Tiedote: Seinäjokiselta Katar Kustom Kuitarsilta nimikkomallisto legendaariselle blueskitaristi Duke Robillardille

Neljä kertaa Yhdysvaltojen parhaaksi blueskitaristiksi valittu Duke Robillard saa oman kitaramallistonsa, Katar Bluesmasterin, seinäjokisen Katar Kustom Kuitarsin valmistamana. Katar Kustom Kuitarsia luotsaava seinäjokinen Jukka Kattelus on toiminut soitinrakentajana 30 vuotta.

Muun muassa Fabulous Thunderbirdsin, Bob Dylanin ja Tom Waitsin kanssa esiintynyt ja levyttänyt Duke Robillard oli taannoin kiertueella Wentus Blues Bandin kanssa Suomessa. Joukkio vieraili vapaa-ajallaan Jyväskylän Veturitallien Musamessuilla, jossa eri kitaranrakentajat esittelivät instrumenttejaan. Robillard ihastui tuolloin Jukka Katteluksen tekemään Katar Popmaster -kitaraan.

“Kokeilin muutamaa mielenkiintoista kitaraa, mutta kun tulin Katarin osastolle, olin aivan häkeltynyt siitä, kuinka hienoja Jukan kitarat olivat sekä siitä, kuinka kauniita ja hyvin rakennettuja ne olivat”, Duke Robillard kertoo ja jatkaa:
“Ulkonäkö kiinnitti tietysti huomioni ensimmäisenä. Mielestäni soittajana kitaran pitää ensin vetää puoleensa visuaalisesti. Katarin kitarat ovat visuaalisesti miellyttäviä, ja kaunis oranssi väri ja puun syykuvio tekivät ostamastani kitarasta hyvin erikoisen näköisen. Kun soitan sitä, ihmiset kommentoivat, kuinka kaunis Katar-kitara on ja kuinka hyvältä se kuulostaa!”

KATAR BLUESMASTER

“Viimeisten 50 vuoden aikana olen omistanut yli tuhat kitaraa ja Katar-kitarani on varmasti yksi parhaista omistamistani kitaroista”, Robillard ylistää Kattelusta ja seinäjokista käsityötä.

Katar Popmaster -kitara on nähtävillä myös Duke Robillard Bandin uudessa “Outta here” -musiikkivideossa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: