Review: Vox Mark III + Mark V

****

Vox’ legendary Sixties guitars, the Mark III and the Mark V – aka the Vox Teardrop (Mark III) and the Vox Phantom (Mark V) – have made a comeback! These Brit Boom-guitars have claimed their place in history as the chosen axes of the Rolling Stones’ original lead guitarist Brian Jones (Mark III) and Tony Hicks (Mark V) of the Hollies.

But the best news is that these new versions come at quite affordable prices!

****

The Vox Mark III (current price in Finland approx. 355 €) sports a symmetrical body, which calls to mind old lutes or the Greek bouzouki.

This reissue comes with a short 22-inch scale (610 mm), making it an ideal beginner’s instrument.

The Teardrop is build from a basswood body and a bolt on maple neck. The fretboard is crafted from rosewood.

The new, smaller version of the legendary Vox-headstock cuts down on neck weight and thus improves the guitar’s balance.

The Mark III is equipped with a set of modern sealed tuning machines that sport off-white buttons.

Both Voxes comes with a modern two-post vibrato bridge.

Three springs are factory-installed, but you can find a fourth spring in the gig bag, should you desire a firmer feel.

Vintage-snobs probably will scoff at the narrow tremolo block used in this vibrato. There are claims that this type of block diminishes sustain, but on the other hand Floyd Rose systems also use narrow blocks and nobody’s complaining.

There are three singlecoil pickups mounted to the three-ply scratchplate, meaning we’re in for a nice, sprightly vintage tone in all likelihood.

The traditional passive electronics comprise a five-way switch, as well as a master volume and a tone control.

****

The basic ingredients for the angular Vox Mark V (current price in Finland approx. 355 €) are virtually the same as in the Mark III.

There’s a rib cage contour in the Phantom’s basswood body, too.

Both Mark-models feature gloss-finished maple necks with truss rod access at the headstock.

The vibrato bridge is surrounded the large pickguard of the Mark V.

Both Voxes display very decent fretwork, which isn’t always a given in this affordable price bracket. The frets have been polished to a gleam and all ends have been rounded off carefully.

Vox Mark V Phantom is equipped with the same pickups…

…and the same controls as the Mark III Teardrop.

Both Vox Marks are sold with a nice gig bag!

****

The Vox Mark III is a very compact electric guitar, with our test sample also being nicely light in weight. Due to its very rounded body the Terdrop probably isn’t the most comfortable ”sofa guitar”, but on a strap everything feels hunky dory.

The whole vibe is quite reminiscent of, say a Fender Mustang, no doubt because of the Mark III’s short-scale, gloss-finished neck with its round D-profile. With the factory set of 010-gauge strings bending is very effortless. Our test sample’s very low – but buzz free – action (E: 1,6 mm/e: 1,3 mm) pays testament to Vox’ workmanship. Used in moderation the vibrato works decently, but don’t expect Floyd Rose-style return to pitch.

The Vox Mark III rings very nicely with a fresh and firm acoustic voice.

The clean tones of the Vox Teardrop works great in a Sixties-style poppy, jangly context or for funky workouts:

Add some overdrive for some nice, sinewy vintage Rock-sounds:

****

The Vox Mark V doesn’t seem to want to fit in you lap – it takes a while to get comfortable, when playing sitting down. Our lightweight test samples’ strapped-on balance proved to be excellent, though.

In most respects the Phantom feels very similar to the Mark III, with its comfortable, vintage-style neck. Straight out of the gig bag our test sample’s intonation was a bit fruity on a couple of strings, but this was corrected in no time with the correct screwdriver. The action was set quite low (E: 1,6 mm/e: 1,1 mm) on the Mark V, too. And again, as with the Teardrop, the Phantom still rang nice and true without any rattling. Well done, Vox! Should you prefer a slightly firmer feel, I’d suggest moving up to a 011-gauge string set.

Both Voxes sound almost indentical – acoustically, as well as amped up.

This is the Mark V Phantom’s clean delivery, played through a small Marshall combo:

I really like the gritty and slightly rude Rock-sounds you can get from the Mark V:

****

Due to their unconvetionally-shaped bodies, Vox’ Mark range always runs the slight risk of being regarded as mere ”poser guitars”, better suited to music videos that to actually making music.

This is far from the truth, though, because these new versions of the Mark III and Mark V really deliver nicely vintage-tinged sounds for the Pop, Beat, Blues, and Classic Rock genres. In view of their pocket-friendly prices, quality workmanship, quirky looks and great sounds, I can only applaud Vox for bringing back the classic Teardrop and Phantom models. Try one!

****

Vox Mark-series guitars

Vox Mark III Teardrop – 355 €

Vox Mark V Phantom – 355 €

Finnish distributor: EM Nordic

A big thank you goes to DLX Music Helsinki for the loan of the review guitars!

****

Pros (both models):

+ classic looks

+ workmanship

+ playability

+ sound

+ gig bag included in price

Cons (both models):

– not the most natural ”sofa guitars”

27/03/2014 1

Testipenkissä: Italia Maranello Classic + Rimini 6

Italia Guitarsin soittimet ovat viimeinkin rantautuneet Suomeen!

Suomalaisille Italiat ovat uusi tuttavuus, vaikka firman kitaroita on myyty Keski-Euroopassa jo yli 15 vuotta. Italia Guitars on nimekkään eteläkorealaisen Mirr Music -soitintehtaan ja maineikkaan englantilaisen kitaragurun Trev Wilkinsonin yhteistyön hedelmä. Wilkinson on monessa liemessä keitetty kitara- ja bassosuunnittelija, jonka ansioluettelosta löytyy esimerkiksi sellaiset kohteet kuin Wilkinson-vibratalla ja -rullasatula, Vintage by JHS -kitarat ja -bassot, sekä miehen oma Fret-King-soitinmerkki.

Italia Guitarsin peruskonsepti on luoda laadukkaita omintakeisia kitaroita, jotka muistuttavat 1960-luvun kunnianhimoisia eurooppalaisia luomuksia, mutta joilla on samalla nykypäivän soitettavuus ja luotettavuus.

Italia-soittimia tuo maahan espoolainen yritys nimeltään R-JAM Group.

****

Italia Maranello Classic (hinta noin 640 €) on valmistajan tunnetuin malli, ja se on löytänyt tiensä jopa brittiläisen lauluntekijän ja slidekitaristin Chris Rean käsiin ja sydämeen.

Esikuvana on selvästi toiminut Hagströmin ensimmäinen lankkukitara P46, joka myytiin Pohjois-Amerikassa myös Guyatone-brändin soittimena. Maranellon ulkonäkö vastaa pitkälti Hagström-klassikkoa, mutta Italian sähköosasto on selvästi virtaviivaistettu.

Maranello Classic ei ole mikään seinäkukkanen, vaan tästä prameasta luomuksesta saa aimo annoksen kyyskytluvun estetiikkaa!

Agathis-rungon (kauri-puu) kaareva etupuoli komeilee kultaisella metallivärillään, kun taas sen takapuoli – samoin kuin kitaran vaahterakaula – on saanut ylleen helmiäispäällystyksen.

Kaula on kiinnitetty runkoon kahdella ruuvilla, jotka jäävät pitkänomaisen koristelevyn alle piiloon.

Lavanpuoleinen pääsy ryhtyrautaan ja grafiittipitoinen satula ovat uudenaikaisia parannuksia…

…samoin kuin Maranellon kapseloidut virittimet.

Maranello Classicin otemerkit tehdään helmiäismuovista. Reunalistoitettuun palisanteriotelautaan on asennettu 22 medium-jumbo-kokoista nauhaa.

Italia-kitaran talla on nykyaikainen tune-o-matic-talla Wilkinsonin tuotevalikoimasta. Metalliholkkien päälle asennettu kieltenpidin taas on lainattu suoraan puoliakustisten Gibson- ja Epiphone-kitaroiden trapetseista.

Maranello Classicin mikrofonivarustus koostuu kahdesta Wilkinson WVC -humbuckerista, jotka ovat Trev Wilkinsonin oma versio legendaarisesta PAF-mikrofonista.

Maranellossa kitaran koko elektroniikka mikrofoneineen päivineen on asennettu isokokoiseen muovilevyyn (tai enemminkin -laatikkoon), joka on kiinnitetty runkoon puuruuveilla ja puristusjousilla.

Idea tulee alkuperäisesta Hagström P46 -soittimesta. Italia Guitars on soveltanut tätä useassa muussa kitaramallissa, joissa käytetään soikeata muovilevyä säätimien, valintakytkimen ja lähtöjakin kiinnittämiseen.

****

Italia Rimini 6 (hinta noin 645 €) on hyvin Rickenbacker 360 -mallia muistuttava ilmestys, olematta kuitenkaan kyseisen mallin suora kopio.

Rimini 6:n puoliakustinen runko tehdään täyspuisesta agathiksesta, johon jyrsitään isoja taskuja rungon takapuolelta. Lopuksi runko suljetaan umpipuisella saarnilevyllä.

Testisoittimen rungon ja lavan etupuolet on päällystetty haitarimaisesti ”mustalla” helmiäispinnoitteella (engl. pearloid tai perloid), mutta Riministä saa myös versioita tavallisilla väri- tai sunburst-viimeistelyillä (siis: ilman perloidia).

Riminin takapuolella taas näkyvät puun syykuviot kauniin mustan liukuvärityksen läpi.

Tämän mallin kaula on veistetty vaahterasta, ja se liitetään runkoon perinteisellä liimaliitoksella.

Italia Rimini 6:n lapa viittaa sekin vahvasti Rickenbackerin suuntaan:

Legendaarisen yhdysvaltalaisen merkin 12-kielisissä kitaroissa käytetään hyvin kompaktia lapamallia, jossa peruskielien virityskoneistot asennetaan tavalliseen tapaan viritystappeja ylöspäin (niin kuin Riminin bassopuolella) ja oktaavikielien virittimet taas on asennettu sivuttain (niin kuin Riminin diskanttipuolella).

Riminin nykyaikaisissa virittimissä näkyy Italia Guitarsin I-logo.

Yksinkertaisia, mutta kauniita – suorakulmiot helmiäismuovista yhdistettyinä pyöreiden abalone-merkkien kanssa.

Myös Rimini 6 -kitarassa käytetään nykyaikaista tune-o-matic-tallaa.

Näyttävä kieltenpidike lisää soittimeen vielä pikkuannoksen blingiä.

Riminin kahdelta Wilkinson WMC -minihumbuckerilta voi varmasti odottaa perushumbuckeria raikkaampaa soundia. WMC-mikrofoneissa käytetään Alnico V -magneetteja.

Master volume, master tone, sekä kolmiasentoinen vipukytkin – siinä Italian virtaviivaistettu elektroniikkakattaus.

Muovilevyn poistamisen jälkeen paljastuvat Italia Guitarsin siisti työ ja laadukkaat osat.

****

Italian Maranello Classic tuntuu ulkomitoiltaan ja painoltaan melko samansuuntaiselta kuin keskiverto-Les Paul, vaikka Maranellon mensuuri onkin hivenen verran pidempi (63,5 cm/25 tuumaa). Soittotyylistä riippuen mikrofonikytkin voi tuntua – ainakin aluksi – olevan hieman plektrakäden tiellä, mutta ajan kanssa siihen varmaan tottuu.

Tykkäsin erittäin paljon kaulan lihaksikkaasta D-profiilista, joka onnistuu olemaan tuhti, muttei kömpelö.

Jokainen Italia-kitara tarkistetaan ja säädetään Espoon Guitarworxissa, ennen kuin soitin lähtee R-Jamin varastolta. Maranello Classic saapui siis testiin huippukunnossa: tatsi oli säädetty hyvin mukavaksi (E: 2,0 mm/e: 1,4 mm) ja kitara soi myös akustisena täysin ilman minkäänlaista ylimääräistä räminää.

Maranellon akustisessa soundissa on tietty avoimuus ja mukavan ontto klangi, joka johtuu hyvin todennäköisesti isosta mikrofoni- ja elektroniikkakolosta, sekä soittimen muovisesta kannesta.

Tämä puoliakustinen vivahde säilyy myös jonkin verran Maranello Classicin vahvistetussa soundissa, mikä lisää sointiin sopivasti avoimuutta ja eloisuutta. Alnico-magneeteilla varustetut Wilkinson WVC -mikrofonit soivat vintage-tyylisen lämpimästi ja maltillisella teholla.

Nyky-Metallin ja -Hard Rockin high-gain-soundeihin tämä Italia ei ehkä ihan sovi, sillä Maranellon suuri, hieman resonoiva muovikansi lisää luonnollisesti humbuckerien kiertoherkkyyttä, mutta se ei tunnukaan olevan tämän soittimen kohderyhmä. Sellaiseen klassiseen Blues-, Rock-, Jazz- ja Pop-menoon tämä kitara kuitenkin sopii kuin nenä päähän!

****

Vau, mikä kevyt ja mukavan kompaktin-tuntuinen kitara! Rimini 6 istuu hyvin mukavasti soittajan kehoa vasten ja roikkuu loistavassa tasapainossa hihnassa.

Kaulan ovaali C-profiili, Riminin Rickenbacker-tyylinen mensuuri (62,8 cm/24,75 tuumaa), sen medium-jumbo nauhat, sekä testiyksilön loistava trimmi (E: 1,9 mm/e: 1,3 mm), johtavat erittäin nopeaan ja mukavaan soittotuntumaan, jossa soittimesta todellakin tulee kitaristin luonnollinen jatke.

Rimini 6:n akustinen soundi on erittäin tuore ja avoin.

P-90-mikrofonien lailla myös minihumbuckereita voisi kuvailla Fender-tyylisen yksikelaisen ja täysikokoisen humbuckerin täydelliseksi kompromissiksi. Mutta toisin kuin P-90, joka on yksikelainen, minihumbucker-mikrofoni ei poimi elektromagneettisia häiriöitä ympäristöstään.

Tämän Italian vahvistettu ääni on mukavan raikas ja kiinteä, mutta se pysyy samalla täysin vapaana häiritsevästä piikkisyydestä. Loistavien Wilkinson-mikrofonien terve signaaliteho mahdollistaa autenttisien 1960-luvun soundien (Beatlesien, Byrdsien ja varhaisen Whon jalanjäljissä) lisäksi myös huomattavasti rosoisempaa menoa (Paul Weller–Peter Buck-akselilla).

****

Testin perusteella voi todeta, että Italia Guitarsin Maranello Classic- ja Rimini 6 -malleissa peloton kuuskytluvun muotoilu ei seiso hyvän soitettavuuden tai soundin tiellä. Molemmat kitarat ovat erittäin mukavia, laadukkaita ja hyvin soivia nykyaikaisia soittimia, joihin mielestäni kannattaa tutustua.

****

Italia Guitars – Maranello Classic + Rimini 6

Maranello Classic – noin 640 €

Rimini 6 – testattu Perloid-versio noin 645 €, perusversio noin 615 €

Maahantuoja: R-JAM Group

****

Plussat (molemmat mallit):

+ omintakeinen design

+ työnjälki

+ viimeistely

+ soitettavuus

+ soundi

Miinukset (vain Maranello):

– pieni tumma kohta lähtöjakin läheisyydessä

26/03/2014 1

Sneak peek: Italia Guitars

Juuri työn alla…

Reviews are in the works…

****

Lisätiedot: R-Jam Group

25/03/2014 0

Review: Duesenberg D-Bass

****

German maker Duesenberg is known for its high-quality guitars and basses, that combine seamlessly Art Deco-chic and ingenious improvements in many details, such as the hardware and electronics departments.

The Duesenberg D-Bass is a good example of this, promising both P- and J-style tones from a passive, one-pickup instrument.

****

The Duesenberg D-Bass (current price in Finland: 1.729,90 €) proves that you can build a bass from classic tonewoods without having to resort to copying others.

This is a four-string, passive bass, built using a bolt-on maple neck with a rosewood fretboard mated to a bound alder body. The top of the body sports elegant carving.

The generous rib cage bevel adds a great deal of comfort to the D-Bass.

The body comes in a fetching gloss finish, while the neck has received a thin, vintage-tinted satin finish.

I feel that Duesenberg’s three step headstock looks even better in its bass guise than the smaller guitar version.

Duesenberg use their own locking Z-Tuners on the D-Bass. The string is first fed into a well in the tuning post until it comes out of a small hole in the tuning machine’s back. You cut off the surplus length of string, pull back the string by a couple of millimetres, lock it in place and tune up. Voila, a clean and uncluttered solution that leaves no sharp string ends.

Duesenberg employ a PLEK-robot to give all their instruments a perfect fret job and set-up.

Thanks to the angled neck joint an excursion to the dusty end of the fretboard is fast and easy on the D-Bass.

Duesenberg’s bridge and tailpiece combo are made of chunky bits of milled brass.

In addition to action and intonation the bridge also offers the adjustment of string-to-string distance. After adjustment you can lock everything in place with allen grub screws.

The D-Bass’ two-part pickup is situated on its own, oval pickguard.

Duesenberg’s Toaster-pickup may resemble a Fender Precision-pickup, but it really has its own thing going on in terms of construction. While the venerable P-Bass is equipped with two singlecoil pickups (one for each pair of strings), which are hooked up to form a humbucking unit, Duesenberg’s design uses two small humbuckers with open covers.

The passive controls are found on the bass’ larger pickguard and comprise a master volume, the Mid-Shift control and a master tone.

The Mid-Shift control uses a nifty bit of wiring voodoo:

When Mid-Shift is fully turned up, both coils of each pickup are used fully, but some of the top end signal is filtered by a capacitor. This is how the D-Bass achieves a P-style sound.

Turning the potentiometer counterclockwise fades out the signal of one of each humbucker’s coils, while lessening the capacitor’s effect on the signal. Fully counterclockwise, this gives you a brighter and more focussed, J-type tone.

You can find a similar wiring trick on Seymour Duncan’s web page, showing you how to wire up a humbucker in such a way that you can use a control pot for going from humbucking to singlecoil by feeding one of the pickup coils to earth.

The Duesenberg D-Bass comes in its own quality hard case.

****

Duesenberg’s bass is a beautiful instrument with a nice, medium weight and a great balance, both in you lap or hanging on a strap.

The neck profile is a Precision-style wide ”D”, but combined with the D-Bass’ larger fingerboard radius and its jumbo frets the playing feel is decidedly more modern and slinky than vintage.

My only small gripe is a strictly cosmetic one: I would like to see one or two screws added to the larger control scratchplate, as the current layout doesn’t make the plate fit snugly on top of the body’s top contour, leaving a few edges standing proud of the body surface.

This Duesenberg has a very healthy acoustic ring, completely devoid of any of the quirks often associated with vintage basses (like an over-enthusiastic low G or a dead spot around the high c).

Amped up you’re in for a real treat, as long as you’re not after that type of extreme EQ, only achievable with active preamps. Duesenberg’s Mid-Shift control is a really ingenious addition to the D-Bass, resulting in a much more organic palette of sounds than a mere coil-split could provide. The volume drop going from the P- to the J-variant is negligible, which is another positive effect of not using a straight coil-split.

I always play the same motif twice in each sound clip – first with Mid-Shift full on (P), then with Mid-Shift turned down fully (J).

****

I must say, I liked the Duesenberg D-Bass very much. It is a great instrument for connoisseurs of passive bass tones. The Mid-Shift control isn’t ”in your face”, but still manages to provide you with an ingenious way of tailoring the bass’ sound to your needs.

****

Duesenberg D-Bass

1.729,90 €

Finnish distributor: F-Musiikki

****

Pros:

+ workmanship

+ Mid-Shift control

+ playability

+ design

+ sound

Cons:

– pickguard fit (read the review)

****

24/03/2014 1

Testipenkissä: Boss OD-1X + DS-1X

Bossin kuumimmat uutuudet NAMM 2014 -messuilta ovat kaksi erikoispainosta firman suosituimmista säröpedaaleista. Uusien mallien nimet ovat OD-1X Overdrive ja DS-1X Distortion, ja ne lupaavat entistä enemmän gainea, tiukempaa atakkia, sekä huomattavasti monipuolisempaa EQ-osastoa.

****

Vaikka kaunis Suomen kieli tuntee laajan sanavalikoiman kuvaamaan eri luonnonilmiöitä, kuten metsiä tai niittyjä, käytetään audiosignaalin yliohjaamisesta johtuvista muutoksista ainoastaan yhtä sanaa – särö – kun taas englanninkielisissä maissa puhutaan overdrivesta, distortionista ja fuzzista.

Fuzz-särö on näistä kolmesta tyypeistä se vanhin, ja tietyllä tavalla myös rankin vaihtoehto. Perinteistä fuzz-säröä saadaan aikaiseksi ajamalla signaalia rankkaan transistoriklippaamiseen. Lopputulos on melko aggressiivinen ja raastava, ja se toimii usein parhaiten riffeissä ja soololinjoissa (hyvä esimerkki tästä on Rolling Stones -yhtiön biisi ”Satisfaction”).

Overdrive- ja distortion-säröjen tarkoitus taas on tuottaa putkivahvistimia muistuttavia särösoundeja. Alun perin molempia sanoja käytettiin särön yleistermeinä, mutta juuri Boss-pedaalissa käytetyn systeemin ansiosta overdrive- ja distortion-sanojen käyttö on nykyään standardisoitu: Overdrive-särö on miedompi ja huomattavasti dynaamisempi kuin selkeästi enemmän kompressiota tarjoava, purevampi distortion-särö.

Boss keksi aikoinaan myös sen, että eri efektityypejä voisi erottaa toisistaan kätevästi värijärjestelmällä – overdrive-säröpedaalit ovat esimerkiksi aina keltaisia.

Upouusi Boss OD-1X Overdrive (155 €) on uuden sukupolven säröpedaali, joka tarjoaa huomattavasti monipuolisempaa soundia kuin sen esi-isät. Drive- ja Level-säätimien lisäksi on tarjolla erittäin tehokas kaksikaistainen ekvalisointi.

****

Uudistuksien perusteena on molemmissa Special Edition -pedaaleissa ollut Bossin patentoima digitaaliteknologia nimeltään MDP (Multi-Dimension Processing). Vasta MDP-teknologia mahdollistaa kitarasignaalin huippunopeata, monikaistaista prosessointia, jonka ansiosta jokaisen nuotin atakki säilyy ehjänä ja soinnut eivät puuroudu. Samalla on saatu pedaalien kohina vähennettyä rutkasti myös gain-säätimien ääripäässä.

Tummanoranssi Boss DS-1X Distortion -pedaali (155 €) tarjoaa neljä säädintä – Distortion, High, Low ja Level – ja sen soundi on optimoitu toimimaan myös nykyaikaisilla seitsen- tai kahdeksankielisillä sähkökitaroilla.

Molemmat pedaalit toimivat tutulla tavalla joko yhdeksän voltin paristolla (alkaaliparisto antaa noin yhdeksän tuntia soittoaikaa) tai virtalähteellä (ei kuulu hintaan).

****

SD-1:stä ja OD-3:stä tuttu, legendaarinen Boss Overdrive -soundi on vahvasti esillä myös uudessa OD-1X-pedaalissa, mutta uusi erikoispainos tarjoaa huomattavasti enemmän säätövaraa EQ-osastossaan, sekä hieman enemmän gainea. Lopputuloksena syntyy erittäin maukas ja dynaaminen särösoundi, joka on selvästi laajempi kuin mikä sen keskiäänivoittoisemmat edeltäjänsä pystyvät tarjoamaan.

OD-1X:n erittäin lämmin bassorekisteri soi mielestäni kauniisti tässä klipissä (Vox Mark III, Drive klo 9, High klo 10, Low klo 2):

Tallahumbuckeriin saa lisättyä myös annoksen purevuutta (Hamer USA Studio Custom, Drive klo 9, High klo 11, Low klo 12):

Drive täysille, ja jopa pienen Marshallin puhdas kanava soi stäkin lailla. Tässä on Vox-kitaralla soitettu pätkä:

Ja tässä käytetään kahdella humbuckerilla varustettua Hameria (Drive täysillä):

****

Boss DS-1X laajentaa perinteisen DS-1-pedaalin soundivarastoa erittäin mehevällä tavalla. Uutuuspedaali kompressoi tutulla, maiskuttavalla tavalla ja sen perussoundikin on meille kaikille tuttu tuhansista biiseistä. On kuitenkin helppo havaita DS-1X:n syvempi bassokaista, parannettua erottelevuutta, selkeämpää atakkia ja monipuolisempaa EQ:ta.

Jo Distortion-säätimen alkumetreissä on hyvin selvää, että DS-1X-pedaali tarjoaa enemmän säröä kuin sen Overdrive-veli (Vox Mark III, Dist klo 9):

Humbuckereilla soitettuna astuu jo tässä vaiheessa kuvaan uutuuspedaalin kermainen kompressointi (Hamer, Dist klo 9):

Vaikka Distortion-säädin on avattu tässä klipissä täysille, kohisee tässä klipissä pienen kombon puhdas kanava enemmän kuin Boss-uutuus (Vox Mark III):

Ja Metal-kitaristit iloitsevat varmasti myös DS-1X:n isosta, mutta tiukasta bassorekisteristä (Hamer, Dist täysillä):

****

Kitaristeilla ei voi koskaan olla liian monta kitaraa tai liian monta säröpedaalia – se on yksinkertaisesti niin! Boss Special Edition -pedaalien ansiosta voisi kuitenkin vapautua hieman tilaa soittajien pedaalilaudoissa, koska OD-1X:llä ja DS-1X:llä saa katettua näin laajan spektrin erilaisia särösoundeja. Riippumatta siitä, etsitäänkö perinne-Bluesille sopivaa kevytsäröä tai jotain paljon rankempaa matalaa Thrash-riffailua varten, olen melko varma, että tällä kaksikolla homma hoituu laadukkaasti.

****

Boss OD-1X + DS-1X – Special Edition -säröpedaalit

OD-1X: 155 €

DS-1X: 155 €

Lisätiedot: Roland

****

Plussat (molemmat pedaalit):

+ soundi

+ enemmän gainea

+ kaksikaistainen EQ

+ erittäin tarkka atakki

+ alhainen kohinataso

06/03/2014 1

Huomenna…

——

****

Lisätiedot: Roland

05/03/2014 0

Testipenkissä: Warwick LWA 1000

****

Saksalainen Warwick tarjoaa sähköbassojensa lisäksi myös laajan valikoiman erilaisia bassovahvistimia.

Valmistajan uusin aluevaltaus on erittäin kompaktien ja ultrakevyeiden bassonuppien lajityyppi, josta Warwick LWA 1000 on firman ensimmäinen.

****

Warwick LWA 1000 (789 €) on niin pieni ja kevyt (2,75 kg), että se mahtuu tarvittaessa jopa moneen gigbägin etutaskuun. Lisävarusteena on toki saatavilla myös räkkirautoja tai nupille sopiva topattu olkalaukku.

Nimensä mukaisesti LWA 1000 -nuppi tarjoaa jopa 1.000 wattia tehoa neljään ohmiin tai 500 kahdeksan ohmiseen kaappiin. Näin suurta tehoa on saatu pieneen pakkaukseen käyttämällä D-luokan päätevahvistinta.

Warwickin kaksikanavainen etuvahvistin taas on toteutettu mahdollisimman vähäsäröiseksi käyttämällä Hellborg-sarjasta lainattua A-luokan vahvistinpiiriä.

LWA 1000:n kanavat ovat täysin identtisiä ja niitä voi käyttää joko kahdella eri soittimella (kumpikin soitin menee silloin oman tulojakin kautta omalle kanavalle) tai sitten yhdellä bassolla pakettiin kuuluvalla jalkakytkimellä.

Kummallekin kanavalle on oma nelialueinen taajuuskorjainten osasto, joka tarjoaa 12 desibeliä vahvistusta tai vaimennusta per taajuuskaista.

Helppokäyttöinen kompressori on signaaliketjun viimeinen lenkki, ennen kun bassosignaali lähetetään päätevahvistimelle.

Aux In -tuloon voi liittää esimerkiksi mp3-soittimen harjoittamista varten. Kuulokelähdöllä pystyy harjoittelemaan myös hiljaisesti, ilman kaappia.

Warwick LWA 1000:n tyylikäs, pelkistetty ulkonäkö tuo mieleen high-end hifi-laitteitta. Nuppi on saatavilla sekä alumiinin hopeana että mustalla viimeistelyllä.

Pieni koko ei LWA:n tapauksessa tarkoita ”riisuttua versiota”, vaan takapaneelista löytyy kaikki tarvittava:

Neljästä jakkiliitimestä yksi on tarkoitettu viritysmittarille, kaksi on varattu ulkoista efektilenkkiä varten ja viimeinen on balansoimaton linjatasoinen lähtö. Warwick-nupilla on myös sisäänrakennettu DI-boksi Pre/Post-kytkimellä ja turvallisella maalenkin katkaisimella.

Paketissa löytyy nupin (ja virtajohdon) lisäksi jalkakytkin ja erittäin laadukas, pitkä TRS-plugijohto (ns. stereojohto).

Jalkakytkimen tuloon kytketään soittimesta tuleva johto, kun taas kytkimen lähdön ja LWA 1000:n tulon väliin laitetaan paketista löytyvä TRS-johto. Stereojohdon voi kytkeä kumpaan kanavaan vaan, nupin tulojakit tunnistavat mihin kanavaan signaali on menossa ja kytkevät kyseisen kanavan päälle.

Testasin Warwick LWA 1000 -vahvistinta saman valmistajan laadukkaan WCA 410 -kaapin kautta.

WCA 410 (436 €) on erittäin tuhti bassorefleksikaappi, joka on varustettu neljällä kymppituumaisella kaiuttimella, sekä neljätuumaisella diskanttitorvella.

****

Warwickin LWA 1000 tarjoaa valtavasti puhdasta voimaa erittäin kompaktissa formaatissa. Toisin kuin joidenkin muiden valmistajien bassovahvistimet, LWA välittää sähköbasson omaa soundia käytännössä täysin vääristämättä eteenpäin.

Jotkut basistit tykkäävät omia mausteita (särön tai omanlaisen taajuuskäyrän muodossa) lisäävistä vahvistimista, ja miksipä ei? Minä taas haen bassostyrkkarista juuri tällaista puhtautta, jota Warwick LWA 1000 -nuppi tarjoaa.

Kanavien EQ:t toimivat tehokkaasti ja sisäiset kompressorit toimivat mukavan musikaalisella tavalla.

Studiokäytössä arvostetaan varmasti myös tämän nupin prosessoriohjattua tuuletinta, joka toimii hiljaisesti, ja vain silloin, kun sitä tarvitaan.

Hyvän kuvan Warwickin voimasta saa, kun kuuntelee näitä ääninäytteitä läpi: taustalla treenikämpän kattovalaisimien ritilät sirisevät nimittäin mukana, vaikka LWA:n master-volyymi ei ole avattu edes puoleksi:

****

Warwick LWA 1000 on bassovahvistin minun makuun. Soundi on puhdas ja dynaaminen, ja äänenpainetta riittää vaikkapa muillekin jaettavaksi.

****

Warwick LWA 1000

789 €

Maahantuoja: Musamaailma

****

Plussat:

+ teho

+ koko

+ paino

+ puhdas soundi

+ jalkakytkin kuuluu hintaan

28/02/2014 1

Testipenkissä: Vox Mark III + Mark V

****

Voxin 1960-luvun Mark III- ja Mark V -kitarat – jotka tunnetaan myös nimillä Teardrop (Mark III) ja Phantom (Mark V) – ovat jälleen saatavissa musiikkikaupoista. Brittiboomi-mallien tunnetuimmat käyttäjät olivat 1960-luvulla Rolling Stonesien Brian Jones (Mark III) ja Hollies-yhtiön Tony Hicks (Mark V).

Todella ilahduttavaa on, että uusi Vox-kaksikko on saatavilla erittäin maltillisella hinnalla.

****

Vox Mark III (355 €) muistuttaa symmetrisellä rungollaan hieman kreikkalaista busukia.

Uusintapainos valmistetaan lyhyellä 22-tuuman (610 mm) mensuurilla, minkä ansiosta se sopii hyvin myös nuorten soittimeksi.

Lehmusrunkoon ruuvattu kaula on veistetty vaahterasta, ja Teardropin otelauta on palisanteria.

Legendaarinen Vox-lavan uusi versio on hieman pienempi kuin alkuperäinen ja mielestäni paljon alkuperäistä kätevämpi.

Nykyaikaisissa suljetuissa virittimissä on valkoisia muovinuppeja.

Vox Mark III on varustettu nykyaikaisella vibratallalla.

Tehtaalta Mark III ja Mark V lähtevät kolmella jousella varustettuina, mutta topatussa pussissa on pakattu vielä yksi jousi mukaan.

Vintage-snobit eivät luultavasti tykkää tämän vibran ohuesta blokista, koska sanotaan, että sustainin kannalta massiivisempi on parempi. Toisaalta myös Floyd Rose -vibroissa käytetään vintagea ohuempaa blokkia.

Vox-mallin kolmesta yksikelaisista voi varmasti odottaa raikasta soundia kuuskytluvun hengessä.

Elektroniikka koostuu yhdestä viisipykäläisestä kytkimestä, sekä master tone- ja master volume -säätimistä.

****

Kulmikkaan Vox Mark V:n (355 €) perusresepti on periaatteessa sama kuin Mark kolmosessa.

Myös Fantomin lehmusrunkoon on lisätty mukavuusviiste soittajan kylkiluita/vatsaa varten.

Mark-mallien kaulat ovat samanlaisia, aina kiiltävää viimeistelyä myöten.

Mark V:ssa kolmikerroksinen pleksi ympäröi kitaran vibratallaa.

Vox-soittimien nauhatyö on yllättävän laadukasta, kun katsoo Mark-mallien hintalappuja. Nauhat on kiillotettu ja niidet päät on pyöristetty huolellisesti.

Vox Mark V Phantom -kitarassa käytetään samoja mikrofoneja…

…sekä samaa elektroniikkaa kuin Mark III Teardropissa.

Topattu pussi kuuluu Mark-malleissa hintaan!

****

Vox Mark III on erittäin kompakti kitara, ja testissä käynyt yksilö mukavan kevyt. Rungon pyöreän muotoilun takia Teardrop ei ole ehkä maailman luontevin ”sohvakitara”, mutta hihnan varressa kitaraa on hyvin mukava kantaa.

Lyhyen skaalan ja kiiltäväksi lakatun, pyöreällä D-profiililla varustetun kaulan ansiosta tällä Voxilla on samantyyppiset vibat kuin esimerkiksi Fenderin Mustang-mallissa, ja tehdaskieliä (010-satsi) on erittäin helppoa venyttää. Vaikka kielet oli säädetty hyvin lähelle otelautaa (E: 1,6 mm/e: 1,3 mm), Mark III Teardrop soi puhtaasti ja rämisemättä. Vibratalla toimii maltillisesti käytettynä hyvin, mutta Floyd Rosen haastajaksi sitä ei tietenkään ole.

Vox Mark III:n akustinen ääni on hyvin Fender-mainen, mutta samalla kauniin lämmin.

Vox Teardrop -mallin puhdas soundi sopii vaikkapa rautalankaan tai funk-musiikkiin:

Säröpuolella homman nimi on Vintage Rock:

****

Vox Mark V on sylissä hieman vastahakoinen tapaus, ja hyvän soittoasennon löytämiseen menee tovi. Kevyt testiyksilö roikkuu kuitenkin hihnassa todella hyvässä tasapainossa.

Phantomin soittotuntuma on erittäin lähellä Teardrop-mallia, nimittäin vintage-tyylinen ja mukava. Testiyksilössä intonaatio oli säädetty kahdelle kielelle hieman nuotin vierestä, mutta homma hoitui nopeasti ristiruuvarilla. Kitaran tatsi oli säädetty myös Vox Mark V:ssa hyvin kevyeksi (E: 1,6 mm/e: 1,1 mm). Jos haluaa soittotuntumasta vielä kiinteämmän, suosittelisin pykälän paksumman 011-satsin käyttämistä.

Molemmat Vox-kitarat kuulostavat miltei samalta, sekä akustisesti että vahvistimen kautta soitettuina.

Tällainen on Mark V Phantomin puhdas soundi pienen Marshall-kombon kautta soitettuna:

Mark V:n Rock-soundista löytyy mukavasti karkeutta ja asennetta:

****

Vox Mark -mallien erikoisten runkomuotojen takia voisi helposti erehtyä lokeroimaan Teardrop- ja Phantom-kitarat pelkiksi ”musiikkivideo-kitaroiksi”.

Totuus on kuitenkin, että sekä Mark III että Mark V toimivat ilahduttavan hyvin Pop-, Beat-, Blues- ja Classic Rock -genreissä. Uudet Voxit tarjoavat roimasti vastinetta rahalle, koska niiden soitettavuus ja soundi ovat enemmän kuin kohdillaan. Suosittelen!

****

Vox Mark -sarjan kitarat

Vox Mark III Teardrop – 355 €

Vox Mark V Phantom – 355 €

Maahantuoja: EM Nordic

Suuri kiitos DLX Musiikille testisoittimien lainaamisesta!

****

Plussat (molemmat mallit):

+ ulkonäkö

+ työnjälki

+ soitettavuus

+ soundi

+ topattu pussi kuuluu hintaan

Miinukset (molemmat mallit):

– eivät istu kovin luontevasti sylissä

27/02/2014 1

Testipenkissä: EBS FuzzMo

EBS Swedenin uusin mausterasia tuo maukasta fuzzia basistin elämään.

****

EBS FuzzMo (169,90 €) on sähköbassoille suunniteltu fuzz-tyyppinen säröpedaali.

Kiinassa rakennettu efektiloota edustaa EBS:lle tyypillistä vankkaa tekoa, sen jämäkän oloisella jalkakytkimellä ja sulavasti toimivilla potikoilla.

Elektroniikan sähköntarpeen voi tyydyttää kolmella eri tavalla:

Jos on käytössä EBS:n Drome-, Gorm-, HD- tai TD-mallinen vahvistin, voi käyttää vahvistimen tarjoamaa phantom-syöttöä TRS-plugijohdon kautta. TRS-johto tulee silloin kytkeä FuzzMo:n lähdön ja vahvistimen tulon väliin.

FuzzMo-pedaali toimii toki myös perinteisesti yhdeksän voltin paristolla, mutta pariston vaihtamiseen tarvitaan ruuvimeisseliä, koska pohjalevy on ensin irrotettava.

Kolmas vaihtoehto on käyttää Boss-standardin mukaista virtalähdettä (9 V DC, miinus keskellä).

****

Vaikka EBS:n FuzzMo muistuttaa ulkoisesti firman Billy Sheehan -pedaalia, vaikuttavat fuzz-pedaalin säätimet kuitenkin hieman toisella tavalla soundiin.

”Mieto” ei ole FuzzMo:ssa homman nimi, sillä Gain-säätimen vaikutusalue menee keskivahvasta erittäin rankkaan fuzziin. Shape-nupilla säädetään säröefektin sointia, mutta kyseessä ei ole perinteinen tone-potikka, vaan yliohjauksessa syntyvän aaltomuodon säädin. Vasemmalla äärilaidalla on tarjolla orgaanisempi ja lämpimämpi kanttiaalto, kun taas toisessa ääripäässä lootasta lähtee kirkkaampi ja purevampi kolmioaalto.

Lopulliseen särösoundiin vaikuttaa vielä FuzzMo-logon alle sijoitettu minikokoinen vipukytkin:

Kun kytkin on vasemmassa asennossa, säröpedaalin EQ-osasto on pois päältä (FLAT). Keskiasennossa särösignaalissa vaimennetaan hieman keskialueen taajuuksia, kun taas oikealla laidalla (SCOOP) syntyy Trash-tyylinen, pureva särösoundi.

Nykyaikaisissa bassoefekteissä jaetaan bassosignaali usein heti tulon jälkeen kahteen. Puolet signaalista menee efektin läpi, kun taas toinen puoli miksataan ennen pedaalin lähtöä kuivana efektoituun signaaliin. Tämän menetelmän suuri etu on, että basson alkuperäinen dynamiikka ja pyöreys säilyy miltei ehjänä efektityypistä huolimatta.

Juuri tällä tavalla toimii myös EBS FuzzMo:

Volume-säätimellä asetetaan särösignaalin voimakkuutta ja Blendillä lisätään siihen sitten oman tarpeen mukaan basson puhdasta signaalia. Etenkin bassoille tarkoitetussa fuzz-pedaalissa tällainen ominaisuus on erittäin tervetullut, koska fuzz-piirit leikkaavat toimintaperiaatteensa takia etenkin soittodynamiikkaa melko rankasti. FuzzMo-pedaalilla ei synny ongelmia puuroutumisen kanssa, jollei juuri sitä halua.

Tässä on lyhyt esimerkkipätkä sormilla soitetusta Jazz-bassosta (molemmat mikrofonit täysille avattuna) ja hyvin miedolla fuzzilla:

Plektralla soitetuille Rickenbackerille lisäsin hieman enemmän, ja hieman purevampaa, säröä:

Puhtaan signaalin annostelun ansiosta EBS:n FuzzMo toimii myös mainiosti viisikielisen basson kanssa (EMG-mikrofoneilla varustettu Yamaha BB-malli):

On muuten syytä huomauttaa, että kaikissa esimerkkipätkissä Gain-säädin pysyi alle puoleksi avattuna. EBS-pedaalista lähtee tarvittaessa vielä huomattavasti rankempia soundeja!

FuzzMo on tyypillinen EBS-pedaali – se on kestävän oloinen laite laadukkaalla soundilla, joka sopii mainiosti likaisten bassosoundien ystäville.

****

EBS Sweden FuzzMo

169,90 €

Maahantuoja: F-Musiikki

****

Plussat:

+ vankka rakenne

+ toimii sekä paristolla, phantom-syötöllä ja virtalähteellä

+ bassolle optimoitu soundi

+ kolmiasentoinen EQ-kytkin

+ Blend-säädin

+ tarjoaa runsaasti fuzzia

Miinukset:

– pariston vaihtaminen vain ruuvimeisselillä

16/02/2014 1

Review: Tanglewood TU-1CE, TU-3, TU-3E & TU-5

The humble ukulele’s popularity has been on the rise over the last few years, not least because these instruments are easy to carry around and plenty of fun to play.

This fact hasn’t gone unnoticed by British brand Tanglewood, who have recently broadened their range of ukes.

****

The quartet of ukes we’ve received for testing – the TU-1CE, the TU-3, the TU-3E and the TU-5 – are all part of Tanglewood’s mahogany-bodied Union-series.

All Union-series ukuleles have mahogany necks with glued-on neck heels and headstocks.

The fingerboards have been crafted from rosewood.

Tanglewood’s geared, open tuners work very well.

Ukuleles come with one of several different bridge designs, depending on the manufacturer.

Tanglewood has chosen the most practical ukulele bridge, which anchors the knotted string ends in little slots cut into the top of the bridge.

All Union-series ukuleles have a sound box made from laminated mahogany.

The instruments have received a clear satin finish.

****

Tanglewood’s TU-1CE (current price in Finland 116 €) is a soprano ukulele with a deep cutaway. It comes with a pickup and preamp installed.

The soprano is the smallest of the common four ukulele sizes. The TU-1CE has a scale of only 34.5 cm.

The workmanship on this Tanglewood (built in the Far East) is very good in relation to its low price. Look at that clean neck joint!

The TU-1CE sports 16 small frets, as well as dot position markers.

This soprano comes factory-equipped with top quality Aquila Nylgut strings.

The Tanglewood’s preamplifier is powered by a button cell and offers controls for volume and tone, as well as a chromatic tuner.

****

The Tanglewood TU-3 (119 €) is a concert-sized uke. A stylish hardcase is included in the price.

A Concert-ukulele is the next bigger size to a soprano.

This model has a 37.5 cm scale.

This TU-3 has an exceptionally nicely grained body…

…with a highly figured back.

****

The TU-3’s electroacoustic version – the Tanglewood TU-3E (129 €) – comes equipped with the same preamp model we’ve already seen on the TU-1CE.

The TU-3E’s fingerboard offers you 18 small frets.

The simple rosette found on all Union-series ukuleles complements the organic, woody look of the instruments very well.

The output jack is situated on the lower rim.

****

Just like the two Union concert-ukuleles, Tanglewood’s baritone uke, the TU-5-ukulelessa (149 €), also comes in its sturdy case.

The baritone is the largest traditional ukulele size, with the TU-5’s scale length measuring 51.2 cm.

The TU-5is equipped with 20 small frets. Our test sample came with a set of black nylon strings tuned to High-g-tuning (d4-g3-h3-e4), meaning that the fourth string is one octave above a regular guitar string.

****

This is what the TU-1CE sounds like when recorded with a condenser microphone:

The built-in piezo system results in a very decent direct sound:

This clips mixes the microphone with the piezo output:

****

I recorded the concert-sized Tanglewoodin TU-3 with an AKG C3000 and a Shure SM57:

****

Acoustically, the piezo-equipped TU-3E sounds virtually indentical to the all-acoustic TU-3:

Sadly, our test sample displayed some sort of trouble with its under-saddle transducer (probably an uneven bridge slot), which rendered the pickup sound rather useless, because the middle pair of strings was much louder than the two outermost strings:

Here’s a mix of the TU-3E’s electric and acoustic signals:

****

I recorded Tanglewood’s TU-5 baritone uke using an AKG C3000 condenser microphone and Shure’s dynamic model SM57:

****

Tanglewood’s Union-series ukes are well-made, lightweight instruments with a very down-to-earth charm.

Regardless of their low price tags these ukes are decent musical instruments, not toys!

I must say I enjoyed Tanglewood’s fat neck profiles a lot. These are neck a grown-up man can hold on to!

Judging by the fine performance of the TU-1CE’s pickup system, I’m willing to believe that the TU-3E’s underwhelming pickup sound is just a one-off oversight in quality control.

Still, the whole picture is really very positive, both in terms of workmanship and sound. The inclusion on classy-looking hard cases in the price of the three ”bigger” models on test makes these Tanglewoods even more enticing. In my view, Tanglewood’s Union-series ukuleles are a great, and affordable, way to get to know the Hawaiian cousin of the guitar.

****

Tanglewood Union-sarja ukuleles

Finnish distributor: Musamaailma

TU-1CE – 116 €

TU-3 – 119 €

TU-3E – 129 €

TU-5 – 149 €

****

Pros (all models):

+ workmanship

+ satin finish

+ fretwork

+ Aquila-strings (except for TU-5)

+ case included (not with TU-1CE)

+ TU-1CE: good-sounding piezo system

Cons:

– TU-3E: piezo system’s performance in review sample

– TU-5: spongy feel of factory-installed strings

****

12/02/2014 1