Testipenkissä: TOOB 12J & 12R

Todella hyvän keksinnön kohdalla ajattelee usein ”Tämän olisin voinut keksiä itsekin!”

Totuus on kuitenkin, että neronleimaus on vasta valmiin tuotteen alkupiste, josta voi olla suhteellisen pitkä matka maaliin. Täytyy olla keksijän draivi ja pitkäjänteisyys, että jaksaa hioa alkuperäisen idean lopulliseen muotoonsa.

Suomalainen kitaristi ja keksijä Markku Pietinen oli jo pidemmän aikaa miettinyt, että perinteiselle kitarakaapille pitäisi löytää nykyaikainen ja kevyt vaihtoehto. Teknologian mullistukset vahvistinpuolella – esimerkiksi D-luokan päätevahvistimet – ovat johtaneet yhä pienempiin ja kevyempiin nuppeihin, mutta kaapit pysyivät kulmikkaina ja turhan painavina.

Markun tapauksessa neronleimaus syntyi muutama vuosi sitten, kun hän käveli rakennustyömaan ohi. Siinä makasi ylijäänyt pala ihan tavallista sadevesiputkea. Sarjakuvista tuttu valo syttyi keksijän päässä, ja uudenlaisen kaiutinkaapin kehittely sai alkunsa.

****

Tältä se nykyaikainen kitarakaappi näyttää. Tuoteperheen nimi on TOOB™ (hinnat alk. 369 €), mikä on lyhenne sanoista ”Thinking Out Of the Box”.

TOOBesta on olemassa kaksi kitaraversiota – 12J ja 12R – jotka käyttävät 12-tuumaisia Jensen-kaiuttimia. TOOBin bassoversiosta – TOOB 12B – löytyy Celestionin valmistama bassokaiutin.

Perus-TOOBin saa mustana tai kanelinruskeana, mutta lisämaksua vastaan voi saada myös custom-versioita erilaisilla päällystyksillä (kts. jutun avauskuva).

TOOBin kotelo tehdään Uponor IQ -sadevesiputkesta. Kyse on erittäin vahvasta putkesta, joka koostuu kahdesta polypropyleenikerroksesta. Etu- ja takapaneelin kiinnitysrenkaat ruiskuvaletaan ABS-muovista TOOB-kaiuttimille.

Standard-versiossa on irrotettava teräksinen jalka, mutta jos sen ulkonäkö vaikuttaa liian pelkistettynä, saa kaiuttimesta myös Magleg-version (alk. 389 €), jossa on magneettikiinnikkeinen puusta veistetty jalka.

Pääero TOOB 12J:n (vasen) ja 12R:n (oikea) välillä on helppo huomata:

12J-versio (J = Jazz) on avoin kaappi, kun taas TOOB 12R:llä (R = Rock) on puinen takaseinä bassoportilla. Jazz-versio on myös puolitoista senttiä lyhyempi kuin Rock-TOOB.

TOOBeissa on kaksi rinnakkaista jakkia, minkä ansiosta useamman kaapin yhteiskäyttö yhdellä vahvistimella helpottuu.

Kaappien päälle on asennettu lakattu puualusta, joka on tarkoitettu mini-kokoisen vahvistimen kiinnittämiseen (ammattikäyttöön tarkoitetut tarranauhapalat kuuluvat hintaan). Pakettiin kuuluu myös lyhyt pro-tason kaiutinjohto.

Molemmissa kitaraversioissa käytetään kevyitä 12-tuumaisia (8 Ω) Jensen Jet Tornado -neodyymikaiuttimia.

****

Testasin TOOBit kahdella putkivahvistimella – Blackstar HT-1R:llä ja Bluetone Shadows Juniorilla – ja testin aikana selvisi hyvinkin nopeasti, että molempien kaappien fokuksena on tuottaa mahdollisimman hyvä ja selkeä soundi minimaalisella vaivalla.

TOOB-kaiutin ei ole tarkoitettu esoteeriseksi putiikkikaiuttimeksi, täynnä mystistä voodoa. Nämä kaiuttimet ovat virtaviivaisia muusikoiden työkaluja, jotka kestävät keikkailun kolhuja mukisematta, ja jotka keventävät keikkailevan kitaristin työtaakka (sekä fyysisesti, että henkisesti).

Molemmista TOOBeista lähtee mukavan fokusoitu ääni, joka soi puhtaasti ja kirkkaasti, muttei koskaan liian terävästi tai purevasti. Kaiuttimien keskialue pysyy mukavan selkeänä ja neutraalina (hyvässä mielessä).

Minusta ei ole tarpeellista ottaa mallitunnuksien Jazz- ja Rock-viitauksia liian kirjaimellisesti – etenkin, kun 12J toimii loistavasti myös elektroakustisella kitaralla, mutta mallien väliset soundilliset erot on helppo huomata. TOOB 12J soi selvästi ilmaavammin, kun taas TOOB 12R:ssä on hieman ryhdikkäämpi luonne ja enemmän potkua bassorekisterissä.

PUHDAS STRATO

Referenssikaiutin (Bluetone Shadows Jr. -kombo 10-tuumaisella WGS Green Beret -kaiuttimilla; Shure SM57):

TOOB 12J:

TOOB 12R:

LES PAUL SÄRÖLLÄ

Referenssikaiutin (Bluetone Shadows Jr. -kombo 10-tuumaisella WGS Green Beret -kaiuttimilla; Shure SM57):

TOOB 12J:

TOOB 12R:

****

Vaikka TOOB™-kaiutin voi vaikuttaa idealta hieman hassulta, ei voi muuta kuin todeta, että tämä uusi kitarakaiutin tarjoaa varsin nerokkaan ratkaisun todella monelle soittajille. TOOB-kaiutin on yhtä kestävä ja tukeva kuin se on kevyt ja kompakti.

Nämä ainutlaatuiset kaapit soivat hienosti, ja ne ovat enemmän kuin riittävän tehokkaita pieniä ja keskikokoisia keikkapaikkoja varten.

Jos valitsee TOOBin kaveriksi jonkin uusista mini-nupeista, kuten esimerkiksi Voxin MV50-sarjasta, lopputulos on varsin tehokas ja hyvänkuuloinen parivaljakko, joka on erittäin helppo roudata.

****

TOOB

Kevyt kitarakaappi

TOOB 12J: alk. 369 €

TOOB 12R: alk. 369 €

Valmistaja: TOOB

****

Plussat:

+ valmistettu Suomessa

+ tukevasti rakennettu

+ kevyt

+ tehonkesto

+ soundiSave

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: