat fingerboard camber result in a fast and extremely smooth playing feel – perfect for large bends.
The Floyd Rose Original is still the number one locking vibrato in my opinion, and it works just as it should on the ESP.
The Horizon FR-II sounds warmer and more organic, when compared to its less expensive LTD-brethren. The sound might be too warm for some Thrash Metal guitarists, but overall its earthy quality seems much more versatile to me.
Splitting the humbuckers gives you three more colours to work with, further broadening the ESP’s palette.
The example tracks both start with split humbucker (neck – both – bridge) before continuing with the full settings in the same order (neck – both – bridge):
Osto-oppaan kolmannessa osassa arvioidaan kitaran kuntoa.
Mielestäni on tärkeä järjestää soittimen kunto-/laatuseikkoja kolmeen ryhmään:
•Ryhmä 1 – helposti muutettavissa olevat asiat:
++ kaularaudan sädöt
++ kielten paksuus/kunto
++ intonaatio
++ kielten korkeus
++ mikrofonien korkeus
++ mikrofonimalli (jos ei vaadi puutöitä)
++ virittimien kunto (jos ei vaadi puutöitä)
***
•Ryhmä 2 – kitarakorjaajaa vaativat pienet/keskisuuret ongelmat:
++ rikkinäinen satula
++ ei riittävän syvät tai liian syvät urat satulassa
++ isommat tallaongelmat, esimerkiksi rikkinäinen vibratalla
++ kuluneet tai erikokoiset nauhat
++ rähisevät potikat
++ epäkunnossa oleva kytkin
***
• Ryhmä 3 – ongelmat, joiden korjaus on hankalaa ja/tai kallista:
++ kiero, epätavallisen vääntänyt kaula
++ sivusuuntaan vinosti runkoon liimattu kaula
++ rikkinäinen, murtunut kaularauta
++ korjaamatta jäänyt isompi murtuma puussa (esim. lavassa)
++ huonosti suoritettu tee-se-itse-kustomointi
Älä osta Peteltä…
****
Kitaran systemaattisen arvioinnin voi suorittaa esimerkiksi näin:
• ensin viritetään ja sitten soitetaan vähän aikaa; tutustutaan soittimeen, sen (tämänhetkisen) soitettavuuteen ja akustiseen sointiin
• tarkistetaan istuuko kaula sivusuunnassa suoraan:
Onko ala-E:n etäisyys otelaudan reunaan 14. nauhalla suurinpirtein sama kuin ylä-e:n etäisyys diskanttipuoliseen reunaan?
• kaularaudan asetus:
Ala-E-kieltä painetaan samanaikaisesti alas ensimmäisellä ja 14. nauhalla, jolloin 8. nauhan kohdalla nauhan yläpinnan ja kielen alapinnan väliin pitäisi näkyä noin puolen millin rako (ns. relief; lausutaan ri-Liif). Samaa toistetaan ylä-e-kielen kanssa. Jos kaulan kuperuus on sama sekä basso- että diskanttipuolella, kaula ei ole vääntänyt korkkiruuvin tavoin, mikä on hyvä asia. Jos ala- ja ylä-e-kielten välillä on reliefissä huomattava ero, on hyvin todennäköistä että kaulassa on joku vika.
Jos kaularaudan asetus sinänsä on pielessä (liian kireä = olematon relief, liian löysä = relief-rako isompi kuin 0,5 mm) kannattaa pyytää, että myyjä säätää kaularaudan, ennen kuin tekee ostospäätöstä!
• satulaurien tarkistus:
Jokainen kieli painetaan peräkkäin alas kolmannella nauhalla niin, että kieli makaa toisen nauhan päällä, ja katsotaan kuinka iso väli jää ensimmäisen nauhanyläpinnalta painetun kielen alapintaan. Tavallisen 009- tai 010-satsissa ylä-e:n ja ensimmäisen nauhan väliin pitäisi jäädä niin pieni rako, että tavallinen kopiopaperi mahtuu just ja just väliin. Koska kielen liikerata kasvaa miten paksumpi kieli on, kielet etääntyvät ensimmäisestä nauhasta mitä ”matalammaksi” mennään (ala-E:ssä on siis isompi väli ensimmäiseen nauhaan kuin ylä-e:ssä).
Jos kielet jäävät liian kauaksi ensimmäisestä nauhasta, kitara soi alanauhoissa epäpuhtaasti (sävelet liian korkeat), vaikka kitara on tallassa intonoitu oikeaoppisesti. Kitararakentaja korjaa ongelman varsin nopeasti sopivilla satulaviiloilla.
Jos kieliurat ovat liian syvät, minkä takia kieli makaa tarkistuksessa täysin ensimmäisen nauhan päällä, satulaa täytyy todennäköisesti vaihtaa uuteen, koska vapaat kielet rämisevät alanauhoja vasten. Huom: Tässä ratkaisee kuitenkin aina soittotesti vahvistimen kautta puhtaalla kanavalla!
Satulan vaihtaminen on soitinkorjaajalle jokapäiväinen toiminta, eikä se ole kallistakaan.
• nauhojen kunto:
Lievät kulutusmerkit nauhoissa ovat käytetyissä kitaroissa vain tavallisen käytön merkkejä – eikä vikoja – joiden kanssa pystyy hyvinkin eläämään.
Jos nauhoissa taas on (alla olevan kuvan tavalla) pitkästä käytöstä johtuvia syviä uria ja kulumia, täytyy arvioida pyydettyä hintaa tarkemmin (ja ehkä tinkiä hieman myyjän kanssa). Sellaisissa tapauksissa onkin ainakin nauhan hionnan ja uudelleenprofiloinnin aikaa, tai jopa kaikkien nauhojen vaihto.
Reunalistoitetun tai lakatun otelaudan nauharemontti on työläämpi, ja maksaa tämän takia hieman tavallista enemmän.
• tarkistetaan tallan kuntoa:
Ovatko kaikki ruuvit ja tallapalat kunnossa? Onko intonaatiolle ja/tai kielten korkeussäätöihin riittävästi pelivaraa?
Jos kitaran säädöt ovat täysin pielessä – kielet liian korkeat/matalat; intonaatio ei kohdallaan (= 12. nauhalla soitettu kieli ei samalla sävelkorkeudella kuin 12. nauhan huiluääni) – pyydä myyjää säätämään asiat kuntoon ennen ostospäätöstä!
• elektroniikan tarkistus:
Kokeile rauhassa kaikki säätimet ja kytkimet läpi – toimiiko kaikki niin kuin pitää? Toimivatko mikrofonit?
Rähisevä potikka tai epäkunnossa oleva kytkin on soitinrakentajalle suhteellisen helppo korjata. Uudessa kitarassa vastuu on soitinliikkeellä, käytetyissa soittimissa korjausta täytyy kustantaa itse. Huom: puoliakustisissa ja orkesterikitaroissa kaikki mikrofoneihin ja/tai elektroniikkaan liittyvät korjaukset ovat haasteellisimmat, ja näin ollen myös hieman kalliimmat.
• vibratallan kunto:
Toimiiko vibra toivotulla tavalla? Ovatko kiinitysruuvit ja/tai tallan korkeutta säätävät ruuvit kunnossa, vai onko pahoja kulumia tai jopa murtumia? Onko riittävästi säätövaraa kielten korkeudelle tai intonaatiolle?
Jos vibratalla vaikuttaa erittäin kuluneelta tai esimerkiksi Floikan kiinnitysholkki on murtunut pienen osan runkopuusta irti, voi olla edessä tallan vaihto tai isompi remontti.
• Tämän kaiken jälkeen soitetaan kitaraa vahvistimen kautta, jolloin arvioidaan soittimen soundia, soitettavuutta, mukavuutta sekä yleiskuntoa.
• Lopuksi voi sitten pohtia näitä kahta asiaa arvioinnin aikana kerättyjen tietojen pohjalla:
Osto-oppaan toisessa osassa punnitaan uuden ja käytetyn kitaran ostamisen eroja.
• Ostajan kannalta uuden soittimen osto soitinliikkeessä tuo mm. seuraavia etuja:
++ kitara on upouusi ja käyttämätön
++ myyjä auttaa mielellään oikean kitaran löytämisessä
++ useat liikkeet myös säätävät soittimen soittovalmiiksi asiakkaan toiveen mukaisesti
++ jos kitarassa sattuu ilmeentymään ajan myötä joku valmistusvika, mahdolliset korjaukset hoidetaan takuulla
• Miksi ostaisin sitten käytetyn kitaran?
++ käytetyissä voi saada samalla rahalla (alun perin) kalliimman soittimen. Riippuen kitaran iästä ja yleiskunnosta, käytetyn mallin hinta voi olla 60-80 % uuden, samanmallisen kitaran hinnasta.
Huom: tämä hinta-arvio ei kuitenkin päde keräily/vintage-kamaan, eikä moneen Custom Shop –kitaraan, joiden hinta voi usein jopa kasvaa ajan myötä.
++ käytetty soitin on sopivaksi esivanhennettu, eikä ikävien yllätyksien vaara ole puuosien kannalta enää kovinkaan suuri. Jos kahden-kolmen vuoden vanhan kitaran kaula on edelleen suora, eikä otelauta ole kutistunut, on melko varma, että asiat pysyvät niin myös tulevaisuudessa.
Käytetyn kitaran ostajalta vaaditaan kyllä jo hieman kokeneisuutta, koska silloin täytyy arvioida soittimen kunto ihan itse, eikä tavallisestikaan mikään takuuksia anneta.
• Jos ostaa käytetyn kitaran netin kautta (yksityishenkilöltä) on tärkeä olla maksamatta mitään etukäteismaksuja. Valitettavasti rehellisen enemmistön ohella löytyy netissä myös hujareita, jotka myyvät olemattomia soittimia tai piraattikopiot Custom Shop –kitaroina. Jos tarjous on liian hyvä ollakseen totta, kyse voi olla hujauksesta!
• Jos soitinliike on liian kauas kotoa, ja uuden soittimen halutaan/joudutaan tilata netin välityksellä, suosittelisin suomalaisten nettikauppojen suosimista. Silloin suomalaiset eurot – ja tätä kautta myös suomalaiset työpaikat – pysyvät Suomessa.
This is what it looks like – the brand-new Vox AC4 C1 Blue. I can already hear many of you thinking “What? Another AC4? Is it any different to the white AC4 TV?”
Granted, it is somewhat bewildering that Vox have several similarly named products in their range, so let me run you through the differences quickly:
At the moment of writing there are five different Vox AC4 valve amplifiers available. The Vox AC4 TV – which is available in three different guises – is the most affordable alternative, and aimed at the same market segment as ultra-compact modelling combos, such as the Roland Micro Cube.
At the other end of the price spectrum you can find the Vox AC4 HW, which is a very stylish hand-wired (HW) combo for the vintage fanatic. Just like the Sixties original, the AC4 HW is also equipped with a 12” Celestion speaker.
The new AC4 C1 Blue conveniently slots into the range between the two other AC4s. Vox’ C–series comprises new versions of the company’s most famous models, updated with nifty modern features.
****
The Vox AC4 Blue (current street price in Finland 349 €) is a very beautiful combo amp, sporting the blue vinyl finish found on one special run from the Sixties, complete with the salt-and-pepper grille cloth.
Two 12AX7 valves are making up the preamplifier section, while the power amp is utilizing a single EL84. Output power is rated at four Watts (RMS) using a 16 Ohms speaker impedance.
The combo’s almost completely closed from the back. The back panel sports only two connectors – one for the power lead and another for connection of an external speaker. Ventilation is provided by a small opening right at the bottom of the combo’s back, as well as the customary small grille next to the carrying handle.
As is the case in quite a number of modern small valve combos, access to the valves is rather restricted in the AC4 C1 Blue. To change preamp valves you have to completely take off the whole back wall to get to the valves, which sit directly on the PCB-board. The owner’s manual recommend leaving valve exchanges to qualified service personnel to avoid the risk of an electric shock.
The Vox AC4 Blue comes equipped with the same special design already used successfully in the AC4 TV – a 10-inch Celestion VX10.
The front panel comprises controls for gain, bass, treble and master volume.
****
Vox has aimed to deliver genuine Top Boost –tone in a small package, and the AC4 C1 Blue really dishes out the goods. This little combo gives you all the legendary AC30 sounds, but at volume levels that fit your living room or home studio to a tee.
The AC4 C1 BL’s clean tones have plenty of jangle, coupled with Vox’ typical dose of grit and attitude. If your’re using powerful humbuckers, you’d better turn down your guitar’s volume a bit, unless you want to drive the combo into light Blues-overdrive.
For my taste the little Vox could do with a little bit less bite in the top end, but I got the trebles reigned in easily with the Treble-knob.
Upping the gain gets you into overdriven territory fairly quickly – from creamy Blues all the way to early Heavy Metal via Seventies Classic Rock. For out-and-out Nu-Metal the Vox AC4 Blue isn’t really the right amp, it just wasn’t designed to dish out that much grunt. For Brian May –type fat lead tones I’d recommend using a distortion pedal in front of the combo.
With its four Watts the AC4 C1 Blue has just enough power to annoy your neighbours – and for small gigs you could stick a microphone in front of it.
Here are a few soundbites (all clips start from the neck pickup):
Zoom G5 (265 €) on japanilaisvalmistajan upouusi efektilautojen lippulaiva.
G5:n erittäin käyttäjäystävällinen toimintaperiaate on sama kuin pienemissä G3– ja B3-multiefekteissä, joita on jo testattu Kitarablogi.comissa aiemmin. Home-näkymässä – siis silloin kun yksi efektiketjun kaikkia efektejä tuodaan näkyville – Zoom toimii kuin erillisistä efektipedaaleista koottu pedaalilauta: jokaisen efektin näytössä näkee suoraan ikonista mistä efektistä on kyse, ja tärkeisiin parametreihin pääsee heti käsiksi näytön alla olevien säätimien avulla.
Zoom G5:ssa ideaa on lajennettu niin, että yhden patchin efektiketju voi koostua jopa yhdeksästä efektistä, vaikka suora pääsy on vain neljällä efektillä. Ratkaisun tähän pulmaan tuovat Scroll-näppäimet, joilla pystyy selaamaan efektiketjua eteen- ja taaksepäin. Scroll-näppäimillä tuodaan niitä efektejä näkyviin, joiden halutaan valitussa patchissa olevan sormien tai jalkakytkimien ulottuvilla. Kun vaihdetaan toiseen efektipatchiin laite muistaa automaattisesti viimeiset Scroll-asetukset, ja tuo patchin seuraavalla kerralla taas samalla tavalla näkyviin.
Zoom G5:n efektitarjonta on päätä huimaava – käyttäjä voi valita 145:stä efektityypistä, jotka ulottuvat perusefekteistä loistaviin vahvistinmallinuksiin, ja sieltä eteenpäin kaikenlaisiin syna- ja scifi-kaltaisiin efekteihin.
Efektipatcheja tallennetaan 99 pankkiin, kolme patchia per pankki. G5:een on valmiiksi asennettu vallan mainiosti toimivia tehdasefektejä, mutta koko muistin sisältö on vapaasti muokattavissa.
Pedaalilauta tarjoaa vielä kaksi lisäherkkua touhuun: ensimmäinen on Z-Pedal-niminen pedaali, joka toimii sekä perinteisellä ylös-alas-akselilla että vasemalle-oikealle-suunnalla. Z-pedaalilla pystyy tämän ansiosta ohjata useamman efektin parametreja samanaikaisesti, mikä helpottaa moniulotteisten ja monimutkaisten äänimaailmojen luomista entisestään.
Digitaaliefektien ja analogisten lähtöjen väliin on sijoitettu G5:ssa erittäin maukas Tube Booster, eli putkiboosteri, jonka voi käyttää signaalin orgaaniseen lämmittelyyn tai kätevänä sooloboosterina. Vahvistusta on tarjolla jopa 16 desibeliä!
G3:sesta tuttu kevyt rytmikone ja mainio loopperi ovat luonnollisesti käytettävissä myös tässä isommassa Zoom-laudassa.
Takapaneelin liitintarjonta on kattava, ja sieltä pitäisi löytyä kaikki mitä kitaristi tarvitsee keikalla tai studiossa.
USB-portin kautta voi päivittää G5:n firmwarea ja ohjelmoida/vaihtaa soundpatcheja Zoomin ilmaisella Edit & Share -softalla (PC & MAC). Lisäksi Zoom G5 toimii myös ulkoisena äänikorttina (44,1 kHz/16-bit) audiosekvensserille (PC & MAC). Jos omassa tietokoneessa ei vielä pyörii äänityssofta, on Zoom lisännyt pakettiin Steinbergin Cubase LE 6 -sekvensserin.
****
Zoomin G5 on mainio peli, jota on todella helppo käyttää. Soundien määrä on niin suuri, että efektien yksittäinen kuvaileminen olisi täysin turhaa touhua. Voin kuitenkin todeta, että mielestäni Zoom G5 on firman paras iso efektilauta tähän mennessä, ja pidän sen hinnan laadukkaiden soundien ja kestävän fyysisen olemuksen valossa hyvin edullisena.
Tässä muutama soundiesimerkki Zoom G5:n tehdaspatcheilla soitettuna:
Tällä neliosaisella sarjalla Kitarablogi haluaa auttaa sinua oikean kitaran löytämisessä.
Prosessin aluksi on hyvää miettiä muutama seikka, jotta ostosreissu menisi sujuvammin.
**** Millaisen kitaran haluan/tarvitsen?
• Kitaran ulkonäkö voi olla ratkaiseva faktori, samoin oman esikuvan käyttämä soitin – eikä tässä ole mitään naurettavaa. Kitaransoitossa on nimittäin mukana myös aina tietty henkinen komponentti: kun kitara miellyttää silmää, omat soittotaidot kohenevat aina pikkuisen. Tai toisinpäin: jos kitara on soittajan mielestä ruma, sen soittaminen ei tunnu hauskalta.
• Tärkein valintakriteeri on kuitenkin millaista musiikkia kitaralla halutaan soittaa. Teoreettisesti voi jokaisella kitaralla soittaa minkä tahansa musiikkia (Ted Nugent käyttää rankkaan rokkiin onttokoppaista Jazz-kitaraa), mutta oikein valittu soitin helpottaa asioita tuntuvasti.
Tässä muutama genre-esimerkki:
++ Nyky-Metalli: Parhaiten nykyaikaiseen Metalliin sopii lankkukitara, jolla on (usein aktiiviset) humbuckerit, koska isoilla gain-määrillä yksikelaisten hurina olisi todellinen ongelma. Soolokitaristilla on usein lukkovibra kitarassaan
Monet nyky-metallin bändit käyttävät standardiviritystä matalampia vaihtoehtoja, jolloin seitsenkielinen kitara tai kuusikielinen baritonikitara voisivat olla hyviä valintoja.
++ Jazz: Monet Jazz-muusikot tykkäävät muhkeista ja lämpimistä soundeista, ja suosivat usein humbuckerilla tai P-90-mikrofoneilla varustettuja, täysin onttoja orkesterikitaroita.
++ Blues: Bluesia pystyy soittamaan lähes kaikilla sähkökitaroilla. Tärkein seikka tässä tyylilajissa on, että soittaja tykkää oman kitaran soundista, jotta hän voi soittimen kautta ilmaista vapaasti omaa sieluelämänsä. Vain harva Blues-kitaristi käyttää lukkovibraa tai aktiivisia mikrofoneja soittimessaan.
++ Country: Country-kitaristeille on usein tärkeää, että omasta kitarasta löytyy riittävästi purevuutta ja helinää. Tämän takia valinta on usein yksikelaisilla mikrofoneilla varustettu Fender-tyylinen kitara, tai sitten Gretsch-tyylinen puoliakustinen.
++ Classic Rock: Perinteinen 1970-luvun Rock-kitara on humbuckereilla varustettu lankkukitara, kuten esimerkiksi Gibson Les Paul tai SG, tai Fenderin 1970-luvun Telecaster Custom tai Deluxe. Tällaisilta soittimilta lähtee riittävän rouhea ja leveä sointi.
++ Rautalanka: Rautalankkakitaristi suosii usein joko Fender Stratocasterin tai Bigsby-vibratolla varustetun puoliakustisen kitaran, jonka soundia maustetaan reilusti kai’ulla.
++ Tärkeää ensikitaran ostajalle:
Aloittelijalle olisi parasta hankkia sellaista sähkökitaraa, jossa on mahdollisimman vähän kytkimiä ja säätimiä, koska sellainen soitin on helpompi käyttää. On myös tärkeää miettiä, tarvitaanko ensimmäisessä kitarassa ehdottomasti vibratallaa, koska vibralla varustettu kitara on aina hankalampi säätää ja virittää kuin kiinteällä tallalla varustettu malli.
****
Millainen on käytössä oleva budjetti?
• On tärkeää, että miettii etukäteen kuinka paljon rahaa pystyy satsata soitinhankintaan. Kun on tiedossa millaisella budjetilla on liikkeellä, voi karsia etsinnöissä liian kalliit (tai turhankin edulliset) vaihtoehdot pois. Näin ehdokasryhmä pienenee ja valinta helpottuu jonkin verran.
Kitarablogi.com – Finland's premier Guitar and Bass blog 