Review: Yamaha CPX1000 + APX1200

Yamaha’s CPX- ja APX-lines have received new additions recently in the form of Chinese-made top models carrying the model numbers of 1000 and 1200, respectively.

Kitarablogi picked up a Mini-Jumbo-bodied CPX1000…

…as well as a shallow-bodied APX1200.

****

Yamaha’s CPX-series – which is also known as the Compass-series – originally was designed to appeal to the Country fraternity in the States. As a result of the APX-range’s success in the 1990s many Country pickers got in touch with the company, and asked for a larger, showier sister model, equipped with the same pickup and preamp, but featuring a fatter neck profile. And Yamaha duly obliged…

The brand-new CPX1000 (current rrp in Finland: 869 €, available in limited numbers) sure is a pretty thing: The solid spruce top is finished in a fetching Brown Sunburst, with the same deep shading applied to the back which is made from laminated flame maple. The nato neck sports a bound rosewood fretboard.

The headstock is inlaid with a compass, as a reference to the name of the series.

The gold-coloured, sealed tuners are of very decent quality and complement the guitar’s great looks nicely.

The inlay work and fretting have been executed to Yamaha’s customary high standards.

This clean and crisp workmanship is carried on throughout the whole guitar – look and the top binding or the intricate soundhole rosette for further proof.

The bridge on the CPX1000 is rosewood dyied black. Note the fine bear claw -grain on the spruce top.

Clean workmanship is evident inside the Yamaha’s soundbox as well.

I don’t care if this is laminated flame maple, or not. It’s gorgeous in my book in any case…

This guitar comes with Yamaha’s SRT-System 63 preamp, which allows you to blend between the dry piezo tone and three virtual studio microphones. The Focus/Wide-switch lets you choose between a close-miked sound and a counterpart with a bit more virtual room in the mix. The preamp is also equipped with a digital tuner and an automatic feedback defeater (A.F.R.).

The SRT-system runs on two AA-sized batteries.

****

The Yamaha APX1200 (currently available at a special price of 999 € from F-Musiikki, limited quantities) is the new top dog, the ultimate APX-guitar. The APX-range had been developed as an unabashed electro-acoustic guitar for the electric guitarist. The models all sport shallow bodies – for comfort and feedback protection – as well as more electric-style neck profiles.

In the APX1200’s case the whole guitar is made from solid woods – spruce for the top and Indian rosewood for the back and sides.

The headstock is bound and features a front-facing made of rosewood.

The tuners on the APX1200 are the same, nice models as on the CPX, but this time the tuner buttons have been fashioned from an ebony-style plastic material.

The luscious ebony fingerboard with its gorgeous pearl and abalone inlays leaves you in no doubt about this guitar’s top-of-the-line pedigree.

The stuck-on, self-healing plastic rosette is the only feature of the APX-line that has long since divided the guitar playing masses. Some say it’s a practical and modern addition to a contemporary guitar, others think it’s butt-ugly – you make up your mind.

The APX-bridge looks quite similar to the CPX’s model.

An extremely clean interior speaks volumes of Yamaha’s stringent quality control.

The APX1200 is equipped with the same Yamaha SRT-system.

As befits the top model, the APX1200 is sold in its own soft case.

****

The differences between the CPX1000 and APX1200 in feel and sound – both acoustic and amplified – are quite clear.

The neck profile on the CPX is a rounded, C-shaped affair, with a tiny whiff of a V-style spine. The neck is also finished in high-gloss lacquer, which gives the guitar a traditional steel-string feel.

APX’s neck profile is a noticeably flatter, more angular D. This type of profile – as well as the satin finish – make an electric guitarist feel right at home. The shallow body also makes it easier to adjust to the APX1200 when switching from a solid-body electric.

In the acoustic stakes the CPX1000 clearly gets the upper hand over the APX1200, thanks to its more voluminous body. Despite the laminated back and sides the Compass-model sounds warmer and deeper than the APX, with plenty more volume on offer.

Fingerpickers will also like the CPX better, due to its more airy string-spacing at the bridge – 57 mm (E–e) on the CPX as opposed to the APX’s narrower 53 mm.

The APX1200, on the other hand, takes to powerful strumming in a loud Rock-context like a duck to water. This guitar has a very punchy attack, and thanks to its slightly thinner bottom end the overall sound stays transparent and fresh. The mid-range, on the other hand, is juicier on the APX, no doubt thanks to its solid rosewood back and sides. The CPX’s laminated flame maple dishes out a slightly drier tone.

Yamaha’s SRT-system works great. The virtual microphones manage to do away completely with annoying piezo-quackiness and one-dimensional, lifeless tone, in favour of of a signal very much like the genuine, miked-up tone of the guitar chosen. Check out the YouTube-video at the end of this review for the direct injected sound of both guitars’ SRT-systems.

This is what the models sound like recorded acoustically:

Yamaha CPX1000

Yamaha APX1200

In my opinion both Yamahas represent excellent value-for-money. The choice between models depends on what you plan to use the guitar for.

If you’re into Folk, Jazz, Country, acoustic Blues or other unplugged-styles of music, which call for dynamic and traditional acoustic guitar tones, the warmer and fuller tone of the CPX1000 might be your safer bet.

If, on the other hand, you’re after the perfect guitar for acoustic outings in a Rock- or Alternative-context, where the guitar has to survive in a crossfire of stage monitors and guitar stacks, the APX1200 will come up trumps with its smaller body and punchy sound.

****

Yamaha CPX ja APX electro-acoustic guitars

Maahantuoja: F-Musiikki

****

CPX1000

Current price in Finland 869 €

Pros:

+ value-for-money

+ workmanship

+ playability

+ acoustic sound

+ SRT-preamp

Cons:

– laminated back and sides

****

APX1200

Current special price 999 € at F-Musiikki

Pros:

+ value-for-money

+ workmanship

+ playability

+ acoustic sound

+ SRT-preamp


Cons:

– limited acoustic volume

****

Testipenkissä: Yamaha CPX1000 + APX1200

Yamahan CPX- ja APX-sarjoihin on hiljattain lisätty uusia, Kiinassa valmistettuja huippumalleja, joiden mallitunnukset ovat 1000 ja 1200.

Kitarablogi testasi Mini-Jumbo-koppaisen CPX1000-kitaran…

…sekä matalakoppaisen APX1200-mallin.

****

CPX-kitaroita – joita tunnetaan myös Compass-nimellä – kehiteltiin aikoinaan yhdysvaltalaisille Country-soittajille sopiviksi. APX-sarjan 1990-luvun menestyksen myötä monet kitaristit ottivat yhteyttä Yamahaan. He toivoivat isommalla kopalla ja hieman tuhdimmalla kaulalla varustettua kitaraa, johon oli asennettu APX:n laadukas mikrofonisysteemi.

Uusi CPX1000-kitara (suositushinta 869 €, rajoitettu erä) on komea ilmestys: Brown Sunburst -värinen, kokopuinen kuusikansi on yhdistetty loimuvaahterasivuihin ja -pohjaan. Nato-mahonkisessa kaulassa on reunalistoitettu otelauta palisanterista.

Compass-sarjaan viittaen viritinlavan etupuoleen on upotettu kaunis kompassiruusu.

Kullanväriset, suljetut virittimet toimivat jouhevasti ja sopivat väriltään kitaran prameaan ulkonäköön kuin nakutettu.

Sekä nauhoitus että otelaudan upotukset edustavat Yamahan tunnuksenomaista korkeaa työnlaatua.

Lisää siistiä työtä löytyy reunalistoituksesta, kaikuaukon rosetista ja läpinäkyvästä plektrasuojasta.

Tässä on CPX1000:n mustaksi värjätty palisanteritalla. Tässä kuvassa näkee hyvin kannen bear claw -kuvioinnin, josta monet kitaristi tällä hetkellä näyttävät tykkäävän. Se on loimuvaahteran tai -koivun kaltainen, kasvun aikana tapahtuva ilmiö, jonka syykuviot muistuttavat karhun puuhun jättämiä raapimisjälkiä – tämän takia siis bear claw -nimitys (= karhunkynsi).

Yamahan esimerkkillinen siisteys vallitsee myös CPX1000:n kopan sisällä.

Kopan reunoihin, sekä pohjaan valmistukseen on käytetty erittäin kaunista vaneria loimuvaahterasta.

Kitaraan on asennettu firman omaa mallintava SRT-System 63 -etuvahvistinta. Suoran pietsosignaalin sijaan voi valita kolmesta eri mallinnetusta mikrofonista, joiden virtuaalista etäisyyttä kitaraan voi muuttaa lähimikkitetystä (Focus) kauemmaksi poimitettuun soundiin (Wide). Lisäksi on tarjolla myös sisäinen viritysmittari, sekä automaattinen feedback-poistaja (A.F.R.).

SRT-etunen toimii kahdella AA-paristoilla.

****

Yamaha APX1200 (F-Musiikin tämänhetkinen tarjoushinta 999 €, rajoitettu erä) on tämän hetken ultimatiivinen APX-kitara. APX-sarja luotiin taannoin sähkökitaristin elektroakustiseksi kitaraksi, jolla on hieman pienempi kaulaprofiilli ja huomattavasti matalampi koppa kuin perinteisessä Dreadnought-mallissa.

APX:n tapauksessa koko koppa on kokopuusta – tässä käytetään kuusikannen lisäksi intialaista palisanteria.

Viritinlapa on reunalistoitettu ja päälystetty palisanteriviilulla.

APX1200:n virittimet ovat samaa mallia kuin CPX:ssä – nupit ovat tässä vaan keinotekoisesta eebenpuusta.

Upeat otemerkit helmiäisistä ja kuvankaunis eebenpuinen otelauta tekevät heti selväksi, että tämä on APX-malliston huippumalli.

Kanteen liimattu korkea rosetti naarmuttamattomasta muovista on jakanut mielipiteitä niin kauan, kun APX-sarja on ollut olemassa. Joidenkin mielestä se on oiva keksintö, ja nykyaikaisen kaunis lisäys, toisten mielestä taas muovirengas pilaa kitaran ulkonäön täysin.

APX:n talla näyttää lähes samalta kuin CPX:n vastineessa.

Sama siisteys myös tässä palisanterikopassa…

APX1200:kin on asennettu Yamahan SRT-etuvahvistin.

Sarjan parhaan mallin hintaan kuuluu myös kätevä laukku, joka on kovan laukun ja topatun pussin risteytys.

****

Soitettavuudessa, sekä akustisessa ja vahvistetussa soundissa on selkeät erot CPX1000:n ja APX1200:n välillä.

CPX:n kaulaprofiili on pyöreä ja keskipaksu ”C”, jossa on mukana aavistus V-tyylisestä selkärangasta. Kaula on myös viimeistelty kiiltävällä lakalla. Tästä syntyy mukavasti perinteinen teräskielisen tuntuma.

APX:n kaulaprofiili taas on huomattavasti matalampi, harteikas ”D”. Tällainen profiili ja kaulan mattapintainen viimeistely antaa vannotulle sähkökitaristille ystävällisemmän vaikutelman APX1200:sta. Myös mallin pienempi koppa helpottaa lavalla akustisen ja lankkukitaran välisia vaihtoja.

Täysin akustisesti CPX1000 ohittaa APX1200-mallin, isomman koppansa ansiosta. Compass-mallin soundi on lämpimämpi ja syvempi, ja kitarasta lähtee yksinkertaisesti myös enemmän ääntä.

Myös näppäily on CPX:ssä mukavampi, koska E-kielten välinen etäisyys on tässä mallissa 57 mm, kun taas APX:ssä kielietäisyys on neljä milliä kapeampi (53 mm).

APX1200 on sen sijaan kuin luotu plektrasoittoon Rock-ympäristössä. Tästä kitarasta lähtee hyvin täsmällinen atakki ja ääni on ohuemman alarekisterin ansiosta hyvin selkeä. Keskiäänet taas ovat – kokopuisen palisanterikopan ansiosta – hieman mehukkaampia kuin CPX:n kuivempi vaahteraääni.

APX:n pienempi koppa ei ole feedback-ulinalle niin herkkä kuin isompi CPX, mikä voi olla lavalla hyvinkin toivottu ominaisuus.

Yamahan SRT-mikkisysteemi toimii loistavasti, ja se pitää perinteisistä pietsosysteemeistä tuttua soundin latteutta ja atakin nahksahtelua tehokkasti loitolla. You Tube -videon (jutun lopussa) olen äänittänyt suoralla linjasoittolla, joissa molemissa kompikitarassa oli käytössä virtuaalimikrofoni yksi Wide-mikityksessa, ja soolokitaroissa mikrofoni kaksi Focus-mikityksellä.

Tältä kitarat kuulostavat akustisesti:

Yamaha CPX1000

Yamaha APX1200

Mielestäni molemmat Yamahat ovat hyvin laadukkaita elektroakustisia kitaroita, ja valinta niiden välissä riippuu suurilta osin musiikkityylistä ja käyttötarkoituksesta.

Jos kyseessä on Folk, Jazz, Country, akustinen Blues tai muu sellainen Unplugged-tyylinen kokoonpano, jossa soitetaan paljon muitakin akustisia soittimia maltillisella volyymillä ja paljon soittodynamiikka käyttäen, on CPX1000:n ”akustisempi” luonne ja lämpimämpi soundi ehkä parempi valinta.

Jos taas hakusessa on Rock- tai Alternative-bändin laulajan komppikitara, joka täyttyy elää kovan monitoroinnin ja kitarastäkkien ristitulessa, on pienikoppainen ja täsmällistä soundia omaava APX1200 kuin omassa elementissään.

****

Yamaha CPX- ja APX-elektroakustiset kitarat

Maahantuoja: F-Musiikki

****

CPX1000

suositushinta 869 €, rajoitettu erä

Plussat:

+ hinta-laatu-suhde

+ työnjälki

+ soitettavuus

+ akustinen soundi

+ SRT-järjestelmä

Miinukset:

– sivut ja pohja vanerista

****

APX1200

F-Musiikin tämänhetkinen tarjoushinta 999 € (sh. 1.395 €), rajoitettu erä

Plussat:

+ hinta-laatu-suhde

+ työnjälki

+ soitettavuus

+ akustinen soundi

+ SRT-järjestelmä

Miinukset:

– akustinen volyymi

****

Review: Ampeg GVT15-112

****

Digital amp-modelling has come to stay, no doubt about it. But while some form of amp-modelling is used almost daily by many guitarists, the good old valve amp isn’t really fading away. On the contrary – it seems that these days especially low-powered valve amps are experiencing something of a renaissance.

A good example of this type of all-valve amp is Ampeg’s new GVT15-112.

****

The Ampeg GVT15-112 (current street price in Finland: 620 €) is a relatively compact 15-Watt valve amp, which can also be used at home, thanks to its half-power power amp mode.

Made in South Korea, the combo’s cabinet seems very well made, and the amp’s looks have a stylish retro touch. Our test sample receives a small cosmetic mark-down, because the decorative metal rail below the control panel sits slightly askew.

The clean and understated look carries over onto the Ampeg’s back as well. The cabinet is half-closed, with the Celestion Seventy 80 -speaker visible behind a metal grille.

The Ampeg GVT15-112 is a single-channel design. The controls comprise gain, treble, middle, bass, master volume and reverb level. The standby switch is a three-way toggle giving you the full 15 Watts in the ”up” position, as well as half-power when switched downward.

The preamp section is powered by two 12AX7/ECC83-valves (or ”toobs” as the Americans say), while two 6V6-valves take care of business on the power amp side of things – this means we can expect an American-type tone and response.

The spring reverb has been placed at the bottom of the cabinet, neatly tucked away in its own padded bag.

The back panel is home to the speaker outputs, as well as the connectors for the effects loop. You can also connect a footswitch (not included) to the combo to mute the reverb and the effects loop on the fly.

****

The Ampeg GVT15-112 has been designed as a classic 1960s clean amp with loads of headroom. Using a guitar with traditional singlecoil pickups, you’d be hard pressed to get the combo to distort even at the highest gain levels.

The sound is warm, big and organic, with a nice ring and sheen in the top end. The Ampeg’s reverb-circuit is one of the best spring reverbs I have heard on a new amp for quite some while.

Stratocaster – clean

To coax dirty sounds out of this combo with a Strat or Tele you will have to resort to either a booster or an overdrive/distortion pedal:

Stratocaster + overdrive pedal (Boss SD-1)

****

The Ampeg also loves humbuckers:

SG – clean

At full gain a humbucker will drive the GVT15-112 into gritty and dynamic break-up overdrive, which some Blues- and slide-enthusiasts may like.

SG – at full gain

For fat overdrive and singing lead tones you will still need to use a pedal:

SG + overdrive pedal (Boss SD-1)

If you’re into classy clean tones this Ampeg is just the amp for you. The GVT15-112 has a great clean tone and a gorgeous spring reverb. Just pack one or two overdrive pedals, and maybe a chorus or delay – and you’re ready to gig!

****

Ampeg GVT15-112

Street price: 620 €

Finnish distributor: Soundtools

****

Pros:

+ price

+ sound

+ lush spring reverb

+ workmanship

Cons:

– one minor cosmetic wobble (see text)

****

Testipenkissä: Ampeg GVT15-112

****

Vaikka monelle kitaristille digitaalinen vahvistinmallinnus on hyvinkin tuttua ja päivittäisessä käytössä, se ei kuitenkaan ole tarkoittanut putkivahvistimien kuolemaa. Päinvastoin – tuntuu siitä, että tällä hetkellä etenkin pienitehoiset putkivahvistimet kokevat uuden tulemisen.

Hyvä esimerkki tästä ilmiöstä on Ampegin uusi GVT15-112.

****

Ampeg GVT15-112 (katuhinta: 620 €) on suhteellisen kompakti, 15-wattinen putkikombo, joka soveltuu tehonpuolituskytkimensä ansiosta sekä koti-, keikka- että studiokäyttöön.

Etelä-Koreassa valmistetun kombon vanerikotelo vaikuttaa hyvin kestävältä, ja vahvistimen ulkonäkö on tyylikkään retrohenkinen. Ainoastaan testiyksilön hieman vinosti asennetusta koristelistasta annetaan pieni kosmeettinen miinuspiste.

Erittäin siisti ja asiallisen tyylikäs linja jatkuu myös Ampegin takapuolella. Kotelon rakenne on puolisuljettu, ja metalliritilän läpi näkyy laadukas 12-tuumainen Celestion Seventy 80 -kaiutin.

Ampeg GVT15-112 on yksikanavainen. Etupaneelissa on säätimet gainille, diskantille, keskialueelle, bassolle, master volumelle ja jousikaiulle. Päälle/pois-kytkimen vieressä sijaitsee kolmiasentoinen vipukytkin, jolla voi valita standby-tilan sekä täyden ja puolen päätetehon väliltä.

Etuaste pyörii kahden 12AX7/ECC83-putken voimalla, kun taas päätteessä toimii kaksi 6V6-putkea – perinteinen amerikalainen soundi on siis odotettavissa.

Jousikaiun kotelo on sijoitettu perinteisellä tavalla kotelon pohjaan omassa suojapussissaan.

Takapaneelista löytyy liitännät efektilenkille ja kaiuttimille. Jalkakytkimellä (ei kuulu hintaan) voi tarvittaessa mykistää jousikaiun sekä efektilenkin signaalin.

****

Ampeg GVT15-112 on suunniteltu varhaisen 1960-luvun hengessä hyvin puhtaaksi komboksi. Tavallisilla yksikelaisilla mikrofoneilla Ampeg pysyy puhtaana koko sen gain-skaalalla.

Soundi on lämmin, muhkea ja täyteläinen, ja diskantissa on kaunis, samettisen kimmeltävä sävy. GVT15-112:n jousikaiku on selvästi kauneimpia, joita olen viime aikoina kuulut.

Stratocaster – puhdas

Säröä saa Stratolla aikaiseksi ainoastaan boosterilla tai säröpedaalilla:

Stratocaster + säröpedaali (Boss SD-1)

****

Myös PAF-tyylinen humbucker soi kauniisti Ampegin kautta:

SG – puhdas

Humbuckereita käyttämällä ja täydellä gainilla GVT15-112:n saa juurevaan Blues-säröön. Kompressointi on silloin melko lievää, mikä edesauttaa dynaamista soittamista.

SG – gain täysillä

Tiheämpiä särösoundeja varten tarvitsee kuitenkin myös SG:n kanssa säröpedaalia:

SG + säröpedaali (Boss SD-1)

Ampegin uutukainen on mainio putkikombo perinteiselle kitaristille. GVT15-112:n soundi on kaunis ja sen jousikaiku on erittäin maukas. Ampeg-kombo, kaksi säröpedaalia, yksi chorus ja ehkä yksi viive-pedaali – ja eikun keikalle vaan!

****

Ampeg GVT15-112

katuhinta: 620 €

Maahantuoja: Soundtools

****

Plussat:

+ hinta

+ soundi

+ erinomainen jousikaiku

+ vankka rakenne

Miinukset:

– testiyksilössä vino koristelista

****

Kielten vaihtaminen nailonkielisessä kitarassa

Kuvat: Miloš Berka

****

Tässä alkutilanne: uuden kielisatsin lisäksi tarvitset viritysmittarin, sekä kelaamisen nopeuttajaksi pienen muovivivun. Kun kerran poistetaan kaikki kielet kitarasta, on ehkä hyvä idea myös puhdistaa soitin. Puhdistusliinalla voi myös suojata kitaraa kolhuilta. Itse käytän myös saksia yhdessä työvaiheessa (katso lopusta).

Myös nailonkielisille kitaroille on tarjolla erilaisia kielisatseja. Klassisen kitaran tapauksessa kielisatseja ei tarjota paksuuden mukaan lajiteltuna, vaan ratkaiseva kriteeri on kielten veto/jäykkyys. High tension -satsi tuntuu jäykemmältä ja soi hieman kirkkaammalta kuin low tension -satsin kielet. Myös valmiiksi kustomoituja kielipakkauksia on olemassa, joissa esimerkiksi punotut bassokielet ja kirkkaat diskanttikielet ovat peräisin saman valmistajan kahdesta eri sarjasta.

Nailonkielisessä kitarassa kielisatsin vaihtaminen ei vaikuta dramaattisesti kitaran intonaatioon tai säätöihin, kyse on enemmän eri soittotatsista ja soundista. Kokeilumielessä voi siis vaihtaa turvallisesti yhdestä lajista toiseen, niin kauan kun kielet on tarkoitettu nimenomaan klassiselle tai Flamenco-kitaralle.

Itse olen suurikokoinen mies, jolla on voimakas soittotyyli – valitsen siis high tension -kieliä.

****

Ensin vanhat kielet löysätään kokonaan – vivulla tämä käy käden käänteessä. Jos kitarasi koneistot tuntuvat epätavallisen jäykiltä, voit lisätä pari tippaa öljyä hammasradan ja kierretangon väliin tai ehkä myös löysätä hammasratojen kiinnitysruuveja aavistuksen verran.

****

Kun kielet ovat täysin velttoja, leikkaan kielet kylmästi kahtia. Näin ei tarvitse vetää koko kieltä tallan tai virittimen läpi, ja vaihtaminen nopeutuu.

****

Avaan vanhojen kielten solmut…

…ja poistan ne sekä tallasta…

…että virittimistä.

****

Uusi kieli työnnetään ensin kaulan puoleiselta sivulta tallasta läpi.

Lyhyt pätkä kielestä vedetään tallasta ulos ja ylös…

…ja vedetään ensin kerran pitkän kielipalan alitse, ja sen jälkeen muutaman kerran itsensä ympäri.

Lopputuloksen pitäisi näyttää tämänkaltaiselta.

Jotkut soittajat käyttävät bassokielillä erilaista menetelmää, jossa kielet lukitaan yhdellä isolla silmukalla. Molemmat versiot toimivat ja ovat ”sallittuja” – makukysymyksiä luultavasti. Tässä on kuva yhdestä Ramírez-kitarasta, jossa käytetään sitä toista kiinnitystapaa:

****

Kielen toinen pää pujotetaan virittimen läpi…

…minkä jälkeen kielen voi lukita itseensä vetämällä kielen vapaata päätä sen otelautaan menevän osaan alitse.

Seuraavaksi voi jo virittää uuden kielen.

Ja tällainen on suunnilleen onnistuneen toimenpiteen lopputulos.

****

Itse aloitan aina satulan ulkoreunoista ja jatkan sieltä poispäin kielipareissa (E-e, A-h, D-g).

Ei ole yhtään huono idea venyttää uusia kieliä samalla lailla kuin teräskielisissä tai sähkökitaroissa. Tosiasia on kuitenkin, että nailonkielet tarvitsevat huomattavasti pidemmän ajan, ennen kuin ne pysyvät vireessä. Ei ole siis syytä turhautua, jos joutuu ensimmäisinä päivinä kieltenvaihdon jälkeen virittää useasti!

Muuten: useat ammattilaiskitaristit eivät vaihda nailonkielisessä heti koko satsia kerrallaan. Usein on nimittäin niin, että täysin muovista valmistetut diskanttikielet kestävät soittoa huomattavasti pidempään kuin saman satsin bassokielet, joissa on suhteellisen ohuen silkkikudoksen ympärille punottu pehmeää metallia.

Nailonkielisessä kitarassa ei voi (eikä tarvitse) säätää intonaatiota – kun uudet kielet ovat päällä, soitto voi alkaa.

Save

Changing strings – nylon-string classical guitar

Photos: Miloš Berka

****

Here’s what you need for the procedure: A string winder comes in very handy for taking off and putting on the strings, and a tuner is needed to get the guitar up to pitch. I use a pair of scissors to make life a little easier for myself (see below). A polishing cloth may come in handy for cleaning and/or protecting your guitar.

There are different string tensions available. Unlike on a steel string or an electric, you can use any type of classical guitar string on your guitar without the need for a complete set-up. A differently tensioned set won’t noticeably affect your intonation, but it will make a difference in the guitar’s feel, action and sound – feel free to experiment.

I’m a big guy with a strong touch, so I use high-tension sets…

****

First you need to slacken the strings completely. If your guitar’s tuners are particularly hard to turn, use one or two drops of light oil on the cogs, or try loosening the (black) screws which hold the cogs to the tuner posts by a tiny amount.

****

Once the strings are free from tension, I use the scissors to cut each string into two pieces. I find this makes taking the strings off a little easier, because you don’t have to feed all the string through either the tuner or the bridge for removal.

****

Untie the knot at the bridge…

…then remove the old string from the bridge…

…as well as the tuner.

****

Feed one end of the fresh string through the neck-facing side of the bridge.

Take the short end sticking out towards end of the body…

…and tie it into a sling, by first feeding the short end under the long piece and then tying to itself.

The final result should look somewhat like this.

Some guitarists use a different technique on the lower three strings, utilising only one large loop. Both ways are valid, but the slightly more elaborate way seems to work best for me.

Here’s a picture of a Ramírez strung in the other way:

****

Feed the other end of the string through the appropriate tuner…

…pull it through and lock it in by putting the string end underneath the part going to the fingerboard…

…and then wind it to pitch.

This is what the result should look like.

****

I find it easiest to string up a classical guitar from the nut upward, so I work in pairs – E-e, A-b, D-g.

You can do some string-stretching on a nylon-strung guitar, just the way you’d do it on an steel-string or electric, but in general nylon strings need much longer to settle into pitch. So, don’t be annoyed or alarmed if you have to retune rather often during the first few days of use!

By the way: Some professional classical guitarists don’t change the whole set each time. The three top strings, which are all-nylon, usually tend to stay useable for longer than the three bass strings, made of a thin fiber core and spun with soft metal.

There’s no real scope for intonation-adjustment on a classical guitar, so once the strings are on you’re ready to go.

Kitarr.ee – etelänaapurimmekin osaavat!

Virolainen aikakauslehti Kitarr on tyylikäs julkaisu kitaristeille. Lehti sisältää haastatteluja, testejä, juttuja vintage-soittimista sekä vinkkejä miten tulla paremmaksi soittajaksi.

Ajakiri Kitarr -lehdellä on myös hyvin näyttävä nettisivusto, joka täydentää ja laajentaa lehden sisältöä mm. videoilla.

Kannattaa siis tutustua!

NAMM 2012 – Martin Guitars DRS2

Uusi Road-sarjan jäsen on nimeltään Martin DRS2.

Dreadnought-kokoisessa kitarassa yhdistyvät koivuviipaleista laminoitu Stratabond-ruuvikaula ja runko kokopuisella kuusikannella ja kokopuisella pohjalla sapele-mahongista.

Sekä otelauta että talla ovat Richlite-materiaalista, joka on komposiitti paperista ja mustasta hartsista.

Fishman Sonitone -järjestelmä sekä kova laukku kuuluvat hintaan.

****

Maahatuoja: F-Musiikki

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑