Italia Guitarsin soittimet ovat viimeinkin rantautuneet Suomeen!
Suomalaisille Italiat ovat uusi tuttavuus, vaikka firman kitaroita on myyty Keski-Euroopassa jo yli 15 vuotta. Italia Guitars on nimekkään eteläkorealaisen Mirr Music -soitintehtaan ja maineikkaan englantilaisen kitaragurun Trev Wilkinsonin yhteistyön hedelmä. Wilkinson on monessa liemessä keitetty kitara- ja bassosuunnittelija, jonka ansioluettelosta löytyy esimerkiksi sellaiset kohteet kuin Wilkinson-vibratalla ja -rullasatula, Vintage by JHS -kitarat ja -bassot, sekä miehen oma Fret-King-soitinmerkki.
Italia Guitarsin peruskonsepti on luoda laadukkaita omintakeisia kitaroita, jotka muistuttavat 1960-luvun kunnianhimoisia eurooppalaisia luomuksia, mutta joilla on samalla nykypäivän soitettavuus ja luotettavuus.
Italia-soittimia tuo maahan espoolainen yritys nimeltään R-JAM Group.
****
Italia Maranello Classic (hinta noin 640 €) on valmistajan tunnetuin malli, ja se on löytänyt tiensä jopa brittiläisen lauluntekijän ja slidekitaristin Chris Rean käsiin ja sydämeen.
Esikuvana on selvästi toiminut Hagströmin ensimmäinen lankkukitara P46, joka myytiin Pohjois-Amerikassa myös Guyatone-brändin soittimena. Maranellon ulkonäkö vastaa pitkälti Hagström-klassikkoa, mutta Italian sähköosasto on selvästi virtaviivaistettu.
Maranello Classic ei ole mikään seinäkukkanen, vaan tästä prameasta luomuksesta saa aimo annoksen kyyskytluvun estetiikkaa!
Agathis-rungon (kauri-puu) kaareva etupuoli komeilee kultaisella metallivärillään, kun taas sen takapuoli – samoin kuin kitaran vaahterakaula – on saanut ylleen helmiäispäällystyksen.
Kaula on kiinnitetty runkoon kahdella ruuvilla, jotka jäävät pitkänomaisen koristelevyn alle piiloon.
Lavanpuoleinen pääsy ryhtyrautaan ja grafiittipitoinen satula ovat uudenaikaisia parannuksia…
…samoin kuin Maranellon kapseloidut virittimet.
Maranello Classicin otemerkit tehdään helmiäismuovista. Reunalistoitettuun palisanteriotelautaan on asennettu 22 medium-jumbo-kokoista nauhaa.
Italia-kitaran talla on nykyaikainen tune-o-matic-talla Wilkinsonin tuotevalikoimasta. Metalliholkkien päälle asennettu kieltenpidin taas on lainattu suoraan puoliakustisten Gibson- ja Epiphone-kitaroiden trapetseista.
Maranello Classicin mikrofonivarustus koostuu kahdesta Wilkinson WVC -humbuckerista, jotka ovat Trev Wilkinsonin oma versio legendaarisesta PAF-mikrofonista.
Maranellossa kitaran koko elektroniikka mikrofoneineen päivineen on asennettu isokokoiseen muovilevyyn (tai enemminkin -laatikkoon), joka on kiinnitetty runkoon puuruuveilla ja puristusjousilla.
Idea tulee alkuperäisesta Hagström P46 -soittimesta. Italia Guitars on soveltanut tätä useassa muussa kitaramallissa, joissa käytetään soikeata muovilevyä säätimien, valintakytkimen ja lähtöjakin kiinnittämiseen.
****
Italia Rimini 6 (hinta noin 645 €) on hyvin Rickenbacker 360 -mallia muistuttava ilmestys, olematta kuitenkaan kyseisen mallin suora kopio.
Rimini 6:n puoliakustinen runko tehdään täyspuisesta agathiksesta, johon jyrsitään isoja taskuja rungon takapuolelta. Lopuksi runko suljetaan umpipuisella saarnilevyllä.
Testisoittimen rungon ja lavan etupuolet on päällystetty haitarimaisesti ”mustalla” helmiäispinnoitteella (engl. pearloid tai perloid), mutta Riministä saa myös versioita tavallisilla väri- tai sunburst-viimeistelyillä (siis: ilman perloidia).
Riminin takapuolella taas näkyvät puun syykuviot kauniin mustan liukuvärityksen läpi.
Tämän mallin kaula on veistetty vaahterasta, ja se liitetään runkoon perinteisellä liimaliitoksella.
Italia Rimini 6:n lapa viittaa sekin vahvasti Rickenbackerin suuntaan:
Legendaarisen yhdysvaltalaisen merkin 12-kielisissä kitaroissa käytetään hyvin kompaktia lapamallia, jossa peruskielien virityskoneistot asennetaan tavalliseen tapaan viritystappeja ylöspäin (niin kuin Riminin bassopuolella) ja oktaavikielien virittimet taas on asennettu sivuttain (niin kuin Riminin diskanttipuolella).
Riminin nykyaikaisissa virittimissä näkyy Italia Guitarsin I-logo.
Yksinkertaisia, mutta kauniita – suorakulmiot helmiäismuovista yhdistettyinä pyöreiden abalone-merkkien kanssa.
Myös Rimini 6 -kitarassa käytetään nykyaikaista tune-o-matic-tallaa.
Näyttävä kieltenpidike lisää soittimeen vielä pikkuannoksen blingiä.
Riminin kahdelta Wilkinson WMC -minihumbuckerilta voi varmasti odottaa perushumbuckeria raikkaampaa soundia. WMC-mikrofoneissa käytetään Alnico V -magneetteja.
Master volume, master tone, sekä kolmiasentoinen vipukytkin – siinä Italian virtaviivaistettu elektroniikkakattaus.
Muovilevyn poistamisen jälkeen paljastuvat Italia Guitarsin siisti työ ja laadukkaat osat.
****
Italian Maranello Classic tuntuu ulkomitoiltaan ja painoltaan melko samansuuntaiselta kuin keskiverto-Les Paul, vaikka Maranellon mensuuri onkin hivenen verran pidempi (63,5 cm/25 tuumaa). Soittotyylistä riippuen mikrofonikytkin voi tuntua – ainakin aluksi – olevan hieman plektrakäden tiellä, mutta ajan kanssa siihen varmaan tottuu.
Tykkäsin erittäin paljon kaulan lihaksikkaasta D-profiilista, joka onnistuu olemaan tuhti, muttei kömpelö.
Jokainen Italia-kitara tarkistetaan ja säädetään Espoon Guitarworxissa, ennen kuin soitin lähtee R-Jamin varastolta. Maranello Classic saapui siis testiin huippukunnossa: tatsi oli säädetty hyvin mukavaksi (E: 2,0 mm/e: 1,4 mm) ja kitara soi myös akustisena täysin ilman minkäänlaista ylimääräistä räminää.
Maranellon akustisessa soundissa on tietty avoimuus ja mukavan ontto klangi, joka johtuu hyvin todennäköisesti isosta mikrofoni- ja elektroniikkakolosta, sekä soittimen muovisesta kannesta.
Tämä puoliakustinen vivahde säilyy myös jonkin verran Maranello Classicin vahvistetussa soundissa, mikä lisää sointiin sopivasti avoimuutta ja eloisuutta. Alnico-magneeteilla varustetut Wilkinson WVC -mikrofonit soivat vintage-tyylisen lämpimästi ja maltillisella teholla.
Nyky-Metallin ja -Hard Rockin high-gain-soundeihin tämä Italia ei ehkä ihan sovi, sillä Maranellon suuri, hieman resonoiva muovikansi lisää luonnollisesti humbuckerien kiertoherkkyyttä, mutta se ei tunnukaan olevan tämän soittimen kohderyhmä. Sellaiseen klassiseen Blues-, Rock-, Jazz- ja Pop-menoon tämä kitara kuitenkin sopii kuin nenä päähän!
****
Vau, mikä kevyt ja mukavan kompaktin-tuntuinen kitara! Rimini 6 istuu hyvin mukavasti soittajan kehoa vasten ja roikkuu loistavassa tasapainossa hihnassa.
Kaulan ovaali C-profiili, Riminin Rickenbacker-tyylinen mensuuri (62,8 cm/24,75 tuumaa), sen medium-jumbo nauhat, sekä testiyksilön loistava trimmi (E: 1,9 mm/e: 1,3 mm), johtavat erittäin nopeaan ja mukavaan soittotuntumaan, jossa soittimesta todellakin tulee kitaristin luonnollinen jatke.
Rimini 6:n akustinen soundi on erittäin tuore ja avoin.
P-90-mikrofonien lailla myös minihumbuckereita voisi kuvailla Fender-tyylisen yksikelaisen ja täysikokoisen humbuckerin täydelliseksi kompromissiksi. Mutta toisin kuin P-90, joka on yksikelainen, minihumbucker-mikrofoni ei poimi elektromagneettisia häiriöitä ympäristöstään.
Tämän Italian vahvistettu ääni on mukavan raikas ja kiinteä, mutta se pysyy samalla täysin vapaana häiritsevästä piikkisyydestä. Loistavien Wilkinson-mikrofonien terve signaaliteho mahdollistaa autenttisien 1960-luvun soundien (Beatlesien, Byrdsien ja varhaisen Whon jalanjäljissä) lisäksi myös huomattavasti rosoisempaa menoa (Paul Weller–Peter Buck-akselilla).
****
Testin perusteella voi todeta, että Italia Guitarsin Maranello Classic- ja Rimini 6 -malleissa peloton kuuskytluvun muotoilu ei seiso hyvän soitettavuuden tai soundin tiellä. Molemmat kitarat ovat erittäin mukavia, laadukkaita ja hyvin soivia nykyaikaisia soittimia, joihin mielestäni kannattaa tutustua.
****
Italia Guitars – Maranello Classic + Rimini 6
Maranello Classic – noin 640 €
Rimini 6 – testattu Perloid-versio noin 645 €, perusversio noin 615 €
Maahantuoja: R-JAM Group
****
Plussat (molemmat mallit):
+ omintakeinen design
+ työnjälki
+ viimeistely
+ soitettavuus
+ soundi
Miinukset (vain Maranello):
– pieni tumma kohta lähtöjakin läheisyydessä
Reblogged this on Soitintesti.com.