Testipenkissä: Mission Engineering ReWah PRO

****

Mission Engineering on kalifornialainen laadukkaiden pedaalien ja vahvistinkaappien valmistaja.

Mission Engineeringin valikoimasta löytyy monta erilaista volume- ja ekspressiopedaalia.

Ekspressiopedaali-valikomasta löytyy sekä yleiskäyttöön sopivia malleja (lisäkytkimellä tai ilman) että tietylle multiefektille tai mallintavalle vahvistimelle (Line 6, Eleven Rack, G-System, jne.) valmiiksi räätälöityjä pedaaleja.

Mission Engineering -pedaalit on selvästi rakennettu kestämään rankempaakin käyttöä, ja firman laaja värivalikoima tarjoaa runsaasti vaihtoehtoja perinteisen tylsään mustaan.

Ekspressiopedaalien hinnat alkavat 137 eurosta (EP1BK), kun taas firman volumepedaalien hinnat alkavat 154 eurosta (VM1BK).

Kokeilemani Mission-pedaalit toimivat – mallista riippumatta – erittäin sulavasti ja tarkasti.

****

Mission Engineering -pedaalien kruunujalokivi on kuitenkin firman ReWah Pro -wah-wah (307 €).

Tämä pedaali näyttää hyvin tyylikkäältä, mutta vaikuttaa ulkoisesti kuitenkin tavalliselta, harmittomalta wahilta.

Missionin ReWah Pro -efektiä voi käyttää 9 voltin paristolla tai Boss-standardin mukaisella virtalähteellä.

Pariston vaihtamisessa täyttyy irrottaa ReWahin koko metallipohja ristipääruuvarilla. Tämä seikka hidastaa pariston vaihtoa, mutta ratkaisu on mekaanisesti kestävämpi kuin muovinen paristolokero. Yhtenäinen metallilevy suojaa myös efektin elektroniikkaa tehokkaammin ulkoisia häiriöitä vastaan.

Tämän wah-wahin sisäkalut on asennettu hyvin huolellisesti ja siististi.

Paristo löytyy perinteisestä paikastaan kitaristin kantapään alla.

Mission Engineering käyttää erittäin laadukkaita Dunlop-potentiometrejä pedaaleissaan.

ReWah Pron salaisuus löytyy tästä – tämä pedaali ei ole jonkun tietyn vintage-wahin kopio, vaan moderni ja monipuolinen työkalu laatutietoiselle kitaristille:

Mission käyttää omaa, erikoisvalmisteista kelaa, jolla on samankaltainen induktanssi ja vastus kuin klassikkomalleissa, mutta huomattavasti muhkeampi bassotoisto ja pienempi saturaatio kuin yleisesti käytössä olevissa wah-keloissa.

Tämän lisäksi ReWah Pro tarjoaa neljä pikkuista kytkintä, joilla wahin filtterin ja esivahvistuksen käyttäytymistä voi muuttaa:

• Ykköskytkin lisää soundiin pienen annoksen herkullista säröä.

• Kakkoskytkimellä muutetaan filtterin keskitaajuutta hivenen verran matalammaksi, ja samalla suodinta kavennetaan. Soundi muuttuu hieman nasaalisemmaksi.

• Kolmoskytkin vetää suotimen keskitaajuutta melko voimakkaasti alas, jonka seurauksena syntyy selkeästi bassovoittoisempi wah-soundi.

• Neloskytkimellä säädetään elektroniikan vahvistusta pienemmäksi ja filtterin kaistaa leveämmäksi. Soundi muuttuu puhtaammaksi.

ReWah Pro -pedaalin kytkimet voi käyttää joko yksitellen tai kaikissa mahdollisissa yhdistelmissä. Kokeileminen todella kannattaa!

****

Voi pojat! Minulla ei ole ollut pitkään näin hauskaa kuin Mission Engineering ReWah Pro -pedaalin kanssa!

Tämän wahin soundi on jo tehdasasetuksilla niin hyvä, että soitto loppuu vasta, kun pakarat alkavat krampata. Tämä pedaali tekee riippuvaiseksi!

Ja mikä on parasta, ovat Mission-wahin erittäin alhainen omakohina ja sen toimiva häiriösuojaus.

Tässä on lyhyt pätkä puhtaan kanavaan soitetusta wahista, jossa käytän Fender Telecaster -kitaraa ja ReWahin tehdasasetukset:

Kun kääntää kytkimet 1-3 on-asentoon, sama yhdistelmä kuulostaa tältä:

Tässä esimerkissä ReWah-pedaali on laitettu takaisin tehdasasetuksiin (kaikki kytkimet ”off”). Efekti toimii tässä pelkästään filtterinä (”fixed wah”), kitara on Hamer Studio Custom, ja särökanava on valittu:

Ja vielä kauniisti laulava kitarasoolo:

****

Onko Mission Engineering ReWah Pro maailman paras wah-wah? Pedaali kuuluu kiistämättä ainakin kärkikolmikkoon, laadukkaan soundinsa ja kestävän olemuksensa ansiosta.

ReWah Pron hinta on kiistämättä kova, mutta pedaali tarjoaa omasta mielestäni reilusti vastinetta rahalle. Kun etsit mahdollisimman laadukasta wah-wahia, kannattaa ehdottomasti tutustua tähän pedaaliin!

****

Mission Engineering ReWah Pro

307 €

Maahantuoja: Musamaailma

****

Plussat:

+ kestävänoloinen

+ true bypass

+ audiofiilitason elektroniikka

+ erittäin monipuolinen

+ soundi

06/05/2014 1

Testipenkissä: Hehku Custom Nightingale 15

Kitaristin näkökulmasta Suomi on suorastaan se tarunhohtoinen luvattu maa. Asukaslukuun suhtautettuna täällä on uskomaton määrä soitinpajoja, sekä efektien ja vahvistimien valmistajia.

Yksi tällainen custom-vahvistimia rakentava firma on porilainen Hehku Customs. Hehkun puuhamiehiä ovat Jarmo Välimäki, joka vastaa suunnittelusta, valmistuksesta ja huollosta, sekä Markku Penttilä ja Juha Heljakka, jotka ovat vastuussa tuotekehittelystä, markkinoinnista ja myynnistä.

Hehkun kotisivulla esitellään muutamia asiakkaille rakennettuja custom-vahvistimia. Custom-tilauksissa (hinnat alk. 1.300 €) vain kabinettien koot ja muodot ovat vakiona, kaikki muu on neuvoteltavissa: ”Ajatuksena on, että koitamme toteuttaa soittajan villeimmätkin haaveet, joten voidaan neuvotella kaikenlaisista optioista.” sanoo Jarmo Välimäki.

****

Kitarablogi sai testattavaksi 15-wattisen Hehku Nightingale 15 -kombon, joka on Hehku Customsin ensimmäinen ”sarjavalmisteinen” kitarakombo ilman custom-optioita.

Nightingale 15 (1.950 €, nuppi: 1.750 €) on 12-tuumaisella kaiuttimella varustettu käsintehty putkikombo, joka edustaa täydellisesti Hehku-vahvistimien filosofiaa, sekä ulkonäön että signaalitien kannoilta.

Nightingalen uskalias, mutta erittäin kaunis värimaailma, sekä kombon pronssireliefia muistuttava päällyste tekevät heti selväksi, että Hehku-vahvistimessa ei ole kyse vanhan Tweed-Fenkun kloonista.

Hehku Nightingale -kombossa on avoin takaseinä, ja putkiin pääsee käsiksi vaivattomasti. Hehkujen kotelot valmistetaan aina suomalaisesta koivuvanerista, mikä on erinomainen materiaali sekä kotelon kestävyyttä että vahvistimen soundia ajatellen.

Koivuvaneri on myös suhteellisen kevyt materiaali, minkä ansiosta Nightingalea pystyy kantamaan mukavasti kombon ainoasta kahvasta.

Hehku tarjoaa myös huippulaadukkaita kuljetuskoteloita vahvistimilleen. Nightingale 15 -kombolle sopiva malli maksaa noin 260 euroa.

****

Hehku Nightingale 15 on hyvin erikoinen kaksikanavainen putkikombo, koska vahvistimen koko signaalitie on kytketty sarjaan.

Monissa vintage-vahvistimissa on kaksi rinnakkaista, toisista riippumattomaa kanavaa (esim. ”Normal” ja ”Tremolo”), joiden välillä ei voi vaihtaa lennossa (paitsi erillisellä A/B-polkimella). Nykyaikaisemmissa kitarastyrkareissa taas voi olla ehkä yhteinen EQ, mutta puhtaan ja särökanavan gainea ja volyymiä pystyy säätämään erikseen.

Hehkun Nightingale taas toimii niin, että puhtaan puolen asetukset – tässä tapauksessa triodi- ja pentodi-kytkennän gain-asetukset, sekä vahvistimen kuusipykäläinen Bass-säädin ja aktiivinen Treble-EQ – vaikuttavat suoraan myös Drive-kanavan soundiin.

Triodi- ja pentodikytkennän välillä voi vaihtaa – ja Drive-kanavan laittaa päälle – joko suoraan etupaneelista nostokytkimillä tai kombon mukaan tulevalla kompaktilla jalkakytkimellä.

Nightingalen selkeän putkikartan ansiosta kombon eri putkien sijainti selviää nopeasti.

Takapaneelista löytyy myös triodi/pentodi-kytkin pääteputkille. Triodimoodissa kombon nimellisteho putoaa 15 watista seitsemän wattiin, ja samalla myös Hehkun soundi muuttuu hieman.

Takapaneelin tarjoamasta kaiutinlähtöjen runsaudesta kitaristi taas iloitsee silloin, kun haluaa käyttää komboa toisen kaapin kanssa.

Puhdas kanava on rakennettu EF86-nimisen pentodiputken ympärille. EF86 (myös tunnettu nimellä 6267) on soundiltaan erinomainen putki, jota löydetään myös joissakin vanhoissa Voxissa, sekä Matchless- ja Dr Z -vahvistimissa, mutta sitä käytetään nykyään melko harvoin, koska tämä malli on yleensä melko mikrofoninen (herkkä mekaaniselle tärylle).

Hehku Customs on ratkaissut ongelman tehokkaasti käyttämällä EF86:lle tärinää vaimentavaa silikoniadapteria.

Säröpuolelta (ja vaiheenkäntämisestä) ovat vastuussa kaksi 6N2P-putkea, jotka ovat venäläisiä, military-speksattuja 12AX7/ECC83-putkien sukulaisia, joilla on kuitenkin hieman toisenlainen soundi ja erilainen gain-rakenne.

Nightingalessa tasasuuntausta hoidetaan 5AR4-putkella.

Tämän Hehkun päätevahvistin käyttää pari EL84-putkea. Myös pääteputket voi vaihtaa venäläisiin military-malleihin 6P15P/EL83, ja koska Nightingale on itsebiasoiva vahvistin, pääteputkien vaihtamiseen ei tarvita tekniikon apua.

Warehousen laadukas 12-tuumainen Green Beret -kaiutin tarjoaa valmistajan mukaan brittiläistyylistä soundia.

****

Tehdasvarustuksella (6N2P + EL84) Hehku Nightingale 15 -kombon puhtaassa soundissa riittää headroomia jopa kahdella humbuckerilla varustetulle kitaralle. Kuusipykäläinen Bass-säädin ja aktiivinen Treble-potikka antavat runsaasti vaihtoehtoja, jolla jokainen voi löytää oman soundinsa. Hehkun puhdas äänimaailma on selvästi lähempänä Voxia kuin ”mustanaama” Fenderiä.

Nightingalen särösoundikin on vallan mainio. Kombo kuulostaa herkullisen mehevältä ja diskantissa on juuri sopivasti rouheutta klassikko-Blues- ja Rock-soundeihin.

Tässä pätkässä soi vintage-tyylinen Fender Telecaster – järjestys on: puhdas (triodi) –> puhdas (pentodi) –> särö (triodi) –> särö (pentodi); päätevahvistin toimii pentodikytkennässä:

Ja tässä samankaltainen pätkä Hamer USA Studio Custom -kitaralla soitettuna:

****

Kokeilin myös Jarmo Välimäeltä saatuja vaihtoputkia (12AX7 + 6P15P), ja ero on selvästi kuultavissa:

Puhdas headroom on vähentänyt tuntuvasti. Telecasterilla ollaan jo breakup-särön maailmassa pentodikytkennässä, kun taas Hamerin soundi menee silloin jo selvästi särön puolelle.

Särökanavalla tarjoaa näillä putkilla myös enemmän säröä, hieman löysempää bassorekisteriä, sekä enemmän diskantin purevuutta. Oikein mainio kattaus tämäkin, vaikka tehdasputkisto on ehkä hieman enemmän minun makuun.

Ensimmäisessä pätkässä kuullaan jälleen Telecaster (samoilla asetuksilla, vain putket on vaihdettu):

Ja tässä on Hamerilla soitettu humbucker-pätkä:

****

Hehku Customsin Nightingale 15 on mielestäni loistava täysputkikombo omalla äänellä ja omilla detaljiratkaisuilla. Tykkään myös Hehkun konseptista rakentaa putkivahvistimia, joilla on oma, huikea ulkonäkö ja soundi, mutta ilman turhan muka-nostalgista ”putkivoodooa”.

Hehku Nightingale on nykyaikainen, käsintehty putkikombo, jolla on erittäin selkeä säädin- ja takapaneeli, ja mielenkiintoisen interaktiivisesti toimiva signaalitie. Idea ei ole matkia jonkun tietyn kitaralegendan tai klassikkovahvistimen soundeja, vaan luoda erittäin toimivan perustan Hehku-käyttäjän omalle soundille.

Nightingale 15:n hinta on mielestäni kohdallaan, kun tässä puhutaan kuitenkin laadukkaan suomalaisen käsityön helmestä.

PS: Olen kuulut huhuja vielä tänä keväänä ilmestyvästä Hehku-kombosta trubaduureille, jossa olisi erillisiä kanavia kitaralle ja laululle. Kannattaa varmasti tsekata säännöllisesti Hehkun Facebook-sivua…

****

Hehku Customs Nightingale 15

hinta: 1.950 €

Lisätiedot: Hehku Custom

****

Plussat:

+ uhkea ulkonäkö

+ työnjälki

+ käsintehty

+ kotimainen

+ omaleimainen kytkentä

+ soundi

02/05/2014 1

Testipenkissä: Italia Fiorano Standard + Mondial Deluxe

Italia Fiorano Standard (noin 640 €) on hyvin nätti, kahdella soololovella varustettu thinline-tyypinen puoliakustinen sähkökitara.

Fioranon kokopuiseen mahonkirunkoon on edestä työstetty isoja resonanssikoloja. Toisin kuin esimerkiksi Rimini 6- tai Mondial Deluxe -mallissa, Fioranon koppaan ei kuitenkaan jätetty seisomaan yhtä yhtenäistä keskipalkkia, vaan basso- ja diskanttipuolen kolojen väliin on avoin käytävä kitaran mikrofonien välissä. Viimeiseksi koppa on suljettu reunalistoitetulla kuusikannella.

Fioranon kaula veistetään vaahterasta.

Italia-logolla varustetut nykyaikaiset virittimet toimivat sulavasti ja moitteettomasti.

Reunalistoitetun palisanteriotelautaan on upotettu firman typpisiä otemerkkejä helmiäismuovista ja aidosta abalonesta.

Fiorano Standardin kaula on liitetty runkoon perinteisesti liimaamalla. Liitoskohta on 19. nauhan kohdalla.

Nykyaikaisessa tune-o-matic-tallassa tallapalat on kiinnitetty suoraan tallan runkoon, ilman sitä – vanhanaikaisista versioista tuttua – usein häiritsevästi rämisevää metallijousta.

Puoliakustiselle kitaralle näyttävästi kiiltävä kieltenpidin sopii kuin nakutettu.

Täyttyy myöntää, että olen itse aikamoinen P-90-mikrofonien fani. Italia-kitarassa löytyy heti kaksi, Wilkinsonin valmistamaa kappaletta, joilla on kromattuja metallikansia.

Useissa Italia-malleissa elektroniikka on asennettu jousitettuun muovilaatikkoon, niin kuin Fiorano Standardissakin, jolla on master volume- ja tone-säätimien lisäksi myös kolmiasentoinen vipukytkin.

****

Italia Mondial Deluxe (noin 675 €) on aito, puoliakustinen hybridikitara, jolla on magneettisien humbucker-mikrofonien lisäksi piezomikrofonilla varustettu talla, ja ”akustiselle” signaalille oma etuvahvistin.

Thinline-paksuiseen mahonkikoppaan on liimattu vaahterakansi, jolla on yläreunoissa Rickenbacker/Mosrite-tyylinen German Carve -kaiverrus. Lisäkoristeeksi on jätetty kannen reunat sivulta värjäämättä, joka antaa kannelle vaikutelman reunalistoituksesta (ns. fake binding).

Mondialin vaahterakaula on liimattu soittimen runkoon.

Kuvassa näkyy myös runkoon upotettu paristolokero piezon etuvahvistimen käyttämälle yhdeksän voltin paristolle.

Italian satula on tehty kitkaa vähentävästä, grafiittipitoisesta muoviseoksesta.

Mondial Deluxessa käytetään samaa laadukasta viritinmallia kuin Fioranossa.

Tässä kuvassa näkyy hyvin abalonen kauniita vihreitä ja sinisiä sävyjä.

Vaikka Mondialin talla näyttää ihan samalta kuin Fioranon vastine, se on piezomikrofonilla varustettu malli. Tallan alla kulkee ohut johto vaahterakannen läpi aktiiviseen etuvahvistimeen.

”I” – niin kuin Italia…

Mondial Deluxe on varustettu kahdella, vintage-henkisellä Wilkinson WVC -humbuckerilla.

Kolmikaistaisen piezo-EQ:n liukusäätimet sijaitsevat kaulamikrofonin ylläpuolella.

Humbuckerien signaali syötetään passiivielektroniikan läpi, joka koostuu kolmiasentoisesta vipukytkimestä, sekä master volumesta ja tonesta.

Piezosignaalille on varattu oma volume-säädin ja oma jakkilähtö, jonka ansiosta kitaran ”akustinen” signaali voidaan lähettää esimerkiksi PA-mikserille tai omalle, akustiselle kitaralle erikoistuneelle vahvistimelle.

****

Italia Fiorano Standard on selvästi sähkökitara minun makuun. Se on mukavan kevyt ja hyvässä tasapainossa. Suhteellisen ohut runko istuu eritäin hyvin soittajan kehoa vasten, vaikka tässä mallissa ei ole ns. mukavuusviiste rungon takapuolella.

Kaulan profiiliksi on valittu sellainen keskipaksu C-profiili, joka tuntuu varmasti lähes jokaisen kitaristin kädessä hyvin mukavalta. Fioranon kaikki säädöt olivat prikulleen kohdillaan ja soittimen kevyt tatsi tekee soittotuntumasta vaivattoman (E: 1,9 mm/e: 1,7 mm).

Vaikka tällaisen thinlie-tyylisen puoliakustisen akustinen volyymi ei luonnollisesti vedä vertaa oikealle orkesterikitaralle, Fioranon Standardin kuusikannella varustettu mahonkirunko antaa tälle soittimelle herkullisesti jazzahtavan, kuivan perusluonteen.

Minun mielestäni P-90-mikrofonit ovat tällaiselle soittimelle juuri se oikea valinta, koska näiden yksikelaisten soundi on hieman perkussiivisempi ja dynaamisempi kuin esimerkiksi tyypillisissä humbuckereissa.

Puhtaassa soinnissa on mukana herkullisen helmeilevä atakki ja hyvin avoin, mutta silti vahva yleisklangi, joka sopii Jazzin ohella myös todella hyvin Brit-Poppiin, Country-musiikkiin, Bluesiin tai vaikkapa varhais-Rock-n-Rolliin:

P-90-mikkien lämmin, rikas ja dynaaminen luonne on juuri se oikea lähtökohta autenttisille kuuskytluvun Beatles-, Kinks- tai Who-soundeille, sekä George Thorogood -tyyliselle sähkö-Bluesille:

****

Painonsa suhteen Italian tyylikäs Mondial Deluxe sijoittuu hyvään keskikastiin. Huolellisuutta vaativa kannen kaiverrus ja sen ”reunalistoitus” on toteutettu erittäin siististi, samoin kitaran kuvankaunis sunbust-väritys. Mondial Deluxe vaikuttaa kalliimmalta kitaralta kuin mikä se todellisuudessa on.

Kaulan D-profiili tuntuu erittäin hyvältä. Tässä Italia-soittimessakin nauhatyön laatu ja testisoittimen soittotuntuma ovat todella kiitettävällä tasolla (kielikorkeus E: 2,0 mm/e: 1,3 mm).

Akustisesti soitettuna Mondial Deluxe on suhteellisen hiljainen, mutta sen äänessä on lupaavalta kuulostava tuorehko soundi selkeällä atakilla.

Tämän hybridikitaran piezoääni oli minulle erittäin positiivinen yllätys, juuri soundin ”akustisuuden” ansiosta. Näin hyvälle piezosoundille löytyy varmasti paljon käyttöä:

Mallikkaasti hoidetun piezopuolen jälkeen on luonnollisesti vakuuttava huomata, että myös Mondialin ”sähköinen” puoli kuulostaa tosi hyvältä. Vintage-tyyliset, tehoiltaan maltilliset Wilkinson-humbuckerit onnistuvat välittämään tämän Italian tuoretta perusluonnetta uskollisesti eteenpäin:

Mondialin säröpuolelta taas löytyy erittäin maukkaita 1970-luvun Blues Rock- ja Heavy-soundeja:

****

Näihin Italia-kitaroihin on erittäin helppoa tykästyä: Fiorano Standard ja Mondial Deluxe ovat sopivan erilaisia, mutta tämä erilaisuus ei seiso hyvän soitettavuuden ja loistavan soundin tiellä. Jos etsit jotain vintage-kopioista poikkeavaa sähkökitaraa, jolla on samalla sekä omaleimainen charmi että nykyaikainen soitettavuus, kannattaa mielestäni tutustua lähemmin Italia-malleihin.

****

Italia Guitars – Fiorano Standard + Mondial Deluxe

Fiorano Standard – noin 640 €

Mondial Deluxe – noin 675 €

Maahantuoja: R-JAM Group

****

Plussat (molemmat mallit):

+ omintakeinen design

+ työnjälki

+ viimeistely

+ soitettavuus

+ soundi

11/04/2014 1

Testipenkissä: Amfisound Raudus Bass

Amfisound Guitars on kahden soitinrakentajamestarin yhdessä vetämä soitinpaja Oulun Haukiputaalta, joka tarjoaa erittäin laajan valikoiman omia soitinmalleja, sekä kattavat korjaus- ja kustomointipalvelut. Löydät Kitarablogi-jutun viime talven Amfisound-vierailusta TÄÄLTÄ.

Amfisoundilta on hiljattain ilmestynyt uusi bassomalli nimeltään Raudus Bass, jota on saatu nyt testiin.

****

Amfisound Raudus Bass -mallin (hinnat alkaen 2.520 €) lähtökohtana on nähtävästi toiminut Fenderin Jazz-basso, mutta tämä uusi suomalainen passiivibasso tarjoaa monia nykyaikaisia päivityksiä, joita on esikuvasta turha hakea. Helpoiten havaittavissa ovat varmaan rungon huomattavasti syvempi soololovi ja otelautaan lisätty 21. nauha.

Raudus-basson runko veistetään suomalaisesta lepästä ja sen kaula on vaahteraa.

Kaulaa viimeistellään ohuella, mattapintaisella lakkauksella, kun taas runko komeilee kiiltävässä, kolmivärisessä sunburstissaan.

Testattu Amfisound Raudus on hyvin lähellä mallin perusversiota, lukuun ottamatta testisoittimen virittimet ja mikrofonit.

Tähän Raudukseen on asennettu – maksullisena optiona (50 €) – Hipshotin höyhenenkevyet UltraLite-virittimet, joita valmistetaan lentokoneiden valmistuksessa käytetystä alumiinista. UltraLite-virittimet toimivat erittäin tarkasti, ja ne parantavat (alhaisen painonsa ansiosta) ergonomisesti rakennetun Raudus-mallin tasapainoa vielä entisestään.

Basson kaksisuuntaista kaularautaa säädetään kätevästi lavan puolelta.

Tämän Amfisoundi-soittimen esimerkillinen nauhatyö on vain yksi Rauduksen lukuisista kohdista, jotka kielivät suomalaisen soitinrakennustaidon huimasta tasosta! Tällaiseen laatuun massatuotetut soittimet yksinkertaisesti eivät yllä.

Otelauta on intialaista ruusupuuta, ja nauhojen koko on medium-jumbo.

Amfisoundin sulavaa ruuviliitosta käytetään luonnollisesti myös firman uudessa Raudus-bassossa.

Fenderin alun perin kehittämä bassotalla on monien mielestä yhä se paras vaihtoehto.

Testisoittimeen on asennettu suomalaiset Jarno Salo Pickups -mikrofonit. Perusversiossa löytyy ruotsalaisia Lundgren-mikkejä.

Säätimet toimivat Jazz-bassosta tutulla tavalla – kummallekin mikrofonille on oma volume-säädin, ja niiden lisäksi löytyy yhteinen master tone.

Amfisoundin erittäin laadukas ja siisti työ on nähtävissä myös elektroniikkalokeron kannen alta.

Amfisoundin mahdollisien custom-optioiden lista on erittäin pitkä, ja se tarjoaa Raudus Bass -mallin tapauksessa mm. saarnirunkoa, erilaisia talla- ja viritinratkaisuja, tai vaikkapa aktiivista Glockenklang-elektroniikkaa. Tarkempia tietoja optioista ja niiden hinnoista saa ottamalla yhteyttä suoraan Amfisoundin Tomiin tai Sampoon.

Raudus-basso on myös saatavilla viisikielisenä versiona pidemmällä 35-tuumaisella mensuurilla.

****

Amfisoundin Raudus on kyllä upea ja kevyt soitin, jossa soitettavuus ja soundi ovat mielestäni prikulleen kohdallaan.

Otelaudan hieman vintagea loivempi radius (9,5 tuumaa) antaa solakalle kaulalle sopivasti nykyaikaista tuntumaa. Amfisoundin esimerkillinen nauhatyö mahdollisti testibassossa hyvin matalan kielenkorkeuden (E: 2,0 mm/g: 1,6 mm) ilman minkäänlaista räminää.

Koska olen vanha Jazz-basson fani, Raudus tuntui heti ensikättelyssä vanhalta ystävältä. Totta, ylimpiin nauhoihin pääsee Amfisoundilla alkuperäistä paremmin, mutta muuten ergonomia ja soittimen tuntuma on hyvin lähellä vanhaa klassikkoa.

Eikä Raudus jätä soundiltaan lainkaan toivomisen varaa, vaan tarjolla on erittäin maukas kattaus erilaisia klassikkosoundeja.

Alkuperäisten tavalla myös Jarno Salon mikrofonit ovat yksikelaisia, jotka on kuitenkin käämitty toistensa nähden vastasuuntaan. Tämä tarkoittaa, että yksikelaisten poimimat hurinat ja sirinät katoavat aina täysin, kun molemmat mikrofonit ovat täysillä.

Soundillisesti Salo-mikrofoneissa löytyy juuri se oikea ”vanhan liiton” meininki, joka sopii erittäin hyvin tähän perinnetietoiseen Amfisound-bassoon.

Tässä kolme esimerkkipätkää (järjestys jokaisessa pätkässä: kaulamikrofoni –> molemmat –> tallamikrofoni):

****

Testin perusteella voin vain todeta, että Amfisoundin Raudus Bass todellakin edustaa suomalaista osaamista ja laatua parhaimmillaan. Miksi mennä merta edemmäs kalaan, kun tällainen, käsintehty laatubasso löytyy Suomessa?

****

Amfisound Guitars Raudus Bass

Hinnat alkaen 2.520 € (laadukas kova laukku kuuluu hintaan)

Lisätiedot: Amfisound Guitars

****

Plussat:

+ aitoa suomalaista laatua

+ käsintehty

+ työnjälki

+ soitettavuus

+ soundi

04/04/2014 1

Review: Vox Mark III + Mark V

****

Vox’ legendary Sixties guitars, the Mark III and the Mark V – aka the Vox Teardrop (Mark III) and the Vox Phantom (Mark V) – have made a comeback! These Brit Boom-guitars have claimed their place in history as the chosen axes of the Rolling Stones’ original lead guitarist Brian Jones (Mark III) and Tony Hicks (Mark V) of the Hollies.

But the best news is that these new versions come at quite affordable prices!

****

The Vox Mark III (current price in Finland approx. 355 €) sports a symmetrical body, which calls to mind old lutes or the Greek bouzouki.

This reissue comes with a short 22-inch scale (610 mm), making it an ideal beginner’s instrument.

The Teardrop is build from a basswood body and a bolt on maple neck. The fretboard is crafted from rosewood.

The new, smaller version of the legendary Vox-headstock cuts down on neck weight and thus improves the guitar’s balance.

The Mark III is equipped with a set of modern sealed tuning machines that sport off-white buttons.

Both Voxes comes with a modern two-post vibrato bridge.

Three springs are factory-installed, but you can find a fourth spring in the gig bag, should you desire a firmer feel.

Vintage-snobs probably will scoff at the narrow tremolo block used in this vibrato. There are claims that this type of block diminishes sustain, but on the other hand Floyd Rose systems also use narrow blocks and nobody’s complaining.

There are three singlecoil pickups mounted to the three-ply scratchplate, meaning we’re in for a nice, sprightly vintage tone in all likelihood.

The traditional passive electronics comprise a five-way switch, as well as a master volume and a tone control.

****

The basic ingredients for the angular Vox Mark V (current price in Finland approx. 355 €) are virtually the same as in the Mark III.

There’s a rib cage contour in the Phantom’s basswood body, too.

Both Mark-models feature gloss-finished maple necks with truss rod access at the headstock.

The vibrato bridge is surrounded the large pickguard of the Mark V.

Both Voxes display very decent fretwork, which isn’t always a given in this affordable price bracket. The frets have been polished to a gleam and all ends have been rounded off carefully.

Vox Mark V Phantom is equipped with the same pickups…

…and the same controls as the Mark III Teardrop.

Both Vox Marks are sold with a nice gig bag!

****

The Vox Mark III is a very compact electric guitar, with our test sample also being nicely light in weight. Due to its very rounded body the Terdrop probably isn’t the most comfortable ”sofa guitar”, but on a strap everything feels hunky dory.

The whole vibe is quite reminiscent of, say a Fender Mustang, no doubt because of the Mark III’s short-scale, gloss-finished neck with its round D-profile. With the factory set of 010-gauge strings bending is very effortless. Our test sample’s very low – but buzz free – action (E: 1,6 mm/e: 1,3 mm) pays testament to Vox’ workmanship. Used in moderation the vibrato works decently, but don’t expect Floyd Rose-style return to pitch.

The Vox Mark III rings very nicely with a fresh and firm acoustic voice.

The clean tones of the Vox Teardrop works great in a Sixties-style poppy, jangly context or for funky workouts:

Add some overdrive for some nice, sinewy vintage Rock-sounds:

****

The Vox Mark V doesn’t seem to want to fit in you lap – it takes a while to get comfortable, when playing sitting down. Our lightweight test samples’ strapped-on balance proved to be excellent, though.

In most respects the Phantom feels very similar to the Mark III, with its comfortable, vintage-style neck. Straight out of the gig bag our test sample’s intonation was a bit fruity on a couple of strings, but this was corrected in no time with the correct screwdriver. The action was set quite low (E: 1,6 mm/e: 1,1 mm) on the Mark V, too. And again, as with the Teardrop, the Phantom still rang nice and true without any rattling. Well done, Vox! Should you prefer a slightly firmer feel, I’d suggest moving up to a 011-gauge string set.

Both Voxes sound almost indentical – acoustically, as well as amped up.

This is the Mark V Phantom’s clean delivery, played through a small Marshall combo:

I really like the gritty and slightly rude Rock-sounds you can get from the Mark V:

****

Due to their unconvetionally-shaped bodies, Vox’ Mark range always runs the slight risk of being regarded as mere ”poser guitars”, better suited to music videos that to actually making music.

This is far from the truth, though, because these new versions of the Mark III and Mark V really deliver nicely vintage-tinged sounds for the Pop, Beat, Blues, and Classic Rock genres. In view of their pocket-friendly prices, quality workmanship, quirky looks and great sounds, I can only applaud Vox for bringing back the classic Teardrop and Phantom models. Try one!

****

Vox Mark-series guitars

Vox Mark III Teardrop – 355 €

Vox Mark V Phantom – 355 €

Finnish distributor: EM Nordic

A big thank you goes to DLX Music Helsinki for the loan of the review guitars!

****

Pros (both models):

+ classic looks

+ workmanship

+ playability

+ sound

+ gig bag included in price

Cons (both models):

– not the most natural ”sofa guitars”

27/03/2014 1

Testipenkissä: Italia Maranello Classic + Rimini 6

Italia Guitarsin soittimet ovat viimeinkin rantautuneet Suomeen!

Suomalaisille Italiat ovat uusi tuttavuus, vaikka firman kitaroita on myyty Keski-Euroopassa jo yli 15 vuotta. Italia Guitars on nimekkään eteläkorealaisen Mirr Music -soitintehtaan ja maineikkaan englantilaisen kitaragurun Trev Wilkinsonin yhteistyön hedelmä. Wilkinson on monessa liemessä keitetty kitara- ja bassosuunnittelija, jonka ansioluettelosta löytyy esimerkiksi sellaiset kohteet kuin Wilkinson-vibratalla ja -rullasatula, Vintage by JHS -kitarat ja -bassot, sekä miehen oma Fret-King-soitinmerkki.

Italia Guitarsin peruskonsepti on luoda laadukkaita omintakeisia kitaroita, jotka muistuttavat 1960-luvun kunnianhimoisia eurooppalaisia luomuksia, mutta joilla on samalla nykypäivän soitettavuus ja luotettavuus.

Italia-soittimia tuo maahan espoolainen yritys nimeltään R-JAM Group.

****

Italia Maranello Classic (hinta noin 640 €) on valmistajan tunnetuin malli, ja se on löytänyt tiensä jopa brittiläisen lauluntekijän ja slidekitaristin Chris Rean käsiin ja sydämeen.

Esikuvana on selvästi toiminut Hagströmin ensimmäinen lankkukitara P46, joka myytiin Pohjois-Amerikassa myös Guyatone-brändin soittimena. Maranellon ulkonäkö vastaa pitkälti Hagström-klassikkoa, mutta Italian sähköosasto on selvästi virtaviivaistettu.

Maranello Classic ei ole mikään seinäkukkanen, vaan tästä prameasta luomuksesta saa aimo annoksen kyyskytluvun estetiikkaa!

Agathis-rungon (kauri-puu) kaareva etupuoli komeilee kultaisella metallivärillään, kun taas sen takapuoli – samoin kuin kitaran vaahterakaula – on saanut ylleen helmiäispäällystyksen.

Kaula on kiinnitetty runkoon kahdella ruuvilla, jotka jäävät pitkänomaisen koristelevyn alle piiloon.

Lavanpuoleinen pääsy ryhtyrautaan ja grafiittipitoinen satula ovat uudenaikaisia parannuksia…

…samoin kuin Maranellon kapseloidut virittimet.

Maranello Classicin otemerkit tehdään helmiäismuovista. Reunalistoitettuun palisanteriotelautaan on asennettu 22 medium-jumbo-kokoista nauhaa.

Italia-kitaran talla on nykyaikainen tune-o-matic-talla Wilkinsonin tuotevalikoimasta. Metalliholkkien päälle asennettu kieltenpidin taas on lainattu suoraan puoliakustisten Gibson- ja Epiphone-kitaroiden trapetseista.

Maranello Classicin mikrofonivarustus koostuu kahdesta Wilkinson WVC -humbuckerista, jotka ovat Trev Wilkinsonin oma versio legendaarisesta PAF-mikrofonista.

Maranellossa kitaran koko elektroniikka mikrofoneineen päivineen on asennettu isokokoiseen muovilevyyn (tai enemminkin -laatikkoon), joka on kiinnitetty runkoon puuruuveilla ja puristusjousilla.

Idea tulee alkuperäisesta Hagström P46 -soittimesta. Italia Guitars on soveltanut tätä useassa muussa kitaramallissa, joissa käytetään soikeata muovilevyä säätimien, valintakytkimen ja lähtöjakin kiinnittämiseen.

****

Italia Rimini 6 (hinta noin 645 €) on hyvin Rickenbacker 360 -mallia muistuttava ilmestys, olematta kuitenkaan kyseisen mallin suora kopio.

Rimini 6:n puoliakustinen runko tehdään täyspuisesta agathiksesta, johon jyrsitään isoja taskuja rungon takapuolelta. Lopuksi runko suljetaan umpipuisella saarnilevyllä.

Testisoittimen rungon ja lavan etupuolet on päällystetty haitarimaisesti ”mustalla” helmiäispinnoitteella (engl. pearloid tai perloid), mutta Riministä saa myös versioita tavallisilla väri- tai sunburst-viimeistelyillä (siis: ilman perloidia).

Riminin takapuolella taas näkyvät puun syykuviot kauniin mustan liukuvärityksen läpi.

Tämän mallin kaula on veistetty vaahterasta, ja se liitetään runkoon perinteisellä liimaliitoksella.

Italia Rimini 6:n lapa viittaa sekin vahvasti Rickenbackerin suuntaan:

Legendaarisen yhdysvaltalaisen merkin 12-kielisissä kitaroissa käytetään hyvin kompaktia lapamallia, jossa peruskielien virityskoneistot asennetaan tavalliseen tapaan viritystappeja ylöspäin (niin kuin Riminin bassopuolella) ja oktaavikielien virittimet taas on asennettu sivuttain (niin kuin Riminin diskanttipuolella).

Riminin nykyaikaisissa virittimissä näkyy Italia Guitarsin I-logo.

Yksinkertaisia, mutta kauniita – suorakulmiot helmiäismuovista yhdistettyinä pyöreiden abalone-merkkien kanssa.

Myös Rimini 6 -kitarassa käytetään nykyaikaista tune-o-matic-tallaa.

Näyttävä kieltenpidike lisää soittimeen vielä pikkuannoksen blingiä.

Riminin kahdelta Wilkinson WMC -minihumbuckerilta voi varmasti odottaa perushumbuckeria raikkaampaa soundia. WMC-mikrofoneissa käytetään Alnico V -magneetteja.

Master volume, master tone, sekä kolmiasentoinen vipukytkin – siinä Italian virtaviivaistettu elektroniikkakattaus.

Muovilevyn poistamisen jälkeen paljastuvat Italia Guitarsin siisti työ ja laadukkaat osat.

****

Italian Maranello Classic tuntuu ulkomitoiltaan ja painoltaan melko samansuuntaiselta kuin keskiverto-Les Paul, vaikka Maranellon mensuuri onkin hivenen verran pidempi (63,5 cm/25 tuumaa). Soittotyylistä riippuen mikrofonikytkin voi tuntua – ainakin aluksi – olevan hieman plektrakäden tiellä, mutta ajan kanssa siihen varmaan tottuu.

Tykkäsin erittäin paljon kaulan lihaksikkaasta D-profiilista, joka onnistuu olemaan tuhti, muttei kömpelö.

Jokainen Italia-kitara tarkistetaan ja säädetään Espoon Guitarworxissa, ennen kuin soitin lähtee R-Jamin varastolta. Maranello Classic saapui siis testiin huippukunnossa: tatsi oli säädetty hyvin mukavaksi (E: 2,0 mm/e: 1,4 mm) ja kitara soi myös akustisena täysin ilman minkäänlaista ylimääräistä räminää.

Maranellon akustisessa soundissa on tietty avoimuus ja mukavan ontto klangi, joka johtuu hyvin todennäköisesti isosta mikrofoni- ja elektroniikkakolosta, sekä soittimen muovisesta kannesta.

Tämä puoliakustinen vivahde säilyy myös jonkin verran Maranello Classicin vahvistetussa soundissa, mikä lisää sointiin sopivasti avoimuutta ja eloisuutta. Alnico-magneeteilla varustetut Wilkinson WVC -mikrofonit soivat vintage-tyylisen lämpimästi ja maltillisella teholla.

Nyky-Metallin ja -Hard Rockin high-gain-soundeihin tämä Italia ei ehkä ihan sovi, sillä Maranellon suuri, hieman resonoiva muovikansi lisää luonnollisesti humbuckerien kiertoherkkyyttä, mutta se ei tunnukaan olevan tämän soittimen kohderyhmä. Sellaiseen klassiseen Blues-, Rock-, Jazz- ja Pop-menoon tämä kitara kuitenkin sopii kuin nenä päähän!

****

Vau, mikä kevyt ja mukavan kompaktin-tuntuinen kitara! Rimini 6 istuu hyvin mukavasti soittajan kehoa vasten ja roikkuu loistavassa tasapainossa hihnassa.

Kaulan ovaali C-profiili, Riminin Rickenbacker-tyylinen mensuuri (62,8 cm/24,75 tuumaa), sen medium-jumbo nauhat, sekä testiyksilön loistava trimmi (E: 1,9 mm/e: 1,3 mm), johtavat erittäin nopeaan ja mukavaan soittotuntumaan, jossa soittimesta todellakin tulee kitaristin luonnollinen jatke.

Rimini 6:n akustinen soundi on erittäin tuore ja avoin.

P-90-mikrofonien lailla myös minihumbuckereita voisi kuvailla Fender-tyylisen yksikelaisen ja täysikokoisen humbuckerin täydelliseksi kompromissiksi. Mutta toisin kuin P-90, joka on yksikelainen, minihumbucker-mikrofoni ei poimi elektromagneettisia häiriöitä ympäristöstään.

Tämän Italian vahvistettu ääni on mukavan raikas ja kiinteä, mutta se pysyy samalla täysin vapaana häiritsevästä piikkisyydestä. Loistavien Wilkinson-mikrofonien terve signaaliteho mahdollistaa autenttisien 1960-luvun soundien (Beatlesien, Byrdsien ja varhaisen Whon jalanjäljissä) lisäksi myös huomattavasti rosoisempaa menoa (Paul Weller–Peter Buck-akselilla).

****

Testin perusteella voi todeta, että Italia Guitarsin Maranello Classic- ja Rimini 6 -malleissa peloton kuuskytluvun muotoilu ei seiso hyvän soitettavuuden tai soundin tiellä. Molemmat kitarat ovat erittäin mukavia, laadukkaita ja hyvin soivia nykyaikaisia soittimia, joihin mielestäni kannattaa tutustua.

****

Italia Guitars – Maranello Classic + Rimini 6

Maranello Classic – noin 640 €

Rimini 6 – testattu Perloid-versio noin 645 €, perusversio noin 615 €

Maahantuoja: R-JAM Group

****

Plussat (molemmat mallit):

+ omintakeinen design

+ työnjälki

+ viimeistely

+ soitettavuus

+ soundi

Miinukset (vain Maranello):

– pieni tumma kohta lähtöjakin läheisyydessä

26/03/2014 1

Review: Duesenberg D-Bass

****

German maker Duesenberg is known for its high-quality guitars and basses, that combine seamlessly Art Deco-chic and ingenious improvements in many details, such as the hardware and electronics departments.

The Duesenberg D-Bass is a good example of this, promising both P- and J-style tones from a passive, one-pickup instrument.

****

The Duesenberg D-Bass (current price in Finland: 1.729,90 €) proves that you can build a bass from classic tonewoods without having to resort to copying others.

This is a four-string, passive bass, built using a bolt-on maple neck with a rosewood fretboard mated to a bound alder body. The top of the body sports elegant carving.

The generous rib cage bevel adds a great deal of comfort to the D-Bass.

The body comes in a fetching gloss finish, while the neck has received a thin, vintage-tinted satin finish.

I feel that Duesenberg’s three step headstock looks even better in its bass guise than the smaller guitar version.

Duesenberg use their own locking Z-Tuners on the D-Bass. The string is first fed into a well in the tuning post until it comes out of a small hole in the tuning machine’s back. You cut off the surplus length of string, pull back the string by a couple of millimetres, lock it in place and tune up. Voila, a clean and uncluttered solution that leaves no sharp string ends.

Duesenberg employ a PLEK-robot to give all their instruments a perfect fret job and set-up.

Thanks to the angled neck joint an excursion to the dusty end of the fretboard is fast and easy on the D-Bass.

Duesenberg’s bridge and tailpiece combo are made of chunky bits of milled brass.

In addition to action and intonation the bridge also offers the adjustment of string-to-string distance. After adjustment you can lock everything in place with allen grub screws.

The D-Bass’ two-part pickup is situated on its own, oval pickguard.

Duesenberg’s Toaster-pickup may resemble a Fender Precision-pickup, but it really has its own thing going on in terms of construction. While the venerable P-Bass is equipped with two singlecoil pickups (one for each pair of strings), which are hooked up to form a humbucking unit, Duesenberg’s design uses two small humbuckers with open covers.

The passive controls are found on the bass’ larger pickguard and comprise a master volume, the Mid-Shift control and a master tone.

The Mid-Shift control uses a nifty bit of wiring voodoo:

When Mid-Shift is fully turned up, both coils of each pickup are used fully, but some of the top end signal is filtered by a capacitor. This is how the D-Bass achieves a P-style sound.

Turning the potentiometer counterclockwise fades out the signal of one of each humbucker’s coils, while lessening the capacitor’s effect on the signal. Fully counterclockwise, this gives you a brighter and more focussed, J-type tone.

You can find a similar wiring trick on Seymour Duncan’s web page, showing you how to wire up a humbucker in such a way that you can use a control pot for going from humbucking to singlecoil by feeding one of the pickup coils to earth.

The Duesenberg D-Bass comes in its own quality hard case.

****

Duesenberg’s bass is a beautiful instrument with a nice, medium weight and a great balance, both in you lap or hanging on a strap.

The neck profile is a Precision-style wide ”D”, but combined with the D-Bass’ larger fingerboard radius and its jumbo frets the playing feel is decidedly more modern and slinky than vintage.

My only small gripe is a strictly cosmetic one: I would like to see one or two screws added to the larger control scratchplate, as the current layout doesn’t make the plate fit snugly on top of the body’s top contour, leaving a few edges standing proud of the body surface.

This Duesenberg has a very healthy acoustic ring, completely devoid of any of the quirks often associated with vintage basses (like an over-enthusiastic low G or a dead spot around the high c).

Amped up you’re in for a real treat, as long as you’re not after that type of extreme EQ, only achievable with active preamps. Duesenberg’s Mid-Shift control is a really ingenious addition to the D-Bass, resulting in a much more organic palette of sounds than a mere coil-split could provide. The volume drop going from the P- to the J-variant is negligible, which is another positive effect of not using a straight coil-split.

I always play the same motif twice in each sound clip – first with Mid-Shift full on (P), then with Mid-Shift turned down fully (J).

****

I must say, I liked the Duesenberg D-Bass very much. It is a great instrument for connoisseurs of passive bass tones. The Mid-Shift control isn’t ”in your face”, but still manages to provide you with an ingenious way of tailoring the bass’ sound to your needs.

****

Duesenberg D-Bass

1.729,90 €

Finnish distributor: F-Musiikki

****

Pros:

+ workmanship

+ Mid-Shift control

+ playability

+ design

+ sound

Cons:

– pickguard fit (read the review)

****

24/03/2014 1

Testipenkissä: Boss OD-1X + DS-1X

Bossin kuumimmat uutuudet NAMM 2014 -messuilta ovat kaksi erikoispainosta firman suosituimmista säröpedaaleista. Uusien mallien nimet ovat OD-1X Overdrive ja DS-1X Distortion, ja ne lupaavat entistä enemmän gainea, tiukempaa atakkia, sekä huomattavasti monipuolisempaa EQ-osastoa.

****

Vaikka kaunis Suomen kieli tuntee laajan sanavalikoiman kuvaamaan eri luonnonilmiöitä, kuten metsiä tai niittyjä, käytetään audiosignaalin yliohjaamisesta johtuvista muutoksista ainoastaan yhtä sanaa – särö – kun taas englanninkielisissä maissa puhutaan overdrivesta, distortionista ja fuzzista.

Fuzz-särö on näistä kolmesta tyypeistä se vanhin, ja tietyllä tavalla myös rankin vaihtoehto. Perinteistä fuzz-säröä saadaan aikaiseksi ajamalla signaalia rankkaan transistoriklippaamiseen. Lopputulos on melko aggressiivinen ja raastava, ja se toimii usein parhaiten riffeissä ja soololinjoissa (hyvä esimerkki tästä on Rolling Stones -yhtiön biisi ”Satisfaction”).

Overdrive- ja distortion-säröjen tarkoitus taas on tuottaa putkivahvistimia muistuttavia särösoundeja. Alun perin molempia sanoja käytettiin särön yleistermeinä, mutta juuri Boss-pedaalissa käytetyn systeemin ansiosta overdrive- ja distortion-sanojen käyttö on nykyään standardisoitu: Overdrive-särö on miedompi ja huomattavasti dynaamisempi kuin selkeästi enemmän kompressiota tarjoava, purevampi distortion-särö.

Boss keksi aikoinaan myös sen, että eri efektityypejä voisi erottaa toisistaan kätevästi värijärjestelmällä – overdrive-säröpedaalit ovat esimerkiksi aina keltaisia.

Upouusi Boss OD-1X Overdrive (155 €) on uuden sukupolven säröpedaali, joka tarjoaa huomattavasti monipuolisempaa soundia kuin sen esi-isät. Drive- ja Level-säätimien lisäksi on tarjolla erittäin tehokas kaksikaistainen ekvalisointi.

****

Uudistuksien perusteena on molemmissa Special Edition -pedaaleissa ollut Bossin patentoima digitaaliteknologia nimeltään MDP (Multi-Dimension Processing). Vasta MDP-teknologia mahdollistaa kitarasignaalin huippunopeata, monikaistaista prosessointia, jonka ansiosta jokaisen nuotin atakki säilyy ehjänä ja soinnut eivät puuroudu. Samalla on saatu pedaalien kohina vähennettyä rutkasti myös gain-säätimien ääripäässä.

Tummanoranssi Boss DS-1X Distortion -pedaali (155 €) tarjoaa neljä säädintä – Distortion, High, Low ja Level – ja sen soundi on optimoitu toimimaan myös nykyaikaisilla seitsen- tai kahdeksankielisillä sähkökitaroilla.

Molemmat pedaalit toimivat tutulla tavalla joko yhdeksän voltin paristolla (alkaaliparisto antaa noin yhdeksän tuntia soittoaikaa) tai virtalähteellä (ei kuulu hintaan).

****

SD-1:stä ja OD-3:stä tuttu, legendaarinen Boss Overdrive -soundi on vahvasti esillä myös uudessa OD-1X-pedaalissa, mutta uusi erikoispainos tarjoaa huomattavasti enemmän säätövaraa EQ-osastossaan, sekä hieman enemmän gainea. Lopputuloksena syntyy erittäin maukas ja dynaaminen särösoundi, joka on selvästi laajempi kuin mikä sen keskiäänivoittoisemmat edeltäjänsä pystyvät tarjoamaan.

OD-1X:n erittäin lämmin bassorekisteri soi mielestäni kauniisti tässä klipissä (Vox Mark III, Drive klo 9, High klo 10, Low klo 2):

Tallahumbuckeriin saa lisättyä myös annoksen purevuutta (Hamer USA Studio Custom, Drive klo 9, High klo 11, Low klo 12):

Drive täysille, ja jopa pienen Marshallin puhdas kanava soi stäkin lailla. Tässä on Vox-kitaralla soitettu pätkä:

Ja tässä käytetään kahdella humbuckerilla varustettua Hameria (Drive täysillä):

****

Boss DS-1X laajentaa perinteisen DS-1-pedaalin soundivarastoa erittäin mehevällä tavalla. Uutuuspedaali kompressoi tutulla, maiskuttavalla tavalla ja sen perussoundikin on meille kaikille tuttu tuhansista biiseistä. On kuitenkin helppo havaita DS-1X:n syvempi bassokaista, parannettua erottelevuutta, selkeämpää atakkia ja monipuolisempaa EQ:ta.

Jo Distortion-säätimen alkumetreissä on hyvin selvää, että DS-1X-pedaali tarjoaa enemmän säröä kuin sen Overdrive-veli (Vox Mark III, Dist klo 9):

Humbuckereilla soitettuna astuu jo tässä vaiheessa kuvaan uutuuspedaalin kermainen kompressointi (Hamer, Dist klo 9):

Vaikka Distortion-säädin on avattu tässä klipissä täysille, kohisee tässä klipissä pienen kombon puhdas kanava enemmän kuin Boss-uutuus (Vox Mark III):

Ja Metal-kitaristit iloitsevat varmasti myös DS-1X:n isosta, mutta tiukasta bassorekisteristä (Hamer, Dist täysillä):

****

Kitaristeilla ei voi koskaan olla liian monta kitaraa tai liian monta säröpedaalia – se on yksinkertaisesti niin! Boss Special Edition -pedaalien ansiosta voisi kuitenkin vapautua hieman tilaa soittajien pedaalilaudoissa, koska OD-1X:llä ja DS-1X:llä saa katettua näin laajan spektrin erilaisia särösoundeja. Riippumatta siitä, etsitäänkö perinne-Bluesille sopivaa kevytsäröä tai jotain paljon rankempaa matalaa Thrash-riffailua varten, olen melko varma, että tällä kaksikolla homma hoituu laadukkaasti.

****

Boss OD-1X + DS-1X – Special Edition -säröpedaalit

OD-1X: 155 €

DS-1X: 155 €

Lisätiedot: Roland

****

Plussat (molemmat pedaalit):

+ soundi

+ enemmän gainea

+ kaksikaistainen EQ

+ erittäin tarkka atakki

+ alhainen kohinataso

06/03/2014 1

Testipenkissä: Warwick LWA 1000

****

Saksalainen Warwick tarjoaa sähköbassojensa lisäksi myös laajan valikoiman erilaisia bassovahvistimia.

Valmistajan uusin aluevaltaus on erittäin kompaktien ja ultrakevyeiden bassonuppien lajityyppi, josta Warwick LWA 1000 on firman ensimmäinen.

****

Warwick LWA 1000 (789 €) on niin pieni ja kevyt (2,75 kg), että se mahtuu tarvittaessa jopa moneen gigbägin etutaskuun. Lisävarusteena on toki saatavilla myös räkkirautoja tai nupille sopiva topattu olkalaukku.

Nimensä mukaisesti LWA 1000 -nuppi tarjoaa jopa 1.000 wattia tehoa neljään ohmiin tai 500 kahdeksan ohmiseen kaappiin. Näin suurta tehoa on saatu pieneen pakkaukseen käyttämällä D-luokan päätevahvistinta.

Warwickin kaksikanavainen etuvahvistin taas on toteutettu mahdollisimman vähäsäröiseksi käyttämällä Hellborg-sarjasta lainattua A-luokan vahvistinpiiriä.

LWA 1000:n kanavat ovat täysin identtisiä ja niitä voi käyttää joko kahdella eri soittimella (kumpikin soitin menee silloin oman tulojakin kautta omalle kanavalle) tai sitten yhdellä bassolla pakettiin kuuluvalla jalkakytkimellä.

Kummallekin kanavalle on oma nelialueinen taajuuskorjainten osasto, joka tarjoaa 12 desibeliä vahvistusta tai vaimennusta per taajuuskaista.

Helppokäyttöinen kompressori on signaaliketjun viimeinen lenkki, ennen kun bassosignaali lähetetään päätevahvistimelle.

Aux In -tuloon voi liittää esimerkiksi mp3-soittimen harjoittamista varten. Kuulokelähdöllä pystyy harjoittelemaan myös hiljaisesti, ilman kaappia.

Warwick LWA 1000:n tyylikäs, pelkistetty ulkonäkö tuo mieleen high-end hifi-laitteitta. Nuppi on saatavilla sekä alumiinin hopeana että mustalla viimeistelyllä.

Pieni koko ei LWA:n tapauksessa tarkoita ”riisuttua versiota”, vaan takapaneelista löytyy kaikki tarvittava:

Neljästä jakkiliitimestä yksi on tarkoitettu viritysmittarille, kaksi on varattu ulkoista efektilenkkiä varten ja viimeinen on balansoimaton linjatasoinen lähtö. Warwick-nupilla on myös sisäänrakennettu DI-boksi Pre/Post-kytkimellä ja turvallisella maalenkin katkaisimella.

Paketissa löytyy nupin (ja virtajohdon) lisäksi jalkakytkin ja erittäin laadukas, pitkä TRS-plugijohto (ns. stereojohto).

Jalkakytkimen tuloon kytketään soittimesta tuleva johto, kun taas kytkimen lähdön ja LWA 1000:n tulon väliin laitetaan paketista löytyvä TRS-johto. Stereojohdon voi kytkeä kumpaan kanavaan vaan, nupin tulojakit tunnistavat mihin kanavaan signaali on menossa ja kytkevät kyseisen kanavan päälle.

Testasin Warwick LWA 1000 -vahvistinta saman valmistajan laadukkaan WCA 410 -kaapin kautta.

WCA 410 (436 €) on erittäin tuhti bassorefleksikaappi, joka on varustettu neljällä kymppituumaisella kaiuttimella, sekä neljätuumaisella diskanttitorvella.

****

Warwickin LWA 1000 tarjoaa valtavasti puhdasta voimaa erittäin kompaktissa formaatissa. Toisin kuin joidenkin muiden valmistajien bassovahvistimet, LWA välittää sähköbasson omaa soundia käytännössä täysin vääristämättä eteenpäin.

Jotkut basistit tykkäävät omia mausteita (särön tai omanlaisen taajuuskäyrän muodossa) lisäävistä vahvistimista, ja miksipä ei? Minä taas haen bassostyrkkarista juuri tällaista puhtautta, jota Warwick LWA 1000 -nuppi tarjoaa.

Kanavien EQ:t toimivat tehokkaasti ja sisäiset kompressorit toimivat mukavan musikaalisella tavalla.

Studiokäytössä arvostetaan varmasti myös tämän nupin prosessoriohjattua tuuletinta, joka toimii hiljaisesti, ja vain silloin, kun sitä tarvitaan.

Hyvän kuvan Warwickin voimasta saa, kun kuuntelee näitä ääninäytteitä läpi: taustalla treenikämpän kattovalaisimien ritilät sirisevät nimittäin mukana, vaikka LWA:n master-volyymi ei ole avattu edes puoleksi:

****

Warwick LWA 1000 on bassovahvistin minun makuun. Soundi on puhdas ja dynaaminen, ja äänenpainetta riittää vaikkapa muillekin jaettavaksi.

****

Warwick LWA 1000

789 €

Maahantuoja: Musamaailma

****

Plussat:

+ teho

+ koko

+ paino

+ puhdas soundi

+ jalkakytkin kuuluu hintaan

28/02/2014 1

Testipenkissä: Vox Mark III + Mark V

****

Voxin 1960-luvun Mark III- ja Mark V -kitarat – jotka tunnetaan myös nimillä Teardrop (Mark III) ja Phantom (Mark V) – ovat jälleen saatavissa musiikkikaupoista. Brittiboomi-mallien tunnetuimmat käyttäjät olivat 1960-luvulla Rolling Stonesien Brian Jones (Mark III) ja Hollies-yhtiön Tony Hicks (Mark V).

Todella ilahduttavaa on, että uusi Vox-kaksikko on saatavilla erittäin maltillisella hinnalla.

****

Vox Mark III (355 €) muistuttaa symmetrisellä rungollaan hieman kreikkalaista busukia.

Uusintapainos valmistetaan lyhyellä 22-tuuman (610 mm) mensuurilla, minkä ansiosta se sopii hyvin myös nuorten soittimeksi.

Lehmusrunkoon ruuvattu kaula on veistetty vaahterasta, ja Teardropin otelauta on palisanteria.

Legendaarinen Vox-lavan uusi versio on hieman pienempi kuin alkuperäinen ja mielestäni paljon alkuperäistä kätevämpi.

Nykyaikaisissa suljetuissa virittimissä on valkoisia muovinuppeja.

Vox Mark III on varustettu nykyaikaisella vibratallalla.

Tehtaalta Mark III ja Mark V lähtevät kolmella jousella varustettuina, mutta topatussa pussissa on pakattu vielä yksi jousi mukaan.

Vintage-snobit eivät luultavasti tykkää tämän vibran ohuesta blokista, koska sanotaan, että sustainin kannalta massiivisempi on parempi. Toisaalta myös Floyd Rose -vibroissa käytetään vintagea ohuempaa blokkia.

Vox-mallin kolmesta yksikelaisista voi varmasti odottaa raikasta soundia kuuskytluvun hengessä.

Elektroniikka koostuu yhdestä viisipykäläisestä kytkimestä, sekä master tone- ja master volume -säätimistä.

****

Kulmikkaan Vox Mark V:n (355 €) perusresepti on periaatteessa sama kuin Mark kolmosessa.

Myös Fantomin lehmusrunkoon on lisätty mukavuusviiste soittajan kylkiluita/vatsaa varten.

Mark-mallien kaulat ovat samanlaisia, aina kiiltävää viimeistelyä myöten.

Mark V:ssa kolmikerroksinen pleksi ympäröi kitaran vibratallaa.

Vox-soittimien nauhatyö on yllättävän laadukasta, kun katsoo Mark-mallien hintalappuja. Nauhat on kiillotettu ja niidet päät on pyöristetty huolellisesti.

Vox Mark V Phantom -kitarassa käytetään samoja mikrofoneja…

…sekä samaa elektroniikkaa kuin Mark III Teardropissa.

Topattu pussi kuuluu Mark-malleissa hintaan!

****

Vox Mark III on erittäin kompakti kitara, ja testissä käynyt yksilö mukavan kevyt. Rungon pyöreän muotoilun takia Teardrop ei ole ehkä maailman luontevin ”sohvakitara”, mutta hihnan varressa kitaraa on hyvin mukava kantaa.

Lyhyen skaalan ja kiiltäväksi lakatun, pyöreällä D-profiililla varustetun kaulan ansiosta tällä Voxilla on samantyyppiset vibat kuin esimerkiksi Fenderin Mustang-mallissa, ja tehdaskieliä (010-satsi) on erittäin helppoa venyttää. Vaikka kielet oli säädetty hyvin lähelle otelautaa (E: 1,6 mm/e: 1,3 mm), Mark III Teardrop soi puhtaasti ja rämisemättä. Vibratalla toimii maltillisesti käytettynä hyvin, mutta Floyd Rosen haastajaksi sitä ei tietenkään ole.

Vox Mark III:n akustinen ääni on hyvin Fender-mainen, mutta samalla kauniin lämmin.

Vox Teardrop -mallin puhdas soundi sopii vaikkapa rautalankaan tai funk-musiikkiin:

Säröpuolella homman nimi on Vintage Rock:

****

Vox Mark V on sylissä hieman vastahakoinen tapaus, ja hyvän soittoasennon löytämiseen menee tovi. Kevyt testiyksilö roikkuu kuitenkin hihnassa todella hyvässä tasapainossa.

Phantomin soittotuntuma on erittäin lähellä Teardrop-mallia, nimittäin vintage-tyylinen ja mukava. Testiyksilössä intonaatio oli säädetty kahdelle kielelle hieman nuotin vierestä, mutta homma hoitui nopeasti ristiruuvarilla. Kitaran tatsi oli säädetty myös Vox Mark V:ssa hyvin kevyeksi (E: 1,6 mm/e: 1,1 mm). Jos haluaa soittotuntumasta vielä kiinteämmän, suosittelisin pykälän paksumman 011-satsin käyttämistä.

Molemmat Vox-kitarat kuulostavat miltei samalta, sekä akustisesti että vahvistimen kautta soitettuina.

Tällainen on Mark V Phantomin puhdas soundi pienen Marshall-kombon kautta soitettuna:

Mark V:n Rock-soundista löytyy mukavasti karkeutta ja asennetta:

****

Vox Mark -mallien erikoisten runkomuotojen takia voisi helposti erehtyä lokeroimaan Teardrop- ja Phantom-kitarat pelkiksi ”musiikkivideo-kitaroiksi”.

Totuus on kuitenkin, että sekä Mark III että Mark V toimivat ilahduttavan hyvin Pop-, Beat-, Blues- ja Classic Rock -genreissä. Uudet Voxit tarjoavat roimasti vastinetta rahalle, koska niiden soitettavuus ja soundi ovat enemmän kuin kohdillaan. Suosittelen!

****

Vox Mark -sarjan kitarat

Vox Mark III Teardrop – 355 €

Vox Mark V Phantom – 355 €

Maahantuoja: EM Nordic

Suuri kiitos DLX Musiikille testisoittimien lainaamisesta!

****

Plussat (molemmat mallit):

+ ulkonäkö

+ työnjälki

+ soitettavuus

+ soundi

+ topattu pussi kuuluu hintaan

Miinukset (molemmat mallit):

– eivät istu kovin luontevasti sylissä

27/02/2014 1